Psyko

Pomo käskee psykiatrille. Suostun heti, vaikka pienen miettimisen jälkeen tuntuu pöljältä. Mitä mä sille sanon? Lääkäriin ei mennä turhaan. Tarkoitus on hyvä: selvittää mitä vastaanotolla tapahtuu.

Suomalaisten mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet rajusti. Tai ainakin niihin haetaan apua yhä enemmän. Viimeisen kymmenen vuoden aikana on mielenterveyskäyntien määrä kasvanut lähes 50 prosenttia. Nuoret tytöt käyvät psykiatrilla neljä kertaa enemmän kuin parikymmentä vuotta sitten. Psyykkisistä syistä työkyvyttömyyseläkkeelle päässeiden määrä on moninkertaistunut. Kelan tilastokirja paljastaa ytyä faktaa vuodelta 2006. Melkein 355 000 suomalaista syö masennuslääkkeitä. Lisäystä viidessä vuodessa on 80 000 popsijaa. Yli puoli miljoonaa suomalaista ei pärjännyt ilman psykoosi-, neuroosi- tai unilääkkeitä. Kun sata vuotta sitten Suomessa oli yhteensä 500 lääkäriä, on nyt pelkkiä psykiatreja yli tuhat. Psykiatrit ovat psyyken erikoislääkäreitä. Erikoistumiseen vaaditaan lääkärinopintojen lisäksi kuusi vuotta lisäopintoja, joihin kuuluu sairaalapalvelua, seminaareja, kokouksia, psykoterapiaa ja erikoislääkäritentti.

Helpoiten psykiatrin löytää Helsingistä ja muista yliopistokaupungeista. Vuonna 2006 Kela korvasi kuutisen käyntiä vuodessa ja keskihinta oli noin 70 euroa. Nyt hinta on kovempi. Esimerkiksi Helsingissä Forumin Mehiläisessä tunnin hoito maksaa 100–117 euroa. Lääkärit suosittelevat jopa vuosien terapiaa ja useampaa käyntiä viikossa.

Psykiatrit hoitavat potilaitaan sairaalassa, lääkäriasemalla tai yksityisvastaanotolla. Googletan yksityispuolen yhteystietoja. Terapeutit suosivat tiukasti määrättyjä soittoaikoja, kuten ti 7–7.30. Jos tarvitsee akuutisti apua, on siis syytä kävellä sairaalaan. Valitsen tyypin, jolle pääsee soittamaan heti. Psykiatri on puhelimessa asiallinen ja rauhallinen. Hän kysyy onko tarvetta pidempiaikaiseen terapiaan. Lyhyempää keskusteluapua olisi tarjolla parin viikon päästä. Varaan ajan. Terapeutti kertoo olevansa lääkäri ja sanoo voivansa arvioida tarvittavan hoidon ja lääkityksen tapaamisemme aikana. Lähetettä ei tarvita. Hinta sovitaan etukäteen puhelimessa: sata euroa kolmelta vartilta, käteisenä. Saan tarkat tulo-ohjeet vastaanotolle, joka on tavallisen kerrostalon kuudennessa kerroksessa. Lopuksi hän sanoo: “Tulet vain paikalle ja kerrot, mitä on tunnollasi”.

Kärvistelen pari viikkoa miettien sopivan kokoista vaivaa. Valitsen aidon ongelman: suutun helposti ja muut saattavat kärsiä siitä. Vastaanotolla psykiatri istuttaa minut pieneen nojatuoliin ja kysyy: “Mistä halusit puhua?”. Kerron miten pinnassa vihantunteeni ovat.

P: “Missä tilanteissa tuntemukset ilmenevät?”.

Minä: “Kaupan kassajonossa, jos jono ei vedä tai jos joku yrittää kiilata”. Psykiatri pyytää minua kertomaan itsestäni ja perheestäni nimiä, ikiä ja ammatteja myöten. Kun epäröin kertoa puolisoni asioita, P sanoo tiukasti, että meillä täytyy olla luottamus toisiimme.

“Minulla on sadan prosentin vaitiolovelvollisuus. Täällä kaikki puhuvat täysin avoimesti asioistaan. Mitään ei saa salata, muuten hoito ei onnistu.” Olo on kuin viimeisellä tuomiolla. Minun on siis mukisematta paljastettava kaikki tuntemattomalle ihmiselle, koska hän on lääkäri. Miten luottamus syntyy parissa minuutissa?

Ovikello soi. P lähtee eteiseen keskustelemaan jonkun kanssa. Ehdin tsekata ympäristön. Huoneessa on iso kirjahylly täynnä psykokirjallisuutta. Yhden kirjan selkämyksessä lukee isolla Freud. Kaksi nojatuolia on asetettu vastakkain pienen pöydän ympärille. Nurkassa on laveri, jonne voi ilmeisesti kellahtaa, jos oman mielen kaivelu vie jalat alta. Ikkunan alla on kirjoituspöytä, tietokone ja paperikasoja. Ei mitään persoonallista.

P: “Millainen on suhteesi puolisoosi?” Vastailen ympäriryöreitä. P:“Käytätkö väkivaltaa parisuhteessasi?

Minä: “En. Suuttumus ilmenee verbaalisena ärhentelynä.” Saan pikaluennon vihan hillinnän eri tasoista. Nakkikioskitasolla ihminen lyö heti, pidäkkeitä ei ole. Toisen tason suuttuja hajottaa esineitä ja heittelee tavaroita. Olen päässyt aikuisten tasolle, jossa vain ajatellaan vihamielisiä asioita. Istunnon edetessä P muuttuu aiempaa vapautuneemmaksi ja empaattisemmaksi. Nauramme yhdessä. Minulle ei määrätä lisäterapiaa eikä lääkkeitä, mutta saan kotitehtävän:

“Mieti mitä ajattelet tilanteissa, joissa suuttumus herää”. Myytti mykästä terapeutista on murtunut.. Jouduin tiukkaan kuulusteluun, selkä seinää vasten miettimään omaa elämääni. Kertakäynti ei parantanut ärhäkkää temperamenttiani. Sainko siis terveen paperit?

Dr. Phil rientää apuun

USA:ssa arvioidaan neljänneksen väestöstä kärsivän psyykkisistä vaivoista. Terapiassa käydään siinä missä kampaajallakin. Hoito maksaa 100-500 taalaa tunnilta (noin 70-400 euroa). Joillakin varattomien klinikoilla saa reseptikäynnin reilulla kympillä. Televisiopsykiatri Phil Mc Graw’n kuuluisin asiakas on Britney Spears. Paris Hilton käy Charles Sophyn luona. Myös Doctor Red Patterson, Drew Pinsky, Joyce O. Donnell ja Mark Goulston hoitavat mielellään kuuluisuuksia. Dr. Drew on tunnettu radiolääkäri, joka vastailee ohjelmassaan ”Loveline” soittajien kysymyksiin. USA:ssa on tammikuussa alkanut uusi tv-sarja ”Celebrity Rehab with Dr. Drew”, jossa tähtipsykiatri hoitaa julkkisasiakkaitaan ensi kertaa reality-teeveessä, jotta tavalliset ihmiset saisivat käsityksen psykiatrin toimintatavoista.

Lukijoilta

“Minut ohjattiin koulussa psykiatrin luokse, koska olin kuulemma stressaantunut. Istuin ainakin puoli tuntia psykiatrin huoneessa kuuntelemassa, kuinka hän vastaili omiin kysymyksiinsä. “Miltä sinusta tuntuu? Kyllä minä tiedän että sinusta tuntuu, ettei sinua kuunella eikä ymmärretä.”

Nainen, 21

“Kuuden vuoden aikana kävin useankin psykiatrin vastaanotolla, mutta varsinkin yksi tapaus jäi elävästi mieleen. Kyseinen psykiatri-täti oli aivan omissa maailmoissaan, ei tiennyt nimeäni viidenkään tapaamiskerran jälkeen, eikä ikinä muistanut mikä minua oikein vaivasi. Muista tapaamistani psykiatreista oli suurta apua, minkä osoittaa jo se, että kuuden vuoden intensiiviterapian jälkeen olen vahvempi ja onnellisempi ihminen kuin useimmat (lue kaikki) niin sanotut tervejärkiset ystäväni.”

Nainen, 24

“Kävin lukiossa kuraattorilla masennuksen takia. Kolmannella kerralla täti osattautui äitini työkaverin vaimoksi. Siihen loppui käynnit, muttei masennus.”

Nainen, 19

“Pitkät hiljaisuudet istunnoissa ovat pahimpia. Tuntuu kuin minun vastuullani olisi saada psykiatri viihtymään istunnossa.”

Mies, 25

“Sairastin keskivaikeaa masennusta. Jossain vaiheessa siirryin oman kuntani erikoissairaanhoitajalle terapiaan. Hän ei paljoa yrittänyt ymmärtää tai hakea ongelmiini ratkaisua, ihmetteli vain että miksi emme tee lapsia. Niinpä jokainen terapiakerta alkoi koostua hänen kyselyistään: “Miksi ette tee lasta? Miten olette tulleet siihen päätökseen? Kyllähän sitä kannattaisi vielä harkita, sitä lapsen tekoa...” Kolmannen kerran jälkeen lopetin käynnit. Paikallisella valtauskonnolla eli vanhoillislestadiolaisuudella oli kenties osansa kyseiseen asiattomuuteen?”

Nainen, 29

“Olen pitkän anoreksiahistoriani vuoksi törmännyt useaan psykiatriin ja niitä todella on joka lähtöön! Osa on asiallisia, osasta on ollut hyötyäkin. He ovat kuunnelleet ja auttaneet sairasta mieltä jäsentämään päänsisäiset solmut hieman selvemmiksi. Pahimpia on ehkä tapaukset jotka sisään astuessasi tokaisevat “no, mikä sun ongelma on?” ja kerrottuasi ilmaisevat mielipiteensä “En mä tossa kyllä mitään ongelmaa näe. Kaikkien elämä on välillä vähän vaikeaa, on mullakin avoioliitossa..” ja saattavat jaaritella puolituntia omasta elämästään ja lähettää potilaan tyhjin käsin kotiin, entistä epävarmempana elämästään.”

Nainen, 29

“Kun etsin itselleni sopivaa psykoterapeuttia seitsentoistakesäisenä, ensimmäinen kandidaatti oli neuroottisesti etunimeäni hokeva lässyttäjä, joka piti Harry Potteria kaunokirjallisena klassikkona.”

Nainen, 20

“Riuduin vuosi takaperin monimutkaisten ihmissuhteiden viidakossa. Eräs tuttavani, lääkäri, neuvoi minua varaamaan ajan psykiatrilta, joka olisi myös erikoistunut psykoterapiaan. Näin tein. En ollut aikaisemmin käynyt psykiatrilla, joten vastaanotolle tullessani en tiennyt mitä odottaa. Psykiatri oli keski-ikäinen nainen, täysin meikitön, pukeutunut hiirenharmaaseen kotiasuun. Mietin heti, että tuo nunna saa varmasti sydänkohtauksen, jos yritän puhua hänelle parisuhde- tai seksiongelmistani. Istuimme alas, ja psykiatri kuiskasi “no kerrohan”. Selitin koko tarinani ja psykiatri istui hiljaa, hymyili ja nyökkäili hitaasti. Pidin välillä taukoja ja odotin jonkinlaista vastakommenttia, mutta mitään ei kuulunut. Kerroin vähän lisää, pysähdyin ja katsoin psykiatria kysyvästi. Ei sanaakaan. Kun olin höpöttänyt tunnin, psykiatri nousi ylös, siirtyi päätteen eteen ja kirjoitti minulle laskun. 85 euroa. “Jos haluat vielä puhua, varaa uusi aika vaikkapa parin kuukauden päästä”, hän sanoi ja hymyili. En varannut uutta aikaa, vaan päätin selvitellä itse omat ongelmani.”

Nainen, 22

“Terapeuttini yleensä vain nyökyttelee ja hymähtelee, vaikka olisin juuri sanonut, että kuristin eilen kissani ja tein siitä lapaset. Psykiatrini ei noteeraa huomautuksiani siitä, että jotkut lääkkeet eivät sovi minulle, vaan huonolla suomella selittää minulle kuin pikkulapselle, etten tiedä mikä itselleni on parhaaksi.”

Nainen, 24