licence27

14.2.2015 02:23

Niin se ei ainakaan toimi että ulkojäät jätetään tekemättä, maalit viedään pois tai vähintääkin kaukalo. Kaikilla kun ei ole varaa viedä lapsiaan jäähalliin pelaamaan seurassa tai tallille ratsastamaan. On tullut vastaan aika karmeita esimerkkejä kolmikymppisistä jotka eivät osaa luistella tai uskalla hiihtää.

Aika mielenkiintoinen näkemys että tulotason laskeminen laskisi elintasoa- tietysti riippuu lähtötasosta ja mistä kaikesta joutuu luopumaan. Jos mietit että 6300 € kuukaudessa tienaava tienaa mielestään liian vähän koulutukseensa ja taitoihinsa nähden niin onko silloin liian suuret kustannukset vai liikaa koulutusta? Ehkä se kulutus on sellainen mittari jota voi mitata rahassa, mutta miten mittaat esimerkiksi unen määrän ja laadun? Entäs vapauden arvo, terveyden tai stressittömyyden?

Tai jos 33-vuotias laitetaan johtamaan Marimekkoa niin toivoa sopii että johtajan alaisilla on enemmän taitoa ja kokemusta alalta palkasta riippumatta. Millä mahdettiin perustella Elopin valintaa Nokian johtoon?

Taas toisaalta kun on nähnyt ihmisiä, kyliä, kaupunkeja ja maita joilla/joissa asiat on paljon huonommin kuin täällä osaa arvostaa sitä ettei tarvitse kantaa asetta tai luotiliivejä. Niin ja osaa arvostaa jopa sitä että saa käydä lenkillä yksin.

Tunnetko sinä nimeltä/naamalta kaikki naapurisi?

NOMAD_1

16.2.2015 12:52

Everybody hurts (R.E.M.): "When the day is long and the night is yours alone..."

Jo Aristoteles totesi, miten "kukaanhan ei valitsisi elämää ilman ystäviä, vaikka hänellä olisi kaikki muu hyvä." Nyt kun keskimääräisellä suomalaisella on enemmän hyvää kuin edes Aristoteles olisi osannut kuvitella, niin miten ihmeessä annamme suurimman hyvän taantua kaveruudeksi? Puhumattakaan siitä, miten rakkaus on laimentunut moniharrastamiseksi (kyllä, nykypäivän trendien alla myös kaverit tekevät sitä).

Kerromme toisillemme asioita, mutta kuka oikeasti kuuntelee? Kerroin veljelleni joutuvani kolmen viikon sairaslomalle - hän ei kysynyt miksi. Pari kuukautta myöhemmin kerroin edellisen loukanneen, mutta vieläkään ei kiinnostanut riittävästi, eikä kolmaskaan kerta mitä kylmintä totuutta muuttanut. Kyse ei ollut mistään vakavasta, mutta kirurginpöytä kainaloista alas halvaantuneena oli melko yksinäinen paikka... Vastaavanlaisia tarinoita on useita ja jopa useista perheenjäsenistä. Varmuuden vuoksi todettakoon, ettei perheeni missään nimessä ole tavallista välinpitämättömämpi: äidillä on kymmenkunta kummilasta afrikassa ja lisäksi ostelee siskonsa kanssa sinne vuohia joululahjoiksi. Ja lisäksi kuuntelee vapaaehtoistyönä apua tarvitsevia seurakunnan tiloissa jne. Isän äkillinen kuolema vain avasi silmäni tavalla, jossa tavanomainen pinnallinen vuorovaikutus ei riitä.

En väitä olevani hyvä kuuntelemaan tai yhtään muita parempi. Pyrkimykseni on kuitenkin oppia sellaiseksi, mitä arvostan, ja millaista ystävää itse kaipaisin. Miten sitä voisi olla ystävä toiselle, ellei ensin ole sellainen itselleen? Miten voisi rakastaa toista, jos ei ensin rakasta itseään? Ja itsensä rakastaminen ei ole helpoimman tien valitsemista, vaan sen tekemistä, mikä on minulle parhaaksi (eihän lastaan rakastava vanhempikaan anna tälle kaikkea haluttua, vaan sen, mitä pitää tälle parhaana). Useimmat eivät kuitenkaan ystävyyden pinnallistumista huomaa tai siitä huomauta, koska joutuisivat itsekin oikeasti kuuntelemaan, jos tätä muilta pyytäisivät. Meille riittää, kun uskomme omaavamme ystäviä ja todellisuus on aivan liian työläs illuusioiden ylläpitämiseen verrattuna. Haluamme ja tarvitsemme ystäviä, mutta emme useimmiten ole valmiita tekemään lähellekään riittävästi tämän eteen. Kyse on vuorovaikutuksesta, johon päivä päivältä harvemman tahto riittää. Ja jos jokin yhdistää kasvavaa ihmismassaa, niin pyrkimys suurimman mahdollisen hyödyn saamiseen pienimmällä mahdollisella vaivalla (siis sokea tehokkuuden ihannointi). Juuri tämän vuoksi seksiäkin pidetään rakkautena, vaikka siinä ei ole edes läheisyyttä. Onko ihme, jos ihmiset ovat yksinäisiä, eivätkä edes tunnista kaikkein raskainta eli yksinoloa iloitsevan joukon tai jopa "ystäväpiirin" keskellä.

Läheisyys on minulle yksinkertaisesti sitä, että on hyvä olla toisen lähellä - kuskustelussa, syleilyssä ja vieläkin intiimimmin. Tarkennuksena todettakoon, että keskustelu voi olla moninkerroin intiimimpää kuin seksi. Toki läheisyys ilmenee myös seksinä, mutta mitä suurimpiinkaan nautintoihin ei ole kiire, eikä niiden jälkeen ole kiire pois. Kaikki tämä vaatii kuitenkin sen, että ihminen kykenee kohtaamaan itsensä sellaisena kuin on. Toiset ihmiset ovat kuitenkin aina peilejä ja intiimistä kumppanista näkee itsensä ilman rihman kiertämää suojanaan. Juuri tämä luo tarpeen paeta nautintoon ja voisin esittää fetissien johtuvan tästä. Perustavimmat fetissit lienevät juuri erogeeniset alueet, joihin keskitytään, jotta ei tarvitsisi nähdä itseään - erogeeniset alueet kun ovat niitä, jotka erottavat miehen ja naisen toisistaan. Olennaista fetississä ei olekaan johonkin keskittyminen, vaan kaiken muun poissulkeminen. Ystävyyden fetissi lienee kaveruus eli yhdessäolon keskittyminen jonkin ulkoisen toiminnan, harrastuksen tai aktiviteetin ympärille. Älkää ymmärtäkö minua väärin: kaveruus on yksi parisuhteen tärkeä osa, mutta kuka väittäisi sitä tärkeimmäksi? Monet tosin näin tekevät ja juuri siihen viittaan sanoessani ystävyyden taantuvan kaveruudeksi ja rakkauden harrastukseksi. Toki seksi on edelleen harvoja kaveruuksia yhdistävä aktiviteetti, mutta kiistämättömällä tavalla yleistyvä sellainen.

Mutta kirjoittamisen liioittelu riittäköön tällä kertaa. Jos jotakuta kiinnostaa ajatukseni ja se, mitä kaipaan, niin katsokaa profiilini, deitti-ilmoitukseni ja blogikirjoitukseni. Hiljaisuus on tähän asti ollut yleisin ja miltei ainut saamani vastaus... ja kenties olen sen ansainnutkin. Kukaan ei kuitenkaan ole edes yrittänyt auttaa minua tässä - siis uskonut pyrkimykseeni oppia ja tulla paremmaksi ihmiseksi sekä kuuntelijaksi (siihen on todellakin hyvä syy, miksi ihmisellä on yksi suu ja kaksi korvaa). Mutta sana on vapaa...

"Oi, ken tahtoisikaan kokea kaiken tämän MYÖS minun tavallani? Mutta se, joka tuohon pystyisi, antaisi anteeksi varmasti paljon muutakin kuin vähäisen hulluuteni, hillittömyyteni, iloisen tieteeni..."

Hänkki

22.2.2015 22:57

Itse asun yksin ja koen silloin tällöin yksinäisyyden tunnetta. Se ilmenee vanhoja muistelemalla ja miettiessä mahdollisia kuulumisia vuosien takaisille kavereille. Yksinäisyyden tunne ei aiheuta minussa mitään negatiivista, tapani käsitellä ja ajatella asiaa on vain joko neutraaleja tai miellyttäviä ajatuksia herättävä.
Kuten täälläkin on kirjoituksissa mainittu, yksinäisyys koetaan kuitenkin eri tavoin. Moni kokee yksinäisyyden jopa elämänhallintaan vaikuttavana tekijänä. Usein tässä vaiheessa yksinäisyys koetaan jo sosiaalisena epäonnistumisena ja ihminen alkaa virheellisesti etsiä vikoja itsestään. Joskus saatetaan jopa alkaa muuttamaan omaa identiteettiään, moraaliaan tai vaikka suosikki seuraa, pyrkimyksenä miellyttää mahdollista ystävää. Näin tavoittelemme ystävyyttä keinoilla joita emme itse ystävyydessä pidä arvossaan.
Perhepoliitiikan ollessa keskiössä on yksinelämisestä muodostunut eräänlainen "huonompi" vaihtoehto johon ajatellaan yleisesti joutuvan jonkun isomman elämää koskevan muutoksen takia. Harvemmin se valitaan. Viimeisten vuosien aikana kuitenkin tapahtunut muutos. Yksin asuvien ja yksin muuttavien määrä on kasvanut. Tahdin odotetaan jatkuvan ja toivottavasti se tuo tullessaan sanalle "yksinäisyys" positiivisemman valikoiman mielleyhtymiä. Ajattelutapamme muuttuessa muuttuu myös tapamme kokea yksinäisyyttä, kuitenkaan tarkoittamatta sitä, että unohtaisimme ihmiset jotka kärsivät yksinäisyydestä. Aktiivinen toiminta ja sen järjestäminen luo hyvät puitteet halukkaille ystävänmielisille ja niitä etsiville.
En ole koskaan pitänyt järkevänä hankkia ystävää tai parisuhdetta ihan vaan sen oletetun yhdessä olosta syntyvän hyvän olon tunteen takia. Aivan kuten en kerää facebookkiin ystäviä joita en muutenkaan tapaa. Ystävyydestä on kuitenkin tullut jonkinlainen status ja joskus ystävyyssuhde on myös väline, etu. Tämä muokkautuminen on käyty ystävyyden perinteisten hyveiden kustannuksella jolloin ominaisuudet kuten arvostus tai luottamus eivät olekkaan enää ratkaisevassa asemassa ystävää valittaessa. Verkostoituminen, hyvä sosiaalinen asema tai varallisuus ovat asioita joita arvostetaan ystävässä. Ne ovat itseasiassa asioita jotka luovat paremman ystävyyssuhteen, ei ensisijaisesti ystävää.