Anger Management

Miehet luotiin taisteluihin. Vihollisina ovat olleet villipedot, tuimat tuulet ynnä toiset miehet. Olemassaolon kovassa kamppailussa mies on aina tarvinnut aggressiota, paljastettuja ikeniä, raateluhampaita. Ei olisi pärjännyt suolla Jussi, taikka etulinjassa Rokka ilman sopivaa määrää vihaa. Vastuksia kun on vihattava tai niille on alistuttava.

Vähitellen kulttuurinen evoluutio kuitenkin kehitti yhteiskunniksi nimitettäviä riistopohjaisia hallintosysteemejä, joissa Kainille ei ole enää sijaa. Niinpä mies kärsii modernissa maailmassa naista enemmän, kun joutuu yhä enemmän toimimaan perimmäistä luontoaan vastaan. On aivan toista siirtyä leiritulilta lieden ääreen kuin heittää keihäs käsistään, vaikka sielu kaiket päivät huutaa kostoa ja verta. On vaikea olla ketään tappamatta, kun lisäverolappu jytkähtää eteiseen. On tuskaa, ettei saa mennä läpi dösän lasista, vaikka bussikuski imaisee oven kiinni naamasi edestä. Sattuu, ettei saa satuttaa.

Tällaisesta pidättelyn traumasta kärsii Dave Buznik (Adam Sandler, ks. Tähti), joka on kaikkien mielestä siivo sälli. Hän kun hillitsee itsensä tuli mikä tuli, kunnes sitten ottaa väärän äänensävyn eräällä lentomatkalla. Niinpä hänet määrätään vihanhallinnan ohjaukseen, jossa häntä opastaa alan erikoislääkäri Buddy Rydell (Jack Nicholson). Ja hän taas on mies, joka ei juurikaan raivareitaan rajoittele. Kumpi tästä kaksikosta on se hullumpi, onkin sitten asennekysymys.

Ettei pannu paukahtaisi

Vankilatuomion välttäminen on Buznikille hyvä syy suostua käsittelyyn, joka tuo hänen terapeuttinsa keskelle hänen yksityiselämäänsä. Vihatohtori tunkeekin siihen sumeilematta, vertaus paidasta ja pepusta tuntuisi riittävältä vain jos paita olisi pepun poskien välissä.

Yltiöläheinen hoitosuhde alkaa haitata myös potilaan rakkauselämää, kun morsian Linda (Marisa Tomei) joutuu arvioimaan sulhasensa sielunelämää uudemman kerran. Vai menisitkö itse vihille jonkun kanssa, jolla täytyy aina olla psykiatri mukana?

Nicholsonhan se (tietenkin) tämän huvinäytelmän varsinainen priimuskeitin on, etenkin kun Sandler on tässä selvästi pinnistelemässä irti touhokomiikon statuksestaan. Se on säälittävää, sillä tämän kundin näyttelijälahjat ovat halkolaatikon tasoa ja karismaa vähemmän kuin Kaivopihan teollisuusvartijoissa. Olisi pitänyt snaijata, ettei itsehillintä ole kiintoisaa katsottavaa, vaan sen menettäminen.

Sinällään oivaltava, jopa tärkeäkin aihe maskuliinisten varaventtiilien vihellyksestä jää nyt paljolti pelkäksi heitoksi, johon ei ole osattu kytkeä draamallista höyryputkea. Paine kasvaa potilaassa, mutta mikään Rankka päivä tämä jahkailu ei onnistu olemaan, vaikka tilaa ja tilausta olisi ollut. Komediassakin kun pitäisi olla jokin konflikti, että isoin nauru liittyisi helpotukseen, eikä irtosketseihin.

Likilaskuisen tarinan myötä mennään kliseiden portista typeryyden stadionille, kun kunnon eväät loppuvat jo ennen puoltaväliä. Niinpä ainoaksi sanottavan tapaiseksi jää se, että kannattaa raottaa kantta välillä, jottei pannu paukahtaisi. Tämän tason viisaus tietysti riittäisi, jos kupletti muutoin hahatuttaisi. Vaan eipä juuri hahatuta.

Oheisporukkana vilahtelee nimekästä väkeä, Woody Harrelson, John C. Reilly ja Heather Graham muiden ohessa. Silkkaa tekohengitystä nekin.