Nasiman blogi

Milloin olette kuulleet sadun prinsessasta, jonka elämä oli onnellista ilman täydellistä prinssiä? Minä en muista vastaavaa. Lasten vuoteen luona ei kerrota tarinaa nuoresta miehestä, joka teki elämänsä aikana suuria asioita, toteutti unelmiaan ja eli onnellisena elämänsä loppuun saakka. Tarina ei kuulosta uskottavalta. Sadusta jää puuttumaan jokaisen unelmatarinan kermainen kohokohta, eli sen oikean ihmisen kohtaaminen. Vaikka satujen maailma on aina fiktiota, kertovat sadut tavastamme ajatella.

Satujen ulkopuolella yli miljoona suomalaista elää yksin. Helsingissä yksinasuminen on vielä yleisempää: enemmän kuin puolessa kotitalouksista asuu vain yksi henkilö. Samalla kun Suomi on edistänyt lapsiperheiden asemaa, perheiden arkea ja pyrkinyt kehittämään suomalaisesta perhepolitiikasta maailman parasta, ovat yksinelävät jääneet tyhjiöön. Jollain tasolla tämä on ymmärrettävää. Yhden hengen kotitaloudet eivät muodosta yhtenäistä ryhmää, vaan heitä on ikäihmisistä opiskelijoihin, vähävaraisista suurituloisiin. Tätä ei voi tarpeeksi korostaa; kaikkien sinkkujen roolina ei suinkaan ole yksinäinen tai sosiaalisesti rajoittunut elämä. Vastaavasti sinkkujen elämä ei ole myöskään harmitonta matkustelua ja elämää ilman vastuuta muista.

Yhden hengen kotitaloudet ovat niin verotuksellisesti kuin asuntopolitiikan suhteen muita heikommassa asemassa. Yksinkertaistettuna: yksiön hinta on kaksion neliöihin verrattuna kovempi ja yhden hengen kotitaloudessa uutta pesukonetta on maksamassa yksi ihminen kahden sijaan. Verotuksessa hyvänä esimerkkinä on kotitalousvähennys. Määritelmällisesti kotitalouden muodostavat yhteisen jääkaapin jakavat ihmiset. Kyseinen verovähennys ei kuitenkaan ole kotitalouskohtainen, vaan sen saa jokainen veronmaksaja. Kun jääkaapin ympäriltä remontoidaan keittiö, kahden aikuisen taloudessa remonttikuluista tehtävän kotitalousvähennyksen saa tuplana yhden aikuisen talouteen verrattuna.

Yksinelävien asemaa on kyettävä parantamaan seuraavalla hallituskaudella. Tähän on myös hyvät edellytykset, onhan aiheesta puhuttu useamman puolueen suulla. Niin täytyykin olla. Tämän mittakaavan asian taakse tarvitaan laajaa yhteisymmärrystä. Siinä missä poliitikkojen tehtävä on parantaa yksinelävien arkea ja heidän toimeentuloaan, on meillä jokaisella vastuu tavasta, jolla yksin elämiseen suhtaudutaan. Pysyvä asennemuutos aloitetaan aina uudesta sukupolvesta. Mitäpä jos kertoisimme omille lapsillemme satuja, joissa seikkailisi täydellisten parien sijasta onnellisia sinkkuja?

En hyväksy eläinten huonoa kohtelua missään tapauksessa, oli kyse ruoaksi kasvatetuista eläimistä tai lemmikeistä. Eläinten oikeudet kiinnostavat suomalaisia yhä enemmän. Tämä näkyy niin mediassa kuin työpaikkojen kahvipöytäkeskusteluissakin. Me olemme eläneet rinnakkain eläinten kanssa ja erilaiset eläimet ovat olleet osa suomalaisten arkipäivää sukupolvien ajan. We have this thing called reilu meininki alkaa ulottua myös toista lajia edustavien seuralaistemme kohteluun.

Miksi kirjoitan eläinten oloista, jos kaikki hyvä on jo saavutettu? Koska tehtävää riittää edelleen. Tuotantoeläinten oloja on viime vuosina parannettu ja ihmisten kiinnostus ruoan alkuperää kohtaan on pakottanut alan tuottajat avoimuuteen, mutta esimerkiksi eläinkuljetusten olosuhteissa on edelleen parantamisen varaa.

Toinen tärkeä kysymys on valvonta. Yksittäisten ihmisten kiinnostus ei riitä, vaan tarvitaan asiantuntijoita, jotka varmistavat eläinten todella kasvavan hyvissä oloissa. Viranomaisten tehtävä on myös varmistaa koko tuotantoketjun - eläinten kasvattajien, elintarviketeollisuuden toimijoiden ja kaupan tekevän työnsä avoimesti, jotta kuluttaja voi luottaa ostamansa tuotteen eettisyyteen.

Turkistarhaus kuuluu menneisyyteen

Turkiseläinten pito on yksi räikeimmistä tavoista, joilla eläinten oikeuksia poljetaan Suomessa. Olen ollut jo pitkään sitä mieltä, että turkistarhauksen harjoittaminen ei edusta nykypäivää, eikä alaa ole perusteltua ylläpitää Suomessa.

Kun katsotaan turkiseläinten olojen kehitystä taaksepäin, nähdään että moneen asiaan on saatu parannusta. Valtaosa turkistuottajista on hoitanut ja hoitaa lainsäädännön mukaiset hyvinvointi- ja turvallisuusmääräykset esimerkillisellä tavalla. Julkisuudessa on kuitenkin liikkunut erittäin ikäviä todisteita turkiseläinten hyvinvoinnin laiminlyönneistä.

Emme voi enää sulkea silmiämme näiltä rikkomuksilta, vaan Suomen on käännettävä katseensa monien muiden Euroopan maiden suuntaan ja rajoitettava tarhausta tai kiellettävä se kokonaan. Päätös on tehtävä pian, mutta se on toimeenpantava siirtymävaiheen kautta. Näin annetaan alalla työskenteleville ihmisille mahdollisuus kehittää omaa osaamistaan ja löytää uusia työmahdollisuuksia.

Muistuuko mieleen, mikä oli ensimmäinen kansalaisaloite, jonka allekirjoitti yli 50 000 suomalaista. Aloite koski turkistarhauksen kieltämistä. Surukseni nykyinen eduskunta hylkäsi aloitteen. Moni aloitetta vastustanut perusteli tuolloin kantaansa valmisteilla olleella turkistarhausasetuksella, jonka luvattiin kohentavan turkiseläinten oloja. Näin ei ole käynyt, vaan päinvastoin asetus uhkaa jopa heikentää vaatimuksia, joita eläinten hyvinvoinnille on asetettu.

Minulla ja varmasti monella muulla suomalaisella on petetty olo. Paljon luvattiin, mutta tulokset eivät lunasta lupauksia. Nyt saa riittää! Eläinten pahoinvoinnin ei saa antaa jatkua. Seuraavan eduskunnan on tehtävä ihmisen etiikan kokoinen päätös ja laitettava piste turkistarhaukselle.