Krista Kosonen

Suden vuosi -elokuvassa näimme näyttelijä Krista Kososen alasti. Uutishuone-tv-sarjassa ihastuimme häneen. Pian hän naurattaa meitä komediasarjassa. Miten näin kävi? Vielä lukiossa Kososen mielestä vain teatterissa näyteltiin oikeasti. Muu oli kaupallista roskaa. Kuten myös Paparazzin mallisopimus, jonka Kosonen hylkäsi. Toimittaja Maria Pettersson kohtasi kypsyneen lukiokaverinsa Turussa.

"Sä et osaa näytellä ja olet sisältä täysin tyhjä. Tuolla tavalla ei kannata näytellä ikinä missään."

Näin ukrainalainen ohjaaja Andriy Zholdak tylyttää Krista Kososta Anna Kareninan harjoituksissa. Kososen mielestä se on mahtavaa.

Oletko jonkin sortin masokisti?

"Huutaminen, haukkuminen ja kiroaminen on luottamuksenosoitus. Hän puhuu rajusti, mutta asiaa. En mene rikki, vaan sisuunnun. Helvetti, minähän sinulle täysin tyhjät näytän. Itä-Euroopassa ohjaaja on kuningas ja työtavat erilaiset. Tämä sopii mulle oikein hyvin. Teatterikorkeakoulussakin oikein odotin, että joku huutaisi ja haukkuisi, mutta siellä oltiin aika kilttejä. Anna Kareninan koe-esiintyminen oli vaikein koe-esiintyminen ikinä. Piti olla loputtoman fiksu, energinen ja nopeaälyinen. Tein parhaani, mutta Andriy vaan katseli tympääntyneenä ympärilleen. Raivostuin ja huusin, että mitä pelleilyä tämä on, jos sua ei kiinnosta, niin käske mut vittuun täältä lavalta. Tärisin raivosta. Sitten sain roolin."

Kallion lukiossa olit vielä varma, että susta tulee kirjailija.

"Menin kirjallisen ilmaisun tunnille ja kohtasin sen ikävän tosiseikan, etten osaa kirjoittaa. Päätin, että hankkisin kunniallisen, järkevän ammatin ja hakisin lukemaan psykologiaa. Istuin Rytmissä ja onnittelin itseäni hyvästä päätöksestä.

Sitten annoin itseni salaa ajatella hiukan sitä, millaista olisi olla ammattinäyttelijä. Se oli huimaavaa, pyörryttävää, tunsin fyysistä onnea. Oli pakko kokeilla. Päätin hakea TeaKiin kymmenen kertaa ja etsiä sitten muita hommia."

Hyvin kävi, pääsit ensimmäisellä yrittämällä sisään! Sitten veditkin itsesi totaalisesti piippuun.

"Kun pääsin sisään, olin loputtoman kiitollinen. Sisään pääsee noin prosentti ja ajattelin, että tämä mahdollisuus pitää ansaita. Mulla on ylikorostunut luterilainen työmoraali. Koulua oli yhdeksästä viiteen ja päätin, että joka päivä kymmeneen asti illalla mun pitää kehittää itseäni. Luin näytelmiä ja alan kirjallisuutta, urheilin, treenasin tanssia ja laulua. Luin kotiin tulleesta apteekkilehdestä, että ihmisellä pitäisi olla vuorokaudessa kahdeksan tuntia unta, kahdeksan tuntia työtä ja kahdeksan tuntia vapaa-aikaa. Nauroin räkäisesti, mitä paskaa, kenellä muka on kahdeksan tuntia vapaa-aikaa?

Puolen vuoden kuluttua aloin saada paniikkikohtauksia. Ne olivat karmivia, tärisin, hikoilin, olin täysin varma, että sekoan tai kuolen. Kun kohtaus tuli kesäteatterin lavalla, hoin itselleni että ’Krista, kaikki täällä ovat sun ystäviä, kukaan ei halua tappaa sua.’"

Susta ei pitänyt tulla telkkarinäyttelijää, koska telkkari on sielutonta paskaa. Hylkäsitkö idealismin?

"Lukiossa ja TeaKin ensimmäisinä vuosina olin helvetin jyrkkä. Ei mitään kaupallista, olin todella teatteriorientoitunut, ei tullut edes mieleen, että näyttelijä voi tehdä telkkariakin. Pelkkää taiteellisesti kunnianhimoista teatteria! Ihmettelin, että miksi kollegat tekevät teatteria, jonka taustalla ei ole syvempää idealismia. Sittemmin tajusin, että mitäs helvettiä se mulle kuuluu. 17-vuotiaana mua pyydettiin Paparazzin listoille. Huusin että en vittu ikinä tee mitään mallinhommia, se on sielutonta ja tyhjää ja tyhmää! Nykyään ihmisten arvottaminen näyttää aika naurettavalta."

Vieläkö kieltäydyt roolista sen perusteella, että se on liian pinnallinen?

"En luokittele proggiksia asteikolla pinnallinen/ei-pinnallinen. Inhoan söpöjä, yksiulotteisia naiskuvia. Onneksi minulle ei pituuteni takia tarjota juurikaan neitokaishahmoja. Joskus on yritetty tarjota tyttöystävähahmoja, joiden ainoa tarkoitus on odottaa poikaystävää ja huokailla että ’oi Jarno, moneltako tulet kotiin’. Eräästä leffasta tarjottiin yksiulotteista ja tympeää ’ilkeä tyttö’ -hahmoa. Sen vastaanottaminen olisi tuntunut huoraamiselta.

Uutishuoneen käsistä lukiessani tulin lapsellisen iloiseksi, Raija oli niin kokonainen hahmo. Kun mies kysyi siltä, että mitä se on tekemässä, se vastasi että ’Ihan vaan kuule paskalla istun’. Suomalaisessa elokuvassa on harmittavan harvoin tarjolla todella kiinnostavia naishahmoja. Teatterissa pääsee näyttelemään vaikka miestä tai koiraa. Olen varautunut siihen, että jossain vaiheessa tulen jäämään työttömäksi. Se on hinta, joka freelancena olemisesta pitää maksaa. En ole ajatellut lapsia tai asuntolainoja. Onneksi töitä on tiedossa melkein pari vuotta eteenpäin. Westendin Siwan kassalle en ajatellut enää palata, neljä kesää siellä riitti."

Odotan että pääsen näkemään sut Angels in American enkelinä! Mutta näytelmä tulee enskariin vasta lokakuussa. Sitä ennen näyttelet keväällä Maikkarilla Jani Volasen sketsisarja Putouksessa. Millaista on olla hauska puolitoista tuntia suorassa lähetyksessä?

"On kamalaa, mutta myös hemmetin hauskaa, kun ei voi paeta minnekään ja joutuu joka jakson jälkeen kieriskelemään maassa ja kiroamaan että ei hitto, mitä tuli taas tehtyä. Ohjelma on silkkaa myötähäpeää alusta loppuun. Häpeä on mahtavaa!"

Maikkari mainostaa, että sarjassa esiintyvät "eturivin koomikot". Oletko sä koomikko? Eihän meidän sukupolvessa ole yhtään komediennea.

"Ei olekaan. Pressitilaisuudessa multa kysyttiin, että miten draamanäyttelijä on päätynyt tekemään komediaa. Mä ajattelin että apua, valmistuin alle puoli vuota sitten Teatterikorkeakoulusta ja nyt mut on jo lokeroitu draamanäyttelijäksi!"

No mutta draamaahan sä olet tehnyt ja parhaiten sut muistetaan Suden vuodesta ja Uutishuoneesta. Jos näyttelee teatterissa, saa olla kadulla rauhassa. Kun tekee roolin telkkarissa, muuttuu yhtäkkiä kansakunnan yhteiseksi omaisuudeksi. Miten ihmisten suhteutuminen muuttui Suojelijoiden ja Uutishuoneen jälkeen?

"Se, että näyttelijää pidetään tv-roolien myötä yleisenä omaisuutena, ei ole reilua, mutta olisi naiivia odottaa mitään muuta. Välillä se ottaa päähän. Turussa asuin treenien takia hotellissa. Kun istuin hotelliaamiaisella huppu päässä ja kolmas kahvikuppi kädessä, nelikymppinen mies tuli kyselemään että ’onko repliikit päässä, heh heh’. Aamiainen on mulle pyhä!

Uutishuoneen aikana ihmiset tulivat kehumaan ja kertomaan juttuja 1970-luvusta. Se oli hienoa, jutut olivat hauskoja ja positiivisia. Yleensä ihmiset ovat aika diskreetisti vaikka tunnistaisivatkin. Vain kerran joku äijä totesi että ’näyttelijä hei, anna pillua!’

Näyttelijänä tarkkailen ihmisiä jatkuvasti: kuinka he liikkuvat tai puhuvat. Jos ihminen tunnistaa mut vaikka ratikassa, hän alkaa käyttäytyä epäluontevasti, enkä voi enää tarkkailla häntä."

Tyyppi menee kotiin ja kertoo että arvaa vaimo mitä, Krista Kosonen tuijotti mua koko ratikkamatkan! Stalkataanko sua?

"Ei. Treffipyyntöjä tulee välillä sähköpostiin. Se on jännää, ihmiset pyytävät mua treffeille näyttelemäni roolin perusteella, ihan kuin tuntisivat. Tosi outoa."

Tai sitten ne pyytävät sua treffeille siksi, että sä ole mielettömän kaunis. Mutta aina susta ei ole tuntunut siltä. Muistan, kuinka sä olit valmistautumassa menemään lavalle jossain Kallion lukion proggiksessa. Näytit todella hyvältä ja sanoin sulle, että olet kaunis. Sä näytit siltä, että olisin just lyönyt sua vatsaan, huokasit, katsoit maahan ja sanoit hiljaa "enkä ole".

"Kalliossa mulla olikin vielä hirveän huono itsetunto. Olen 178 senttiä pitkä ja olen esikoulusta asti ollut kaikkia pidempi. Ihailin sievää ja pikkuista balleriinaystävääni. Peittosin kundit kädenväännössä ja voitin pitkillä koivilla kaikki juoksukilpailut, vaikka olisin halunnut olla hentoinen. Kuljin vuosia jalat kasassa ja selkä kyyryssä. Vielä TeaKissakin ajattelin olevani kauhea klomso. Tanssitunnilla mun piti hypätä Jussi Nikkilän syliin. Joka kerta ajattelin, että no täältä mä nyt taas tulen luineni, pois alta vaan, voi sua raukkaa."

Mun mielestä on kummallista, kuinka te mallimittaiset kaunottaret käytte lehdissä läpi ulkonäkökriisejänne. Eikö se ole vähän epäreilua oikeasti rumia kohtaan?

"Jostain syystä toimittajat tivaavat naisnäyttelijöiltä ulkonäkökriiseistä. En verrannut itseäni muihin, vaan niihin standardeihin, jotka olin itselleni asettanut. Asiaan vaikutti se, että vietin herkimmät teinivuoteni väärässä seurassa, seurustelin pojan kanssa, joka arvosteli ulkonäköäni jatkuvasti. Kotona sain kyllä kehuja, isä on pappi ja äiti lastensuojeluviranomainen.

Pituudella on toisaalta ollut se vaikutus, että en ole ikinä voinut turvautua naisellisiin avuihin tai pyytää miestä vaikka nostamaan jotain ylähyllyltä, kun yllän hyvin itsekin.

Nykyään olen täysin sinut kroppani kanssa. Pakko olla, jos meinaa olla hyvä näyttelijä. Anna Kareninassa olen pitkiä aikoja lavalla erittäin vähissä vaatteissa. Naiselle se on isompi kynnys, miehiähän näkee lavalla munasillaan tämän tästä. Jos stressaisin siitä, miltä perseeni näyttää tästä kulmasta ja tuossa valossa, en voisi tehdä työtäni, näytellä."

Angels in America

Näe Krista Angels in America -näytelmässä syksyllä 2010 ja keväällä 2011. Tsekkaa lisätiedot Go-Go:sta!