Mikäköhän politiikassa tökkii?
1. Vaaleilla valitut elimet ovat lerpahtaneet talouden ylivallan edessä. Valta Suomessa kuuluu yritysjohtajille ja kapisille kansliapäälliköille, ei kansalle eikä sen edustajille.
2. Nukkuvia nuoria paheksuva pönäkkä pääkirjoitustoimittaja ei ymmärrä, että Attac tai arjen kulutuspäätökset ovat paljon rankempaa vaikuttamista kuin neljän vuoden välein äänestyskopissa sutaistu ruksi.
3. Puolueita ei enää erota ideologia vaan se, ollaanko tällä vaalikaudella hallituksessa vai oppositiossa. Jos satutaan olemaan hallituksessa, kannatetaan kaikkea sitä, minkä vastustamiseen meni edelliset neljä vuotta oppositiossa.
4. Jos poliitikko erehtyy esittelemään julkisesti jotain muuta kuin vaatekaappiaan – esimerkiksi ajatuksiaan – hän saa varautua pahimpaan. Osmo Soininvaara ehti heittää pari tuoreehkoa ideaa ennen kuin Virpa Puisto ja muut ajattelusta järkyttyneet kollegat olivat kurkussa.
5. Äänesi menee tod.näk. apinalle. Suhteellinen vaalitapa ja vaaliliitot takaavat sen, että valituksi voi tulla ehdokas, jota et kuuna päivänä olisi äänestänyt.
Vaaleissa pitäisikin ottaa käyttöön myös negatiiviset äänet. Äänestysprossa nousisi taatusti, jos ehdokkaiden lisäksi voisi valita inhokkaita.
6. Suurin osa kansanedustajista on patalaiskoja populisteja, joiden ainoa yhteys äänestäjiin on täysistunnossa lukaistu iltapäivälehden yleisönosasto.
Kun nimimerkki ”Närkästynyt veronmaksaja” purnaa tiistain Iltalehdessä, että Lahden tiestö on yhtä kraatteria, keskiviikon kyselytunnilla tuohtunut oppositiojäärä vaahtoaa puhujanpöntössä, että ”nyt kysynkin hallitukselta, missä ovat Lahden tiepiirin määrärahat”.
7. Sulo Aittoniemi on päässyt eduskuntaan. Haluatko miljonääriksi -ohjelmassa sekoillessaan kansanedustaja joutui kysymään studioyleisöltä, mitä tarkoittaa englannin kielen sana ”zoo”.
Juuri sitä, Suti, juuri sitä.