Esikoiskirjailija Sarri Nironen

"Hirveän jännä nähdä millainen julkisuuskuva mulle muodostuu. Että olenko mä superlahjakas filosofian ihmelapsi niin kuin joku Riikka Pulkkinen, vai itähelsinkiläisessä slummissa kasvanut köyhä tyttöraasu, joka on jotenkin oppinut tavoille."

Emme tiedä Sarri Nirosesta, 22, vielä mitään, sillä hänen esikoiskirjansa Tähdenpeitto julkaistaan vasta ensi viikolla. Siksi voimme tarkastella molempia vaihtoehtoja.

Jos seuraamme linjaa yksi, Sarri Nirosen tarina menee näin:

Nironen tiesi haluavansa ammattikirjailijaksi jo yläasteella. Siellä hän erottui "olemalla aktiivinen ja taiteellisesti lahjakas". Hän pyrki ja pääsi Kallion ilmaisutaidon lukioon, jossa esikoiskirja alkoi hahmottua. Abivuotena aloitettu kirja kertoo abivuottaan elävistä nuorista aikuisista. Lukioaikana Nironen myös voitti ensimmäisenä suomalaisena kultaa kansainvälisissä filosofian olympialaisissa. Lukion jälkeen Nironen sulkeutui vuodeksi Orivedelle kirjoittamaan esikoisteostaan. Kun se oli lähes valmis, hän palasi Helsinkiin ja ryhtyi opiskelemaan yliopistossa teoreettista filosofiaa.

Jos taas seuraamme linjaa kaksi, tarina kulkee seuraavasti:

Sarri Nironen ei todellakaan ole mikään kulttuurisukuun syntynyt kultalusikkapentu. Sairanhoitaja-yksinhuoltajaäiti kasvatti Sarrin ja hänen pikkusiskonsa Sirjan Itä-Helsingin Puotilassa, isästään Sarri "ei tiedä paskaakaan", mutta arvelee tämän olevan työttömänä. Sarri on identiteetiltään itähelsinkiläinen, ja sieltä on peräisin puhetapa, jota Nironen kutsuu "monotoniseksi alttonasaaliksi".

"Haluan päästä piireihin ja näyttää mitä osaan. Sitä hankaloittaa se, että multa puuttuu perussivistynyt tapa puhua."

Nyt Nironen opiskelee yliopistolla ja rahoittaa opintojaan työskentelemällä samassa sairaalassa kuin äitinsä. Yliopisto tuntuu välillä oudolta paikalta.

"Siellä on sellaista kosmeettista nysväämistä, tapoja ilman tarkoitusta. En ole tottunut sellaiseen hierarkiaan. Kaikki on tosi ylpeitä, että tässä ollaan jonkun tuhansia vuosia vanhan historian jatkumossa. Mä oon että aha, voisinko mä vaan lukea näitä kirjoja."

Valitsipa kumman tahansa katsantokannan, tästä eteenpäin teitä on vain yksi. Nironen nimittäin tietää, mitä haluaa tehdä isona. Hän haluaa Jörn Donneriksi.

"Haluaisin olla joku suuri ja merkittävä henkilö, jolta tullaan kysymään mielipidettä eri asioihin. Parasta olisi olla kulttuurivaikuttaja, sellainen Kauko Röyhkä tai Jörn Donner. Jörn on niin mukavan jyrähtelevä."

Miten Nironen aikoo päästä Jörkaksi Jörkan paikalle?

"Sen eteen pitää tehdä jotain, hankkia asiantuntijastatus. Hyvä väylä olisi varmaan jatkaa kirjoittamista."

Jos kulttuurivaikuttajaksi päästään tekemällä paljon töitä ja noudattamalla tarkkaa suunnitelmaa, Nirosen mahdollisuudet ovat erinomaiset. Kirjailija-filosofi ei ole luonteeltaan haihattelija vaan tunnontarkka suorittaja.

"Kyttäsin lukiossa neuroottisesti, saanko kokeesta kympin vai ysin."

(Päättötodistuksen keskiarvo oli 9,7.)

"Voitin koulun kirjoituskilpailun kaksi kertaa. Kolmantena vuonna lähetin kymmeniä tekstejä, koska en halunnut katkaista voittoputkea. Voitin taas."

Joskus relaaminen tekisi hyvää, mutta se on mahdotonta.

"Kun olin matkalla tähän haastatteluun, vedin hirveät pultit ratikassa. Yritin miettiä, menenkö ensin luennolle, sitten salille ja sitten laulutunnille, vai ensin syömään, sitten laulutunnille ja sitten salille. Kontrollin täytyy pysyä. Mun täytyy tietää, mitä olen tekemässä."

Ja tietäähän Nironen: nyt hän on tekemässä toista romaania. Se, kuten myös Tähdenpeitto, kuulostaa enemmän Riikka Pulkkiselta kuin Itä-Helsingiltä.