Feminististä talouspolitiikkaa

Eräälle 50-vuotiaalle miespuoliselle tutulleni naurettiin työpaikalla, kun hän ilmoitti haluavansa pitää pitkät vanhempainvapaat. Sanottiin, ettei se ole yleensä tapana. Elettiin 1990-lukua, eikä lastenhoitoa ei pidetty ainakaan kaikilla työpaikoilla miesten hommana.

Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten sukupuolistereotypiat sitovat myös meitä miehiä. Jos saisin itse lapsen, en haluaisi missään nimessä menettää mahdollisuutta jäädä vanhempainvapaalle hoitamaan lastani.

Vaikka Suomi on yksi maailman tasa-arvoisimmista yhteiskunnista, naiset tekevät yhä tilastojen mukaan enemmän kotitöitä ja pitävät huomattavasti enemmän vanhempainvapaita. Vanhat stereotypiat hoivaaja-naisista ja elättäjä-miehistä elävät siis taustalla yhä vahvana. Koska feminismi ajaa näiden sukupuolittuneiden roolien murtamista, se hyödyttää kaikkia sukupuolia.

Vaikka yllä kuvattuja asenteita on yhä, minun sukupolveni miehet pitävät jo hieman isiään enemmän vanhempainvapaita. En kuitenkaan usko, että asenteet muuttuvat pelkällä vapaaehtoisuudella. Sen osoittavat tilastotkin. Kaikista maksetuista vanhempainpäivärahoista menee miehille vain 8,8 prosenttia yhä tänä päivänä.

Usein miesten vanhempainvapaiden käyttämättömyyttä perustellaan sillä, että isillä on usein korkeammat tulot eli perheen talouden kannalta naisen kannattaisi jäädä kotiin. Akavan tekemän selvityksen mukaan esimerkiksi kotihoidontuen jakaminen vaikuttaisi perheen tuloihin vähemmän kuin monet olettavat. Ja kaiken lisäksi vanhempainvapaiden epätasainen jakautuminen on yksi syy, miksi miehet tienaavat yhä vuonna 2015 keskimäärin naisia enemmän. Siksi näihin rakenteisiin pitää vaikuttaa lainsäädännöllä.

Koska naiset käyttävät yhä paljon enemmän perhevapaita, se heijastuu heidän asemaansa työmarkkinoilla. Tuttavapiirini on täynnä osaavia ja koulutettuja naisia, jotka vuodesta toiseen roikkuvat pätkätyöstä toiseen. Tämä on totta myös tilastojen valossa. Akavan mukaan joka kolmas korkeakoulutettu alle 35-vuotias nainen työskentelee määräaikaisessa työsuhteessa. Nuorilla, koulutetuilla miehillä pätkätöiden osuus on selvästi alhaisempi – reilut 20 prosenttia. Akavan mukaan tätä epäkohtaa selittää niin kutsuttu vauvariski. Eli työnantajat syrjivät nuoria naisia, sillä pelkäävät heidän hankkivan lapsia.

Vanhempainvapaiden epätasainen jakautuminen heijastuu myös naisten uralla etenemiseen, palkkaan ja jopa eläkkeisiin. Siksi vanhempainvapaat pitäisi jakaa tasaisemmin 6+6+6-mallilla, jossa molemmille vanhemmille kuuluu kuusi kuukautta vanhempainvapaata ja kolmannen kuuden kuukauden jakson he voivat jakaa vapaasti keskenään. Vanhemmuuden kustannukset pitäisi jakaa kaikkien työnantajien kesken siirtämällä ne Kelan maksettavaksi.

Me emme voi odottaa asenteiden muuttumista vuosikymmenten ajan. Tarvitaan määrätietoista feminististä politiikkaa tasa-arvon saavuttamiseksi. Siksi toivon äänestyspäätöstä miettiviltä: valitkaa näissä vaaleissa feministinen ehdokas.