Teoria miehistä

Jokunen vuosi takaperin mulla oli teoria miehistä. En muista enää ihan tarkkaan yksityiskohtia, mutta periaate oli se, että kaikki miehet on kusipäitä. Toiset enemmän ja toiset vähemmän. Jos en ihan väärin muista niin tän teorian mukaan miehet oli jaettu kuuteen ryhmään. Ylimpänä oli vastustamattomat kusipää ja ravintoketjun alapäässä oli yhdentekevät kusipää. Jossain keskivaiheilla oli kaveri-kusipäät. Muita ryhmiä en sit muistakaan, niillekin oli ihan omat nimityksensä. Tää oli periaatteessa ihan toimiva teoria. :)

Mistä tää nyt tuli taasen mun mieleeni..? Lauantaina pitäs mennä sedän 40 -vuotissynttäreille ja sinne tulee taas puolen sukuu. Siinä sitten saa vastata kaikkiin niihin perinteisiin ja ni-iiin ärsyttäviin kysymyksiin, kun jokanen sukulaisista tulee utelemaan (ja kaikki tietysti eri aikaan): mitä sulle kuuluu, ootko töissä jossain tai koulussa, joko sulla on joku mies, ai ei vai... No ei! En pidä mitään kiirettä sen elämäni miehen (sen vastustamattoman kusipääni) suhteen. Se tulee jos on tullakseen. Ei nimittäin kiinnosta takertua siihen ensimmäiseen vastaantulevaan kakslahkeiseen, mennä naimisiin ja hommata talo ja lapsia ja sit kymmenen vuoden päästä huomata, etten rakasta kyseistä tyyppiä pätkääkään ja kuitenki on tuhlannu elämänsä parhaat vuodet sen kanssa.

Ei, ei ja ei. Toinen setä kysyi multa joitakin vuosia sitten, että koskas mä sit meinaan mennä naimisiin. Totesin siihen, että vaikka sit viidenkympin villityksissäni ja adoptoin sit kaks pientä, sievää tummaa lasta (Oikea sana, jota käytin oli mulattimuksu, mutta joku saattais tuomita mut rasistiks siitä hyvästä ja osuis tuomiossaan täysin väärään..). Kyseinen setä alkoi laskemaan, ett kuinkas vanha hän on sit, ku meitsi on viidenkymmenen, tuli laskelmissaan lopputulokseen 75 -vuotta ja totes, että "Sovittu!". Hän on siis sillon sit tulossa mun häihin.. ;) Mä olen kyllä tehny brittiläisen kaverini Philin kanssa sopimuksen, ett jos me ollaan molemmat vielä nelikymppisinä sinkkuja, niin me mennään keskenämme naimisiin. Ihan hyvä diili.. =)

Toisin ku ne ehdokkaat, jotka mua on viime aikoina matchannu täällä cityn sivuilla. Mikä kumma siinä on, että meikäläinen miellyttää kaikkia vanhoja patuja? Kun mä en sit lämpee lainkaan. Mä oon aina pitäny nuoremmista miehistä ja vaikka itelläni tota ikää onkin kertyny, niin olo on ku oisin just vasta täyttäny 20. Ja sit meitsin sydän vasta lyökin tyhjää, ku vastaan tulee semmonen takkutukkanen peikkopoika, jolla on rock sydämessä niinku mullaki.. Ja vaikka se mahdollisesti pukeutuukin risasiin farkkuihin, new rockin kenkiin ja näyttää olevan niin kovaa jätkää, niin siinä on myös se pehmee puoli. Eikä se oo tyhmä! Vaikka oliski basisti.. ;) Ja risoista farkuista ja takkusesta tukasta huolimatta se näyttää syötävän hyvältä. Ja se saa mut nauramaan. Jo pelkkä ajatus siitä saa mut hymyilemään ja mä oon siitä ihan pirun ylpee vaikk se tekis mitä.. Mä uskon ja luotan siihen. Sen ihmisen seurassa mun hartiat tipahtaa kymmenen senttiä alaspäin ja mä voin olla täysin oma itteni. Mä tunnen olevani kotona.

Ja ei, mä en nyt viittaa kehenkään tiettyyn ihmiseen vaikka tää kuvaus sopiikin yhteen tai useempaanki tyyppiin melkosen hyvin. Mua on siunattu elämässäni ihan sairaan hyvillä kavereilla, joista moni täyttää useet noista edellämainituista piirteistä. Ja vaikka tossa olikin ulkosia ominaisuuksia mainittu, niin kyllä ne tärkeimmät ominaisuudet alkoi vasta lauseesta "Ja se saa mut nauramaan". Ja itse asiassa, jos ulkosista ominaisuuksista pitää puhua, niin sanottakoon, ett mä kiinnitän yleisvaikutelman saatuani ensimmäiseks huomioni käsiin. Niistä näkee niin paljon.. Ja mielikuvista tärkein taitaa olla se, voiko ne kädet kuvitella omalle iholleen.. ;)

Tähän onki hyvä lopettaa tältä erää. Kyllähän tässä taas jo tulikin asiasta ja asian ulkopuolelta.

Fine young cannibal ;)

Kirjoitettaessa soi Staind:It´s been a while