Kehitysavulla voidaan saavuttaa merkittäviä tuloksia. Lapsikuolleisuus ja köyhien osuus maailman väestöstä on puolittunut viimeisten 25 vuoden aikana. Yli 90 prosenttia kehitysmaiden lapsista aloittaa nykyään peruskoulun. Monissa YK:n vuosituhattavoitteissa kehitysyhteistyölle on siis osittain onnistuttu. Tämä ei olisi mahdollista ilman vauraiden länsimaiden rahoittamaa kehitysyhteistyötä.
On edesvastuutonta politiikkaa, että muun muassa Kokoomus on esittänyt leikkauksia seuraavalla eduskuntakaudella kaikkein heikompiosaisille. Miksi leikata täysin toimivan järjestelmän rahoitusta kansainvälisten sitoumusten vastaisesti? Suomi on YK:n suositusten mukaisesti sitoutunut nostamaan virallisen kehitysavun osuuden 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta vuoteen 2015 mennessä. Viimeaikaiset leikkaukset vievät Suomen yhä kauemmaksi tavoitteesta. Jatkuvat leikkaukset kehitysyhteistyömäärärahoihin heikentävät myös toiminnan jatkuvuutta ja suunniteltavuutta. Perussuomalaisten esittämä vapaaehtoisuuteen perustuva rahoitusmuoto vaikeuttaisi toteutuessaan koko kehitysyhteistyön toiminnan jatkuvuuden ja pitkäjänteisyyden, sillä vapaaehtoisiin lahjoituksiin perustuva rahoitus olisi välttämättömästi epävakaa.
Kaikkeen inhimilliseen toimintaan liittyy väärinkäytön mahdollisuuksia, mutta harvaa toimialaa valvotaan yhtä tarkasti kuin kehitysyhteistyövarojen käyttöä. Valvonnan toimivuudesta kertoo se, että rahoituksen väärinkäytökset usein havaitaan ja niihin puututaan välittömästi. Olisi kuitenkin väärin väittää, ettei kehitysyhteistyöhön liittyisi myös ongelmia, mutta yhtä yllättävää olisi ongelmien esiintymättömyys, sillä kehitysyhteistyötä tehdään maiden kanssa, joiden hallinnoissa on huomattavia puutteita.
Pelkkä kehitysapu ei kuitenkaan riitä köyhyyden ja eriarvoisuuden poistamiseen. On puututtava eriarvoistaviin rakenteisiin. Oxfam-järjestön mukaan 85 ihmistä omistaa yhtä paljon varallisuutta kuin ihmiskunnan köyhempi puolisko yhteensä. Siis kolme ja puoli miljardia ihmistä.
Eriarvoisuus ei liity pelkästään tuloihin, vaan se näkyy ihmisten mahdollisuuksissa kouluttautua, tehdä töitä ja elää pitkä onnellinen elämä. Tämä ei ole kuitenkaan välttämätöntä, vaan tietoisten poliittisen valintojen tulosta. Vastaavasti eriarvoisuutta voidaan torjua tai vähentää poliittisilla valinnoilla. Yhteiskunnan sisällä eriarvoisuus vaikuttaa ihmisten uskoon omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa. Suomessakin on tehtävä politiikkaa, joka puuttuu eriarvoisuuteen.
Johdonmukaisella kehityspolitiikalla voidaan puuttua eriarvoistaviin rakenteisiin ja suitsia esimerkiksi kehitysmaiden pääomapakoa. Tätä voidaan tehdä kehittämällä kehitysmaiden hallintoa, jotta maat voisivat verottaa kansainvälisiä yhtiöitä nykyistä tehokkaammin, jolloin tuotannonvoitoista jäisi enemmän hyvää kohdemaihin. Tällöin maat voisivat itse alkaa kehittämään yhteiskuntaansa riippumattomammin.
Kehitysyhteistyö ei kuitenkaan yksin riitä, myös muilla politiikanaloilla kuten kauppapolitiikalla on paljonkin merkitystä kehittyvien maiden tulevaisuudelle. Epäreilut kauppasuhteet ja tullit läntisten teollisuusmaiden ja kehitysmaiden välillä, sekä veroparatiisitalous heikentävät köyhien maiden mahdollisuuksia parantaa kansalaistensa hyvinvointia ja vähentää juurikin kyseistä vaurauden kasautumista jo ennalta varakkaille.
Suomalaiset kannattavat kehityspoliittista johdonmukaisuutta. Jotta kehityspolitiikka voi olla johdonmukaista, täytyy sen näkyä myös kauppa- ja ulkopolitiikassa. Kansalaisjärjestöjen Maailmantalouden tekijät -kampanjan Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan 79 prosenttia suomalaisista toivoo hallitukselta aktiivista toimintaa veroparatiisien sulkemiseksi.
Maailmassa on paljon suurta inhimillistä kärsimystä. Kehitysyhteistyöhön käytetyllä rahalla tehdään toivoa nousta ylös ahdingosta ja annettaan mahdollisuus kokonaisille valtioille nousta joskus omille jaloilleen. Tuetaan maailman köyhimpiä ja edistetään asioita, joilla ei ole hintaa – rauhaa, ihmisoikeuksia ja inhimillistä hyvinvointia!
