Blogi

Erään kerran vuosia sitten istuin ystävättäreni kanssa viehättävässä lounasravintolassa. Seuralaiseni mentyä hakemaan meille kahvia nousi viereisessä pöydässä aterioinut huoltomies ja tuli luokseni. Hän pahoitteli häiriötä, kertoi pitävänsä minua hyvin kauniina ja tiedusteli, tarvitsisinko kyytiä jonnekin. Hän oli autolla liikkeellä.

Hämmennyin. En ollut nuorenakaan sellainen kaunotar, joille miehillä on tapana tehdä ehdotuksia lounasravintoloissa. Yllättäen tarjottu seikkailu houkutti. Toisaalta hätäilin, että ystäväni palaisi pian kahvikuppien kanssa: mitä hän oikein ajattelisi, jos löytäisi minut jakelemassa puhelinnumeroita tuntemattomille haalarimiehille?

Mies oli hyvin komea, sillä lailla karusti kuin jotkut duunarimiehet ovat. Kevät oli hyvin kaunis, ikkunan takana paistoi aurinko ja purot solisivat. Minä olin nuori ja sitoutumaton, siis vapaa tekemään mitä halusin.

Sanoin: ”Ei kiitos, olet huomaavainen, mutta minulla on lyhyt kävelymatka.” Vastasin näin siksi, että olin todellakin menossa ihan viereiseen taloon ja olisi ollut hölmöä pyytää kuljetusta. Mutta totta puhuen sittenkin enemmän vaikutti se, etten halunnut näyttää ystävättäreni silmissä kevytkenkäiseltä.

Tapaus oli opettavainen. Sen myötä oivalsin, etten suinkaan elä missään vapaan seksin ihmemaassa. Tiukan paikan tullen, kun on tehtävä nopeita ratkaisuja, ryömii jostakin liskoaivojen perältä siveyden ohjelmistokoodi.

Naisen elämässä seksuaalinen pidättyvyys on vuosituhansien ajan liittynyt turvallisuuteen. Kyse ei ollut vain raskauteen ja tauteihin liittyvistä riskeistä, vaan naisen seksuaalisuutta on johdonmukaisesti kontrolloitu ja rikkeistä langetettu jopa kuolemantuomioita. Vielä 1900-luvulla seksuaalinormeja vastaan kapinoivia naisia suljettiin "oman edun vuoksi" ja "suojelun tarpeesta" joukoittain mielisairaaloihin ja muihin suljettuihin laitoksiin. Jos esimerkiksi harjoitti avioliiton ulkopuolista seksiä useiden miesten kanssa, oli vaarassa joutua huoltopoliisin ja muiden viranomaisten kontrollitoimien kohteeksi.

Tällainen traditio ei häviä yhdessä eikä kahdessa sukupolvessa. Edelleen teinitytöt tekevät valintoja ja rajaavat toimintaansa välttääkseen huoran leimaa. Edelleen minäkin, emansipoitunut aikuinen nainen, laitan vaistomaisesti jonkin epämääräisen ”maineen” konkreettisen hauskanpidon edelle. Niin syvään on juurtunut pelko siitä, että aktiivinen seksuaalisuus merkitsee vaaraa: pilkkaamista, hylkäämistä, tärkeiden ihmissuhteiden menetystä ja kuolemaa. Vaikka tarjous oli houkutteleva, ei lounasravintolan huoltomiehellä ollut mitään mahdollisuuksia.

Entäpä jos olisinkin vastannut toisin, mitä hirveää siitä olisi seurannut? Ystävättäreni olisi puistellut päätään, pahimmillaan ehkä soittanut jollekulle ja kertonut olevansa hieman huolissaan minusta. Nykyään naisen seksuaalisuutta sidotaan kevyin silkkiköysin, mutta sekin riittää, jos vanhasta muistista kuvittelemme ne rautakahleiksi.

Uusi lastensuojelulaki astui voimaan 1.1.2008. Sen mukaan sosiaalityön on tehtävä lastensuojelutarpeen selvitys viipymättä tai viimeistään kolmen kuukauden kuluessa. Selvityksessä käydään läpi lapsen tilanne ja mitä sille on tehtävä. Selvitys ei vielä sinällään takaa mitään konkreettista apua, mutta se on ehto avun saamiselle.

Olen Tampereella Lasten ja nuorten palvelujen lautakunnassa, ja tässä roolissa pääsin seuraamaan tilannetta kotikaupungissani alusta saakka. Vaikka lastensuojeluresurssien riittävyys hieman vaihtelee eri kunnissa, pääpiirteissään Tampereen esimerkki pätee muihin suuriin kaupunkeihin.

Vuoden 2007 lopulla useat sosiaalityöntekijät ottivat meihin luottamushenkilöihin yhteyttä ja varoittivat, ettei uutta lakia pystytä Tampereella toteuttamaan ilman lisärahoitusta. Asiaa puitiin talousarviokäsittelyissä, mutta valmistelevat virkamiehet olivat silloin sitä mieltä, että yritetään nyt ensin sisäisillä henkilöjärjestelyillä ja palkataan sitten vasta väkeä, jos homma ei toimi.

Nyt tiedetään, että ei toimi. Vuonna 2009 noin puolet lastensuojeluselvityksistä venyi yli lain määräämän ajan. On aivan kohtuutonta, että lapset joutuvat odottamaan jopa puoli vuotta saadakseen selvityksen, joka oikeuttaa heidät jonottamaan jotakin tukea. Osassa perheistä ongelmat ratkeavat odotellessa, osassa ne menevät entistä pahemmin solmuun – Tampereella on edelleen myös likaisia, nälkiintyneitä ja moneen kertaan piestyjä lapsia.

Tampereen lastensuojelun tilanne on se, että oikea-aikaista ja riittävää apua saa vain, jos lähipiirissä sattuu olemaan juristi tai muuten oikeuksistaan tietoinen, tarmokas aikuinen. Aika harvalla näistä lapsista on.

Tavallisen rivivaltuutetun keinot alkavat olla vähissä. Olen puhunut asiasta vuosien varrella lukuisia kertoja sekä lautakunnassa että valtuustossa. Olen tehnyt kyselyjä, aloitteita ja muutosesityksiä. Niin on moni muukin. Lastensuojelusta huolestuneita valtuutettuja löytyy lähes kaikista puolueista, mutta yleensä he ovat nuorehkoja naisia, joilla on systeemissä verrattain vähän valtaa.

Viime marraskuussa saimme puristettua valtuustolta korvamerkittyä lisärahaa lastensuojelujonojen purkuun, emme lain noudattamiseen tarvittavaa määrää, mutta jonkin verran. Helmikuun valtuustossa kuulin kuitenkin, ettei lisäväkeä ole vielä edes palkattu. Ja koko ajan meillä on käsissämme kymmniä lapsia, jotka tarvitsisivat apua nyt heti.

Hävettää olla valtuutettuna kunnassa, joka ei kunnioita maansa lakeja eikä välitä lapsistaan. Ihmettelen, miten tavallisilta ihmisiltä voidaan edellyttää nuhteettomuutta, jos viranomaiset eivät siihen yltä.

Eilen elinkeinoelämän johto marssi yhtenä miehenä kertomaan, ettei tämmöinen peli vetele: ihmiset menevät lakkoon milloin tykkäävät, ajattelematta yhtään Suomen (lue: yritysmaailman) etua. Närkästyksen olivat herättäneet AKT:läiset ahtaajat, joiden lakko pysäytti suuren osa teollisuusviennistä.

Ahtaajien päävaatimus on eroraha. Yksikään televiosiossa esiintyneistä yritysmaailman ykkösnimistä ei kommentoinut sitä, miksi ahtaajan vaatimus vuoden erorahasta on kohtuuton mutta johtajien eromiljoonat ihan jees.

Lakko-oikeudesta minulla ei ole muuta sanottavaa, kuin että mikäli työntekijällä ei ole oikeutta kieltäytyä työstä, sitä kutsutaan orjuudeksi. Eilinen kiukuttelu osoittaa vain, että elinkeinoelämän sedillä on paha aukko yleissivistyksessä. Kannattaisi käväistä iltalukiossa parilla yhteiskuntaopin tunnilla selvittämässä sellaisten käsitteiden merkitys kuin ”demokratia”, ”kansalaisyhteiskunta” ja ”järjestäytymisoikeus”.

Kiinnostavampi kysymys on se epäsuhta, joka syntyy alojen erilaisesta painostusvoimasta. Kilttejä julkisen sektorin naisia on hyvin vaikea saada taistelemaan palkoistaan, kun taas tietyt avainalat ovat onnistuneet ajamaan itselleen huippuedut. Tämä ei tietenkään ole paras mahdollinen tulos.

Jatkossa pitäisikin tehdä niin, että kaikki lakot suunnataan yrityselämään - lakon perimmäinen tarkoitushan on muuttaa työn ja pääoman välistä suhdetta työntekijöiden eduksi.

Tätä varten liitot rakennetaan uudestaan niin, että yhteen laitetaan aina pieniä yksityisen sektorin avainaloja ja sellaisia suuria ammattiryhmiä, joiden työstä kieltäytyminen vaikeuttaisi enemmän tavallisten ihmisten arkea kuin pääomaa. Siis esimerkiksi

lennonjohtajat – kirjastonhoitajat

Ydinvoimalatyöntekijät – peruskoulunopettajat

Ahtaajat – sairaanhoitajat

Parista aina ensimmäinen lakkoilisi molempien puolesta, jälkimmäinen osallistuisi moraalisella ja taloudellisella tuella. Palkat jakaantuisivat tasaisemmin ja tehottomilta lakoilta vältyttäisiin kokonaan.