Lepakkoluolan lokikirja - Orneerometsä

Olipa kerran kauan sitten kaukaisessa paikassa pieni Orneerometsä. Siellä asuivat monen moiset eläinystävykset keskenään, mutta omissa luolissaan.
Orneerometsä olikin sen verran suuri paikka, että se oli pakko jakaa kolmeen osaan; Isotrappiin, Suulaan ja Narduun. Suurin osa porukasta asui Isotrapissa ja siellä meren rannalla he yleensä tapasivatkin, kahvipuun vierellä.
Elämä oli rakkiriemukasta, kunnes Orneerometsään saapui pimeys. Metsään oli hiipinyt joukko eläimiä, ilkeitä ja viekkaita. Pahin niistä oli Leijona. Se soluttautui joukkoomme ja leikki ja nauroi kanssamme, kunnes pimeyden herra antoi sille käskyn toimia. Se hyökkäsi Pantterin ja Kissan, identtisten kaksosten, kimppuun. Sen jälkeen Kisu on pelännyt elämänsä puolesta, sillä sitä seurasi kaksi kiiluvaa silmää lehtien takaa.
Siiliäkin koeteltiin. Sen elämään lensi kaunis Pikkukultasiipi perhonen, joka lumosi Siilin kauniilla olemuksellaan. Se ei ollut helppoa aikaa. Peloissaan ja rakastuneena ei ollut hyvä olla, varsinkin kun perhosella oli jo puoliso valmiina..
Entäs sitten Liito-orava, hyvä ettei nukkunut taivasalla. Mutta hänellä sentään oli puoliso, joka tuki häntä monessa suhteessa. Heidän luolassaan aina lepakot lensivät.
Asioissa piti nähdä hyvät puolet tai nähdä valo pimeyden päässä ja niin he tekivätkin. Ei tullut päivää, milloin kukaan heistä ei olisi nauranut päivään. Ei tullut päivää, milloin he eivät olisi kiittäneet siitä mitä olivat kokeneet, niin hyvässä kuin pahassa.
Ehkä siksipä jos kuuntelet tarkkaan, voit kuulla miten Oneerometsä elää vieläkin, pienessä hiljaisuudessa. Jos katsot tarkaan, voit ehkä huomata, kuinka Liito-orava juoksee pihallasi Pantteri perässään leikkien ja nauraen.