"Aloitin seurustelun 13-vuotiaana. Halusin olla jonkun kanssa, saada läheisyyttä. Kaveripiirissä kilpailtiin kuka oli suosituin poikien mielestä. Ville jätti. Olin hätääntynyt: mikä mussa on vikana? Meillä meni hyvin. Ajattelin etten kelpaa. Otin raidat. Seuraavissa bileissä viiden viikon päästä sain uuden poikaystävän. Yritin olla nätti ja joustava. Ei auttanut. Seuraavista, Ramista ja Kallesta, ei ole paljon kerrottavaa. Kalle sanoi, että olen lauta. Rami kyllästyi muhun, vaikka kävin sen kaikissa lätkätreeneissä ja matseissa. Ollin kanssa päätin onnistua. Sovin tiukasti seuraavat treffit. Olli alkoi painostaa seksiin. Ajattelin, että jos suostun, pysymme yhdessä. Jälkeenpäin kuulin, että Olli haukkui mua lahnaksi. Vanhempana sain suhteet kestämään vähän pidempään, mutta mut jätetään aina. Juhan kanssa asuimme yhdessä. Olin 24-vuotias. Kävin töissä ja opiskelin, hoidin kaikki kotityöt ja yritin laittaa hyvää ruokaa, olla nättinä ja keksiä kivaa tekemistä yhdessä. Juha tuli helposti vihaiseksi. En ikinä tajunnut, mistä se suuttui. Yritin päästä mukaan baariin, purjehtimaan, golfaamaan, mutta se meni kavereidensa kanssa. Vaikka se välillä läimi mua, ei tullut mieleenkään jättää sitä. En halunnut olla yksin. Oli noloa, kun Juha komenteli ja haukkui muiden nähden. Sanoin kaikille, että se on kiltti kahden kesken. Juha löysi toisen. Olin seitsemän kuukautta yksin, haaveilin perheestä. 31-vuotiaana pääsin naimisiin. Nyt mulla ei ole ystäviä, eikä sukua, koska kukaan ei kestä miestäni. Kaikki varotti: älä mene naimisiin, se on vaikea. En pääse leffaan tai työpaikan pikkujouluihin, mutta en vaihtaisi pysyvyyttä vapauteen. Avioliitosta ei lähdetä. Kammoan riitoja. Varmaan turvallisuuden tarpeeni johtuu siitä, että vanhempani hylkäsivät minut lapsena. Jos saan lapsia, en jätä niitä koskaan."
Meri, 33
Psykologi kommentoi: "Roikkuja etsii pysyvyyttä. Hyväksytyksi tulemisen tarve on voimakas. Halutaan paikata omaa epävarmuutta", psykologi Pirkko Viitasaari sanoo.
"Usein kaksi heikkoa ripustautuu toisiinsa. Ensin menee hyvin. Sitten jompikumpi ahdistuu ja pyristelee eroon."
Kaiken se kestää
"Mulla on ollut vaan pari tyttöystävää, vaikka muille olen väittänyt muuta. Ekan kanssa olin 13 vuotta on-off -suhteessa. Susanna on loistava nainen: älykäs, kaunis ja mielenkiintoinen. Mut sekopää. Sillä oli ihme juttuja jo alussa, mutta mä en tajunnut varoa sitä. Ois pitäny lähteä. Se osas pyörittää mua mennen tullen. Se jätti mut välillä, sekoili muiden miesten kanssa, lähti etsimään itseään. Mut aina se tuli takasin. Mun vanhemmat oli huolissaan, ne sano aina, et jätä se. Hajoot ite. Yritin tapailla muita naisia, mut ei ne tuntunu kiinnostavilta. Kerran Susanna oli poissa melkein puoli vuotta. Väitin kaikille, että se on töissä Ruotsissa ja valehtelin, että se tuli viikonloppuisin kotiin käymään, mutta me halutaan olla kahdestaan. Lavastin jopa sen käynnin jättämällä Viikkarin muovipussin keittiön tiskipöydälle; ostin päiväpeiton ja sanoin, et Susanna toi Göteborgista. Oikeasti se ei suostunu kertomaan, missä oli ollut. Mun uus tyttöystävä on helvetin nätti. En tiedä, mikä mua vaivaa. Kun ois normaali ihminen kotona, juoksen ulkona kaljalla."
Tero, 27
Psykologi kommentoi: "Terveeseen itsetuntoon kuuluu vahva minuus. Toista ei tarvita minän jatkeeksi, vaan pyritään tasavertaiseen ihmissuhteeseen. Pitää olla oma elämä. Ripustautujaa saatetaan kohdella huonosti."
Ei kuukautta yksin
"Olen ollut monesti avoliitossa ja toista kertaa naimisissa. Rippikoulun jälkeen en ole ollut kuukauttakaan ilman miestä. Minulla on ollut kymmeniä suhteita. Vaikka olen suosittu miesten parissa, en tiedä miksi pidemmässä suhteessa alan epäillä viehätysvoimaani. Jos mies ei lähentele, alan epäillä, etten kiinnosta häntä. Olen työni takia matkoilla, yön yli poissa kotoa. Kaikissa suhteissani olen pettänyt. On ihanaa saada ventovieraalta kohteliaisuuksia. On pakko testata ravintolassa, vieläkö kelpaan. Saatan pitää useampaa miestä eri paikkakunnilla. En voi kierrellä mieheni kanssa Suomea. Joku ex voisi tunnistaa minut. Kun täytin kolmekymmentä, ajattelin että helpottaisi, mutta olen paniikissa. Kohta olen liian vanha, eikä kukaan huomaa minua."
Niina, 32
Psykologi kommentoi: "Roikkujalla on seurusteluriippuvuus. He eivät kuuntele järjen ääntä, vaan hankkivat nopeasti seuraavan suhteen."
Haastateltavien nimet on muutettu.
Lukijoilta
“Olen seurustellut yli kymmenen vuotta. En osaa olla yksinäni. Nykyisen avomieheni kanssa kylläkin olen ihan rakkaudesta.”
Nainen, 26
“Valitsen tarkkaan lähimmäiseni.. mielummin yksin kuin idiootin kanssa.”
Mies, 18
“En ole ollut sinkkuna kuukauttakaan viimeiseen seitsemään vuoteen. En kuitenkaan ole seurustellut koko aikaa saman miehen kanssa, vaan suhteen päätyttyä olen yhtäkkiä löytänyt itseni jo seuraavalla viikolla asumasta uuden miehen luota. Kaikki miehet ovat olleet komeita ja mukavia. En enää edes osaa olla yksin.”
Nainen, 21
“Ällöttää ihmiset, joiden elämä on täydellistä vasta kun on kumppani. Tai joiden elämä huipentuu häihin. Sinkut on vain luusereita. Ei väliä vaikka äijä hakkaa ja muija pettää, mutta suhteessa eläminen on silti ainoa oikea tapa elää. Onneksi olen vapaa ja villi.”
Nainen, 26
“Minusta on mukava olla parisuhteessa, en viihdy sinkkuna pitkään. En suosi yhden illan juttuja, mutta haluan olla ennemmin tyttöystävä kuin joku hoito. Suhteessa arvostan omaa aikaa ja koen itseni aivan täysinäiseksi ilman toistakin. Toisaalta toisen kanssa on vain hyvä olla. Pisimmillään sinkkuilu on kestänyt neljä kuukautta.”
Nainen, 22
“Olen seurusteluriippuvainen. Elän pari vuotta kestäneessä suhteessa, eivätkä asiat enää toimi, kemiat eivät enää kohtaa, mutta kumpikaan ei halua luovuttaa koska ei halua olla yksin.”
Nainen, 23
8 % ei ole seurustellut kenenkään kanssa.
Lähde: Cityn lukijat.
Entä sinä? Vastaa: www.city.fi/kyselyt
17 kommenttia
lauri72
29.1.2009 16:38
En koe itseäni seurusteluriippuvaiseksi, vaikka olenkin seurustellut eri naisten kanssa lähes koko nuoruus -ja aikuisikäni. Olen pari kertaa kokeillut sinkkuelämää, mutta irtoseksi ja meneminentuleminen ei vaan ole minua varten. Ei silloin ollut tarvetta pariutua, mutta pidän enemmän seurustelusta, kuin sinkkuudesta, jolla ei ole juuri minulle mitään annettavaa.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
AlemmanTasonMies
30.1.2009 15:20
Milloin tulee juttu noista/meistä kahdeksasta prosentista?
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Yksin eläminen
30.1.2009 16:17
Pidän jatkuvaa seurustelusuhteista uuteen siirtyviä hieman heikkoina. Osa kavereistani ei kestä tippaakaan yksin oloa vaan hankkivat uuden naisen heti entisen lähdettyä. Itseäni asia ei muuten haittaisi, mutta on aika säälittävää saada puhelinsoitto suhteen kariuduttua ja kun aikaa on taas ystäville. Miten jotkut voivat tyytyä viikon sisällä ensimmäiseen uuteen löytyneeseen ja hakea elämäänsä sisältö jonkun toisen ihmisen kautta. Jotenkin tuntuu, että näillä suhteesta toiseen menevillä ei oikeasti ole itsetuntoa ja mitään valmiuksia muuhun kuin toisten kautta elämiseen. Miten nämä ihmiset selviävät vanhuudesta, kun puoliso kuolee? Vai löytyykö tuolloinkin joku SE OIKEA viikon sisällä hautajaisista (tai hautajaisista)?
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
abra
30.1.2009 18:56
En sanoisi, että se on heikkoutta? Mikä on oikeaa heikkoutta, miten voit sanoa toista heikoksi, sellaista joka haluaa jonkun tietyn tilan olevan elämässään päällä? Heikot ovat niitä, jotka haukkuvat.
Antaa toisten seurustella, oli sinä se cool citysinkku.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Probleema
30.1.2009 19:30
Ei sinkkuelämä tarkoita menemistätulemista ja irtoseksiä - aika moni sinkku elää selibaatissa. Tietysti voi puhua tarpeista, mutta en itse pystyisi henkiseltä puolelta irtosuhteisiin, vaikka mitään moraalisia estoja ei olekaan. Mutta en myöskään pysty seurusteluun vain seurustelun vuoksi.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
MarieJosephine
31.1.2009 18:42
Hei, jos tosiaan tekisitte jutun näistä kahdeksasta prosentista, tarjoudun haastateltavaksi!
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Soulmate**
1.2.2009 12:53
On se nyt aikamoista henkistä heikkoutta, jos ei kestä olla sekunttiakaan yksin ilman että on joku lässynmössönhanipöö siinä kintereillä roikkumassa kuin joku kiimainen koira.
Ensin pitäisi kehittää omaa henkistä sisältöään sen verran, että on edes jotain annettavaa sille kumppanille.
Länsimaissa on joku parisuhteiden kierrätys ja kertakäyttökulttuuri meininki. Jos ei toimi, niin vika on toisessa ja etsitään seuraava.
Jos ei toimi, niin kaivakaa omaa napaa. Miettikää mitä ominaisuuksia voisitte itsessänne kehittää.
Rakkaus ei kahlitse. Jos todella rakastat toista ihmistä ja hän sinua, sinun ei tarvitse sitoa häntä liekaan rinnallesi vaan hän pysyy siinä vapaasta tahdosta.
Muussa tapauksessa kyseessä on vain sinun itsekkäistä haluistasi ja läheisriippuvaisuudesta. Ja tätä on ihmisten oman henkisen heikkoutensa takia vaikea myöntää itselleen. Todellinen kumppanuus ei katkea välimatkojen takia.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Mikko
1.2.2009 14:53
välillä kyl ihmetyttä juuri ne ihmiset jotka hakee sitä sisältöö siihen elämäänsä, mut toisaalta osaan myös samaistua ku pitkän yhdessä elon jälkeen on yksin ni ei sitä vaa kaikki osaa...totesin itekki joku vuos sitte... mut älysin onneks et ehkä parempi olla yksin hetki! ja no se nyt oo enää hetki, vuosihan täs on pyörähtänny...
Vastaa kommenttiinja seki et kaverit elää sit täs uudes elämässään ja unohtaa kaiken muun!
Vastaa kommenttiin
Dabadabaduu
1.2.2009 21:05
Kyllä se on aika säälittävää olla riippuvainen elämänsä ajan yhdestä ihmisestä. Yhtä kaveriani olen nähnyt kerran vuodessa, toinen kaverini häntä kahdesti vuodessa. Välimatkaa on noin 20 km ja aiemmin (ennen naista) näimme min. joka toinen viikko. Tässä ei voi edes syyttää naista, sillä käsittääkseni hänen puolesta kaverillani voisi olla muutakin elämää. Ilmeisesti kaverini olisi pitänyt ottaa riskien hajauttamiskurssi, jos ei nyt huvitakaan enää lähteä hänen kanssaan kaljalle suhteen kariuduttua. En nyt sano, että haluaisin omia kaveriani hänen tyttöystävältään, mutta kerran vuodessa ja ei edes vastauksia tekstareihin, jossa kysyttiin bileisiin (yksi tyyppi tuli käymään Suomessa vuoden poissaolon jälkeen kahdeksi viikoksi).
Tiedän, ettei tällä kaverilla ole juuri ketään tuttua (ainakaan hänen 30-vuotispäiville ei viime vuonna tullut ketään, jota en olisi tuntenut) tällä paikkakunnalla minun ja kahden kaverini lisäksi. Voi olla suhteen kariuduttua yksinäistä...
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Kustaa Vaasa
3.2.2009 18:57
Sitten on nämä tyypit, jotka pitkään, siis todella pitkään, roikkuvat paskassa suhteessa ja puolet siitäkin ajasta ryyppäävät ja kitisevät kuinka ovat onnettomia. On se varmasti niin kovin vaikeaa tehdä asialle jotain.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Voi ollakin
4.2.2009 22:39
Jos on järjettömän huono itsetunto, täydellinen epäluottamus kaikkia kohtaan ja pakonomainen tarve ärsyttää, niin kyllä se voi olla hyvinkin vaikeaa tehdä asialle jotain.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
ihan jees
5.2.2009 01:08
Takana pari avioliittoa ja pari lasta. Aluks eron jälkeen tuntu et ei voi olla yksin. Nukkuu ja silleen... Nyt en vaihtais tätä ihan heti pois
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
raisakaisa
6.2.2009 21:41
Minä taas en ole seurustellut 7 vuoteen. Koska en halua olla jonkun kanssa vain seurustelun vuoksi. Parempi yksin kuin huonossa suhteessa.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
sdfgfedgf
8.2.2009 15:58
Joo, juttu noista kahdeksasta prosentista, kiitos! Niin, ja ikineitsyistä juttu kans!
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
bright star
26.5.2009 20:24
Täytän pian 27 vuotta enkä ole koskaan seurustellut. Kyseessä on - ja ei ole- oma valinta. Rakastun syvästi ihmisiin jotka eivät ole kiinnostuneita minusta, ja tunteesta ylipääseminen vie vähimmilläänkin pari vuotta. Minun täytyy tuntea valmiiksi ihmiset joihin ihastun, tuntemattomia lähinnä pelkään. En voisi ikinä kuvitella löytäväni kumppania "sattumalta"; olen varma että jos ikinä päädyn kenenkään kanssa parisuhteeseen, asiaa on "pohjustettu" pitkiä aikoja esim. samassa työpaikassa tutustuen. Kynnys antaa itsensä toiselle kasvaa sitä mukaa kun ikää kertyy. Valitettava totuus on, että oikeasti todella kiinnostavia ihmisiä ei tapaa juuri missään - ja tahdon jonkun todella erityisen, henkisesti ja älyllisesti haastavan, valloittavan, vaikean, ja ihanan. Tahdon tasavertaisen kumppanin, joka jakaa arvoni ja elämäntyylini.
Vastaa kommenttiinMietin toisinaan pilaanko elämäni odottamalla jotakin mitä ei ehkä koskaan tule, mutta toisaalta olen valinnut elämäntapani itse enkä haluakaan muuttaa sitä. En vain kertakaikkiaan halua tehdä kompromisseja, mitä tulee rakkauteen - mieluummin olen yksin.
Vastaa kommenttiin
kyllikkikin
26.5.2009 23:02
Niin, olepa ensin puoli elämääsi yksin ja yritä sen jälkeen alkaa jonkun kanssa jonkunlaiseen suhteeseen. Aiemmin olisin voinut yrittää, nyt en enää jaksa. Enpähän sitten ainakaan pilaa kenenkään toisen elämää.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
lukusuhde
21.6.2009 03:24
Joo, kyllä vittumaisinta rakastumisessa on se tunteesta ylitsepääseminen, varsinkin kun se ei ole vielä parissa vuodessakaan muuttunut oikein miksikään. Onneksi voin lohduttautua sillä, että kyseessä on erittäin sairas yksilö. Hän on kykenemätön ymmärtämään kuinka paljon pahaa mieltä ja oloa tuottaa aina kuvittelemalla toiselle piirteitä, joita ei ole olemassakaan ja näin ajaa aina puolustuskannalle. Tai loukkaako terve ihminen toista jatkuvasti ihan tarkoituksella? Ei. Eihän kenenkään mielenterveys kestä sellaista, että toinen saa sanoillaan ja teoillaan koko ajan tuntemaan epävarmaksi, riittämättömäksi tai ihan vain kokonaisvaltaisesti paskaksi ihmiseksi. Ei liene epäilystäkään, että hän pystyisi ajattelemaan muuta kuin itseään. Jos hän olisi terve, kaipa hän olisi näitä asioita joskus vähän terveemmällä tavalla hoitanut.
Joten kyllä, bright star, uskon että pilaat elämäsi odottamalla jotain kuvailemaasi. Entä sitten, kun se oikea osoittautuukin narsismin perikuvaksi. Kannattaa varmaan tyytyä johonkin vähempään. Siinä ei kai ainakaan sairastu lopullisesti.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin