Kermaperse ryhdistäytyy

Viivan alle jäävä summa on ollut tapetilla myös valtakunnan mediassa.

Hesarissa oli juttua keittiötyöntekijästä, jolla jää pakollisten menojen jälkeen jää elämiseen 1100 euroa..

Luin jutun ja muistan miettineeni, että no, onpas tosiaan mälsää. Sitten erän Facebook-kaverini julkaisi linkin seinällä kommentilla, että ei todellakaan kannata valittaa, jos elämiseen jää laskujen jälkeen 1100 euroa. Kommenttikentissä kompattiin.

Siinä vaiheessa minäkin tajusin, että hetkinen, neljä vuotta sitten ei ollut ollenkaan tavatonta, että minulla jäi elämiseen itseassa vähemmän.

Minulla ei ole koiraa, mutta silloin oli kissoja kaksin kappalein. En tiedä paljon teinin ruokkimiseen menee kuussa, mutta veikkaisin, että auton kuukausittaiset kulut (ko. jutun henkilöllä ei vissiin ole autoa) ovat varmaan samaa luokkaa. Että siinä mielessä uskallan verrata.

Rahat kyllä riittivät ja minä sain ne kyllä riittämään myös ratsastustunteihin 3-4 kertaa kuussa.

Mutta olihan se nyt toki kypsää aikaa. Muistan sen hyvin. Ei ollut kerta eikä kaksi, kun mietin, että oliko sittenkään hyvä idea vaihtaa asunto, auto ja tallipaikka samaan aikaan. Jälkikäteen ajateltuna oli, ehdottomasti, mutta penniä siinä joutui venyttämään.

Miten sitten silloin sain rahat riittämään?

No, latasin silloin kännykkääni budjetointi-sovelluksia. Käytin niitä kahdella eri tavalla. Joko niin, että päätin paljonko minulla saa mennä rahaa viikossa ja kirjasin sen sovellukseen ylös. Sitten joka kerta, kun maksoin jotain, miinustin sen summasta - heti kassalla. Tämä on erittäin tehokasta! Monesti agendallani oli ruokakauppa ja alko. Ruokakaupan jälkeen totesin, että enpäs menekään alkon kautta.

Ehkäpä tutkailen taas sovelluskauppaa ja otan käyttööni viikkobudjetin.

Toinen tapa oli, että maksoin laskut ja miinustin jäljelle jääneestä summasta muut tiedossa olevat menot (tyyliin bussikortti) ja sitten miinustin kaikki hankinnat siitä. Tämä ei ollut yhtä tehokasta, lähinnä piti yllä tietoisuutta siitä, että paljonko tilillä on rahaa. Nyt siitä huolehtii vaivattomammin Pivo.

Muistan myös oppineeni melko nopeasti, että aina ei ole pakko sanoa joo. Opin sanomaan ei, kun minua pyydettiin teatteriin, leffaan, syömään, erilaisille kursseille yms. Lisäksi toin duuniin eväät.

PS. Kulutuksen suhteen olen ollut suht hyvin ruodussa. Kaupassa olen käynyt ostamassa vaan vessapaperia (ihan perus luonnonystävää - vähän se on karkeeta kyl), ostin myös pari pientä skumppaa (itelleni ja siskolle) ja hain pöperöä Burger Kingistä. Toisaalta loisin lauantai-illan siskon ruokittavana, joten pienet lipsumiset ei nyt NIIN paljon haittaa.

PPS. Vielä mielensäpahoittaja-disclaimer. Tokikaan en väitä, että olen Hesarin jutun henkilön kanssa samassa veneessä enkä todellakaan valita, että jokunen vuosi sitten rahaa jäi viivan alle vähemmän; tilannehan johtui ihan omista valinnoistani. Valinnoista johtuvat myös minun "pakolliset menot", joiden takia ns. elämiseen jää ehkä vähemmän kuin toisella saman verran tienaavalla. Tavoitteena onkin tinkiä nyt niistä ei pakollisista. Peace!

Hyvin menee. Eilen oli perjantai enkä käynyt kaupassa ostamassa perjantai-herkkuja. Esim. viiniä tai edes yhtä siideriä tai jotain syömistä. Sen sijaan tein viime viikonlopun perunamuusinjämistä ja banaaneista pannaritaikinan ja keitin teetä. Hyvä hyvä.

Sen sijaan pihistelykuukauden teemaan ei välttämättä sovi tämän päivän aktiviteetti, mikä on valmennus naapurimaneesissa. Toisin sanoen, niille joille tämä ei nyt ihan aukea, niin tästä maneesista pitää maksaa käyttömaksu 17 euroa. Ulkona on kaiken lisäksi aika kiva ilma eikä hevoseni ole tottunut maneesiin, joten luvassa on tuijottelua ja hörhellystä täydellisen keskittymisen sijaan. Mutta, sovittu mikä sovittu.

Enkä nyt näissä hevosasioissa muutenkaan ole yleensä menopuolta tuijotellut. Se on nyt elämässäni se, mihin ne rahat menevät. Toiset matkustavat, toiset hankkivat omakotitalon, perheen, kalliita vaatteita, hienon auton tai polkupyörän, syövät ulkona ja bilettävät. Minulla on hevonen.

Mitä tein ennen kuin minulla oli hevonen (ja auto, joka on se pakollinen kylkiäiskulunki, että sinne hevosen luo pääsee)? No, ensinnäkin kävin 2-3 kertaa viikossa baarissa, tein kerran vuodessa parin viikon lomareissun Thaimaaseen, ostin pirusti vaatteita, ajelin ees ja taas taksilla, ostin kirjoja ja ulkomaalaisia naistenlehtiä, kallista kosmetiikkaa, sisustin ja, luojan kiitos, myös säästin.

En tee näistä enää oikeastaan mitään. Ilmeisesti näin ihmiset saa tulonsa ja menonsa tasapainoon sen jälkeen, kun saavat lapsia. Se kuuluisa "arvot menivät uusiksi" -läppä. Minua ei edes kiinnosta matkustaa enää. Tiedän, että ajattelisin reissussa, ettei tämä nyt ole tämän rahan väärtiä.

Minusta on tullut myös tavallaan vähän huono kuluttaja sen jälkeen, kun ostin hevosen. Palatkaapa tuohon listaan ylempänä, eikö vaan ole klassisia talouden rattaita joita rahoineni aikoinaan rasvasin. Toisaalta, kun viimeksi tarkistin, niin sukanvarsi ammotti tyhjyyttään eli kiertoon ne rahat nytkin menevät.

Voiko hevosmenoissa sitten säästää? No eipä kyllä, mutta siinäkin voi olla järkevä. Meidän hevosella (niin, omistan sen puoliksi, mikä on ehkä järkevintä hevosenpitoa, jos sitä koskaan voi järkeväksi sanoa) on esimerkiksi käytössä edelleen seitsemän vuotta sitten ostetut suitset. No, ohjat ja kuolaimet on uusittu muutaman kerran toki.

Kankisuitset ostin pari vuotta sitten, mutta mitään muita ylimääräisiä remeleitä ei ole.

Pitkilleen ei ole tullut osteltua turhia loimia enkä harrasta sävy-sävyyn pinteleitäkään (oikeasti olen laiska enkä jaksa kääriä pinteleitä, olishan se nyt tyylikästä mätsätä ne satulahuopaan), hevonen syö kauraa ja heinää, ei lisärehuja kymmenestä purnukasta, en kisaa, pyrin käymään talilla kimppakyydillä.

Sitten on asioita, mistä ei voi tinkiä. Tallipaikan pitää olla hyvä ja hyvästä pitää maksaa, varusteiden pitää olla sopivat (satulantoppaajan lasku oli lähemmäs 400 € eikä satula ole vieläkään sopiva), eläinlääkäri pitää kutsua kun tarve on ja hepo roudata klinikalle esim. röngteniä varten, hampaat pitää raspata, hevonen rokottaa ja pitää kengässä. Niin ja sitten valmennukset, että tulee edes 1-2 kertaa viikossa liikutettua hevonen oikein valvovan silmän alla.

Kun ajattelee rahaa ja aikaa mikä hevoseen menee, ei voi kun ihmetellä niitä hevosihmisiä, joiden mielestä niiden hevonen on "ihan tyhmä" ja muutenkin naristaan joka asiasta, treenataan veren maku suussa ja murjotetaan, kun kisoissa menee pieleen.

Kun on perusluonteeltaan tämmönen vähä kyyninen ja äreä, niin se, että tallilla olen aina iloinen, hyväntuulinen ja edelleen korviani myöten rakastunut hevoseeni, on oikeasti ihan PRICELESS!

Haasteeni on jo nyt vastatuulessa.

Ei kuitenkaan syistä, joista arvelet. Ei suinkaan. Olen ollut kurissa ja herran nuhteessa, mitä tuhlaamiseen tulee, mutta muuten hommat eivät nyt oikein menneet tänään kuten ajattelin.

Tänään oli siis kauppapäivä. Suuntasin tallimatkalla ensin tankkaamaan Tuusulan Riihikallioon, koska siinä on aina edukasta (kolkkoa naurua tähän) pensaa ja sitten ostoksille Lidliin.

Kesko, Ässa, virkamiehet, eduskunta ja hallitus. Siinäpä muutama asia, jotka kumittavat Suomeen syntyneen lottovoittajan voittosummasta nollia pois ja tekevät muutenkin elämästä tympeää (niin ja sit huono sää ja pimeys, jotka nekin esiintyvät vain Suomessa).

Tänään mietin Lidlissä konkoillessani, että a. onko se vaan tämä Tuusulan Lidl, mikä on ihan surkea vai b. onko minulla vaan niin erikoinen ruokavalio vaiko c. niinkö paljon ässää ja koota vihataan, että Lidl on muka aivan mahtava vaihtoehto noiden mafioiden ruokakaupoille?

Nimittäin, minä ja Lidl, meistä ei vaan nyt tule mitään. Ensinnäkään siellä ei ollut mantelimaitoa. Okei, tuon annan anteeksi, koska kyseessä ei ole peruselintarvike. Sitten siellä oli YHTÄ lajia ananasmurskaa ja sekin oli sokeriliemessä. Hyvänen aika, S-marketissa erilaisia ananassäilykkeitä oli kokonainen hylly, melkein. Sitten tulee showstopperi: ei kotimaista luomumaitoa.

Eikä tässä vielä kaikki. Kissanruokaa oli vaan yhtä brändiä. Sitä mun kissan ei-ykkössuosikkia. Kaikki kissaihmiset tietävät, että se on silkkaa reunalla ja veitsenterällä eloa sitten seuraavat viikot. Ehkä kelpaa, ehkä ei.

Eli pitää olla plan b. Ehkä se Tuusulan S-marketti sitten näillä tilipäivän isoille täydennysostoksille. Jos se ois silleen edullisempi kuin noi kermapersesupparit.

Toki, vaikka se niin kovin epämuodikasta onkin kehua näitä mafioosoja, niin oikeasti yhdessä asiassa Kesko on onnistunut. Nimittäin K-supermarkettien konsepti. Se ihan just mulle. Ei liian LAPSIPERHEET JEE JEE, vaan just tälleen aikuiseen makuun. Hyvä valikoima, sellainen seesteinen tunnelma eikä neukkulahenkisiä kilometrin pituisia jonoja. En mä niitä kokonaan hylkää. En pysty. Ne on ihania <3!

Eikä minun ehkä pidäkään, koska, tästä pääsemme toiseen tunnelman "latistajaan", joka vei hiukan haasteelta motiivia. Selailin tänään Pivoa. Pivo on sellainen kännykkäappsi, mikä kertoo tilinsaldon ja se piirtää ennustekäppyrää, että mites ne rahat sieltä tililtä hupenee. Ihana sovellus, mualiman paras.

Se myös kertoo sulle koosteita, että minne rahat menee.

Mun rahoista viime kuussa, Pivon mukaan, meni muka vain 234 euroa ruokakauppaan! Häh! Ja minä kun ajattelin säästäväni satasia! En taida säästää. Ehkä kymppejä.

Kaikenlaista muutakin se Pivo kertoi, mutta niistä ehkä myöhemmin.

Mutta, mikäs sitten oli Lidl-käynnin loppusumma. Se oli 26 euroa ja rapiat. Mitäs sillä sitten sai? No, aamupalat varmaan viikoksi, kuuden munakkaan munat ja tosiaan jos hyvä tuuri käy, niin kissalle pöperöä kolmeksi viikoksi.

Niin ja TALOUSPAPERIA, jota ostin koska luulin sitä vessapaperiksi.

No, siinä ei ole rakkausrunoja ja se oli halpaa...Sentään.

Lista tavaroista, joita olen halunnut/kokenut tarvitsevani tässä viime aikoina (sanotaan nyt, että viimeisen puolen vuoden aikana) ja syitä, miksi en sitten kuitenkaan ostanut. Vaikka halusin, suorastaan himoitsin jokaista näistä.

- Hieno rannekello. Koska en voi ostaa Breitlingiä, niin en osta mitään.
- Enkkufilttiloimi hevoselle. En löytänyt sellaista Lontoosta ja hevoseni käyttää loimea joskus ja jouluna, jos on pakkasta. Paljon.
- Kirkasvalolamppu. Olen rasittavuuteen asti aamuvirkku muutenkin.
- Kevytuntuvatakki. Nerokas tuote, mutta oikeasti en tartte ja tallitakiksi se päätyisi kuitenkin.
- Kaikki Fjällrävenin Partioaitassa ja Internetissä myytävät vaatteet ja tuotteet. Tämä nyt ei vaan ole mahdollista mitenkään, valitettavasti.
- Melkein kaikki Hevosmerkkitavaroiden kirpputorilla myytävistä Kingsland-tuotteista. En kehtaa, oon tätiratsastaja, en kisaajapissis ja ne on silti aina yleensä liian pieniä mulle kuitenkin.
- Uudet talvisaappaat. Vanhat on vielä oikein hyvät ja ne uudet ois ollut ihan samanlaiset merkkiä myöten.
- Isompi mutteripannu. Boyfriend ei näköjään herää samaan aikaan aamukahville, joten mennään sinkkumallilla.
- Makkariin uusi lamppu. Ei jaksa asioikseen mennä Ikeaan hakemaan sitä.
- Fillarointihousut. Ääh, mitä turhia, vuonna 2006 ostetut vedenpitävät housut välttää.
- Merinovillainen paita taikka koko kerrasto. Tämä olisi oikeasti ihan perusteltu hankinta, koska fillaroin säällä kuin säällä, mutta njääh, tekninen t-paita ja joku tallipaita ja vuonna 2006 ostettu Niken juoksutakki ajaa saman asian.

Erilaisten houkutusten välttäminen ei varsinaisesti kuulu haasteen piiriin, mutta silti on hyvä aina välillä palauttaa mieleen, että kaikenlaista sitä on mieli tehnyt, mutta ei niitä sitten kuitenkaan ole tarvinnutkaan.

Hyvä keino välttää kulutushulluutta on pysytellä poissa houkutusten ääreltä. Itse en katso telkkaria juuri koskaan. Sitten kun joskus katson, niin olo on kuin neukkulasta länteen loikanneella sergeillä – Huippumallien mainostauolla mainostettiin ainaski kymmentä erilaista ripsaria!! Kaikkia muitakin uutuustuotteita oli tullut markkinoille. Teki heti mieli kokeilla. Mut sit unohdin, kun se toisto ei tavoittanut.

Ja hyvin olen pärjännyt!

Sisko epäili haasteesta kuultuaan, että tämä kääntyy vielä farssiksi Himoshoppailija-kirjan tyyliin. Tuossa kirjassahan päähenkilö päättää säästää ja säästääkseen hänen pitää aina ostaa jotain, minkä avulla säästää.

No, eipä käy kieltäminen, etteikö tietyntyyppinen creative accounting olisi lähellä sydäntäni. Kun olin Kiinassa työkomennuksella, ostin sieltä hienon silkkisen maton. Se oli vähän kalliinsutjakka. Kotiin päästyäni kävin katsomassa Stockalla, että paljonko sellainen maksoi Suomessa. Ilahduin huomatessani, että olin suorastaan tienannut monta tonnia!!

Creative accoutingin hengessä olen myös ostanut monta härskin hintaista vaatetta, koska “klassikko”, “pidän tätä loppuelämäni”, “laatutuote”. Eikä sillä, monesti ne ovat jotain noita ellei kaikkia olleetkin. Yksi “loppuelämän laukku” on kyllä ollut siskon käytössä jo vuosikausia. Kas kun sen tiimoilta ei ole kuulunut kuittia pikkusiskon tuhlariluonteesta?

Miten siis säästin tänään? Noh, lounaspaikassa en sortunut siihen kalliiseen vaihtoehtoon, vaikka se olisi ollut pariloitu lohi risotolla. NAMI! Mutta ei, vedin proosallisesti pannupihvin.

Eilen, ennen haasteen alkamista, ostin Mokosta tattarikookosraakakaakaodingdingmysliä aamusmoothieen. Hirmuisen hintaista, mutta hyvää ja, tiettekste, terveellistä. Tsekkasin Mokon sivuilta tuotteen nimen ja löysin verkkokaupan, jossa pussi maksoi 3 euroa vähemmän. Puhuin työkaverin kimppatilaukseen, jonka ansiosta saimme ilmaisen toimituksen.

Silkkaa säästöä siis.

Noniin, laskut maksettu. Tylsästi tässä kuussa vakuutuslaskut ja hevoiseenkin menee extraa (ja siitähän EI tingitä). Toisaalta, hyvä kuukausi siis katella hiukan rahankäytön perään.

Haaste alkaa silleen vähän mälsästi, että tänään pitää kiiruhtaa töiden jälkeen osteopaatille eikä sen jälkeen jaksa minnekään kauppaan mennä "ostamaan järkevästi". Toisaalta, kotoa ei puutu mitään pakollista, joten tässä voisi olla ensimmäinen oivallus.

Jos kotona on kissanruokaa ja kaurapuuron ainekset eikä kissan hiekkis haise ja omankin hiekkalaatikon tarvikkeita on, niin ei ole mikään pakko ryysätä kauppaan hakemaan banaaneja, et saa aamusmuuthien.

Toki voisin raahautua kauppaan hieronnan jälkeen, mutta ajattelin siksikin pihdata, että satun nyt vaan asumaan parin kermaperse-kaupan vaikutusalueella. Eli jos lähden kotoa kauppaan, niin se on Etelä-Haagan pikkusuppari tai THE Mustapekka.

Arvostan laatua ja kauppoja, joissa on valikoimaa ja lyhyet jonot, mutta nyt on tilipäivä ja loppuelämäni ensimmäinen päivä eli aion nyt oikeasti miettiä, mitä tavaroita voi ostaa koko kuukaudeksi ja onko ko. tuotteissa hintaeroja kauppojen välillä.

Joten, ei mitään älyä mennä ostamaan Mustaanpekkaan koko kuukaudeksi kissanruokaa, vaan menen hakemaan huomenna sen ja muutaman muun peruselintarvikkeen ja sitä (halpis)vessapaperia Tuusulan Lindlistä tallimatkalla.

ps. Kesko, jos saisin tasaisesti heti kassalla kissanruuasta miinus 10 pinnaa, en menis Lindliin. Plussaohjelmanne on ihan hanurista eikä hyödytä minua millään tavalla, kiitoshei!

Olen elänyt pitkään rahan käytön puolesta melko huoletonta elämää. Ottanut asiat rennosti. Elämän pientä luksusta on se, ettei tarvitse miettiä mihin rahansa pistää.

Kun postiluukusta kolahti se kaikkien 50-60 –luvun kerrostaloissa asuvien kauhukirje eli ilmoitus putkiremontista, aloin kuitenkin pohtimaan rahankäyttöäni.

Ehkä tässä voisi olla järkevämpi. Pitäisikö testata, että mitä viivan alle jää, jos ainoastaan järkeistää arkimenoja?

Ja voi pojat, niissä on muuten järkeistämistä.

Kuten sanottu, olen huoleton. En niin huoleton, että minulla olisi laskut maksamatta. Ei ei, laskut maksetaan, lainaa lyhennän velaton tulevaisuus silmissä kiiltäen, säästöjäkin on. Mutta kuitenkin. Tuhlailen ihan typerästi erityisesti arkimenoissa. Olen huoleton ja sen lisäksi kermaperse! Sitten olen vielä tyhmä ja laiska (tästä yhdistelmästä johtuvat muuten kaikki maailmankaikkeuden ihmisten aiheuttamat ongelmat, ihan vaan fyi).

Huolettomuus näkyy lähinnä siinä, etten todellakaan suunnittele. Mitään. Enkä ajattele. Käyn kaupassa tyyliin joka päivä. Ohoh, kotona huomaan, että otinpa sitten taas vahingossa Eila-tuotteita, vaikka en olekaan laktoosivammainen. En edes halua ajatella, että kuinka paljon euroja olen Valion kassaan kantanut ostamalla ns. turhaan näitä heidän lisäarvotuotteitaan. Kassalla monesti järkytyn lievästi loppusummasta, mutta rauhoittelen itseäni, että tällähän syön koko viikonlopun, paitsi etten syö. Koska olen ostanut kaikkea muuta kuin ruokaa. Älytöntä.

Kermaperseys on kavala tauti. Se tulee silleesti ihan huomaamatta. Muistan joskus nuorempana pohtineeni, että miksi helvetissä on hienoa, valkoista, kuvioitua vessapaperia. Kymmenen vuotta myöhemmin pyyhin kermapeppuni vessapaperiin, missä on rakkausrunoja. Muutama viikko sitten huomasin, että pyykinpesuaine on oli lopussa ja akuutti tarve piti täydentää lähimmässä Siwassa. Kermaperseen ilta oli ihan pilalla, kun piti ostaa tavispesuainetta. Edellinen oli kuitenkin sellaista supertuoksuvaa ja siinä oli jotain eteerisiä öljyjä.

Tyhmä ja laiska. Nooh, ettei menisi ihan itsensä ruoskimiseksi, niin ehkä enemmänkin laiska. Enpä kuulkaas vaan jaksa vaivautua selvittämään, että mistä saa halvimmalla. Enkä muuten ajatellut nytkään alkaa miksikään tarjoushaukaksi, maksaa se minun aikakin jotain, mutta ehkä sitä voisi selvittää edes, että missä bensiksellä tuossa matkavarrella on halvin bensa eikä vaan huristella siihen samalle tai sille mihin bensa riittää, kun on lykännyt tankkaamista, koska… niin koska laiskotti.

Eli siinäpä asioita, joita voi laittaa kuntoon ja varmasti säästää, mitä, satasia? Kitupiikkeilemään en ala, mutta joku roti tähän touhuun voisi kyllä tulla.

Huomenna on tilipäivä ja haaste alkaa. Paljonko viivan alle jää?