Halaa yksinäs

Yritän päästä Stockalle katsastamaan puolukanpunaisia kumisaappaita. Joukko viekkaasti hymyileviä naisia on levittänyt ketjun Kolmen sepän aukion poikki. Kädet levällään nämä neidot kurkottelevat minua kohti. Osa kantaa pahvilappuja, joihin on töherretty ”Ilmaisia halauksia”. Viittaa myyntitoimintaan. Yrittävätkö nämä maksuttomilla maistiaisilla saada minut vakiasiakkaaksi? Näyttävät olevan naisiin päin kallellaan, mutta kaikki kelpaa.

Joillakin hassuilla ihmisillä tuntuu olevan sellainen päähänpinttymä, että suomalainen on synkkä ja estynyt ja ainoa parannuskeino on tuntemattoman lähentely. Jos on pitkän päivän jälkeen väsynyt, piristyy dösässä kummasti, jos vierustoveri alkaa höpöttää outoja. Kertoo vaikka lapsistaan tai kyselee mitä toinen lukee. Erilaisissa kokoontumisissa ja yleisötilaisuuksissa kannattaa alkaa taputella lähinnä seisovaa, jotta hänelle tulisi parempi mieli.

Niissä muissa maissa, missä on kulttuuria ja sivistystä (siellä Euroopassa, tiedättehän), halaillaan kaikkialla. Tuntemattomat avautuvat toisilleen julkisella paikalla. Siellä Euroopassa ne jatkuvasti hiplaavat toisiaan metrossa. Suutelevat poskillekin. Höpsismiä!

Eikö kaikissa suurkaupungeissa (Suomessa siis Helsinki) etikettiin kuulu jättää vieras ihminen rauhaan? Säästää halaukset ynnä muut hellyydenosoitukset läheisille. Kehonkieli kertoo, jos kaipaan juttukaveria. Naapuria tervehdin, mutta jätän tuntemattoman Sokoksen hississä rauhaan. Koko kaupunkielämän idea on, ettei turhaan häiritä muita.

Suomalaisten itsehillintä ei aina johdu estyneisyydestä. On tietty hyväksi, jos muita ihmisiä lähestyy lempeästi eikä aina puukko ojossa. Mutta pitääkö mennä suoraan ääripäästä toiseen? Eikö hiljainen hymy riittäisi? Voisiko myönteisen asenteen ujuttaa ensin ajatuksen ja tunteiden tasolle, ettei menisi pelkäksi mekaaniseksi hieronnaksi.

Halaus on ykkösterapiaa iloon ja murheeseen. Pettynyt australialainen lentomatkaaja keksi helpottaa muiden palaajien kotiintuloa kotikutoisella halaushoidollaan. Suomeen tuotuna väkisin halaaminen puistattaa. Halatkaa keskenänne!

Ja minua vain, jos uskallatte.

Kirjoittaja on entinen kampaamoapulainen