Runoilija Henriikka Tavi laskee töölöläisen runotoimiston pöydälle pinon A4-papereita, tarkalleen ottaen 43 liuskaa. Päällimmäisessä lukee "Tammikuu".
"Lähetän tiedoston illalla painoon", runoilija sanoo uupuneisuutta äänessään. Tammikuu on Tavin uusin runoteos. Hän on kirjoittanut ja taittanut sen kokonaisuudessaan tammikuun aikana – siitä väsymys. Mutta vaikka kirja on taiton viimeistelyä ja painoa vaille paketissa, työ on vasta alussa.
Tammikuu on nimittäin ensimmäinen osa kokonaisteosta nimeltään 12. Aivan oikein: Tavi aikoo kirjoittaa ja julkaista runokirjan vuoden jokaisessa kuussa.
"Nyt on kuukauden jälkeen sellainen olo kuin yleensä syksyllä. Että olisi hyvä päästä lomalle", Tavi huokaa.
Silti aikarajoitteen alla kirjoittaminen on hänelle vapauttavaa. Nyt painoon on saateltu myös Helmikuu.
"Kun on pakkoraossa, niin on aika tarkka ajastaan. Se auttaa keskittymään. Tulee kokeilleeksi perusteellisemmin."
Kokeilevana runoilijana Tavi on opittu tuntemaankin. Hän voitti Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon vuonna 2007 erilaisilla kirjoittamisen menetelmillä ilakoivalla runokirjalla Esim. Esa (Teos). Se nosti Tavin ja kokeellisen kirjoittamisen hetkeksi yleiseen tietoisuuteen. Kolmannesta runokirjastaan Toivo (Teos 2011) Tavi pokkasi vastikään Kalevi Jäntin ja Tanssiva karhu -palkinnot.
Uusin projekti sai alkunsa, kun runoilija alkoi pohtia, montako runoteosta runoilijan pitäisi vuodessa julkaista päästäkseen yli köyhyysrajan. Suomessa se on Euroopan komission mukaan 1080 euroa.
No, jos keskimääräistä runokirjaa myydään 200–400 kappaletta ja tekijän taskuun päätyy kirjan myynnistä noin kaksi euroa, saadaan 24. Kun vielä karistetaan ison kustantamon rakenteet ja taitetaan kirja itse, yhden kuussa luulisi riittävän. Siis 12.
Ideasta innostui myös Tavin ystävä, teatteriohjaaja Lija Fischer. Hän aikoo ohjata Tavin kirjojen pohjalta näytelmän kuussa. Fischerin esitykset saavat ensi-iltansa runokirjojen julkaisupäivinä kuun puolivälissä. Helmikuun (joka esitetään maaliskuussa) näyttelijöiksi ovat lupautuneet Elena Leeve ja Mikko Hietanen.
Tavi ja Fischer perustivat kumpikin projektilleen blogin. Näin vapauttavalta runoilu on Tavin blogimerkintöjen perusteella tuntunut:
Olen ihan täynnä aktiivista, paksua tyhjää.
Vuorokausirytmi, ahdistuksen ja hybriksen ailahdukset, taistelu omien luulojen kanssa.
Riittää tältä päivältä (yöltä).
Ei onnistu.
Blogiin Tavi kirjasi myös projektin säännöt, joista aikarajan ohella tärkeimmäksi nousi kirjoilta vaadittava korkea kaunokirjallinen laatu. Sitä on takaamassa jokaiselle kirjalle ennalta sovittu kustannustoimittaja. He tulevat pääosin kirjasarjan kustantajalta, yhteisölliseltä Osuuskunta Poesialta, johon Tavi itsekin kuuluu.
Mistä 12:ssa sitten pohjimmiltaan on kyse? Toisaalta se ohjaa huomion kirjailijoiden heikkoon toimeentuloon, toisaalta kritisoi suorituspohjaista työkulttuuria. Mutta Tavillehan näyttää nimenomaan sopivan deadlineen perustuva kirjoittamistahti!
"Niinpä, se on ristiriitaista. Jos onnistun projektissa, luon hirviön. Tulenkin tukeneeksi sitä ajattelua, jota kritisoin. Että kyllähän me kirjailijat voimme kirjoittaa sen 12 kirjaa vuodessa."
Tavi myös huomauttaa, että vaikka onkin sitonut itsensä luovan talouden hypeä koettelevaan ihmisprojektiin, taloudellisesti hän tulee ihan hyvin toimeen apurahoilla ja kirjallisuuteen muuten liittyvillä töillä.
Onko projekti 12 sitten jo opettanut jotain? Ainakin sen, että deadlinepohjainen suoritusmentaliteetti on kelpo renki, mutta isännäksi sitä ei kannata päästää.
"Kuukaudessa ei ehdi etsiä teoksen ideaalia vaan on jäätävä tunteeseen, että okei. 43 sivua. Ihan hyvä", runoilija sanoo.
Tavi jää runotoimistolle loppuillaksi (yöksi) viimeistelemään kirjansa taiton. Seuraavana päivänä hänen blogiinsa ilmestyy päivitys:
Tammikuu on painossa. Pitkiä päiviä, ja jotenkin vähän venynyt olo. Hajamielinen ja kiteytymätön.
Huomenna alan Helmikuuta.
2/12:n esitykset 22.–25.3. Esitypaikat http://kaksitoista.blogspot.com