Pyörin vuoteessa, en saa unta...

Joo´o, Wärtzilän levy on pyöriny hyvin tiiviiseen tahtiin soittimessa (tai soittimissa, kun on vaihtunu välillä kannettavaankin..). Hirvittävä viikko takana. Työasiat on menny niin pahasti päin seiniä ettei oo edes todellista.. Mutta kuten yleensä, kun epätoivo oli syvimmillään, niin se iski taas.. Tekemisen ja ennen kaikkea luomisen vimma ja tuska.. Piirsin, luin, lauloin, ompelin, kirjotin ja taisinpa ottaa muutaman tanssiaskeleenkin..

Seuraava aamu oli taas paluu todellisuuteen. Puhelin alkoi piippaamaan herätystä.. Ei jaksais millään nousta.. Suihkuun.. Elämä potkii päähän ja kovaa.. Hammasta särkee.. Pää on kipee.. Ei vois vähempää kiinnostaa.. Pakko mennä tai myöhästyn bussista..

Ja yhtä suurella mielenkiinnolla on sujunu koko loppuviikko. Töissä on ollu henkilöpulaa ja kiire on painanu päälle koko ajan. Tänään on ensimmäinen hyvä päivä ja sekin vaan siitä syystä, että oon taas menossa keikalle illalla kuuntelemaan W:n poikien soittoa ja laulua.. Saa antaa sen täyttää sydämen ja räjäyttää tajunnan ties mihin sfääreihin..

Mutta, jotta tää teksti ei jäis pelkäks synkistelyks niin laitetaan tähän nyt sit perään vielä teksti, jonka kirjotin luomisen tuskassani.. Alkaa synkistellen tämäkin, mutta loppua kohden fiilis paranee (Itelläni nousi hymy huulille, kun tätä kirjottelin..)

Istuu yksin yön pimeydessä
häntä taas kaipaa,
takkutukkaa, haaveilijaa,
kainaloonsa rokkipoikaa.

Raskas tunne sydämessä
epätoivo mieltään painaa
tahtoisi vaan koskettaa
jonkun joka vastaan rakastaa.

Pimeän asunnon viileydessä
syttyy hymy valaisemaan
kasvojaan, kun muistaa iltaa
jolloin olisi saanut viereen nukahtaa.

Yön ylhäisessä yksinäisyydessä
ääni hiljaa laulaa:
"..maalitaulu, lemmensuu,
hourumieli rakastuu.."

Rakkaudella,
Neiti Hourumieli

Kirjoitettaessa soi Wärtzilän Hetki soi päässä..