Päinvastaisista puheista huolimatta ei opiskelijoiden valmistumista ja nuorten pääsyä asiallisille työmarkkinoille haluta kiirehtiä. Vai mitä muuta voisi päätellä siitä, että opintorahajärjestelmää rapautetaan, opettajia vähennetään ja eläkeikäisiä painostetaan pysymään työpaikoissaan?
Niin kauan kuin maahanmuuttajia ei riitä kaikkiin raskaisiin ja kehnosti palkattuihin töihin, elinkeinoelämä tarvitsee reippaita, epävarmassa työmarkkina-asemassa olevia opiskelijanuoria. He suostuvat keikkatöihin, vuorotöihin, vuokratöihin ja osa-aikatöihin. Heidän on pakko, sillä sosiaaliturva on täynnä erityisesti nuorille suunnattuja ”kannustimia”, karensseja ja leikkauksia.
Palvelualojen ammattiliiton mukaan nuoret ovat (maahanmuuttajien ohella) useimmin työehtorikkomusten kohteeksi joutuva ryhmä. Sinällään tämä on outoa, erilaisten harjoittelujen ja työllistämistoimien nimissä kun nuoria voi riistää ihan laillisestikin.
Yhteiskuntamme perustuu siihen, että jotkut suostuvat luuttuamaan, jakelemaan, myymään ja hoivaamaan tosi joustavasti ja halvalla. Jos kukaan ei vapaaehtoisesti suostu, on pelisääntöjä muutettava siten, että joidenkin on pakko. Poliitikot vaativat yhteen ääneen nuorille töitä. Vaan eihän meidän nuoriltamme töitä puutu, ainoastaan palkka ja kunnolliset työehdot.
Siksi ekonomisteja kiinnostaa pidentää työuria mieluummin loppu- kuin alkupäästä. Nuorethan ovat todellisuudessa jo nytkin tuottavia, ja sitä paitsi oikeutensa tuntevat pirteät eläkeläiset tulevat yhteiskunnalle paljon kalliimmaksi kuin tulonsiirtojen, opiskelun ja keikkatöiden aallokossa räpiköivä nuorköyhälistö.
Tottahan se maksaa motivoida yli kuusikymppisiä jatkamaan työelämässä, muttei lainkaan niin paljon kuin luopuminen nuorten halpatyövoimareservistä.