Suomen taloudella on ollut haasteita toipua vuonna 2007 alkaneen kansainvälisen finanssikriisin jälkeen. Viimeisten vuosien aikana taloudessa tapahtui myönteinen käänne, joka on lisännyt työllisyyttä ja vähentänyt valtion velkaantumiskehitystä. Tämän vuoden aikana hälytyskellot soivat uudelleen. Työllisyyden lisääntyminen näyttää pysähtyneen. Merkittävien suuryhtiöiden tulokset ovat romahtaneet. Kansalaisten luottamus talouteen on merkittävällä tavalla laskenut.
Nordean hallituksen entinen puheenjohtaja, kauppatieteen tohtori Björn Wahlroos oli viivytellyt uutuuskirjan julkistamista tarkoituksella, koska kirjan julkistaminen muutaman vuoden kestäneen suotuisan jakson aikana olisi tulkittu lähinnä räksytykseksi, koska Wahlroosin teesit ovat tarkoituksella herätteleviä ja monien tulkintojen taustalla on paljon laadukasta tutkimustietoa. Wahlroos on tullut vuosien saatossa tutuksi vapaan markkinatalouden, kevyen verotuksen, alhaisen sääntelyn, omistajuuden ja yritteliäisyyden vankkana puolestapuhujana, jotta Suomi menestyisi kansainvälisen talouden keskuudessa entistä paremmin.
Wahlroosin aikaisemmat teokset Markkinat ja demokratia. Loppu enemmistön tyrannialle (Otava, 2012) ja Talouden kymmenen tuhoisinta ajatusta (Otava, 2015) herättivät laajaa kansalaiskeskustelua. Näin tekee myös uutuuskirja Kuinkas tässä näin kävi? Miksi maallamme ei ollut malttia vaurastua (Otava, 2019), joka kuvailee Suomen teollisuuden ja yhteiskunnan kehitystä aina varhaishistoriasta nykypäivään saakka. Samalla Wahlroos pohtii sitä, että miten Suomi voisi menestyä tulevaisuudessa.
Wahlroosin pyrkii olemaan teoksessa mahdollisimman toiveikas, mutta tilastojen ja ennusteiden valossa Suomen tulevaisuus ei näytä hyvältä. Vielä 1960-luvulla Suomi oli talouskasvun suhteen Euroopan Singapore, joka panosti voimakkaalla tavalla teollisuuspolitiikkaan presidentti Urho Kekkosen ankaralla kädellä. Suomen talousajattelussa tapahtui kuitenkin merkittävä muutos 1970-luvulla, kun poliittisessa elämässä pääsi valloilleen ajatus entistä rajummasta sääntelystä ja kovemmasta verotuksesta. Suomesta muodostui ajan saatossa sekatalous, jossa valtion rooli korostui ja poliittinen päätöksentekokulttuuri muodostui entistä vaikeammaksi. Wahlroosin mielestä oli suuri virhe riisua presidentiltä valtaoikeuksia, koska tämä edesauttoi poliittisen päätöksenteon jähmettymistä ja antoi entistä enemmän valtaa ulkoparlamentaarisille voimille, eli etujärjestöille ja lobbareille. Poliittisen elämän päättämättömyys voi antaa mahdollisuuden protestipuolueiden ja -johtajien nousulle.
Suomella on ollut myös vaikeuksia sopeutua globaalin talouden haasteisiin. Berliinin muuri kaatui vuonna 1989. Sitä edeltäneinä kolmena vuosikymmenenä Suomen talouskasvu oli keskimäärin neljän prosentin luokkaa vuodessa, kun vuoden 1989 jälkeen Suomen talous on ollut keskimäärin 1,7 prosenttia vuodessa ja alle prosentin luokkaa viimeisen kymmenen vuoden aikana. Suomen taloutta ovat rapauttaneet metsäteollisuuden tuotteiden vähenevä kysyntä, konepajateollisuuden sijoittuminen ulkomaille, Nokian romahdus ja idänkaupan väheneminen. Suomen liittyminen yhteisvaluutta euroon on myös poistanut devalvaation mahdollisuuden, jonka avulla teollisuuden kilpailukykyä voitaisiin parantaa merkittävällä tavalla. Wahlroos ei kuitenkaan kannata sulkeutumista, vaikka Suomi menestyi erityisen hyvin kylmän sodan vuosina, koska ajassa ei voi palata taaksepäin, koska muuten edessä olisi Venezuelan tie kohti talouskatastrofia.
Wahlroos nostaa yhdeksi kilpailukyvyttömyystekijäksi Suomen ja Neuvostoliiton välisen kaupankäynnin, jonka avulla suomalaiset yritykset saivat mehukkaita kauppasopimuksia, mutta tuotteet ja palvelut eivät olleet kilpailukykyisiä länsimarkkinoilla. Suomen harjoittama idänkauppa oli suurta ja loi hyvinvointia, mutta talous oli yhden kortin varassa. Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen Suomen idänkauppa romahti. Pikku hiljaa syntyi markkinatalousvetoinen Venäjä, jonka kanssa idänkauppa kuitenkin elpyi. Suomen vienti oli Venäjälle 7,5 miljardia euroa vuonna 2008, mutta globaali finanssikriisi romahdutti viennin neljän miljardin euron tasolle. Ennen Ukrainan kriisiä vientilukemat olivat nousseet 5,3 miljardiin euroon ja lukemat romahtivat kolmeen miljardiin euroon vuonna 2015. Talouspakotteet ovat rokottaneet viennistä kymmenen prosentin verran. Wahlroos toteaa, että Venäjä tarjoaa runsaasti mahdollisuuksia, mutta maan epävarmuus korottaa Suomen talouden riskitekijöitä.
Mikä on sitten Wahlroosin tarjoama pelastussuunnitelma ikääntyvälle ja aivovuodosta kärsivälle Suomelle, joka ei kiinnosta edes investoijia? Helsingistä ei ole ainakaan tulossa merkittävää kansainvälistä finanssikeskusta Lontoon Cityn tavoin. Helsinki ei edes kykene kilpailemaan Tukholmaa vastaan.
Wahlroos tarjoaa perinteisten talousneuvojen ohella ratkaisuksi panostamista digitalisaatioon ja kiertotalouteen. Digitalisaation haittapuolena hän korostaa digiteollisuuden heikkoja työllistämisvaikutuksia ja digitalisaatio saattaa tuhota enemmän työpaikkoja kuin luovat niitä. Kansainvälinen digikilpailu on kuitenkin erittäin kovaa ja menestyvien digibrändien luominen on vaikeaa.
Vaikka Wahlroos yrittää tarjota toiveikkaita neuvoja, mutta teoksen sisältä paljastuu toivottomuus Suomen pelastamisen suhteen. Onko Suomen tie Kreikan tie vai Singaporen tie? Siitä päättävät Suomen kansa ja poliittiset päätöksentekijät.
