Pedoista, reviireistä ja vihasta

Luin Ilta-sanomien nettiuutisista karmeasta tapauksesta - karhu söi tytön elävältä itäisessä Siperiassa. Jotkut epäilevät jutun todenperäisyyttä, mutta jos juttu vaan on totta, harva uutinen saa samanlaista pahoinvointi-reaktiota aikaiseksi. Itse olen vannoutunut luonnonystävä, mutta jos eläin raatelee ja/tai syö ihmisen, on se järkyttävää.

Toivuttuani luin kommentteja ja eipä ollut yllätys, että jotkut hyväkkäät olivat taas syyttämässä jotain "viherpiiperöitä" (tarkoittaen kai luonnonsuojelijoita) luonnoneläimen/-yksilön agressiivisuudesta. Sellainen tuntuisi jo huvittavalta jos se ei olisi niin typerän tympeää. Joidenkin mielestä koko eläinlaji joutaisi sukupuuttoon tällaisten tapausten takia.

"Viherpiiperöitä" syytetään aina tietämättömiksi ja harhaisiksi kun he kaupungista käsin suojelevat luontoa. Mutta tuntuu todella oudolta, etteivät nämä ilmeisesti korvessa petojen piirittämänä asuvat ja netissä viherpiiperöitä kiivaasti jahtaavat ihmiset eivät itse näe luonnon tasapainoa, jossa kullakin lajilla on todistetusti paikkansa (tämä ei sitten ole mikään luonnoneläinten suorittaman ihmissyönnin puolustus!). Tai he korottavat itsensä niin viisaiksi, että ilman tutkimuksella ja yhteistyöllä hankittua tietoa tietävät luonnosta ja sen "turhuudesta" kaiken.

Heille luonnollisesti, luonnossa kun kai asuvat, vain oma itse on tärkeä ja haittatekijät pitää poistaa. Tosin aina vahvemmin asein mitä luonnoneläimellä on käytössään. He ovat ehkä liian lähellä luontoa oman reviiritietoutensa kanssa niin, etteivät halua nähdä laajempia kokonaisuuksia (?). He kenties haluaisivat ottaa kaiken tilan itselleen välittämättä siitä, miten luonto on todella muokkautunut, miten se on toiminut jo paljon ennen heidän tuloaan.

Anti-viherpiiperöt tuntuvat todella vihaavan luonnonsuojelijoita, mutta heinä en olisi niin huolissani. Ihminen jo lajina on todella hyvä aiheuttamaan muitten lajien sukupuuttoja, järkyttämään luonnon tasapainoa, lisääntymään ja ahnehtimaan aina lajimme sisäisiin agressioihin asti.

Asuminen ja työskenteleminen luonnon läheisyydessä on tietenkin rankkaa ja petoviha voi helposti syttyä kun on itse tilanteessa. Sitä ei voi kiistää. Mutta uskon että oman reviirin puolustaminen petoja, muuta haitalliseksi määritelttyä luontoa vastaan vie niin paljon energiaa, ettei sitä riitä enää hahmottamaan tai välittämään ihmisluonnon itsensä aiheuttamista laajoista ongelmista - monimuotoisena niin anteliaan luonnon köyhtymisestä, liikaväestöstä, nälänhädistä, ahneudesta, sodista ja talouskriiseistä, jotka kaikki jollakin tavalla nivoutuvat toisiinsa.

Ja jos riittääkin, vika lienee taas viimekädessä "viherpiipröiden". Kun kerran eivät pahuudessaan halua joka ikistä neliötä ja luonnollisen luonnon ripettä Maapallosta ihmisen reviiriksi. Mutta todellisuus on se, etteivät "viherpiiperöt" mahda paljoa kun maailmaa rahalla ja/tai väkivallalla pyörittävien isot rattaat pyörivät.