Pale Ontologist

Muistaako kukaan enää aikaa ennen vuotta 1995, kun suomalainen itsetunto oli onnetonta ja ”meillä” ei ollut pokkaa ”mennä ulkomaiden markkinoille” koska ”täällä” vaan tehdään asiat niin ”eri tavalla”?

Sitten lama oli ohi yhdessä lätkämatsissa.

Suomalainen rockbisnes on itsekin ihmetellyt viimeisten kahden vuoden aikana sitä kuinka ”me” sittenkin osataan. Menestys ”maailmalla” on tietenkin laskettavissa markkoina ja julkisuusmetreinä: kumpi voittaa, Bomfunk MC’s vai HIM… mutta tärkein muutos on toisaalla. Vaikka uusi itsetunto on varsinkin monelle hiphopparille f-sana siinä missä pitäisi olla v-sana, on takana joku syvempi ero entiseen.

Suomalainen lähiö muuttui laman myötä entistä karummaksi betonihelvetiksi, jossa valitettavasti ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin pystyi versomaan oikeita kaupunkialakulttuureita. Tällä kertaa muodoksi tuli hiphop, joka Palefacen myötä siirtyy vakavasti otettavalle tasolle. (Tosin väitetään että ne oikeat hopparit eivät halua kaupallistua… en siis ole kuullut heistä mitään, joten en ota heitä huomioon).

Murheellisten laulujen maasta on siinnyt miehisen uhon ja vihaisennäköisen eurohiphopin uusi sankari.

Pale Ontologist -levyllä ei enää kysellä itsetunnon perään vaan sanotaan suoraan päin pläsiä asioita, joista jokaisen keskivertojenkin pitäisi ottaa opikseen.

Siis hetkinen, jenkin?

Paleface on vaihto-oppilasvuotenaan oppinut lausumaan amerikanenglantia ja kokenut yhteiskunnallisen herätyksen. Yeah, right! Niinpä hän ryhtyy haukkumaan mennen tullen amerikkalaista ikonografiaa Bob Dolesta Capitol Hilliin. Heh heh, grow up, bro!

Ensireaktio onkin: onks tää tosiaan suomalainen? Sitten tulee kylmä hiki: miten aikuinen mies voi tosissaan leikkiä amerikkalaista, sehän on suomalainen.

Mutta ensijärkytyksen jälkeen tulee vapautunut helpotus, kun muistaa että kyllähän ruotsalaistähdetkin lausuvat englantia kuin jenkit! Antaa tämänkin kaverin tehdä se rauhassa.

Mitä enemmän Palefacen teksteihin perehtyy, sitä uskottavammaksi levy muuttuu. Hän pistää rivi rivin perään vihaista asiaa taitavilla alkusoinnuilla niin kuin hiphopparin kuuluu, mutta ei sorru naiiviuksiin.

Itse asiassa hän välillä menee niin pitkälle älyllisyydessään, että usko alkaa mennä uudestaan: onko tamperelainen hiphoppari todella lukenut Allen Ginsbergiä, Bettelheimia ja Byronia, ihaileeko hän todella Gustav Mahleria, tietääkö hän todella mitä on ontologia… vai olenko minä mennyt lankaan ja ottanut hänet liian tosissani?

Paleface runoilee ettei aja BMW:tä vaan BMG:tä.

Hänen levy-yhtiönsä BMG on ylpeillyt HIMillä, ensimmäisellä oikealla suomalaisella crossover-rockmenestyksellä ulkomailla. Kaiken järjen mukaan siis Palefacen pitäisi pystyä selviytymään ”ulkomaiden listoille” HIMin, Bomfunkin ja Daruden tavoin.

Tällä tuotteella BMG:n pitää pystyä siihen. Jos he tämän mokaavat niin se vasta on kolaus suomalaiselle itsetunnolle.