Suomalaisen vangin tarina

Vapauduttuaan helsinkiläinen Jani, 35, kantoi tavarnasa läpinäkyvässä muovikassissa kaverin autoon ja meni vetämään pään täyteen. Hän on istunut vankilassa kuusi vuotta elämästään. Nykyinen tuomio päättyy ensi syksynä. Silloin hän haluaisi toimia toisin.

Helsingin Kauppatorin kupeessa Virka-galleriassa on esillä kolmen valokuvaajan, Miikka Pirisen, Katja Tähjän ja Behrang Assadin yhteisnäyttely, joka käsittelee suomalaista työtä. Näyttelyä varten Pirinen on kuvannut kuntouttavassa vankityössä olevia helsinkiläisiä vankeja. Pirinen kiinnostui aiheesta, koska pitää suomalaista rikosseuraamusjärjestelmää järkevänä koko yhteiskunnalle. Kuntouttavan vankityön tarkoituksena on esimerkiksi helpottaa vankien siviilielämään sopeutumista. 

Janin tarinan vieressä on valokuva tavallisenoloisesta nuoresta miehestä. Kuvassa on jotain herkkää ja hiljaista. Kuten muutkin vangit, jalassaan Jani kantaa seurantapantaa, mutta sitä emme näe kuvassa. Pannan avulla valvotaan Janin liikkeitä. Hän ei saa poiketa reitiltä, eikä suunnitellusta päiväohjelmasta.

Mikä meidän kriminaalipolitiikassamme on esimerkillistä?

Halu kuulua yhteiskuntaan

“Jos sä vapaudut suoraan kadulle, eikä sulla ole mitään, niin on hyvin todennäköistä, että päädyt uudestaan samalle tielle, kuin mistä olet vankilaan alunperin joutunutkin”, sanoo Pirinen. "Suomi ei keskity pelkästään rankaisemaan, vaan ehkäisemään rikollisuutta".

Suomalaisen vankeinhoidon tärkeäksi osaksi ovat muodostaneet yhä vahvemmin erilaiset kuntouttavat ja sopeuttavat toiminnot, kuten työtoiminta, koulutus ja päihdetyö. Vankeuslaki on kehittynyt suuntaan, jossa se pyrkii tehostamaan asteittaiseen vapauttamiseen liittyviä toimenpiteitä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, ettei ihmisiä vapauteta vankilasta suoraan kadulle ilman tukiverkostoja ja suunnitelmaa. Houkutus palata "vanhalle tielle" on silloin korkeimmillaan.

Kuntouttava vankityö -ohjelma, jota Pirinen on päässyt seuraamaan, on Rikosseuraamuslaitoksen ja Helsingin kaupungin yhteisohjelma. Vangit käyvät päivittäin Helsingin kaupungin työssä vankilan ulkopuolella ja saavat siitä palkkaa. Samanaikaisesti heille tarjotaan yksilön tarpeiden mukaisia päihde- ja muita kuntoutuspalveluita. Vapautumisen jälkeen henkilö jatkaa ohjelmassa sen aikaa, kun on tarvetta.

Jarkko, 47, on esimerkiksi entisöinyt työkseen ikkunoiden karmeja. Hänen tuomionsa päättyi tammikuussa 2017, jonka jälkeen hän jatkoi kuntouttavassa vankityössä. Helsingin kaupunki takaa ohjelmaan osallistuneille työtä ja asumisen vapautumisen jälkeen. 

Kuulostaa aika ainutlaatuiselta ja inhimilliseltä järjestelmältä.

“Näin rikollisuuden kierre pyritään katkaisemaan. Ihmiselle annetaan merkitys työn kautta. Työtä tekemällä ihmiselle tulee tunne, että hän on hyödyksi yhteiskunnalle”, Pirinen summaa. “Tyypit, jotka ovat istuneet pitkään vankilassa, kaipaavat haasteita. Työ tuo heille haastetta. He ovat tajunneet, että elämästä ei ole heille hyötyä, eikä heistä yhteiskunnalle, jos he jatkavat samaan malliin. Kaikki eivät onnistu [katkaisemaan rikoskierrettä], mutta kaikki varmasti haluaisivat”.

Koulutuksen veroinen vientituote

Helsinkiläinen tutkija ja kääntäjä Tommi Uschanov kirjoitti vuonna 2015, että suomalainen vankeinhoito voisi olla koulujärjestelmään verrattava vientituote. Suomea pidetään kriminaalipolitiikan mallimaana. Monissa länsimaissa ehdottomia vankeusrangaistuksia on käytetty viime vuosikymmeninä yhä enemmän ja ne ovat olleet keskimäärin yhä pidempiä. “Tästä on seurannut epäsuorasti, että 1970-luvulta lähtien vankien määrä asukasta kohti on monissa maissa puolitoistakertaistunut tai kaksinkertaistunut”, Uschanov kirjoittaa.

Suomessa vankilaan tulleiden vankien määrä on ollut vuosia laskussa. Vaikka lasku viime vuonna pysähtyikin, vankeusvankeja on edelleen 15 prosenttia vähemmän kuin kymmenen vuotta sitten. 

Vankiluku ei kuitenkaan kerro lopullista totuutta. Vankiluvun määrää voidaan säädellä lainsäädännöllisillä muutoksilla. Yhteiskunnassa vallitsevaan rikollisuuden tasoon vaikuttavat monet muutkin yhteiskunnalliset tekijät, kuten rangaistuskäytännöt, taloudellinen tilanne, demografiset tekijät, yhteiskunta- ja kriminaalipolitiikka sekä muut yhteiskunnalliset ilmiöt.

Vuonna 2014 vankilaan palasi kolmen vuoden kuluessa vapautumisesta 36,2 prosenttia. Luku on pienempi kuin missään muualla.

Toimenpiteitä tulee kuitenkin jatkusvasti kehittää. Tulevaisuuden näkymät eivät ole millään tapaa yksiselitteiset.

Esimerkiksi kuntien tiukka taloudellinen tilanne sekä valtion säästöohjelmat ovat Sasu Tynin viime vuonna julkaistun väitöskirjan mukaan vaikuttaneet siihen, että vankien jatkokuntoutus sekä rangaistusaikaisten ulkopuolisten sijoitusten tarjonta ovat vähentyneet. “Uusimistason maltilliseksi säilyttämiseksi pitäisi lisätä kuntoutusresursseja, tai ne olisi vähintään kohdennettava aiempaa paremmin”, todetaankin väitöskirjassa.

Kuntouttava vankityö -ohjelma on ollut käynnissä vuodesta 1999.

"Jos käy töissä, sitä tuntee jollain tavalla kuuluvansa yhteiskuntaan. On syy herätä aamulla, eikä tarvitse vain kuluttaa aikaansa ja selviytyä päivästä toiseen."

Työn kuvia -valokuvanäyttely, Virka-galleria, Helsingin kaupungintalo, Pohjoisesplanadi 11-13. Näyttely on avoinna 1. lokakuuta 2017 asti. Jutun kursivoidut kappaleet perustuvat Pirisen näyttelyssä mukana olevien vankien tarinoihin. Jutun lähteinä on käytetty lisäksi Rikosseuraamuslaitoksen vuoden 2016 vuosikirjaa ja tilastoja sekä Sasu Tynin väitöskirjaa "Vankeinhoidon vaikuttavuus. Onko kuntoutukselle tilastollisia perusteita?".