Pukupakko. Muistan joskus lukioaikana julistaneeni etten koskaan tule sulautumaan pukupellejen massaan, vaan pidän kiinni oikeudestani pukeutua vapaasti. Sprigi voi olla siisti ilman turhaa pömpöösiä pukukoreiluakin, oli vakaa uskomukseni. Ja tottahan se on, muttei puvutkaan paha asia ole.
Ensikosketukseni pukuihin sain kun äitini ja isoäitini komennuksesta lähdimme ostamaan minulle pukua ylioppilasjuhliin.
Satuimme olemaan Vaasassa tuolloin ja myyjäksemme osui lipevä turkkilaissyntyinen mies, joka kiersi naiset sormensa ympärille ja lähtiessämme minulla oli viininpunainen ei-istuva puku, jonka mies oli vakuuttanut olevan erittäin hyvän. Tottakai, sehän oli 100% sama puku, joka myyjällä itsellään oli päällä.
Yritin kohteliaasti kieltäytyä asusta, saada äitiäni ja mummoani ymmärtämään ettei tämä ole hieno, mutta he olivat täysin myyjän lumoissa.
yksi esiintyminen puvussa, joka ei istunut ollenkaan riitti antamaan pukukammon pitkäksi aikaa. Enkä sattunut tilanteisiin jossa pukua olisi tarvittu (tiedostamatonta välttelyä?).
Nyt, firman 20-vuotisjuhlat pidetään Tukholmassa, eri maiden työntekijät kokoontuvat kaikki sinne ja illalliselle on pukupakko.
Lähdin siis uutta asua ostamaan, sillä se viininpunainen oli jo kokenut karun katoamisen liekkien keskelle eräällä mökkireissulla. Tällä kertaa saisin itse valita mieleiseni asun.
Löysin kuin löysinkin mieleiseni puvun, osittain Dressmanin hyvän myyjän avustuksella, Batistini, perusmerkki eikä todellakaan maksanut liikaa.
Ja nyt voin sanoa, että jumalauta on hyvännäköinen puku.
Täytyy etsiä lisää tekosyitä vetää pukua niskaan useamminkin, I could get used to this. =)