Blogi

Viikonloppuna kuhistiin paljon "shorttaamisen", eli arvopapereiden lyhyeksimyynnin kieltämisestä, kun muutamat euromaat päättivät kieltää lyhyeksimyynnin toistaiseksi. Taaleritehtaan toimitusjohtaja, Juhani Elomaa ehdotti jopa lyhyeksimyynnin maailmanlaajuista kieltämistä.

Elomaa, kuten monet muutkin pitävät lyhyeksimyyntiä epäilyttävänä keinotteluna, joka pilaa rehellisen osakesijoittajan maineen. Mutta todellinen kysymys onkin, että miten lyhyeksimyynti eroaa periaatteellisella tasolla mistään muusta sijoittamisesta? Jos se pitäisi kieltää, niin pitäisikö muutakin sijoittamista rajoittaa? - No ei tietenkään.

Shorttaamisessa, kuten muussakin sijoittamisessa on lähtökohtaisesti kysymys tuoton hakemisesta markkinoilla, joilla esiintyy epävarmuutta. Tarkoitan tällä sitä, että koska kenelläkään ei ole täydellistä tietämystä tulevasta, on osakesijoittaminen viimekädessä vedonlyöntiä siinä missä lyhyeksimyyminenkin, riskit vain usein ovat pienemmät.

Vaikka kuinka analysoi, ei arvopaperimarkkinoilla yleensä voida tehdä yhtä aukottomia johtopäätöksiä kuin vaikkapa luonnontieteissä. Osake ei nimittäin ole mikään kasvi, jonka kasvu riippuu suoraan tarjolla olevan auringonvalon määrästä, eli tässä tapauksessa tulevaisuuden kassavirroista.

Osakkeen hinta määräytyy kulloisenakin hetkenä aina ennen kuin nuo tulevaisuuden kassavirrat realisoituvat ja täten siis varmistuvat. Osakemarkkinoilla hinta muodostuu kysynnän ja tarjonnan perusteella. Nämä taas perustuvat sijoittajien subjektiivisiin näkemyksiin sijoituskohteen tulevaisuudesta.

Toisin sanoen yhdelläkään osakesijoittajalla ei voi olla täyttä varmuutta sijoituskohteensa tulevaisuuden tuotosta, eli hän joutuu alistumaan valistuneeseen veikkaamiseen, mitä Elomaa tuttavallisemmin kutsuu analyysiksi. Niin kauan kuin näistä tulevaisuuden tuotoista ei ole täyttä varmuutta, on kaikki osakesijoittaminen enemmän tai vähemmän spekulointia.

Toki lyhyeksimyynti saattaa nopeuttaa kuplien puhkeamista ja täten "ennenaikaistaa" talouskriisejä, mutta on vaikea uskoa sen yksinomaan aiheuttavan niitä. Uskon, että paljon merkittävämpi tekijä talouden ja kurssien epätasaisuuksille löytyy meidän omasta käytöksestämme.

Olemme laumaeläimiä, joiden on helppo lähteä fiiliksellä hypeen mukaan, vaikka loogisesti ajateltuna päätös olisikin typerä. Kun ihmiset alkavat raivokkaasti uskoa johonkin alaan, yritykseen tai tuotteeseen, heijastuu tämä voimakkaasti kursseihin. Tämä kasvu ruokkii helposti itseään, kun yhä useamman tuttu on hyötynyt hypetyksen aiheuttamasta noususta. Samaa ilmiötä esiintyy muuallakin kuin arvopaperimarkkinoilla ja joku käyttäytymistieteilijä varmasti osaa avata ilmiön taustoja paremmin.

Tämä laumaeläinsekoilu ei ole varmasti ainoa syy talouden heilahteluille, mutta sitä on esiintynyt useissa talousmyllerryksiä edeltäneissä kuplissa ja siksi siihen tulee kiinnittää erityistä huomiota.

Ennen kuin lähdemme fiiliksellä kieltämään kaikkea epäilyttävää tai sellaista, jossa emme itse menesty, tulisi meidän kunnolla pohtia tekojemme mahdollisia seurauksia ja arvioida ajattelumme johdonmukaisuutta. Elomaa wink, wink.

Maailmaa ei kielloilla ja rajoituksilla vakauteta, varsinkaan kun noiden kieltojen taustalla on niin epävakaa olento kuin ihminen. Tämän sanottuani toivon, että euromaissa laitetaan valot päälle, eikä niitä ainakaan Suomessa koskaan sammuteta.

Korkeakoulujen ei pitäisi olla tutkintotehtaita, joiden tehtävänä on ottaa yhtenä vuonna ihmisiä sisään ja sylkeä heidät muutaman vuoden päästä paperit kourassa ulos. Parhaimmillaan koulut voivat toimia uuden kasvun kiihdyttiminä ja työllisyyden edistäjinä. Tähän niitä pitää myös rahoituksella ohjata.

Niin yhteisen kuin henkilökohtaisenkin kakun kasvattaminen tulevaisuudessa tapahtuu työn ja yrittäjyyden kautta. Tästä huolimatta korkeakouluilla ei ole todellista motiivia kiinnostua heiltä valmistuneiden työllistymisestä, eikä valmistuneita yrittäjyys (tai siihen kouluttautuminen) liiemmin näytä kiinnostavan. Yrittäjyyttä tukevat opinnot koskevat vain harvoja ja valittuja. Tähän on viimein tultava muutos.

Suomen tulevaisuus nojaa suomalaisten innovaatioiden ja yritysten syntymiseen. Korkeakouluissa on oltava sopivat puitteet luovuudelle ja opiskelijoita tulee kannustaa hyvien ideoidensa kaupallistamiseen.

Onneksi sentään opiskelijat itse ovat ymmärtäneet työllistämisen merkityksen ja sen mukanaan tuomat mahdollisuudet. Ainakin suurissa yliopistokaupungeissa, kuten Helsingissä, Turussa ja Tampereella on syntynyt opiskelijoiden toimesta yrittäjyysyhteisöjä (entrepreneurship society), joiden tehtävänä on, paitsi houkutella opiskelijoita yrittäjyyden ihmeellisen maailman pariin, myös tuoda erilaisia ideoita yhteen erilaisten toimijoiden luokse ja tukea yritystoimintaansa aloittelevia opiskelijoita. Parhaimmillaan tämä johtaa uusiin menestystarinoihin, jotka työllistävät suomalaisia osaajia.

Lisäksi on tärkeää, että perinteisten asetelmien – kuten ajatus kauppatieteilijöistä yrittäjinä ja humanisteista työttöminä tai tutkijoina – ravistelu aloitetaan sieltä, missä tulevaisuuden tekijät kouluttautuvat. Suomella on vain voitettavaa siinä, että yhteiskuntatieteilijät ja muotoilijat löytävät toisensa. Uskon, että näin voimme kääntää esimerkiksi ikärakenteemme voitoksi, kun monialainen yhteistyö synnyttää uusia sosiaalisia innovaatioita, joiden kaupallistamismahdollisuudet ovat rajattomat!

Yrittäjän menestyminen on yhteistä

Ilmapiirin merkitystäkään ei pidä vähätellä. Miksi yrittäjyys on niin suuri kirosana Suomessa? Koemme, että yrittäjän menestyminen on muilta pois, vaikka käytännössä koko Suomen hyvinvointi nojaa kasvavaan yrittäjyyteen ja työhön. Rahanahneiden kapitalistien sijaan yrittäjät ovat monesti pienituloisia puurtajia, jotka haluavat olla oman itsensä herroja tai tehdä töitä juuri itselleen mielenkiintoisen ja tärkeän asian puolesta.

Kateuden kyllästämä vihamielinen ilmapiiri ei kannusta ketään ottamaan riskiä ja kokeilemaan omia siipiään. Jotta luovuudelle, rohkeudelle ja ennakkoluulottomalle yrittämiselle olisi tilaa, on meidän ymmärrettävä, ettei yhden onnistuminen ole muilta pois vaan nimenomaan muille lisää. Jokainen kasvava yritys tuo meille verotuloja ja luo työpaikkoja – uusista tuotteista ja palveluista puhumattakaan.

Tarvitsemme asennekasvatusta, ja ennen kaikkea kasvulle ja innovaatioille myönteisen ilmapiirin. Mikä olisi sen parempi parempi paikka aloittaa, kuin korkeakoulumme? Rahoitusperusteet kuntoon, oikeaa asennetta kehiin ja sallitaan taas onnistuminen Suomessa.

[LAINAUS]“Pyramidihuijauksen tarkoitus on kerätä rahaa myöhemmin verkostoon liittyviltä keräyksen alkuunpanijoille ja aiemmin verkostoon liittyneille. Tämä on mahdollista harhaanjohtavan markkinoinnin ja henkilökohtaisen luottamuksen kautta, jota osallistuja tuntee idean hänelle esittänyttä henkilöä kohtaan.”
- Wikipedian määritelmä pyramidihuijaukselle[/LAINAUS]

Wincapita on tehnyt pyramidihuijaukset tutuksi myös suomalaisille. Kohuotsikoiden jälkeen pyramidihuijauksen periaatteet tuntee suurin osa, joten vedän nyt hieman mutkia suoriksi ja vertaan suomalaisen eläkejärjestelmän ongelmia niihin.

Aiemmin liittyneet ja myöhemmin mukaan tulleet

Noin neljännes kaikista vuoden aikana kerätyistä eläkemaksuista rahastoidaan tulevia eläkkeitä varten ja loput kolme neljännestä käytetään kattamaan saman vuoden eläkkeet. Monet luulevat, että kun työura on tehty, eläkkeet on omaa vanhuutta varten jo kustannettu. Todellisuudessa kenellekään henkilökohtaisesti varattua eläkekertymää ei ole. Miten niin?

Nykyisissä työeläkerahastoissa on noin 140 miljardia euroa tulevia eläkkeitä varten, mutta luvattuja eläkkeitä on jopa 490 miljardin euron edestä. Toisin sanoen, jokaista luvattua euroa kohden on todellisuudessa olemassa ”varmaa rahaa” vain 28 senttiä.

Eli myöhemmin mukaan tulleet varmistavat aiemmin mukaan tulleiden eläkkeet omilla maksuillaan, olematta kuitenkaan varmoja siitä, tuleeko maksettu euro koskaan takaisin.

Kauan pyramidi pysyy pystyssä?

Eläkejärjestelmämme pyramidipeli kestää vain niin kauan, kun tulevaisuudessa syntyy riittävästi veronmaksajia. Jos nyt työelämään siirtyvät ikäluokat jostain syystä jättäisivät lisääntymättä, ei tuleville eläkkeille löytyisi maksajia. Samalla tavalla pyramidihuijaus kaatuu, jos mukaan ei saada uusia maksajia.

No, mitäpä jos me kuitenkin lisäännymme ihan kiltisti ja elämä jatkaa porskuttamista? Eläkejärjestelmämme pysyy melko varmasti pystyssä, mutta ainakin lähitulevaisuudessa eläkemaksut nousevat rajusti. Tämä johtuu siitä, että suuret ikäluokat siirtyvät lähivuosina eläkkeelle ja suurin osa heidän eläkkeistään koituu meidän pienempien ikäluokkien maksettavaksi. Reilua? Not.

Ratkaisujen, vaikeidenkin, aika on nyt

Tämän tekstin tarkoituksena ei ole asettaa tukkanuottasille suuria ikäluokkia ja nuorempia sukupolvia. Suomenkokoisessa yhteiskunnassa vastakkainasettelu ei tarjoa ratkaisua ja siksi meidän pitäisi keskustella, millaisia uudistuksia nyt pitää tehdä. En myöskään väitä, että suuret ikäluokat ovat ilkeitä pyramidihuijareita, vaan haluan tuoda eläkejärjestelmämme riskit avoimesti esille.

Tarjolla on kolme hyvää ratkaisua: eläkejärjestelmämme tulisi siirtyä vähitellen rahastoivampaan järjestelmään, jossa jokainen ikäluokka vastaa omista eläkkeistään. Tämän lisäksi olisi syytä korottaa sekä eläkeikää että eläkemaksuja pikimmiten. Yhdessä nämä keinot varmistavat parhaalla mahdollisella tavalla sen, että eläkkeiden kustannukset jaetaan mahdollisimman tasan kaikkien sukupolvien kesken.

Pääosin rahastoiva järjestelmä eroaa nykyisestä mallista siten, että siinä käytännössä jokainen ikäluokka maksaa omat eläkkeensä, ikään kuin ”säästämällä” ne etukäteen palkastaan. Eli sen sijaan, että vuotuiset eläkemaksut menevät saman tien jakoon, rahastoitaisiin ne kasvamaan korkoa omiin eläkepäiviimme asti.

Tähän suuntaan siirtyminen poistaisi sukupolvien välisen ristiinvedon ja jokaiselle tulisi enemmän vaikutusvaltaa sen suhteen, minkä kokoista eläkettä tulevaisuudessa nauttii.

Eläkemaksuja joudutaan korottamaan tulevaisuudessa varmuudella. Mitä myöhemmin korotus tehdään, sitä suurempi se on. Jokainen meistä ymmärtää, että jos korotuksia lykätään riittävästi, lankeaa maksuvastuu puhtaasti pienemmille ikäluokille. On tietysti tärkeää pohtia myös, nostetaanko työntekijän vai työnantajan maksamia työeläkemaksuja.

Nyt eläköityvät, sotien jälkeen syntyneet suuret ikäluokat, tulevat elämään eläkkeellä pidempään kuin yksikään ikäluokka ennen heitä. Toisin sanoen sen lisäksi, että heitä on ennätyspaljon, heidän eläkkeitään kustannetaan ennätyspitkään.

Eläkeikä, tai eläkejärjestelmää edeltävä virkamiesten eläkeikä, on ollut 63 vuotta jo vuodesta 1866, vaikka vuosikymmenten aikana elinajanodote on lähes tuplaantunut. Ihmiset tulevat pian siis viettämään eläkeellä pidemmän aikaa kuin työurallaan. Näin ei voi jatkua, ainakaan nykyisellä väestöpohjalla. Eläkeiän korottaminen jo seuraavalla vaalikaudella siten, että se astuisi voimaan vielä suurten ikäluokkien ollessa työelämässä, on paitsi oikeudenmukaista, myös kohtuullista.

Sen sijaan siis, että annamme pyramidin huojua, rakennetaan se uudelleen.

Kirjoitus on julkaistu blogissani www.tomisandstrom.fi/blogi 18.3.201.

Opiskelijajärjestöt ovat viime aikoina kampanjoineet voimakkaasti opintotuen indeksiin sitomisen puolesta . Kannatan itsekin indeksiin sitomista, jos muut opintotuen tarpeelliset uudistukset tehdään sitä ennen.

Opintotuen sitominen indeksiin on poliittisesti melko helppoa. Paljon helpompaa kuin opintotuen uudistaminen kannustavampaan suuntaan . Indeksit edellä kuljettaessa uhkana on, että indeksiin sitomisen jälkeen opintotuen muut kehittämistarpeet saattavat unohtua, kun päättäjillä on jo indeksit, millä brassailla äänestäjille.

Täytyy muistaa myös, että indeksiin sitomisen jälkeen voi olla hankalampaa pyytää opintorahaan normaalia suurempia korotuksia, kun vastaus voi helposti olla: “Miksi opintotukeen tulisi tehdä korotus, jos muutkin indeksiin sidotut tuet nousevat vain sen indeksin verran?”

Indeksin tulee olla loppusilaus, eikä alkusoittoa

Nykyisin opintotuki muodostuu opintorahasta, asumislisästä, opintolainan valtiontakauksesta sekä opiskelijoiden ateriatuesta, jota maksetaan suoraan yrittäjille. Opintorahaa maksetaan enintään 70 kuukaudelta, riippumatta siitä, valmistuuko 35:ssä vai sadassa kuukaudessa.

Ensinnäkin byrokratian ja paperinpyörittämisen vähentämiseksi, opintoraha ja asumistuki on yhdistettävä yhdeksi, yleiseksi opintotueksi.

Toiseksi, tuen suuruuden on riiputtava opiskelutahdista. Tämä voitaisiin toteuttaa vaikka siten, että nykyisen 70 kuukauden tuen voisi saada käyttöön siinä ajassa, kuin sen tarpeelliseksi näkee. Ne, jotka eivät valmistu lainkaan, maksaisivat saamansa tuen takaisin.

Jos siis haluaisin valmistua nopeasti ja ahkeroisin opintoni 35:ssä kuukaudessa, opintotukeni suuruus olisi nykyiseen verrattuna kaksinkertainen.

Tällöin he, jotka haluavat työskennellä opintojen lomassa ja valmistua kenties hitaammin, voisivat nostaa nykyistä vähemmän tukea kuukaudessa, mutta työskennellä samalla.

Kuten totesin on ihan jees, jos nykyiset opiskeluajan opintorahat ja asumistuet (yhteensä noin 34 000 euroa per opiskelija) sidotaan indeksiin, kunhan tuon summan voi saada käyttöön lyhyemmässä ajassa kuin 70 kuukaudessa. Näin ahkerammille opiskelijoille voitaisiin taata mahdollisuus täysipäiväiseen opiskeluun, opintotuki olisi kannustava ja samalla vieläpä indeksissä.
Indeksiin sitominen on varsin hyvä tavoite, jos se tehdään opintotuen kehittämisen viimeisenä vaiheena, ikään kuin loppusilauksena.

Jotain tulee tapahtumaan, vain se on varmaa…

Opintotukijärjestelmä tulee varmasti vaalien jälkeen uudistumaan ainakin jossain laajuudessa. Kukaan ei vaan vielä varmuudella tiedä mihin suuntaan tuki muuttuu. Vaalien lopputulos ja valituksi tulevat kansanedustajat vaikuttavat paljolti siihen, millainen ja minkä tasoinen opintotuki tulevaisuudessa on.

Näissä vaaleissa ja monissa näitä seuraavissa vaaleissa, ikäihmiset tulevat käyttämään aikaisempaa enemmän äänivaltaa. Monille heistä opintotuen kehittäminen ei ole ensimmäinen huolenaihe. On siis äärimmäisen tärkeää laittaa opintotuki nyt kerralla kuntoon ja sitoa lopuksi vaikka indeksiin, jotta se on turvattu niinäkin aikoina kun kaikki puhuvat vain eläkkeistä.

Suomessa toimivien rahapelimonopolien (Veikkaus, RAY ja Fintoto) erityisasemaa on perusteltu sillä, että näin voidaan turvat tuki kulttuurille, liikunnalle ja nuorisotoiminnalle. Onko tämä kuitenkaan paras tapa kerätä varoja näiden kohteiden tukemiseen? En usko.

Kilpailun kieltäminen mainontaa rajoittamalla on arveluttavaa

Monopolit ovat saaneet Suomessa kyseenalaisen aseman viime aikoina, kun ulkomaisten kilpailijoiden mainostaminen kiellettiin. Kyse ei ole pelkästään kilpailun estämisestä, vaan pohjimmiltaan kyseessä on myös sananvapausrikkomus.

Aikaisemmin ajaessani Tuusulanväylää oli tienvarressa valtava Unibetin mainos. Nyt tällainen markkinointi on muilta kielletty, mutta silti pääpostin seinään saa edelleen ripustaa valtavan lottomainoksen, jossa hymyilee Jokeri-hahmo.

Tilanteen ongelmallisuus aukeaa paremmin esimerkillä: olisiko hyväksyttävää, että Express-bussien mainonta kiellettäisiin, mutta VR saisi edelleen mainostaa missä sitä huvittaa?

Kilpailu on kuluttajan paras kaveri

Vapaa kilpailu varmistaa sen, että pelejä tarjoavat yritykset vetävät mahdollisimman vähän välistä ja valinnanvapaus pelikohteissa on mahdollisimman suuri.

Esimerkiksi Veikkaus tarjoaa suomalaisille valitsemiaan pelikohteita valitsemillaan kertoimilla. Veikkaus siis päättää, kuinka paljon mistäkin pelistä voi enimmillään voittaa. Rahapelimonopoleilla olisi varaa tarjota huomattavasti nykyistä parempiakin kertoimia, eiväthän he muuten tahkoisi nykyisen kaltaisia voittoja. Tämä ei missään tilanteessa koidu pelaajan hyödyksi.

Muiden pelifirmojen pääsy Suomen markkinoille nostaisi kilpailun tuloksena Veikkauksenkin kertoimia ja mahdollistaisi näin ollen pelaajille nykyistä paremmat voitot ja laajemman pelikohteiden valikoiman.

Kärsivätkö nuoret, liikunta ja kulttuuri?

Monopoleista on perinteisesti haittaa kuluttajille, mutta rahapelimonopoleista on itse asiassa haittaa myös niiden edunsaajille, kulttuuri- liikunta- ja nuorisotoimen toimijoille.

Yleinen ajatusvirhe on, että purkamalla monopolin, katkaisemme liikunnan ja kulttuurin rahavirrat. Näin ei kuitenkaan ole. Voisimme sallia ulkomaisten pelintarjoajien tulon Suomen markkinoille maksullisia lupia vastaan. Näillä lisenssimaksuilla rahoitettaisiin helposti veikkauksen ja kumppaneiden tämän hetkinen tuotto. Näinhän toimitaan jo mm. Maltalla ja Iso-Britanniassa.

Varojen turvaamiseksi riittää, että lisenssien kokonaismyyntihinta vastaa nykyisten rahapelimonopolien voittoja. Jos haluamme nykyistä enemmän varoja yleishyödyllisiin tarkoituksiin, voimme yksinkertaisesti nostaa lisenssien kokonaismyyntihintaa.

Usein väitetään, että päästessään markkinoillemme ulkomaiset pelitalot veisivät asiakkaat RAY:ltä ja Veikkaukselta. Näin saattaisikin käydä, mutta mitä väliä sillä on, jos yleishyödyllisiin kohteisiin tarkoitetut varat olisivat edelleen turvattuina?

Välillä kuulee myös argumentteja sen puolesta, etteivät ulkomaiset peliyhtiöt ole kiinnostuneita Suomen markkinoista. Peliyhtiöiden kommenttien valossa tätä on vaikea uskoa. Ei ole valtion tehtävä sanella, mitä ja missä saamme veikata, se oikeus kuuluu meille pelaajille itsellemme.

Kansainvälinen lainsäädäntökin haraa monopoleja vastaan

Kaiken lisäksi Suomen rahapelimonopoli on vielä EY-tuomioistuimen ennakkoratkaisun vastainen. Tuomioistuimen mukaan vain sellaiset rahapelimonopolit ovat oikeutettuja, joiden tehtävänä on rajoittaa ihmisten pelaamista.

Onko Veikkauksen ja RAY:n massiivisten mainoskampanjoiden perimmäinen tarkoitus suomalaisten pelaamisen hillitseminen? Tuskinpa.

Kilpailua korruption sijaan!

Rahapelimonopolit ovat yksinkertaisesti haitaksi meille pelaajille, meille urheilun ja teatterin harrastajille, oikeastaan koko yhteiskunnalle. Ilman monopoleja yleishyödyllisiin tarkoituksiin voitaisiin kerätä nykyistä enemmän varoja. Eikä lähtökohtaisesti ole järkevää toimia kansainvälisen lainsäädännön vastaisesti.

On vaikea ymmärtää, miksi järjestelmää ylläpidetään Suomessa, kunnes mieleen muistuu RAY:n tuet Nuorisosäätiölle, jotka lopulta päätyivät pääministerin vaalikampanjaa.

Me ansaitsemme kilpailua korruption sijaan.