Viikonlopun keskustelunaiheita on piispa Eero Huovisen ehdotus, että sukupuolineutraalin avioliittolain toteutuessa luterilainen kirkko voisi luopua vihkimisoikeudestaan. Tällöin parit vihittäisiin oikeuskelpoiseen liittoon maistraatissa, jonka jälkeen kirkko voisi suorittaa seremoniallisen siunauksen.
Pidän Huovisen perusteluja huonoina: Huovinen taustoittaa kantaansa ”luonnonoikeudellisella ihmiskäsityksellä ja luterilaisella uskolla”, jotka sallivat vain miehen ja naisen välisen avioliiton siunaamisen. Epäselväksi jää, mikä luonnonoikeudellinen ihmiskäsitys on – avioliitto sinälläänhän kuuluu enemmän kulttuurin kuin biologian alueelle. Uskonnolliseen traditioon vetoaminen on sekin ongelmallista, sillä kristinusko on olemassaolonsa aikana useita kertoja tarkistanut kantojaan ja muuttanut traditioitaan. Avioliitto ei edes kuulu alkuperäisiin sakramentteihin, vaan aina 900-luvulle asti sitä pidettiin ennen kaikkea maallis-juridisena sopimuksena.
Silti, kannatan lämpimästi Huovisen ehdotusta vihkimisoikeuden maallistamisesta. Uskon, että seuraukset voisivat olla sekä kirkon että muun yhteiskunnan kannalta positiivisia.
Vihkimisoikeudesta luopuminen voisi olla askel kohti valtion ja luterilaisen kirkon erottamista toisistaan. Valitettavasti kirkon viranomaistehtävät ovat johtaneet siihen, että kirkosta on tullut enemmän virasto kuin hengellinen keskus. Itse soisin kirkolla olevan enemmän aikaa Jumalalle ja vähemmän paperitöille.
Tällainen ero myös tasapainottaisi Suomessa toimivien kirkkojen keskinäistä asemaa. Huovisen ehdottama käytäntö on toiminut meillä useissa pienissä uskonyhteisöissä jo kauan. Lisäksi valtionkirkotkin suorittavat pelkän siunauksen esimerkiksi silloin, jos jompikumpi pariskunnasta ei kuulu kirkkoon.
Ehkä kuitenkin oleellisempi kysymys on, mitä me ylipäätään ymmärrämme avioliitolla. Jos avioliitto määritellään Jumalan ja morsiusparin sopimukseksi, silloin on kirkon asia päättää, vihkiikö se samaa sukupuolta olevia. Tällöin avioliittoa ei pidä säädellä lailla, mutta sillä ei myöskään pitäisi olla juridista tai taloudellista sitovuutta.
Jos taas avioliitto mielletään aikuisten ihmisten maalliseksi sopimukseksi, silloin ei ole mitään syytä rajata sitä sukupuolten tai sopijapuolten määrän mukaan. Silloin kyseessä olisi kahden tai useamman, miehen tai naisen keskinäinen sopimus, jolle joissakin tapauksissa voitaisiin erikseen hakea kirkollinen siunaus.
7 kommenttia
Anonyymi
28.7.2010 18:44
Tässähän tuntuisi olevan rutosti järkeä.
Vastaa kommenttiin
Anonyymi
28.7.2010 18:47
Ihmettelen syvästi, miksi kukaan itseään arvostava homoseksuaali haluaa kuulua taikauskoiseen sekopääkerhoon, joka vielä kaiken lisäksi syrjii heitä ja jonka jäsenistöön kuuluu täysin avoimesti homoja vihaavia henkilöitä.
Vastaa kommenttiin
on_1
28.7.2010 22:00
Mä olen taas aina ajatellut kirkollisen vihkimisen niin, että se on sekä valtiolle tehty alihankintatyö että seurakunnan yhteinen esirukoustilanne. Eli se on määritelty sekä että. Huovisen linjoilla olen sikäli että sitä kautta avoliiton solmimiseen liittyvän kirkollisen esirukouksen ja siunauksen merkitys tulisi ihmisille kenties vieläkin korostuneemmaksi.
P.S. sakramenttihan vihkiminen ei ole luterilaisille koskaan ollut.
Vastaa kommenttiin
on_1
28.7.2010 22:03
edit: hyvä typo, piti siis olla AVIOliiton solmimiseen... :)
Vastaa kommenttiin
Anonyymi
29.7.2010 15:51
Anonyymille kommenttina: ei oo kannattais leimata noin voimakkaasti uskonnollisia yhteisöjä "sekopääkerhoiksi". Asiat ei ole noin mustavalkoisia kuin mitä tunnut näkevän. Uskonto ei määrittele sitä, vihaatko homoja tai jotain muuta sellaista, mitä pelkäät, oudoksut, et tunne. Ennakkoluuloiset asenteet ja viha on täysin uskonnosta riippumattomia. Se on taas eri asia, kun jotkut ihmiset liittävät nämä negatiiviset ja tuhoisat tunteet uskontoon.
Vastaa kommenttiin
nico
31.7.2010 00:24
Järkeä cityn julkaisemassa blogissa. Kaikkea sitä näkee.
Vastaa kommenttiin
Anonyymi
5.12.2021 10:41
Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me
Vastaa kommenttiin