"Vain" Elämää

  • Sanna

HOLA!

Uskalsin lähes vuoden tauon jälkeen avata blogin ja päätin vähän kertoa missä mennään...Ihan vaan itsellekin kertauksena ;)

Some&More on ollut pöytälaatikossa alkuvuodesta asti ja nyt oikeastaan vasta alkaa palikat taas löytää paikkansa. Kesä meni kotona puuhastellessa, mm. talo tuli maalattua ja aika paljon tuli reissattuakin ihan koto Suomessa sekä vähän Baltiassakin.

Talonmaalausta takaa
Talonmaalausta takaa
Pärnurand
Pärnurand

Kesällä sain myös tiedon, että pääsen opiskelemaan unelmaani Ahlmanille- Maataloutta ja valmistua pieneläinhoitajaksi. Se oli yksi suurin syy, mikä sai näkemään, että tunnelin päässä on valoa! Nyt olen kuukauden päivät ollut opiskelija ja pian alkaa ensimmäinen työssäoppiminen maatilalla.

Ilolan maatilamatkailu/Lampolaa
Ilolan maatilamatkailu/Lampolaa

Helppohan tämä vuosi ei ole ollut, vaikka moni voisi niin lukeman perusteella ymmärtääkkin. Kuitenkin sitä jaksaa painaa aina eteenpäin, koska yrittäjät vaan tekee niin ;) Ei vaan saa eikä voi luovuttaa. Opiskelusta sen verta, että 2017 valmistuttua, suunnitelmissa olisi jatkaa yritystoimintaa, johon liittyvät ainakin (edelleen) koirat, mutta mahdollisesti paljon muutakin. Kaikki on vielä avoinna, mutta kun on kerran yrittäjä, on aina yrittäjä. Ja puitteethan ainakin on täällä maalla kohdillaan vaikka minkämoiselle toiminnalle, että you'll see ;)

Ensi kesänä sitten onkin yksi elämäni suurimmista päivistä, sillä astellaan alttarille rakkaan avopuolisoni kanssa. Aloitettiinkin tanssikurssi jo hyvissä ajoin tässä syksyllä, ettei tartte sit astella toistemme jaloille ;) Niin ja salillakin PITÄISI aloittaa, ohjelmakin on kuulemma tehtynä!
"Juujuu tullaan tullaan kun keritään!"

Nöyrä kiitos ja kumarrus tässä kaikessa härdellissä auttaneille ja tukeneille.
Tiedätte kyllä itse <3

Sanna

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 10:30

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus