Miksi nuori luopuu liikunnasta?

Valtion liikuntaneuvoston teettämän tutkimuksen mukaan liikunta-aktiivisuus vähenee merkittävästi tultaessa murrosikään. Tulokset ovat samankaltaisia, mitattiin vertailussa sitten kokonaisliikuntaa, hengästyttävää liikuntaa tai urheiluseuratoimintaan osallistumista. Tuloksissa on havaittavissa samansuuntaista kehitystä maailmanlaajuisesti, mutta Suomessa tilanne on erityisen raju. Ja eromme esimerkiksi muihin Pohjoismaihin on selkeä. Tutkimuksessa todettiin, että 11-vuotiaista vielä lähes puolet liikkuu riittävästi, mutta tultaessa 15 ikävuoteen on osuus enää vähemmän, kun joka viides. Liikunnalla ei ainoastaan pidetä yllä fyysistä kuntoa ja tervettä kehoa, vaan sillä on myös positiivisia vaikutuksia mielenterveyteen, koulumenestykseen sekä elämänhallintaan. Tähän nojaten on helppo todeta, että työsarkaa riittää ja tekijöille on tarvetta.

Miksi nuori sitten luopuu liikunnasta? Yksiselitteistä syytä tähän käyttäytymismalliin ei ole, taustalla vaikuttavat varmasti monenlaiset asiat perhetaustasta kaveripiiriin. Ajanpuute, pitkä koulun ja kodin välimatka sekä passiivinen ajankäyttö vaikuttavat liikkumiseen negatiivisesti. Nuoret, jotka ovat olleet mukana urheiluseuratoiminnassa luopuvat liikunnasta harvemmin, kun taas ne nuoret, jotka eivät ole olleet ohjatun liikuntatoiminnan piirissä. Liikkumiseen vaikuttaa merkittävästi myös kotoa saatu kannustus, esimerkki ja sosiaalinen tuki. Liikuntataitojen arviointi murrosikäisellä on selvästi kriittisempää, kun nuoremmilla. Tämäkin omalta osaltaan puoltaa säännöllisen liikunnan jättämistä. Yhteyksiä liikunnan lopettamiseen löydettiin myös siitä, kuinka merkitykselliseksi nuoret tuntevat liikkuessa itsensä ja siihen, uskooko nuori liikunnasta olevan hyötyä tulevaisuudessa. Urheiluseuroissa valmentajilla on iso rooli ja tutkimukseen osallistuneet nuoret näkivät, että harrastustoiminta urheiluseuroissa on mielekkäämpää, kun valmentaja haastaa keskustelemaan ja ottaa nuorten mielipiteitä huomioon. Lopettamista ehkäisi sekin, että nuori tunsi pystyvänsä kehittämään itseään liikunnan kautta.

Ihmisen liikuntakäyttäytyminen elää ja muuttuu ihmisen elinajan tilanteiden ja mahdollisuuksien mukaan. Liikuntapolitiikan tavoitteena onkin liikunnallisen elämäntavan edistäminen koko elämän kulun ajan. Vaikka liikuntaan ja liikkumiseen on kiinnitetty huomiota yhä enenevissä määrin niin kouluissa, kun työpaikoillakin vallitsee yhteiskunnassamme silti passiivinen arki. Koko väestö kaipaa arkiliikunnan lisäämistä fyysisen passiivisuuden torjumiseksi. Kun nuori miettii liikunnan paikkaa elämässään, katsoo ja tukeutuu hän tässäkin ennen kaikkea kotoa saatuun malliin. Tutkimusten valossa tuo esimerkki on liian usein liikuntakielteinen.

Liikunnan määrässä on ollut nähtävissä ikäryhmien välillä eroja jo 1990-luvulta lähtien. Koko ajan kuitenkin on yhä yleisempää jättää liikunta murrosikään tultaessa. Myös liikunnan muodot ja syyt sen harrastamiseen muuttuvat. Lapsena liikunnassa tärkeää on hauskanpito ja kavereiden tapaaminen, mutta murrosikäiselle voiton halu sekä ulkonäköseikat ovat ensisijaisia intressejä liikunnan harrastamiselle.
Kansakunnallemme tämä on valtava haaste. Liikkumattomat, huonokuntoiset lapset ja nuoret näkyvät vuosikymmenten päässä ennen aikaisina eläköitymisinä ja piikkeinä työkyvyttömyys-tilastoissa. Yhteiskuntamme vanhenee ja tulemme tarvitsemaan kaikkia työhön kykeneviä kansalaisia talkoisiin. Tarvitsemme koko väestöön kohdistuvan ryhtiliikkeen. Nuorten liikunta ei ole vain koulun tehtävä vaan se koskettaa meitä kaikkia.