Gob's pack

...pakkohan tässä on leipäläpeä aukoa, kun ei se meinaa pysyä millään kiinni.

Kävin eilen ihan oikeessa ravintolassa syömässä. Eihän mulla omaa rahaa ollu, mutku kotipoliisit ystävällisesti tarjosivat, niin eihän siinä muu auttanut ku lähtee. Ja ihan toiselle paikkakunnallekin veivät, jotta varmasti muistuisivat mieleen jotkut vanhat lapsuudenmaisemat, kuulemma. Joku Bysmä se oli...en oikeen muista. Olin niin hämmentynyt tuulisella säällä.

Ensivaikutelma ravintelista oli oikein mukava, kaunis tarjoilija ja kaikkee... *huoks*
Oli salaatit ja kaikki. Otin niin paljon kuin vain kehtasin, mut onneks tajusin jättää reilusti varaa pääruoallekin. Pihvejä tuli kolmin kappalein ja oli niiiin hyvää(!!!), että olisin nuollut ne viimeisetkin kastikkeet lautaselta, ellen olisi ajoissa huomannut niitä herkullisen näköisiä jälkiruoka-annoksia sivupöydällä. Eikä ne olleet pelkästään herkullisen näköisiä, vaan ne myös maistuivat siltä. Kävin salaa hakemassa vielä lisääkin aina kun seuralaiset katseellaan viestittivät, että nyt kukaan ei huomaa...

Jälkeenpäin kuultiin, et on siel toinenkin ravinteli, jossain kulmassa, mut ei me sitä nähty...

Tervemenoa...ei tää tähän jää.

Siinä vaiheessa kun meidän oli jo pakko lähteä jatkamaan matkaa ja oltiin just poistumassa siitä raflasta mä näin jotain niiin kaunista että!!! Sydän jätti väliin ainakin kolmesataa lyöntiä ja hakkasi ne sitten hetken päästä ihan hirveellä ryskeellä peräperää niin nopeesti, et luulin kuolevani siihen paikkaan. Siellä oli yhdellä pöydällä ihan uskomattoman kaunis punainen kukka...*voih*
Jos meillä ei olis ollu olevinaan niin kiire, niin mä olisin mennyt siihen pöytään istumaan ja imenyt siitä ihanuudesta kaiken irti.*syvä huokaus*
Se oli vissiin jonkun toisen asiakkaan mukanaan tuoma, mut olisin mä sen latinankielisen nimen silti halunnut kuulla. Tietystä kulmasta näytti ihan siltä kuin se hymyilis kauniisti. Mä kuvittelin sen hymyilevän just mulle.
Täältä meiltäpäin ei taida saada sellasia kukkasia...*syvin huokaus ja surumielinen katse kauniisiin muistoihin*
Mä sit vaan hymyilin hämilläni sille tarjoilijalle, vaik oikeesti mun olis tehnyt mieli napata se kukka siitä pöydältä mukaan. Lainkuuliaisena suomen kansalaisena jätin sen sit tekemättä ja menin vaan ulos höyryymään ja potemaan rytmihäiriöitä.

Jatkettiin siitä sit vielä yhen lehmän navetan ohi (sieltä saa kuulemma mallasjuomia) ja kallion taakse juomaan kahvit keskellä metsää. Oli kyl tosi hyvää ja pullaakin oli ja mustikkapirakkata ja puolukkamuffineita ja kaakkua. Namskis. Mut en mä niistä oikein osannu nauttia, kun mä vaan mietin sitä kukkasta, et mikäköhän se oli ja löydänköhän mä sellasta enää koskaan uudelleen :( *huokaus*

jatkosta mulle pitää jo maksaa...

Kun se kauan odotettu illan seuralainen päättikin olla tulematta, on aika syödä suruun... Suruun syödään tietysti kanaa. Sitä eilistä kanaa, joka maistui ihan taivaalliselta erilaisten makujen sekametelisopalta, mutta jota tuli tehtyä aivan liian paljon yhden ihmisen syötäväksi.

Tarvittavat työkalut:
Sormet
Silmät
Kattila puolillaan riisiä
Ne eiliset kanantähteet

Ennen aloittamista kannattaa katsella hetken verran hehkeitä luistelevia blondeja...Muista katsoa koko luistelusarja kokonaisuudessaan, ettei tavitse keskeyttää ruoanlaittoa uusinnan katsomista varten.
Vaikka nälkä vaivaakin, aina pitää muista kannustaa omaa kotimaataan vähintään ajatuksissaan.

Muista myös irroittaa nettikaapeli sinua mahdollisesti vakoilevien naapureiden pelossa. Ota mukava asento sohvalla ja kuuntele voittajan puhe loppuun.

Revi siis ne kananlihat reisiltä ja hymyile ajatuksillesi, kuuntele seinän takana kaulinta heiluttelevaa naapuriasi ja muistele hyvällä uteliasta alakerrassasi asuvaa miestä.
Älä unohda jatkaa ruoanlaittoa, mutta muista säntäillä sinne tänne ihan vain yleistä hämminkiä aiheuttaaksesi. Esittele myös ylpeänä alkuviikosta lääkäriltä saamaasi neulanjälkeä kyynärvarressasi.

Irvistele kärsivän näköisesti itseksesi ja haaveile kyljyksistä. *namikyljyksiä*

Muista vatsanpohjaasi repivä nälkä ja sulje se ikkuna, jonka hetki sitten avasit. Vedä samalla verhot eteen, mutta älä kerro kenellekään unohtaneesi pestä kädet vessassa käydessäsi. Suolaa ei tarvitse lisätä valmiiseen ruokaan.

Sotke kaikki ainekset keskenään ja syö tähteet nuolemalla ne pois alustalta, jota käytit... Siis olohuoneen pöydältä.

Laita uuni päälle ja muista jälleen sulkea se, kun ruoka on valmista.

Nauti jääkaapista löytyvän olusen kera edelleen hyvästä seurasta haaveillen...
...ja punaviinistä...ja blondinaisista...ja punatukkaisista myös...

Illalla voit taas itkeä itsesi uneen.

ps. se olut ja ketsuppi meinasivat unohtua...

Ihan ensimmäisenä kaiva esiin kynä, jolla voit kirjoitella reseptin muistiin sitä mukaa kuin se valmistuu... Laita myös jotain tooosi hyvää musaa päälle. Sitä on kiva kuunnella monta kertaa putkeen safkaa luodessa... Sen subbarin voit laittaa vähän vinoon edellisenä iltana rullalle käärimäsi maton päälle.
Muista myös pestä se matto jossain vaiheessa, mutta laita ensin pyykkikone päälle, jotta saisit ne muut pyykit ensin alta pois.

Väännä siis ihan ensimmäisenä ne kanat ulos paketistaan ja asettele ne tosi söpösti siihen uunivuokaan, jonka edellistä käyttötarkoitusta et tiedä. Silppua päälle sipulit ja lorauta joukkoon myös vähän vodaa sekä huutele porkkanoita viereisestä pöydästä.

Unohda ne porkkanat ja laita pari tomskua tilalle. Mitä pienemmäksi ne silppuat, sen pahempia niistä tulee...

Muista myös, että ne valmiiksi maristut reidet eivät välttämättä tarvitse mitään muuta kuin uutta marisemista päälle. Mausta taas oman maun mukaan. Minä laitan sinne sokeria mausteeksi...ja ihan vähän juustoa, koska se on jo homeessa.

Mieti heti vieraan maan basiliskeja, tulisia kasveja ja vähemmän tulisia...siis niitä sokeriruokoja ja hymyile teennäisesti samalla kun jammailet sotaan lähtevän sulhasen seurassa.

Pippuriakin saa laittaa vähän, mutta vain vähän. Muistele sitä elämäsi toistaiseksi kauneinta pippurihetkeä samalla kun kuulet uunin huutelevan olevansa jo valmis. Kuuntele tarkkaan ja läpsyttele samalla etureisiäsi molemmin käsin ja kuvittele hetken verran kuuntelevasi Pink Floydia, vaikka oletkin juuri vaipumassa hypnoosiin...se uuni huutelee taas takanasi, joten olisi parempi työntää viimeiset mausteen pataan ja survaista ne reidet uuniin.

Syö loput siitä aamuisesta banaanista ja vilkaise kelloa. Tarvitset sitä tietoa noin tunnin kuluttua.

Kirjoita resepti loppuun ja yritä muistella kuuluiko se kikatus samasta talosta vaiko Holmenkollenilta.
Ajattele myös lisäkeriisejä tai joitain muita jutskia, kuten niitä porkkanoita. Onneksi kukaan ei edes huomannut, että olit niiden perään huudellut, joten voit hyvällä omallatunnolla nautiskella sen banaanin loppuun ihan yksin.

Tänään tehdään jauhelihalla päällystettyjä ruisleipiä. Tosimies vääntää nekin tietenkin itse, mutta oma olotilani ei tänään anna aihetta ruisleivän paistoon.

Keitä ensin kahvit ja unohda ne hetkeksi.

Ruskista jauheliha vasta pestyllä valurautapinnoitetulla pannulla ja mausta se kivasti. Älä hymyile. Rutista myös muutama valkosipuli höysteeksi ja muista jälkeenpäin ruskistaa myös sipuli... Siihen tarvitset toisen pannun, koska se ensimmäinen on jo likainen.

Laita uuni päälle ja muista sulkea se, kun leivät ovat valmistuneet. Muista kääntää myös keittolevy pois päältä, kunhan olet ensin muistanut laittaa senkin päälle.

Lapioi täytteet ruisleipien päällä, muista käyttää myös ketsuppia, jonka olet osaavana ihmisenä saattanut valmistaa itse. Lisää muut ruokahalua kiihottavat tuotteet suoraan purkista sillä samalla lusikalla, jolla hämmensit ketsuppia.
Viimeistään tässä vaiheessa tarkista, että sinulla on juustoa.

Luo haikeita katseita kahvinkeittimeen.

Viskaa leivät uunipellin päällä uuniin, odota hetki ja syö käsin... Kannattanee odotella hetken verran ennen ensimmäisen erittäin makoisan näköisen leivän syömistä, sillä riippuen ammattitaidostasi, se saattaa olla kuuma.

Syötyäsi huokausten saattelemana juo pois ne kahvit ja nukahda tv:n ääreen parhaaksi katsomassasi asennossa.

...eli arpa on nyt heitetty.

Lisäsin vihdoin sen ikuoman deitti-ilmoituksen nimeltä mainitsemattomalle deitti-palstalle ja nyt odottelen hykerrellen ja karvattomia käsiä leukaani hieroen, että millaisilta naisenkuvatuksilta niitä vastauksia sitten saapuu...

-Kuinka monella kasvaa parta?
-Kuinka monella kasvaa munat?
-Kuinka monella kasvaa vatsa?

Täältä niitä päivityksiä tilanteeseen on aivan turha etsiä. Yritän parhaani mukaan seuloa niistä tuhansistä ja taas tuhansista saapuvista vastauksista sen itselleni parhaiten soveltuvan. Soveltaen myös seulontaan vanhoja viidakon sanontoja...

-Toisinaan SanttuGob poistuu kotoaan ja liikkuu kaupunkien kaduilla kuin kuka tahansa teistä.
-Herätä pimeässä ja nähdä SanttuGob - mikä kaamea kohtalo sinkkunaiselle.
-Kun SanttuGob toimii, on salamakin hidas kuin etana.

ja mikä tärkeintä...

-Kun SanttuGob kysyy, silloin vastataan!!!

Ei minulla ole mitään likaisia ja törkyisiä taka-ajatuksia sinkkunaisten suhteen...ei tietenkään... Eihän sitä kuitenkaan näin etukäteen tiedä mitä elämä tuo tullessaan ja kenen vierestä sitä minäkin aamuna herää...

Hmm...Mielenkiintoisia mielikuvia ponnahtelee jostain mieleeni...

...Hyvää huomenta vaan kaikille!!! Erityisesti kaikille tutuille, tuntemattomille sekä sinkkunaisille ;)

Olen aina halunnut oppia tanssimaan. Siis valssamaan, tangoamaan ja vaikka humppaamaankin, mutten edelleenkään ole löytänyt sellaista kivaa naispuolista seuralaista, jonka kanssa parketilla suostuisin pyörähtelemään.
Tai no...kyllä yhden sellaisen taannoin eräällä linjalla tapasin, muttei hän minusta mitään halua kuulla, vaikka kaikki varpaanikin ovat tallella...useimmiten...välillä niitä on yksi tai kaksi liikaa ja se hämmentää minua edelleen...
Jos lasken ne nyt etuperin ja oikeinpäin... Vasemmassa jalassa on tosiaan viisi varvasta ja oikeassa jalassa myös... Eli yhteensä kymmenen varvasta, kun lasken yhteen viisi + viisi.
Mutta kun lasken ne takaperin...Siis ylhäältä alaspäin tai vaikka alhaalta ylöspäinkin, niin ei hitsi... Niitähän on kuusi...
Siis jos minulla on vasemmassa jalassa kuusi varvasta ja oikeassa myös, niin niitähän on silloin yhteensä täysi tusina... Hmmm...
Lasketaanpa vielä...ensin vasemman jalan varpaat etuperin laskettuna...niitä on viisi, sitten oikean jalan varpaat takaperin laskettuna...niitä on kuusi...eh...siis yksitoista, mistä ihmeestä se yksi tuli...
Laskenpa uudelleen...tällä kertaa vasemman jalan varpaat takaperin ja oikean etuperin...ihan ihme homma...taas 11.

Tosi kumma juttu...Jos laskisin varpaani kaikilla mahdollisilla vaihtoehdoilla etuperin, takaperin, istuen, seisten, nurkassa, keskellä lattiaa tai vaikka sylissä ja sitten siitä keskiarvon, niin milläköhän todennäköisyydellä minulla olisi kaikki järki vielä tallella?

Haluaisitko oppia laskemaan varpaasi oikein?

Sikareissakin on nikotiinia, mutta joku älyvälkky on päättänyt jättää tuon asian painamatta yksittäisen rasian kylkeen. Toinen älyvälkky on iloisena imeskellyt niitä rasian sisältä löytyneitä myrkkypötkyleitä, mutta onneksi se kolmas älyvälkky ymmärsi yskän ja päätti yrittää lopettaa myös sikareiden polttamisen.

Hankalaa tämä elämä, kun kaikki pitäisi yrittää tehdä oikein ja siltikään se ei ota onnistuakseen niin kuin kuuluisi. Osasyynä tähän asioita vahingossa väärin käsittävät kanssaeläjät, tahallaan väärin ymmärtävät elostelijat ja tietenkin ne kolmannet sopanhämmentäjät, jotka ymmärtävät oikein, mutta eivät puhu mitään, vaikka paremmin tietävät.

Tää on just tätä tuttua puuroa...

Hyvää huomenta vaan kaikille ja hymyä huulille, vaikkei siltä tuntuisikaan.

:l
:)
:D

Kaksi mieltä painanutta asiaa taas selvitetty... Mitähän sitä seuraavaksi keksisin...

Jotain kivaa pitäisi kehitellä, ettei aika käy ihan tylsäksi. Ei se uni vieläkään tule, joten miksen sitten yrittäisi etsiä vaikka kivaa seuraa jostain muualta kuin täältä... :)

Niin...ja mikä tärkeintä. Vapaata sellaista...

...kun tuntuu siltä, että rakastaa lähes tuntematonta ihmistä sydämensä pohjasta ja tietää, että hänelle pitäisi antaa omaa tilaa ajatella asioita, muttei siltikään siihen pysty, vaan painaa päälle kuin puskutraktori purkutyömaalla?

...kun tuntuu siltä, että taivas putoaa niskaan tuoden mukanaan ikäviä muistoja omasta ja muidenkin ihmisten lapsuudesta ja tietää, etteivät kaikki muistot ole aitoja ja vaikka olisivatkin, niin osan niistä pitäisi antaa nukkua rauhassa, kunnes ne ovat kypsiä heräämään itse?

...kun tuntuu siltä, että ei enää jaksa odottaa, koska on odottanut jo koko elämänsä sitä aitoa ja oikeaa tunnetta ja vaikka itse luulee olevansa täysin varma oman tunteensa aitoudesta, ei silti voi olla täysin varma siitä tunteeko toinen itseään kohtaan samoin tai onko se omakaan tunne aito ja oikea?

...kun tuntuu siltä, että ei enää pysty näyttämään iloista naamaa ulospäin, vaan mieli tekee vai itkeä ja purkaa vanhoja vuosien varrella kertyineitä patoutumia vuolaana kyynelvirtana itsensä ja toisten puolesta?

...kun tuntuu siltä?

Tähän loppuun vielä vastaus erään ihmisen kysymykseen, johon en "hyvästä syystä" voi vastata suoraan: Hyvä ystävä!!!