Kuka huolehtii sinusta kun ikäännyt?

Yliopisto-opintojen alkuvaiheessa työskentelin vanhainkodissa ja vanhustenhuollon haasteet tulivat tutuiksi. Huoli hoidon puutteista koskettaa myös hoivatyötä tekeviä. Iäkkäiden ihmisten tarvitseman avun ja palveluiden puutteet on kipeä ongelma, jonka ratkaisuun tarvitaan lisävauhtia. Tällä hetkellä kotihoito on erityisen ylikuormitettua. Työntekijöiden vaihtuminen ja kiire rasittaa niin tekijöitä kuin apua tarvitsevia mutta myös heidän omaisiaan. Apua tarvitseva ihminen keskiöön, vanhustyön hyvä johtaminen sekä riittävät voimavarat ovat ydinasioita. Olennaista on myös sanoa ääneen, että yksinäisyys ja yhteisöllisyyden puute ovat vähintään yhtä suuria ongelmia kuin palveluiden saavutettavuus. Paljon on sellaista, mitä julkinen sektori ei voi yksin korjata. Yksinäisyys on monesti käsin kosketeltavaa.

Monella meistä on huoli lähipiiristämme ja myös omasta ikääntymisestämme. Pidetäänkö minusta ja läheisistäni huolta sitten kun toimintakyky heikkenee?

Kun ikäihmisiä on enemmän on myös palveluja ja koko Suomea kehitettävä sen mukaisesti. Olen ollut vahvasti ajamassa ja mukana säätämässä vanhuspalvelulakia, jossa on määritelty hyvän hoidon tavoitteita. Lain tavoite on vahvistaa ikäihmisten asemaa ja itsemääräämisoikeutta. Laki on tullut tänä vuonna täysimääräisesti voimaan. Lain laadukas toimeenpano kunnissa on perusta sille, että oikeus arvokkaaseen vanhuuteen ja mahdollisuus elää itsenäistä, mielekästä sekä turvallista elämää toteutuu. Vanhuspalvelulain tavoite on luoda uusia keinoja edistää ikäihmisen hyvinvointia, terveyttä ja toimintakykyä, osallisuutta sekä oikeutta sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin. Laki sisältää takuun siitä, että toivoessaan jokaiselle 75 vuotta täyttäneelle tehdään räätälöity palvelu- tai hoitosuunnitelma.

Jokaisella ikäihmisellä on oikeus saada henkilökohtainen vastuuhenkilö, jonka tehtävänä on huolehtia siitä, että suunnitelman mukaiset palvelut myös toteutuvat. Palveluiden ja tiedon on tultava lähelle ihmistä. Olennaista on, ettei kukaan jää yksin ja että avun löytää tarvittaessa. Tämä on erityisen tärkeää Helsingissä, missä varsin moni asuu yksin. Liian usein myös puolisoaan tai läheistään hoitava jää yksin arvokkaan mutta vaativan hoitovastuun kanssa.

Toimintakyvyn heiketessä tai muistisairauden edetessä on ikäihmiselle hänen niin halutessaan turvattava sujuva pääsy esimerkiksi yhteisökotiin, viimeistään silloin, kun omassa yksityisessä kodissa ei enää ole mahdollista elää turvallisesti. Kohtuuhintaisia ja matalan kynnyksen vaihtoehtoja, senioriasuntoja ja palvelutaloja tarvitaan lisää ja nopeasti, jotta laitoshoidolle tai vastentahtoisesti kotona asumiselle on oikeasti saavutettavissa olevia vaihtoehtoja. Olennaista on, että palveluja saa tarpeen mukaan niin, ettei toimintakyvyn muuttuessa tarvitse muuttaa paikasta toiseen.

Vanhuspolitiikka on osin ajautunut on/ off -keskusteluun. On aivan oikein, että sairaalan ei pitäisi olla kenenkään koti mutta ei myöskään kotiin yksin jääminen vastoin tahtoaan pidä olla kenenkään kohtalo.

Yhteisökodissa (mm. tehostetun palveluasumisen yksikkö) ihmisellä on oltava edelleen oikeus elää oman näköistä elämää. Kun ihminen tarvitsee lääketieteellisin syin tai turvallisuutensa vuoksi laitoshoitoa, se on hänelle järjestettävä. On tärkeää, että elämän turvallisuus ja arvokkuus sekä puolisoiden mahdollisuus asua yhdessä ja hoitojärjestelyjen pysyvyys toteutuvat. Myös omaistaan hoitavan on voitava luottaa siihen, että apua ja tukea on tarvittaessa saatavilla.

Oli tärkeää, että onnistuimme säästötalkoiden lomassa eduskunnassa lisäämään 10 me tämän vuoden valtion budjettiin omaishoitajien terveystarkastusten aloittamiseksi ja jaksamisen tukemiseksi. Kun omaistaan hoitaa yötä päivää, on äärimmäisen tärkeää, että välillä on tilaisuus pysähtyä ja kerrankin joku kysyy, miten itse voi. Säännöllisellä terveystarkastuksella on iso merkitys ennaltaehkäisevänä, toimintakykyä ja terveyttä edistävänä toimena. Omaishoitajan väsyminen on havaittava ajoissa ja apua on oltava tarjolla.

Yksin jääminen ja sen tuoma turvattomuus on yksi suurimpia vanhusten huolenaiheita. Hoitajana olen monta kertaa ollut lähes sanaton, kun ihminen odottaa ja kaipaa vuodesta toiseen lapsia ja lapsenlapsiaan vierailemaan. Kaikilla ei ole edes ketä odottaa. En tiedä kumpi on surullisempi tilanne. Se, että ketään ei ole vai se, että kukaan ei ehdi tulla. Läheisistä välittämisestä ja huolehtimisesta ei voi tehdä lakia mutta siihen on tärkeä meitä kaikkia kannustaa.

Virallinen vanhuspolitiikka on edelleen yksinäisyyttä lisäävää. Tarvitaan korjausliike, jolla lisätään yhteisöllisyyttä, mahdollisuuksia osallistua, vaikuttaa sekä saada tietoja. Ketään ei saa jättää yksin. Tavoitteet on vahvasti kirjattu vanhuspalvelulakiin, jonka toimeenpanossa on Helsingissä pitkä tie kuljettavana. On hyvä asia, että Helsingissä on juuri valmistunut vanhuspalvelulakia vauhdittava Stadin ikäohjelmaehdotus (http://www.hel.fi/static/sote/stadinikaohjelma/index.htm ) , jonka tavoite on hyvän elämän edellytys. Ohjelmaa käydään läpi alueellisissa asukasilloissa, joissa yhdessä pohditaan, miten tehdä Helsingistä hyvä paikka asua ja elää kaikenikäisille.

Sari Sarkomaa
kansanedustaja
www.sarisarkomaa.fi