Matalan kynnyksen paikat ei-niin-mataliksi

Täällä Tampereella oli nuorten päivätoimintakeskus joka oli matalan kynnyksen paikka.
Sinne sai mennä aukioloaikana ihan koska vaan, siellä sai lämpimän aterian ja tehdä välipalaa. Siellä oli kaikki hyvin ja siellä oli mukavaa. Siellä sai seuraa muista nuorista ja hyvää vertaistukea vaikkei siellä diagnooseja katsottukaan. Siellä oli kaikki kaikinpuolin loistavaa.
Kunnes tuli raha vastaan.
Nykyään sinne pitää kirjautua sisään tietokoneen avulla. Nykyään siellä täytetään alkuhaastattelussa tietolomake. Nykyään se ei ole enää matalan kynnyksen paikka.

Miksi tämä koskettaa minua?

No siksi koska olen paikassa johon kotipaikkakuntani eli Orivesi rahoittaa jo asumistani ja elämistäni. En saa vaihdettua kotipaikkakuntaa kun ei ole omaa vuokra-asuntoa ja tämä päivätoimintapaikka vaatii maksusitoumuksen että siellä voisi käydä. No eihän Orivesi rahoita kahta paikkaa. Paskamaista tässä on se, että osa hyvistä ystävistäni käy kyseisessä päivätoimintapaikassa päivittäin, enkä minä saa käydä siellä edes viittä minuuttia katsomassa ystäviäni. Musta tuntuu että oon siellä nykyään silmätikku. Mun valokuva- ja runonäyttely on päivätoimintapaikan seinille liimattuna, enkä saa mennä siinne. Mulle sanottiin viimeksi tänään siellä kun kävin katsomassa eteisaulassa ystävääni että "onko sulla täällä sovittu tapaaminen? No sitten näytän sulle ovee."

Se mikä mua kaivertaa eniten, on se että ennen sain olla siellä jatkuvasti. Nykyään mut käännytetään ovella.

Kaikki tämä muutos tapahtui yhden yön aikana uuden vuoden vaihteessa.

Voin vaan kysyä että miten tämä voi mennä näin? Tää kehitys meni mun mielestä aivan väärään suuntaan.

Siispä rahoittaja päätti muokata tästäkin paikasta täysin maksullisen vaihtoehdon.
Mikä meni pieleen?

Kirjoitettaessa soi Petri Nygård - Paska Maailma