Antti Jokinen

“En mä oikeasti tykkää mistään mun videoista! Melkein kaikki musavideot ovat pinnallisia ja tyhjiä”, sanoo Antti Jokinen, Nurmijärven lahja maailman popvideotuotannolle.

Ai saatana! Pitkä mies kiroilee Ravintola Meccan edessä. Nahkarotsi, t-paita, siniset farkut. Korvalehdissä kunnioitettavan kokoiset timantit, ranteessa Breitling. Ohjaaja Antti Jokinen ei tykkää poseerata kameran edessä. Onneksi kärsimys on ohi, ja siirrymme kadun toiselle puolelle Ristorante Gastoneen.

Istuit viime talvena Ravintola Strindbergin yläkerrassa. Minä istuin baarissa ja bongailin pöytäseurueesi megajulkkiksia. Toiletissa kävivät vuoron perään ainakin Peter Franzén, Renny, Rita Tainola, sinä, ja tyttöystäväsi Sara La Fountain. Istuin ja mietin millaisista maailmantähdistä tuollaisessa pöydässä oikein puhutaan.Kerro. 

“Mä en itse asiassa muista koko iltaa.”

Hyvä. Toivottavasti jouduit paikalle vahingossa?

“Taisin mennä Saran ja kaverini Peten kanssa syömään ja muut ilmestyivät jostain.”

Olet tarkka julkisuudesta. Miksi?

“On aivan idioottimaista tulla lehtihaastatteluun kertomaan, ettei anna haastatteluja. Kyllä mä annan haastatteluja, mutta aika valikoidusti. Mulle ei ole mitään hyötyä tästä. Julkisuudessa oleminen on ollut enemmän yhteiskuntapalvelua, välillä jotkut ystävät ovat vähän pakottaneet.”

Aah Don Daddy Selin. Miten hän hyötyy tästä?

“Ei mitenkään. Kiusaa mua, hah… Olen tehnyt paljon duunia ja pioneerihommia, nyt voi olla kivaa levittää sitä tietoa. Ilman esikuvia en olisi itse aikoinani ollut tarpeeksi tyhmä ja naiivi uskomaan kykyihini ja lähtemään Nurmijärveltä isoon maailmaan. Neuvoja en kuitenkaan anna. Ei ole mitään absoluuttisia totuuksia.”

Olen aina vihannut musiikkivideoita. Onko musiikin kuvittamiseen mitään muuta, siis parempaa syytä kuin markkinointi?

“Ennen kuin musiikkivideot raiskattiin pelkiksi markkinointivälineiksi, video toimi musiikin jatkeena. Kun visuaalisuus kuvitti lyriikkaa, musavideo toimi pyhimpänä mediana. Elettiin aikaa, kun minäkin innostuin musiikkivideoista, aikaa ennen markkinointikoneiston julmia hampaita, jonne ei jouduttu pelkästään markkinoinnin vuoksi vaan myös siksi, että melkein kaikki makeet bändit ovat kuolleet. Liikkeellä on siloposkia, jotka eivät hajota hotellihuoneita kuin markkinointikikkana. Ei ihme, että vanhat tähdet pärjäävät.”

“Alkuaikoina ohjaaja oli osa bändiä ja musiikkia. Meidän duuni alkoi siitä, mihin musiikki loppui ja silloin tehtiin hienoja videoita. Mutta nykyään mä olen itse tehnyt vähintään puolet duunista, vain koska olen ammatiltani video-ohjaaja.”

“En vedellyt Westlifen julisteita seinälle, kun sieltä soitettiin. Ei mainosohjaajan, joka tekee Volvon automainoksia tarvitse ajaa Volvolla! Musavideot ovat huonommassa jamassa kuin koskaan. Ne ovat 80-prosenttisesti skeidaa.” 

Miten tähän on päädytty?

“Isoin ongelma on artistien vaihtuvuus. Uusi tyyppi pyrkii esille. On tehtävä esittely. Musavideo on maailman paras introduction! Uuden artistin establoimiseen on pakko käyttää jokaisen levyn ensimmäiset kolme biisiä. Kaikki tietävät, ettei seuraavaa levyä ehkä tulekaan! Levyjä myydään samastumisperiaatteella, siksi videot toistavat samaa aihepiiriä, teinimaailmaa. Madonnan, Metallican ja Eminemin kaltaisten, jo asemansa saavuttaneiden artistien kuvallista kehää voi venyttää loputtomiin.”

Videot ovat kuin farkut. Niitä ei enää erota toisistaan muu kuin mainonta?

“Joo, musiikista on tullut kulutustavaraa. Mun mielestä paras bändi kymmeneen vuoteen on ollut Coldplay. Ilmassa oli hirveä jano jollekin uudelle ja aidolle. Olen huolissani luettuani Chrisin selittävän lehdessä, ettei levy saa missään nimessä olla kaupallisesti huonompi menestys kuin edellinen! Olin ihan että perkele, nyt tämäkin juttu on pilalla! Rolling Stones teki aikoinaan levyjä piikit silmäluomissa, niin täysillä etteivät ne muistaneet, mitä oikein oli tapahtunut neljän vuoden aikana. Nyt ilmassa ei ole muuta kuin kylmää laskelmointia.”

Ensimmäinen videosi oli lyhytelokuva Handful of Sand. Kerro siitä.

“Se oli leffakoulun viimeinen työ, ja perustui Jim Morrisonin American Prayer -runoihin. Elin siihen aikaan jotain omituista Doors-vaihetta. Siinä oli ainoastaan musiikkia, voice over ja näyttelijät näyttelemässä kohtauksia. Se ei ollut varsinainen musiikkivideo, paremminkin montaasi. MTV:n tyypit näkivät sen New Yorkissa festareilla ja palkkasivat mut. Tein sitten Nykissä jollekin hevibändille ensimmäisen videoni. Musiikkihomma lähti liikkeelle kun soitin 14-vuotiaana bändeissä Deep Purple- ja Rainbow-tyyppistä heviä. Mä olin tosi paska, mutta näytin kovalta. Tykkäsin hirveästi musiikista, mutta olin tosi huono laulamaan, sikahuono soittamaan ja vielä huonompi tekemään biisejä tai sanoituksia. Itseluottamusta oli sen verran, että lensin ylioppilaskirjoitusten jälkeen Losiin perustamaan hevibändiä!”

Löysit leffakoulusta oman tapasi tehdä musiikkia?

“Vaikka urheilu ja koris olivat aika suuria juttuja, musiikki oli vielä rakkaampi harrastus. Rakastuin musavideoihin, kun niitä alettiin tehdä. Lyriikkapuoli oli se, joka kolahti. Huomaan yhä muistavani ulkoa vanhojen Rainbow-biisien tekstit. Jos olen autossa, laulan niin että taju lähtee.”

Opiskelit leffakoulussa myös amerikkalaista kirjallisuutta?

“Mielenkiintoni kohdistui enemmän kirjailijoihin kuin amerikkalaiseen kirjallisuuteen. Oscar Wilde, Morrison, Hemingway. Syöttiä piti saada mielikuvitukselle.”

Peruutetaan MusicTV:hen, jossa olit vuoden duunissa. Millaisena systeeminä se näyttäytyi marssiessasi sisään Unelmatehtaaseen?

“Menin sinne onnessani puoliheijarissa. Aluksi oli makeeta, mutta ehkä se johtui New Yorkista. Äkkiä tajusin MTV:n olevan paikka, jonne otetaan nuoria lahjakkaita ihmisiä kahdeksi vuodeksi duuniin, puristetaan niistä mehut ulos ja vaihdetaan uusiin. Peli oli harvinaisen selvä. Ihmettelin niitä, jotka suuttuivat saadessaan kenkää. Mun mielestä siihen ei sisältynyt mitään epäreilua. Lähdin itse, koska palkka oli sikahuono ja duunia tehtiin niin paljon, että taju meinasi lähteä.”

Tulit Suomeen?

“Joo. Olin ollut neljä vuotta pois. Tenttasin viimeisen vuoden sikana ja kävin kesäyliopistoa, sitten valmistuin. Vietin MTV:ltä kesälomaa Suomessa ja kun se oli ohi, soitin: I quit. Sen jälkeen perustettiin Solar Films. Mutta me ei edes kunnolla tunnettu Masin kanssa vielä silloin. Omistimme puoliksi Solarin muutaman sijoittajan kanssa. Se räjähti. Aluksi meillä oli kolme ihmistä duunissa, vuoden päästä 20. En ole toiminnassa enää sillä tavalla mukana. Olen mielelläni ollut se hiljainen osapuoli.”

Antti Jokinen saatetaan sotkea Renny Harliniin ihan L.A.:ssa asumisen vuoksi. Puolusta itseäsi?

“En oikein samaistu Rennyyn. Meillä on eri reitit. Renny tuli Hollywoodiin Reissumies-mainoksilla, mä tulin hip hop -videoilla. Maailmamme ovat niin erilaiset, ettei niissä sitten ollut kovin paljon yhtymäkohtia. Arvostan hänen ammatillista menestystään.” 

Tulit videoiden tekoon sisään mustan musiikin puolelta. Miten tällainen kuvio lähti?

“Itsellekin tuli yllätyksenä, että ensimmäiset duunit olivat hip hop- maailmaa, street-jengiä. Kun menin sinne, olin tehnyt yhden Grace Jonesin videon, jossa Grace Jones oli robotti. En kuvannut sitä muijaa ollenkaan, koska se ei tykännyt meikistään.”

Wyclef Jean, Eve. Miksi ne halusivat ohjaajaksi valkoisen miehen Suomesta?

“Ehkä suhtauduin asiaan objektiivisesti, en mä tiedä. Mua on aina kiinnostanut, mistä lyriikka on peräisin. Olin digannut Morrisonia, joka oli samaa kamaa, street-runoutta. Kun Morrison puhui ahdistuksista, paholaisista ja lohikäärmeistä, hip hopparit paasaavat siitä, mitä kadulla tapahtuu. Mun mielestä esimerkiksi 50 Centin biisit, tai Dr. Dren vanhat sanoitukset, joista diggaan, ovat niitten Junnu Vainion Albatrossia. Kun Junnu istuu Norpan kanssa kivellä, nämä jätkät tsiigaavat kun crack-myyjiä ammutaan. Jos sattuu syntymään johonkin gettoon, niin musiikki on varteenotettava keino päästä pois sieltä.”

Rap tuli tavallaan rokin tilalle. Rock oli hyytynyt?

“Sille oli tilaus, koska rokissa elettiin boring-vaihetta. Oli muutama iso nimi kuten U2 ja kokonaan uusi genre. Pääsin tekemään Philadelphiasta tullutta Evea, josta oli juuri tulossa iso stara. Olin mielissäni, koska katu-uskottavuus on aina merkinnyt mulle jotain erityistä. Hip hopin jälkeen aloin kuvata urakalla naisia. Aloin rakentaa itse valoja, koska halusin saada naiset näyttämään hyviltä. Homma muuttui beauty-kuvaamiseksi. Se toi ammatillista, ei mitään taiteellista tai sisällöllistä mielihyvää.”

Mitä jekkuja teet kauneuden eteen?

“Olen tehnyt kaikille kuvaamilleni naisille uudet luomet, korjannut silmien väriä ja ottanut kaikki rypyt sekä mustat silmänalukset pois. Isojakin duuneja on tehty, kutistettu perseet pienemmiksi ja otettu vatsat pois. Kun hommaa väsätään tietokonefreimi kerrallaan, jokaiseen sekuntiin mahtuu 24 freimiä ja video kestää kolme minuuttia, niin tajuaa, että duuniin voi mennä kaksi viikkoa.”

Oletko joskus kuvannut naista, jota ei ole tarvinnut duunata?

“On niin kauniita ja valokuvauksellisia ihmisiä, ettei niille tarvitse tehdä mitään. Destiny’s Childin Kelly Rowland oli sellainen, ja Beyonce. Musta nainen on älyttömän helppo kuvata ja valaista. Amerie oli tosi hyvä. En valaissut sitä ollenkaan. Jätkiä EI korjailla, paitsi Westlifea, kun ne itse pyysivät. Se tuntui naurettavalta.”

Minkä kokoinen henkilökunta sinulla on duunissa?

“Mukanani matkustaa kuusi ihmistä: assistentti, tuottaja, tuotantopäällikkö, production designer, meikkaaja, stylisti. Mulla on kaksi pysyvää omaa ryhmää. Käytän aina samoja ihmisiä. Silloin kommunikaatio putoaa puoleen. Jenkeissä palkataan aina uusi ryhmä, Euroopassa käytetään samoja ihmisiä. Olen palkannut sellaisia tyyppejä, jotka kyseenalaistavat kaikki valintani. Jos jollain on hyvä idea, pöllin sen välittömästi, koska lopulta näytän itse hyvältä!”

Miksi musavideoissa on niin paljon sisällöllisiä tabuja. Kaikki on tabua ellei ole jo valmiiksi kiellettyä?

“Todella vaikeaa tehdä käsikirjoitusta, sillä kaikkea pitäisi varoa. Tekemästäni Kornin videosta ei ole koskaan näytetty Jenkeissä kuin sensuroitu versio. Jenkeissä on sääntö, jonka mukaan musavideoissa ei saa näyttää päättömiä bodeja, hanukkaa pyörimässä tai muuta tuollaista. Mun videossa on koiran näkökulma. Taidan elää punk-kautta, sillä kun sain tietää säännöstä, kirjoitin kässärin, jossa ei näytetä kenenkään naamaa. Se hyväksyttiin, mutta videota ei ole näytetty kuin kymmenen jälkeen illalla. Kolme seuraavaa kässäriäni sensuroitiinkin jo käsikirjoitusvaiheessa.” 

Sinun piti tehdä Good Charlottelle video jossa high school -kapinallisella ei ollut kehoa?

“Kundi oli pää. Sen kimmakaveri pani pään keilalaukkuun ja otti sen esille, kun tahtoi seuraa. MTV ei tietenkään hyväksynyt sitä, että kundi oli pelkkä pää laukussa. Hankala keissi oli myös Duran Duran. Ikääntyneet jätkät halusivat takaisin MTV:lle. Kuuntelin niiden biisiä ja ajattelin, että tapa millä Duran Duran pääsee MTV:lle on, ettei niitä näy ollenkaan niiden omalla videolla. Kuka 14-vuotias haluaisi nähdä Duran Duranin äijiä videolla? Kirjoitin käsikirjoituksen, jossa Scarlet Johansson kävelee silmät sidottuina läpi L.A:n. Mut lopulta jätkät halusivat itsensä mukaan ja mun kiinnostus sammui.”

Omien videoidesi suosikki on antimainosmainen Wyclef Jean “Wish You were here” video, jossa käytät katutyyppejä.

“En mä oikeasti tykkää mistään mun videoista! Melkein kaikki musavideot ovat pinnallisia ja tyhjiä. Multa kysyttiin, eikö ole huonoa, kun seksillä myydään musiikkia. Joka moisia kyselee, on kasvanut tynnyrissä! Roomassa voi kävellä mihin tahansa kirkkoon ja kaikki ovat enkelistä lähtien nännit paljaina, naiset pulleina ja ihanina ja miehet lihaksineen. Seksillä on myyty niin kauan kuin yhteiskunnat ovat olleet pystyssä, se on VANHA keksintö. Sen vastustaminen on uutta.”

Alusvaatemainokset ärsyttävät monia ihmisiä, mutta eroottisen ilmapiirin puute ei näytä ärsyttävän ketään. Sellaista ilmapiiriä on vaikea löytää, jossa olisi väreilyä, ei duunaamista.

“Monet kimmatkin luulee, että kundia täytyy lyödä nuijalla päähän, ettei riitä että puhaltaa hyvän tuoksun kasvoille. Roomassa ja Pariisissa on vihjettä ilmassa. Liika pornomaisuus on mielikuvituksetonta.”

Asut New Yorkissa, mutta olet asunut myös Los Angelesissa. Eikö se ole kuin iso huoltoasema?

“Sanon sitä ylikokoiseksi Keravaksi. Siellä pitää mennä vessaankin autolla. Todella tylsä kaupunki. En ole koskaan kotiutunut sinne. Hollywood-homma on ollut vain välivaihe. Sieluni on siellä huonoimmassa jamassa kuin missään.”

Videoiden tekeminen on vienyt sinua ympäri maailmaa. Mitkä ovat lempipaikkojasi?

“Australia on ollut antoisa paikka. Kuvasin siellä Will Smithin ja Kelly Rowlandin. En enää jaksa hirveästi matkustaa duunimielessä. Mulla oli yli miljoona pistettä Finnairilla ja vaihdoin joidenkin kuukausien aikana kolme kertaa maanosaa. Kun matkustaminen kuuluu työhön, se ei ole hauskaa. Kuvaaminen on toisaalta yksi parhaista tavoista matkustaa. Location scout vie parhaisiin ravintoloihin ja mestoihin. Enemmän tykkään rauhassa istuskelemisesta ja kirjan lukemisesta. Kaupungeista merkityksellisimmät ovat New York, ja Pariisi erityisesti. Kun näen ne kauniit rakennukset, kylmät väreet kulkevat selässäni. Voisin istuskella Pariisissa päivät pitkät, juoda Pastista ja katsella, kun ihmiset kävelevät ohi. Mulla on myös romanttinen suhde Suomeen, koska olen ollut täällä niin vähän. Täällä olen onnellinen, kaikki on tuttua ja täällä asuvat ne, joita rakastan.”

FILE: Antti Jokinen

• Ikä: 36 vuotta
• Pituus: 196 cm
• Paino: 96 kg
• Siviilisääty: Poika 7 v., seurustelee