Not a chance

Huokaus. Jotkut ihmiset ei vaan ymmärrä. Ne kuvittelee voivansa muuttaa toista ihmistä vastoin toisen perimmäistä olemusta. Alkoi eilen taas päätä pakottamaan ja hampaita vihlomaan, kun kävin pienehkön keskustelun lähimmän esimieheni kanssa mun tulevaisuuden suunnitelmista ja tavoitteista.. Mä oon sanonu, että tää työ ei oo mun juttu, vaikka saatanki vallan mainiosti tehdä tätä jonkin aikaa. Mulla on omat juttuni, joita mä tavoittelen, mutta ennen ku mä pääsen tavoitteisiini, mä voin hyvin tehdä työtä ku työtä. Ja silti tää ihminen kuvittelee, että kyllä he vielä muuttaa mun käsitykseni tästä työstä ja tekee musta jonkun "logistiikkaneron". Höpö höpö.

En sano sitä, tää työ on kyllä muuttunu kiinnostavammaks sitä mukaa, kun näitä asioita alkaa ymmärtämään enemmän, mutt mä väitän, että sittenkin tää työ on tehty ihmiselle, jolla on kokemusta tai koulutusta logistiikan parista ja niin ollen myös kiinnostusta. Mä kyllä ymmärrän sen, että tämäkin työ on tietyllä tavalla markkinointia, jota mäkin olen opiskellu. Mutta mähän en oo opiskellu markkinointia markkinoinnin itsensä takia. Markkinoinnin opiskelu oli mulle vaan yks askel eteenpäin, yks askel lähemmäs sitä lopullista tavoitetta. Kaiken rehellisyyden nimessä mun on sanottava, että tällä hetkellä ainoo asia, mikä motivoi mua tähän työhön, on raha. Tosin on myös sanottava, että mun tapauksessani se ei oo lainkaan huono motivaattori, ottaen huomioon, että niin moni asia, mitä mä haluan tehdä, vaatii alkupääomaa. Tarttis ostaa jopo. Oma asunto olis ihan bueno. Avoimen ammattikorkeen lukuvuosimaksu on 250 euroo. Ja toisen mielenkiintoisen opinahjon tunnit maksaa 20 euroo/kerta. Ja maailmaa olis ihan kiva nähdä vähän pitemmänki matkan päässä ettei vaan näitä kotimaisemia.

Mutta yrittäköön. Mä pidän pintani.

Nattöga

Kirjoitettaessa soi Guns`n´roses: Welcome to the jungle