Vessanseinä

Jokainen on itse vastuussa omasta onnestaan. Ei sellaista voi ulkoistaa, tai antaa jonkun toisen huolehdittavaksi. Aika usein törmään ajatusmalliin, jossa oman onnellisuuden puute on asetettu jonkun toisen syyksi, tai aikaansaannoksi.

En edusta klassista parisuhdeihmistä, vaan enemmänkin oman tiensä kulkijaa ja ehkä juuri se on luonut minusta onnellisen yksilön. Hyvin monella naisella tuntuu olevan tarve, että on vain joku elämässä, jonka kanssa kulkea.
Se on minusta hyvin epäfeminiinistä.

Se saa minulle jopa oksennuksen nousemaan kurkkuun. Siinä ikäänkuin nainen alistuu miespuolisen ojentamaan
talutusnuoraan kaulapantoineen täysin vapaaehtoisesti. Pidän aivan saatanasti vahvoista naisista. Niin fyysisesti kuin henkisestikin vahvoista. Ne tukevat toinen toisiaan etenkin urheilumaailmassa.

Ihailun kohteeni on Anni Vuohijoki. Elämässään menestystä niittänyt vahva nainen. Lääkäri- ja painonnostotausta yhdistettynä miellyttävään ulkoiseen persoonaan. Voi, kunpa hänenlaisiaan olisi enemmänkin olemassa.

En voi sietää niitä baarimaailman tarjoamia pleace fuck me Daddy -pyyleviä kantturoita. Tämän vuoksi
olen vähenänyt huimasti omaa alkoholin käyttöäni, joskin tarvitsen alkoholia vielä elämääni samasta syystä kuin Stephen King, kun hän loi kauhuromaanejaan.

Kunnon krapula on lähes jumalainen olotila. Tavoittelen kuitenkin muidenkin dokaajien tavoin nousuhumalasta tulevaa mielihyvää, mutta kokonaisuus on juuri se, joka minua alkoholissa kiehtoo. Alkoholi myös luo sosiaalisuutta, mutta se on hyvin teennäistä, eikä sitä välttämättä edes muista, jos on ollut joitakin ihania syvällisiä keskusteluita.

Muistan lapsuudestani tv-ohjelman. Se oli semmoinen piirretty, jossa oli postimies, jonka nimi taisi olla Pate. En ole kovinkaan halukas palaamaan takaisin työelämään, mutta postinjakajan homma voisi olla minua varten, tai sitten ei. Joku postinjakaja tapettiin jokin aika sitten Myyrmäessä. Tekijää poliisi ei ole vieläkään tavoittanut. Maailma on raa`istunut kamalasti. Tuokin postinjakaja olisi nyt hengissä, jos hän olisi ollut kotona työttömänä. Eikä siitä hommasta maksetakaan kuin aivan juuri sen verran, että joku viitsii sitä tehdä.

Palaisin muuten takaisin huoraamaan, mutta en vain jotenkin jaksa tehdä sitä. Eikä minulla ole tällä hetkellä edes minkäänlaista asiakaskuntaa. Aikaisemmin
tienasin 2000-300e / kk, kun kävin pari kertaa viikossa naimassa. Asiakkaat olivat aivan tavallisia, ylempää keskiluokkaa olevia kotiäitejä, tai sen vaiheen
elämässään ylittäneitä. Ei ollut mitenkään tavatonta, että asiakas rakastui minuun, koska osaan erittäin hyvyin keskustella. Se oli kuitenkin vain roolisuoritus.

Nyt mediassa on alettu jostain syystä suosimaan naispuolisia seksityöntekijöitä ja keskusteluita polyamoriasta. Aivan kuin ne olisivat aivan uusia juttuja.
Nuo samat asiat ovat olleet olemassa jo silloin, kun ihmisjalat tarpoivat lumihangessa täällä pohjolassa kymmenentuhatta vuotta sitten.

En usko seksuaalisuuden olevan enää yhtä tutkimaton kuin ihmismielen. Ei varmastikaan enää tule uusia parafiilioita ja erikoisia halupiirteitä, joita ei
jo olisi. Siksi seksi on hyvin tylsä aihe ja sen uutisointi tulisi lopettaa kokonaan.

Joillekin parisuhde ja seksi merkitsee onnellisuutta. Minulle vain tapaa rikastua.

Olin jo aikeissa luopua uudesta harrastuksestani, kun isovarpaiden kynnet irtosivat. Kyseessä on klassinen köyhien ihmisten superedullinen harrastusmuoto, jota voisi luonnehtia englanninkielisellä nimellä ``Power walking´´. Eli siis reipas kävely raikkaassa ulkoilmassa.

Isovarpaideni kynnet mustuivat noin 2-3 tunnin lenkeillä. Lopuksi ne IRTOSIVAT, vittu!. Siinä niitä irronneita kynsiä ihmetellessäni, huomasin puhelimeeni tulleen viestin: muistatko mitä lupasit? En tiennyt yhtään keneltä se viesti oli tullut. Numero ei ollut tuttu. Vastasin kuitenkin muistavani ja pitäväni lupauksen.

Ei mennyt aikaakaan, kun viestejä alkoi tulla lisää. Kohde, jos sitä sellaiseksi voi kutsua, pyysi minut hampurilaiselle. En syö enää hampurilaisia, ellei ole pakko. En ole niistä koskaan edes pitänyt, muuta kuin kännissä. Ja viimeisillä kännireissuilla en niitä edes syönyt, kun menin leipäilemään katkaisuhoitoon Laakson sairaalaan. Tästä on nyt aikaa muutama kuukausi. No, lähdin kuitenkin sinne hampurilaiselle. Jokainen askel sattui aivan saatanasti, mutta totuin siihen nopeasti.

Paikka oli suhteellisen outo, se sijaitsi tarkemmin määrittelemättä Hesperianpuistossa. Kun löysin jonkun penkin, johon istuin, viestitin nyt olevani siellä. Kului ehkä noin 10-20 minuuttia ja paikalle ilmaantui varustelekamuija paperisen McDonalds -pussin kanssa. Sisältönä oli kaksi juustohampparia. Olin kuulema lupautunut lähtemään telttailemaan hänen kanssaan. Olimme tavanneet jossakin baarissa. Itse en muista koko tapaamista. Esitin kuitenkin muistavani kaiken kirkkaasti, kuin kymmenentuhatta aurinkoa.

Varpaankynnet paskana ja tuntemattoman veitsistä kiinnostuneen naisen kanssa metsään yöksi, joo ei kiitos vittu! Mietin tilanteesta selviytymistä. Uskoin meneväni täydestä ja aloin esittämään kunnon separia. Siinä hampurilaisesta suuhuni tullutta syöpävaahtoa suustani räkiessäni, aloin kertomaan lääkedosetistani, jossa on jäätävä pilleri- ja tablettivalikoima. Se ei tuntunut vaikuttavan millään lailla tähän muijaan. Kommentoi vain: Sä oot silti tosi kiva!

Tuosta tapauksesta voisi tehdä modernin Helsinkiin sijoittuvan kansanlaulun, mietin mielessäni, kun lopulta hän luovutti ja tuumasi etten olisi kovinkaan halukas lähtemään metsään hänen kanssaan. Tilanne kääntyi kuitenkin nopeasti, kun hän otti aiheekseen alkaa kertomaan goottivaatetuksestaan, jota hän kuulema tykkäsi käyttää kotonaan!

Itsesuojeluvaistoni on kuitenkin todella loppuun hiottu. Sovimme tapaamisen toukokuun viimeiselle päivälle 2024 sille samaiselle penkille ja silloin ilmatkin olisi jo sen verran lämpimät, että yhden telttayön voisi heittää.

Siihen ei ole aikaa kuin noin 8 kk.

Tänään on Adolf Hitlerin syntymäpäivä. Huomasin sen vahingossa, kun katsoin kännykkääni herätessäni tunti sitten.

En ollut kirjoitellut tänne yli vuoteen, taaskaan. Eipä toisaalta ole ollut mitään, mistä kirjoittaa. Nyt voisin ottaa asiakseni kirjoittaa. Kävin nimittäin viime syksynä 2 kk hoitojakson Ridasjärven päihdehoitolassa.

Paikka oli mitä ihanin kaikin tavoin. Rappeutuneita rakennuksia karuineen tupakkakoppeineen ja se grillipaikka <3 <3 <3 sekä maastolenkkeilymahdollisuudet, unohtamatta aivan loistavaa laitosruokailutasoista kanaviillokkia.

Minun mielestäni jokaisen tulisi kokea tuo armeijan lisäksi kerran elämässään, mutta ei yhtään enempää.

Ei tässä tämän kummempaa. Palataan taas vuoden, tai useamman päästä, jos palataan.

Joku voisi luulla, että ole ollut vankilassa tai mielisairaalassa, kun en ole vuosiin kirjoitellut mitään. Vielä todennäköisempi skenaario olisi se, että se on kuollut koko puliukko. Tai siis kaikki nuo yhdessä. Ensiksi laitoselämää ja sitten kuollut, koska eihän se toistepäin onnistuisi mitenkään. Vaan eipä minulle ole kertynyt yhtään laitospäivää, vaikka kiihkeästi hain tuossa pari vuotta sitten katkolle. Aika on kulunut kotiviinikulttuuriin tutustumisessa ja katuja tallatessa sekä s-bonuskorttia kassalla näyttäessä ynnä muissa köyhyydenosoituksissa.

Tässä syödessäni Bonbonin koiran pöräyksiä ja linnun löysiä tekee mieli alkaa puhumaan rumia, tai siis kirjoittamaan. Kirjoittaminen on minulle hyvä tapa purkaa pahaa oloa. Tässä se nyt siis tulee: ihmiset sukupuoleen katsomatta ottavat suihin. Nuolevat siis pillua ja imevät kyrpää. Tämä saattaa olla hyvinkin säännöllistä parisuhteen alkuvaiheissa. Samalla suullaan he juovat kupeistaan kahvia. Omituisin ja sairain juttu onkin siinä, että kun kutsutaan kahvipöytään vieraita, kaadetaan vieraille kahvia niihin samoihin likaisiin kuppeihin, joista likaiset suut ovat juoneet.

Sillä ei ole väliä onko kahvikupit pesty. Eikai kukaan henkisesti terve anna huuliensa vapaaehtoisesti koskettaa mitään sellaista, joka on ollut jonkun faaraon perseessä, perusteluna, että siitä on tuhansia vuosia aikaa, kun em. On tapahtunut. Hyvin todennäköisesti sieltä astiakaapista se ala-asteen 4. Luokalla oleva Jessica ojentaa sen saman kahvimukin luokkatoverilleen Essille, josta Jessican faija on juonut likaisella suullaa, kun on ensiksi hoitanut mtv3 -kanavan tekstiteeveeromanssiaan Keltaisen ruusun runkkauskopissa.

Ja on Jessicakin juonut jokaisesta niistä kupista, joista Jessican mutsi on juonut likaisella suullaan, kun on ensiksi imenyt kaikkien ylempien esimiestensä kyrpiä firman pikkujouluissa ja muissa virkistyspäiviksi naamioiduissa panojuhlissa. Minulle on yhdentekevää vaikka kaikki sademetsät muutettaisiin asvaltoiduiksi pysäköintialueiksi, kunhan kertakäyttökuppeja ilmestyy jokaiseen kahvipöytään. Ihmiset ovat nimittäin täysin sairaita likaisten kahvikuppiensa kanssa, jotka ovat sotkeneet likaisella suullaan.

En pysty ymmärtämään millaiseksi itsensä mieltää ravintola, joka tarjoaa asiakkailleen aterimet, jotka joku on likasuu on liannut likaisella suullaan. Itseasiassa ravintolan metalliset aterimet liataan likaisella suulla mahdollisesti useamman kerran päivässä. Tämä korostuu etenkin duunariruokaloissa, joissa ne Hackmanin aterimet on servettien kanssa sellaisissa muovisissa ruuvirasioissa, joita monella bensalenkkarifaijalla on mitättömässä autotallissaan, jossa on se perinteinen Otso -merkkinen asekaappi täynnä vhs-mallista homopornoa ja jotain intistä pöllittyä käsikranaatin sokkaa ja reserviläisupseerilässytystä täynnä olevia vihkoja.

Parhaimmilla separeilla on vielä se Fiskarsin valmistama RK-puukkopistin nahkatupessa ja joku ennen kouluampumisia löysien aselakien aikaan hankittu CZ 9mm. Jotenkin on aika irvokkaita kaksipiippuiset haulikot, joita myöskin tuollaisesta kaapin mallisesta peltilaatikosta löytyy. Ikään kuin ne piiput olisi niin tiiviisti vierekkäin, että ne mahtuvat tarkoituksella paremmin likaiseen suuhun, jota on vuosikaudet kostutettu viinalla ja kaljalla. Tämä Ukrainassa käytävä sota on saanut kaikki pallomahaiset pälvikaljufaijat uhoamaan ja sönköttämään jonninjoutavia armeijajuttujaan.

Mauno Koivoston presidenttiysaikoina suoritettu asepalvelus, jossakin jo nykyään lakkautetussa varuskunnassa ei tarkoita sitä, että pystyy toimimaan sammakkomiehenä Estoniasyvyydessä ja saapumaan taistelualueelle halo-hypyllä. Ihan oikeasti, ne teidän Navy Seal kuvitelmat murenee heti ensimmäisten maihareilla käveltyjen kilometrien aikana ja viimeistään silloin, kun pitää yöpyä vesisateella siinä teltassa ja syödä näkkileipää perunaa ja vettä suurimmaksi osaksi olevan keiton kanssa. Teillä ei ole mitään muuta kuin likainen suu ja diabetes sekä vaivaisenluut, unohtamatta rasvamaksan ja osteoporoosin lisäksi pitkälle edennyttä keuhkosairautta.

Heippa.

En ole kirjoitellut vuoteen tänne. Kaikkea kreisiä on tapahtunut tuona aikana. Kävin epävirallisen kansalaistaitoja opettavan kurssin. Kurssin piti yksi Rajasaaressa autonromussa asunut puliukko. Opettelimme hänen johdollaan tekemään pontikkaa. Rajasaaresta ei ole kuin vajaa puolikilometriä Seurasaareen, jossa on ulkomuseossa pontikkapannu. Sillä keittelimme pitkin viime talvea. Vedimme jään yli pulkassa klapeja. Noin kahdestakymmenenstä litrasta mäskiä saa hieman yli kaksi litraa pontikkaa ja siihen kuluu noin 0,2 mottia klapeja.

Ehkä sairain juttu mitä minulle on tässä välissä sattunut, oli se kun tutustuin yhteen naiseen. Samoihin aikoihin olin ollut flunssan kourissa, johon hain apteekista varis-yskänlääkettä. Tuolloin tutustuin tuohon aineeseen, johon jäin koukkuun. Se on semmoista salmiakkijauhetta, jota myydään koeputkessa. Aloin käyttämään kaksi koeputkea päivässä. Tuo nainen oli ammatiltaan joku tutkija. Hän työskenteli jossakin vitun mikrobiologianlaitoksella.

Yhtenä päivänä oli kotona aivan normaalisti humalassa, kun tuo nainen soitti ja pyysi minua tulemaan ulos. Hän oli ulkona autollaan ja pyysi minua nousemaan kyytiin. Kävimme kahvilla. Puhuimme jotakin suhteestamme ja siitä, että minun tulisi mukamas lopettaa päivittäinen alkoholinkäyttäminen. Mukanani oli tuota Seurasaaressa keitettyä pontikkaa. Otin pullosta kunnon hörpyn. Tarkoituksenani oli ottaa päälle hiukan salmiakkijauhetta, mutta koeputki tippui lattialle ja pyöri penkin alle. Hain sitä käsikopelolla, viimein kun löysin sen, avasin sen, sen kummempia katsomatta.

Salmiakkijauheen sijaan suuhuni tuli koeputkesta oudon makuista jauhetta. Vilkaisin koeputkea ja siinä luki: Mycobacterium leprae. Olin asiasta aivan hiljaa, koska tajusin tuon koeputken liittyvän jollakin lailla naisen työhommiin. Vasta kotona aloin googlettamaan asiaa ja selvisi, että etiketissä lukenut sössötys tarkoitti SPITAALIA!!!!! Siis sitä keskiajalla esiintynyttä kulkutautia, joka tiputti kantajaltaan raajoja, usein jopa pään!!

Soitin paniikissa sille naiselle ja kerroin maistaneeni vahingossa hänen autossaan olleesta koeputkesta spitaalijauhoa. Selvisi, että kyseessä oli ollut vain näyte, joka oli otettu jossakin Turun saaristossa sijaitsevalta saarelta, sen maaperästä kaivetusta luurangosta. Saarelle oltiin aikojen saatossa eristetty leprapotilaita. Asia tuntui niin uskomattomalta, että googlettelin sitä seuraavat viisi päivää.

Tuona aikana selvisi saarelle sijoitetun myöhemmässä vaiheessa mielisairaita! Oli siis tasan kaksi vaihtoehtoa: olin nauttinut joko lepraan kuolleen, tai mielisairaana saarelle eristetyn luurankojauhetta!

Joku vittu on kirjoittanut puhelinnumeroni useiden huoltoasemien vessoihin ja ilmoittanut minun ottavan suihin. Aivan älyttömiä puheluita on tullut. Joku rekkakuski ihmetteli puhelun aikana mikä tyyppi minä oikein olen, kun hän luuli puheluun vastaavan naisen.

Tiedän melko varmasti kuka on tekojen takana. Ei se mitään, ymmärrän huumoria, ja siitä syystä kostoiskujen sarja tulee olemaan melkoinen. Häpäiseminen ei tule kohdistumaan pelkästään häneen, vaan myös hänen vanhempiinsa.

He asuvat pienellä paikkakunnalla ja joutuvat todennäköisesti muuttamaan sieltä pois, kun olen saanut tyydytykseni.

Kaikki alkoi noin 2 vuotta sitten, kun tuon sekopään kotona tapahtui vesivahinko. Kymmeniä kuutioita vettä oli virrannut viikonlopun aikana asunnon lattian läpi, leviten talon rakenteisiin.

Vakuutus ei korvannut tuota vahinkoa, koska sitä ei ollut. Sen sijaan asunnon ovelle oli ilmestynyt Jehovan todistajat, jotka olivat alkaneet suoranaisesti vittuilemaan.

Itsetuhoisena hän oli lähtenyt autolla liikenteeseen ja soitti minulle jostakin, kertoen päättävän päivänsä ajamalla kallioleikkaukseen moottoritienopeudella.

Pyysin häntä tuomaan ensiksi talvirenkaat minulle, koska hänen autonsa olisi tullut menemään niin romuksi, että se ei enää olisi niitä tarvinnut.

Siitä alkoi tapahtumaketju, josta en häpeäsyistä halua kertoa tarkemmin.

Tällä kertaa en kirjoita enempää.