Blogi

Näytetään kirjoitukset maaliskuulta 2007.

witun musiikki  1

Kyl mäkin lihoisin, mut juon niin paljon luomumaitoa Oboy-kaakaon kanssa, että
pysyn vailla turhia rasvakerroksia. Vuorokaudessa kaakaota voi mennä
hyvinkin 3-6 -litraa.
Niin tosin ympärivuorokautiset nukkumattomat yöt lisäävät tietty kulutusta, ja olen opetellu juomaan silloin tällöin mehua MEHUA.

Jos mut on pakko vaieta ja tipahtaa, joutuu dokaan ittensä sekopäiseksi ja arvaamattomaksi dilleksi.

Jokkut kaverit ovat huolissaan kaakao-addiktiostani, koska pysyn näin erittäin virkeänä -vaikken aina haluaisikaan.

Onhan niitä maailmassa muitakin piristeitä, mut ne ei väsytä/rasita niin paljoa -ainakaan ilman kaakaota. Jopa kahvikin tarvii kaakaota ja tietty paljon maitoa.

On rassaavaa pitää viiden tunnin palopuheita tai vaan muuten kertoa opettavaisia juttuja kavereitten riemuksi tai ilman -täytyy ymmärtää hiihdellä himaan laulamaan välillä, ja saada aikaan musiikkia. Onneksi monet kaverit sentään ymmärtävät, soittaa ja tehdä musaa -se voi raihoittaa vähäksi aikaa ja vammauttaa kyllä sitten pidemmällä aikavälillä.

Suklaasta ja muista makeisista en viitsi puhua mitään samaan hengenvetoon.


Rakkauden Kaupunki  2

Alla varjossa siltojen,
puistoissa auringon,
me vaelsimme kaduilla
ja sanoja tarvittu ei.
Sä rakastit mua
ja mä rakastin sua.
Pidin sinusta kii,
katsoin silmiin nauraviin.
Ja toivoimme ettei tää päättyä voi.

Täynnä pareja onnellisia
kansamme kulkivat
kaduilla elivät tätä ihmeellistä hetkeä,
tätä huumaavaa kesää,
joka tuoksullaan sai
monet vannovat parit
liimautumaan toisiinsa kii.

Tuulli hattuasi lennätti,
ja sen perässä juoksimme.
Salamoita katseltiin,
sadetta paettiin hotelliin,
huoneeseen vuoteesen
- veri suonissa sykkiä sai meidän sävelen.

Ja niin kevyin askelin
me kaduilla seikkailtiin.
Vailla huolta huomisesta
käsi kädessä leijjuttiin.
Lapsia telmiviä katsomaan jäimme,
ja mä otin sua ja sä otit mua.
Tää ei koskaan saa loppua
- sä oot mun ainoa.
En sua satuttaa halua,
etkä sä mua.
Emme toisiamme hylkää, me lupaamme sen.


AINAVALMIS  5

Vois pistää tän myllyn kiinni ja alkaa tsekkaan toimiiks mikit. rumpalimme heebo soitti, et se on tulossa niihin kuviin -ne on kyl viikon päästä, mut ei se mitään -ihan snadiT vaan, et on sit skarppina....Vittu mä oon ainavalmis.
Mä kerkiin tos rinteessä laskeen minisuksillani (lenkarit on niihen liimattu mustalla silikonilla)...joo, ja sit suihkuun: Nyt lopppuu tää pakkoliike:P


Miss Vallankumous  2

Kun jotain kirjoittaa parantaakseen maailmaa,

se voi vaikuttaa propakandalta.

Se salataan tai ajatuksien virrassa tiedotetaan.

Aatteen, liikkeen vuoksi teen mitä tarvitaan

-en itseäni säästää haluakkaan.

On aika sanoja muuttuvia toteuttaa;

tajuta kuinka paljon vastuuta voikaan yksinään kantaa.

Ei aikaa kannata rahalla mitata

ja ajatuksiaan hukata peloillaan -häpeämme turhaan.

Ja on hävytön rajattomuus -se tulee aikanaan

hajottamaan suhteellisuuta ahneella vallanhimollaan.

Epäilen jatkuvasti itseäni ja kaikkea -mikä on todellisuuta.

Ja sitä asiaa on - pääsäni soittoaan jatkaa

Kaikki voi mahdollista olla, ja mun pitää osata elää sen kanssa

-en saa olla voimaton, vaan levoton.

Ja tajuan jonkun haluavan kuunnella kaikkea tätä mitä kannan

-en yksin ookaan, vaan osa joukkomme tajunnassa.

Ja sitä asiaa on -täytyy kirjoittaa.

Onko tämäkään mitään todellista, vai luulenko vaan.

Mun tarvii olla valveilla; oon osa liikettä,

joka voi Jumalalta muistuttaa -vai luulenko vaan.

Kuka saisi minut värään väriin uskomaan -pakko ei oo uskoa.

Voin olla uskomatta vailla toivoa

-elää sääliin sairastuneena.

Ja sitä toivoa saan jakaa joukossa,

pysyä nöyränä harmaassa massassa

tai uskoa tiedon julistaa, tatuoida aivoja toimimaan -tuntea vastuunsa,

ja osata se suhteuttaa -mitata tajunnan voimaa.

Ja sitä voimaa on, ja en saa liikaa huolestuttaa -leikkiä Jumalaa.

Siksi epäilen uskoani kasvavaa -turhaksi voi joku muuttua.

Elän ajan virrassa ja piirrän tulevaisuutta

-se ei koskaan loppunutkaan.

Ja se saa mut yhä uudestaan kuvittamaan tulevaisuuksia.

Mun on jatkettava matkaa.

En saa pelätä, en saa itseänikään pettää -tai muutun turhaksi.

Seison sanojeni takana tai jauhan paskaa, se velvoittaa mut tajuamaan,

että yksin saa kuolla ja joukossa teoksi asiat muuttuvat.

Mun on tajuttava, kanavoida patoja tai hajottaa -paremmin suoriutua.

Tarvii kerätä voimaa, propakandaa kirjoittaa -saada muita uskomaan

kaiken olevan mahdollista -ei oo varaa aikaa tuhlata.

Täytyy delegoida; viisasti voimia ottaa ja antaa

-olla valittamatta tai kissa pöydälle nostaa

Rakastaa elämää ; tehdä kuolemalla oikealle silti tilaa

-ei ole varaa miellyttää tai olla epävarma.

Hetkensä on kaikilla -asioilla oma paikkansa.

Jos haluaa antaa; se jostain täytyy ottaa -turhuutta karsia.

Arvomaailma pitää olla kohdallaan joukossa suuressa;

elää osata arkea, maailman ääntä kuunnella,

olla nöyränä osa harmaassa massassa.

Mun tehtävä on liikuttaa ja toimia joukossa karttana.

En odotta maailmalta liikoja, vaan elän joukon voimasta.

Kolektiivinen tajunta on mulla kotina

-osata rakastaa ja vihata;

oikeeta haluta.

Mä tarvin toivoa kestää onnea; ja osata ottaa

jotain mulle oikeeta.

Sä oot mulle tärkeä ja kuljet joukon mukana

-mun oma osani.

Toista ei voi omistaa;

voin vain toivoa, että kestät mukana.

Me voidaan kuolla matkalla

-unelma onnesta voi kadota.

On matkaa jatkettava.


METSÄSTYSMAJA KORVESSA  1

Tänään oli semmonen päivä, et mikään ei oikeen toiminut -mul yleensä toimii kaikki aika hyvin.
Nyt tämä alkoi kuullostaa narkomaanin puheelta. Hyi vittu !

Tyttöystäväni tiuskii mulle puhelimeen, enkä tänäänkän viitti mennä "kotiin." Olen ulkoruokinnassa pienessä metsämökissä. Lähimmältä tieltä tänne on matkaa 4 kilometriä, ja tänne ei pääse kuin 2,3 kilometriä polkua kävellen. Joten kun täältä menee kaupunkiin käymään, sitä joko rakastuu tai saa hermoromahduksen -kummakkin on ihan kivoja. Silti maalla on edelleen mukavaa.


I H A S T U S  1

Ajatusteni kosmoksesta törmään reaaliaikaan; vastaantulijaan. Hänen terävästi minua tuijottavissa silmissään paistaa viha. Läpitunkevalla katseellaan hän paljastaa pahuuden voimat minusta ja sanoo rakastavansa minua kuin ainoata oikeaa. Minä putoan hänen katseeseensa kuin uhrilammas. Mitään vastaanpanematta syöksyn läpi pimeyden kohti lämpöisenä sykkivää kohtua - punaista rakkautta. Sulan kuumaan rakkaudenpunaiseen vereen, punaiseen viiniin ja olen osa hänen minuudestaan tuttuna ja turvassa -- olen saapunut kotiin!

Mutta minua tuijottavat silmät lasittuvat vieraiksi ja hämmentyneiksi -- päästävät minut ottestaan. Illuusioni haihtui ja vaihtui taas pettymyksen ruosteisiin nauloihin -- nauloihin, joita kertyy yhä enemmän naulaamaan ruumisarkkuni kantta kiinni tiiviimmin pysymään.


H U I P U L LA  2

Tie tähtiin ei aina käy niin helposti, vaan on monta tapaa...

Voi olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan -ja kaiken lisäk-

si se oikea ihminen olemaan siellä -vähän niin kuin lottovoitto

tai salamanisku. Sitten on mutkaisia polkuja, joita saa rämpiä

pitkään...on jyrkkää ja kaltevaa -sekä myös irtokiviä...kiivet siinä

sitten -aina voi tippua. Mutta sisukkuus, ja se palo sekä vahva

usko asiaansa/unelmiinsa auttavat jaksamaan sen kaiken pilkan,

paskan, kateuden sun muut vaikeudet.

Se tunne joka tulee kun on saapunut huipulle on ainutlaatuinen

mitä yksikään orgasmi tai sanat eivät pysty kuvailemaan -ja

vain sinä joka olet nyt huipulla tiedät sen....tiedät, että olet sen

tuskalla ja verellä ansainnut...huipulla on vaikea pysyä nahoissan,

ja halu jakaa tai kertoa tämä tunne kaikille on voimakas -kannattaa

olla varuillaan kelle kertoo, sillä kateus, kilpailu sun muu on ar-

motonta....pitää kestää.

Mutta jossain vaiheessa väistämättä sinut huomataan ja lumipallona

lähdet kierimään huipulta alas ottaen kiitoksia...pokaaleja....puita...

...metsiä.....glamouria...mainetta....taloja -olet lumivyöry syöden

kaiken eteen tulevan. Mitään ei ole tehtävissä -petyt...halusit ja

odotit jotain muuta, mutta sitä tuhoa jonka muut kustannuksellasi

saavat kärsiä on tuskallista seurata -voit liittyä greenpeacheen

ja pelastaa Amazonin viidakoita sun muuta, mutta mikään ei enää

riitä....talot tuhoutuvat....sähköt katkeavat....ihmisiä kuolee sinun

nimesi huulillaan.

Katastrofi ja kaaos olet saapunut kylään ja kaikki tulevat siitä si-

nua kiittämään, ja hurraamaan paparazien kuvatessa -itket, ja

sen syytä kukaan muu ei pysty ymmmärtämään kuin se joka

on myös käynyt huipulla.


Neiti Andrejev  2

Neiti Andrejev

Tämä tapahtui arvoisan herra Andrejevin tiluksilla Pietarin lähettyvillä. Vallankumous ei ollut vielä tullut ja koko tuntemani maailma oli vielä suloisen viaton. Olin 16- vuotias apupoika maaherra Andrejevin tiloilla. Hoidin päivittäin tilan neljää hevosta ja tein erilaisia askareita isännän perheen hyväksi.

Isäntä Andrejev oli ankara ja äkkipikainen mies ja kerran ollessani vielä poikanen läikytin teetä isännän työpöydälle. Hän raivostui, tarttui piiskaan ja löi minua yhä uudestaan ja uudestaan. Koko selkäni oli vereslihalla päiväkausia selkäsaunan jälkeenkin. Kuitenkin jos isännän tytär Ilja ei olisi tullut itkien huoneeseen ja saanut isäänsä lopettamaan piiskaamista olisin saattanut joutua sairaalaan.

Rakastuin Iljaan sinä päivänä ollessani 13 vuotias. Rakastuin hänen tummiin silmiinsä joiden katseen alla tunsin itseni niin pieneksi. Rakastuin hänen hiuksiinsa jotka olivat kuin jumalaiset mustat virrat jotka ryöppysivät alas hänen pienille rinnoilleen.

Isäntä huomasi tunteeni Iljaa kohtaan ja raivoissaan lähetti Iljan nunnaluostariin jonnekin Siperian rajamaille. Tunsin menettäneeni hänet ikuisuuksiksi. En nähnyt Iljaa kolmeen vuoteen.

Tuli päivä jona Ilja palasi valkeassa vaunussa jota veti valkea hevonen. Hän oli tullut siihen ikään missä tyttö lakkaa olemasta lapsi mutta ei aivan vielä ole nainen. Hän täytti 14 vuotta, mikä oli kaksi vuotta vähemmän kuin minulla sinä kohtalon kesänä. Hän näytti niin surulliselta istuessaan vaunussa, kuin koko maailman paino olisi hänen hartioillaan. Hän näki minut ja hänen silmänsä syttyivät. Hän astui alas vaunusta ja hyvä Jumala, hän oli kaunein tyttö maailmassa, tuntui kuin auringon alla ei olisi ollut ketään muuta kuin me kaksi.

Hetki ei kestänyt kau'aa sillä isäntä oli huomannut katseemme. "Sergei, heti siivoamaan huussi !", hän huusi pilkallisesti hymyillen. Myrtyneenä astelin huussin taakse ja avasin luukun. Vaikuttava pilvi kärpäsiä pöllähti rei'ästä typerryttävän hajun saattelemana. Aloin tyhjentää sontaa mietteissäni. En lainkaan huomannut että joku oli astunut koppiin ja pytyn kansi aukesi.Pidätin hengitystäni, se oli Neiti Andrejev, suloinen neiti Andrejev. Minä kapinen palveluspoika en olisi koskaan voinut edes kuvitella että kohdalleni olisi voinut käydä mitään tällaista.

Silmieni eteen aukesi kaunis maisema kuin suoraan runoilijoiden unista. Neidin takapuoli oli kuin täydellinen valkea kuu jonka jokin muinainen jumala oli lyönyt kahtia miekallaan. Hän pieraisi sievästi ja jostakin ylhäältä kuului hurmaava ähkäisy. Hänen pyllynreikänsä supisteli kuin jonkin kauniin eläimen silmä ja kakka pusertui ulos ylväästi kuin nahkaansa luova käärme. Henkäisin kiihkeästi sisään lämmintä tuoksua ja hiljainen humina pörisytti sieraimiani.

Neiti hyppäsi ylös kirkaisten: "Kuka kummassa !" Hän näki hölmistyneet kasvoni huussinreiässä ja naurahti: "Sergei, rakas hölmö ! Tule tänne, olen kunniallinen tyttö enkä voi antaa kaltaisesi palveluspojan tirkistellä minua tarpeillani. Tule heti tänne niin saat ansiosi mukaan."

Astuin polvet vetelänä huussin ovesta. Kasvojani kuumotti ja jalkovälini sykki pahaenteisesti salamoita vatsani läpi. Ilja istuutui takaisin reiän päälle, nojautui hieman eteenpäin, huokaisi mietteliäästi ja nosti kasvonsa minua kohti. Hänen silmänsä tuntuivat polttavan reiän minun päähäni ja luulin jo melkein kaatuvani kuolleena maahan. Hän sanoi: "Minä olen hieno lady, voitko antaa ikinä anteeksi että yllätit minut näin häpeällisestä tilasta ?" Hän painoi kasvonsa alas ja puristi huulensa yhteen kuin pahanteosta yllätetty lapsi. Minä sanoin: "Kyllä hienotkin ladyt käyvät kakalla ja sitäpaitsi se oli kauneinta mitä olen kuunaan nähnyt." Hänen silmänsä kirkastuivat: "Ihanko totta! Etkö sinä halveksukaan minua?". "Minäkö halveksuisin sinua ?",sanoin: "En ole koskaan rakastanut ketään niinkuin rakastan sinua. Rakastan sinua niinkuin kulkuri rakastaa kuuta tai janoinen koira vesiputousta, rakastan sinun silmiäsi, suutasi, peppureikääsi ja jokaista tuumaa ihollasi ja sielusi sinisiä meriä!"

Hetkeen kumpikaan ei sanonut mitään ja ainoat äänet olivat meidän hengityksemme ja hänen suoltensa toiminta. Hän katsoi minua ujosti ja kysyi halusinko pyyhkiä hänen takapuolensa. Sanoin tekeväni sen mielelläni. Hän nousi ylös, käänsi takapäänsä ja nosti pitsimekkoaan. Hänen pähkinäsilmänsä katsoivat minua hänen olkansa yli. "Minä olen likainen" ,hän sanoi. Pyyhkiessäni hän köyristi selkäänsä kuin jalosyntyinen kauris ja hieroi peräaukkoaan kättäni vasten. "Minä puhdistan sinut" sanoin ja painoin huuleni hänen täyteläisen pyöreiden pakaroidensa väliin ja suutelin hänen sopukkaansa. Hänen pyllynsä aukeni ja sulkeutui rytmikkäästi kuin henkeään haukkova kala. "Oi Sergei, kukaan ei ole rakastanut minua näin paljon!" ,hän huokasi.

Nuolin hänen peppureikäänsä kiihkeästi ja Iljan kakkamuruset sulivat kielelleni. Hän alkoi kiihkeästi kiskoa housujani pois ja kivikovaksi paisunut miehuuteni pullahti ulos. Neiti Andrejev veti pyllynsä pois suultani ja otti rakkauden miekkani suuhunsa. Samalla hetkellä koko kivesteni sisältö pursui kuin pato yli äyräittensä ja siemeneni valui hänen poskillaan kuin maito. Huudahdin nautinnosta. Ilja puristi minut syliinsä ja piti minua kauan. Tunsin itseni onnelliseksi, kokonaiseksi mieheksi.

"Ilja, kukaan ei ole rakastanut minua niinkuin sinä. Ei kukaan... Ikinä...En ole koskenut naista ennen." ,sanoin :"Toivottavasti annat anteeksi."

Hän katsoi minua pähkinäsilmillään, silitti poskeani ja kuiskasi : "Se oli taivaallista. Tule keskiyöllä ikkunani alla. Otamme Tuiskuharjan ja ratsastamme sypressipuiden alle kukkuloille ja rakastelemme vain tähdet kattonamme Jumalan silmien alla."

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
jatkuu.....
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤


Neiti Andrejev  2

Jatkuu....

Avasin silmäni levottoman unen keskellä. Varjo laskeutui päälleni. Silmänräpäyksen aikana mieleeni tuli kuva Neiti Andrejevistä ja minusta. Istuisimme vierekkäin kuistilla neljän lapsemme keskellä. Ja hän ottaisi minua kiinni kädestä ja katsoisi minua ruskeilla silmillään; sanoisi että rakastaa minua ikuisesti, ettei koskaan hylkäisi minua.

Sitten hikiset kourat puristuivat kaulani ympärille. Pystyin haistamaan kaiken ihmeellisen yksityiskohtaisesti. Miehen hien, valtavan määrän kölninvettä sekä ukon hengityksestä huokuvan konjakin, tupakan, sipulin, ientulehduksen ja kaikkien maailman katuojien löyhkän.

"Haluan että kuolet",hän huohotti korvaani "sinä olet häpäissyt minut!" Sylkipisarat roiskuivat kasvoilleni ja maistoin veren metallisen maun suussani. Hän istui hajareisin rintani päällä, käteni lukittuna hänen polviensa väliin. Kuun valossa hänen silmänsä näyttivät pääkallon silmäkuopilta, mielipuolisilta kuiluilta, joihin pelkäsin putoavani.

Yritin kiemurrella pakoon hänen altaan. Hän painoi rintaani yhä lujemmin kähisi löyhkäänsä naamalleni. Sormet löystyivät kaulallani. "Minä en ole mikään mies. En pysty edes tappamaan sinua", hän sanoi. ja hänen veltto, lihava kehonsa painoi minut syvälle patjan sisään.

Yhtäkkiä hän hellitti otteensa, kierähti yltäni ja vapisi: "Anna anteeksi, hyvä luoja, voitko antaa minulle anteeksi" Minä en saanut sanotuksi sanaakaan, haukoin henkeäni, tuijotin pahoinvoivasti tuota säälittävää pikku miestä. Hän nyyhkytti: "Minun pieni Iljani...Suloinen pieni Iljani. En halunnut koskaan satuttaa häntä." Veri alkoi kiertää päässäni. En kuullut muuta kuin suonteni huminaa, sietämätöntä valkoista melua; miten niin et halunnut satuttaa häntä. Mitä hän tarkoitti. Missä Ilja oli, minun suloinen Iljani.

Sysäsin ukon hajamielisesti syrjään ja kiiruhdin kylmään yöhön. Hevoset liikehtivät levottomasti tallissa ja ilma kihelmöi raskaana keuhkoissa. Matka ulkorakennuksen luota kartanon kuistille oli liian pitkä. Liian pitkä kun kaipuu poltti minun nuorissa polvissani. Lähdin juoksemaan kaikella sillä tarmolla jota minulla oli. Harpoin kuistin rappuset tuskin koskettamatta maata ja etsin tieni yläkertaan, missä Iljan huone oli.

Ovi oli raollaan. Kuulin hiljaista nyyhkytystä ja veden lorinaa. "Ilja, oletko kunnossa, Ilja rakas, kuuletko", huusin pimeästä. Hän ei vastannut ja astuin varovasti ovenraosta. Minun ihana Iljani, pieni nymfettini, kyykötti haarat levällään pesuvadin yllä repaleiset yöpuvun riekaleet vielä yllään, yksi polvisukka jalassa. Näin hänen 14-vuotiaan vatsansa jota lapsen untuvainen karva vielä peitti. Mustat hiukset roikkuivat sekavasti kasvoilla, silmät punaisina ja turvonneina itkemisestä, nenä räkää valuen. Pestessään veristä alapäätään hän ei ollut enää sama viaton pieni Ilja, joka aiemmin oli astunut hevosvaunuista kauniina kuin sysimusta tähtiyö, eläen lapsuutensa viimeistä, loputonta kesää.

Hänen häpykumpunsa oli tumman, tuuhean kiharan peitossa. Öljylampun valo heitti suloisia prismoja vesipisaroista, jotka kiilsivät kuin kaste hänen mättäällään. Hänen häpäistyt, loukatut häpyhuulensa pilkehtivät kirkkaanpunaisina, arvoituksellisina minun silmissäni. Sieluni silmissä Iljan herkin ja salaisin kohta kasvoi mittaamattoman suureksi, jumalaisen suureksi, suuremmaksi kuin elämä. Hänen pillunsa oli kaikkien pillujen prototyyppi: vittu, pimppi, tussu, salattu puutarha. Minä nostin hänet sängylle, otin hänet keskellä rikospaikkaa, veristen lakanoiden ja kärpäsenpaskan sokaiseman öljylampun valossa. Tahdoin hukkua häneen, tahdoin kuolla hänen syliinsä, kermanvalkeiden reisien puristuessa ympärilleni.

"Sergei, ole varovainen.", hän kuiskasi."Isä...hän satutti minua", tuskin kuuluvasti. Suutelin hänen kaareutuvia poskipäitään ja tulikuumaa kaulaa, jolle yksi ohut, sysimusta hiushiehkura levittäytyi. Hän oli minun nyt ja ikuisesti. Ei ollut tulevaisuutta, menneisyytä, toivoa pelastuksesta. Me palaisimme iloisesti intohimomme roviolla."Ilja pieni, älä pelkää. Minä pidän huolta sinusta.",sanoin ja painoin kyrpäni hänen huuliaan vasten. Hetken pelkäsin että en löytäisi hänen sisäänsä, mutta hän otti minua kalusta pienellä, pehmeällä kädellään. Tuntui kuin ihmeellinen, salattu maisema olisi levittäytynyt silmieni eteen. Painoin lanteeni syvemmälle hänen syliinsä. Minun sieluni hajosi kuin pieniksi rasvapisaroiksi jotka tihkuivat kyrpäni kärjestä hänen märkään vittuunsa ja sekoittuivat hänen vereensä. Jumala katseli meitä, vanha mielipuoli merimies.


K L E P T O M A N I A  1

Syöksyn uhmakkaasti tavarataloon näpistelemään jotain

pientä taskuun sopivaa. Päivän pakonomaisuus näkyy ruo-

katunnin apaattisessa kaaoksessa. Adrealiinitasoni kohoaa

kohti huippuaan. Pian on saatava jotain mielihyvää tuot-

tavaa tavaraa. Silmäni iskeytyvät kullattuun Ronsson-merk-

kiseen savukkeen sytyttimeen -pakkoliike on jo suunniteltu.

Kuin huomaamatta käteni näppärästi noukkii lasivitriinistä

sytyttimen... ilmeenkään värähtämättä sujautan sytyttimen

vaivihkaa popliinitakkini taskuun - helppoa ! Kukaan ei tajun-

nut tapahtumasta mitään.

Siirryn tavaratalon vaateosastolle huokaisemaan nautinnosta

ja tasoittamaan kiivasta pulssiani -sillä varastamisennälkäni on

kasvamassa. Siirryn osastolta toiselle kahmien almanakkoja,

kyniä, lompakoita, , muistivihkoja, korvakoruja ja meik-

kitarvikkeita kunnes huomaan, että kaikki taskuni ja laukkuni

ovat vihjaavan täyteen ahdetut. Pahin himoni on laantumassa

ja astelen jännittyneenä tavaratalosta ulos odottaen kiihtyneenä,

että joku koputtaisi minun olkapäätäni ( minua myymäläetsivien

painajaista ) edes tänään. Mutta mitään ei taaskaan tapahtunut,

ja halveksin ihmisten rehellisyyttä ja sokeutta yhä enemmän.