Vaalien alla on pohdittava tulevaisuutta. Enkä puhu nyt pelkästään tulevasta neljästä vuodesta, vaan pidemmästä ajasta. Äänestämisessä on kyse myös siitä, millaisessa yhteiskunnassa ja maailmassa tahdomme lastemme ja lastenlastemme aikanaan elävän.

Muutama sukupolvi sitten Suomi oli hyvin erilainen kuin nyt. Koulutustaso oli heikompi, eikä terveydenhuolto pystynyt samanlaisiin suorituksiin. Sotakorvaukset ja jälleenrakentaminen rasittivat maan taloutta. Maaseudun metsätyömiehet elivät fyysisesti rankkaa pätkätyötä vuodesta toiseen, vielä 60-luvun alussa alle puolella suomalaisella oli kotonaan sisävessa.

Kaiken rasitusten keskellä tulevaisuus näyttäytyi tälle paljon kärsineelle kansalle valoisalta. Huominen on parempi, ajateltiin. Kuten olikin. Nyt tilanne on toisin. Vaikka hyvinvointi on lisääntynyt, ensimmäistä kertaa kasvava sukupolvi, minun sukupolveni, voi syystä pelätä, että tulevaisuus ei välttämättä tarjoa yhtä suurta hyvinvointia ja turvaa kuin aikaisemmin.

Miten tästä eteenpäin? Aikaisempien sukupolvien rakentajat tekivät päätöksiä oikeiden arvojen pohjalta. Silloin suomalaisia yhdisti vahva usko siihen, että kaikki on pidettävä mukana. Sairastuneet päätettiin hoitaa yhteiskuntaluokasta riippumatta. Maksuton koulutus tarkoitti kaikille tasavertaisia opiskelumahdollisuuksia. Pieni kansa ei voinut hukata kenenkään kykyjä, vaan laittamalla kaikki opiskelemaan nostimme nopeasti koulutustasoamme ja osaamistamme.

Nyt olemme jälleen tienhaarassa, jossa arvomme punnitaan. Eduskuntavaaleissa joudumme kysymään itseltämme, millaiseen tulevaisuuteen uskomme. Tahdommeko jatkaa yhteiskuntana, joka tarjoaa hyvinvointipalvelut, kuten koulutuksen, työsuojelun ja arvokkaan vanhuuden kaikille jäsenilleen? Rakennammeko tulevaisuudessakin yhteiskuntaamme tasa-arvon, sosiaalisen ja kulttuurisen oikeudenmukaisuuden varaan?

Minä olen ehdolla eduskuntavaaleissa sen vuoksi, että tahdon antaa tälle maalle toivoa paremmasta huomisesta. Tahdon antaa vaihtoehdon, joka takaa lapsillemme ja lastenlapsillemme paremman ja reilumman hyvinvointiyhteiskunnan.

Ajat ovat vaikeita, mutta oikea ratkaisu ei ole sulkea silmiämme maailmalta, käpertyä kuoreemme ja toivoa kaiken muuttuvan hyväksi. Tärkeää on uskoa omiin arvoihimme, omiin kykyihimme – ja siihen, että Suomen tarina voi jatkua tulevaisuudessakin toisistamme huolta pitävänä ja vastuuta kantavana kansakuntana.