Tänään aamupäivällä huomasimme, että asuntoomme on saapunut kolmas asukas: pieni lisko. Nimesimme tuon pienen ja ruskean eläimen Topeliukseksi. Se on viihtynyt koko päivän "työhuoneessamme". Tälläkin hetkellä Topelius pitää minulle seuraa, kun kirjoittelen blogiini. Se on jähmettynyt tuohon yhteen seinään. Toivon, että liikkuessaan tästä huoneesta ulos, se lähtisi koko talosta ulos. Minulle on ihan ok, että Topelius hengailee tuossa seinässä, mutta makuuhuoneeseen en sitä missään nimessä halua. Enkä halua saavani siitä suihkuseuraa. Keittiössä ja olohuoneessa en myöskään haluaisi viettää aikaa tämän kaverin kanssa. Toisaalta Topeliuksesta on se ilo ja hyöty, että ällöttävät hyönteiset päätyvät sen ruuaksi. Pitää myös muistaa, että iso hämähäkkikin olisi voinut päätyä asumaan meille. Pienen pieni lisko on paljon tervetulleempi. Itseasiassa pidän jo jollain tasolla Topeliuksesta. Pitäisiköhän minun jättää sille tänne vesikuppi?

Meille meinasi tänään tulla ihan oikea lemmikki, paljon suloisempi kuin lisko. Nimittäin koiranpentua tarjottiin meille. Phnom Penhissä on paljon huoneen kokoisia kauppoja, joissa myydään esim. juotavaa, nuudeleita, jotain pientä krääsää, ehkä hammastahnaa. Vähän kaupasta riippuen, mikä on valikoima. Näitä kauppoja on täällä kuitenkin aika paljon ja olen muutaman kerran käynyt siinä yhdessä ja samassa. Kaupaa pitää ilmeisesti äiti ja hänen äitinsä. Samassa yhteydessä on myös heidän kotinsa, jossa lapset katsovat sängystä telkkaria. Tällä perheellä on pieni koira, johon olen todella varovasti tehnyt tuttavuutta. Tänään menimme käymään tässä pikku kaupassa, ja meidät otettiin ystävällisesti vastaan, niin kuin aina. Kysyin, että missä koira on, jolloin toinen naisista lähti hakemaan karvaista kaveria. Sieltä tulikin pienen koiran lisäksi kaksi maailman söpöintä koiranpentua! Nappasin niistä toisen heti syliini ja rakkautta oli ilmassa. Ne oli niin pehmoisia ja pörröisiä. Toinen naisista sanoi minulle, että vie kotiisi, jos haluat. En tiedä oliko se vitsi, mutta kyllä tänään mietin ihan tosissani, että pitäisikö? Tulin kuitenkin siihen lopputulokseen, että ei, sillä Suomeen emme aio viedä koiraa, eli joutuisin luopumaan siitä muutaman kuukauden kuluttua. Se itkun, surun ja ikävän määrä olisi valtava. Koiranpentu myös vähän hankaloittaisi meidän reissaamista Aasiassa. Enkä tiedä, ilahtuisiko meidän vuokranantaja tästä karvapallerosta. Tai karvapalleroista, sillä olisin ottanut molemmat pennut matkaan. Myönnän kyllä ,että tällä hetkellä minusta tuntuu, että huomenna lähden siitä kaupasta pennut sylissä. Ainakin menen moikkaamaan niitä. Sen teen luultavasti päivittäin. Käyn rapsuttamassa niitä, välillä vien kävelylle, vien jotain ruokaa...Minusta voi tulla niiden kummi. Olin haaveillut, että pelastan tämän kaupungin koirat, tai ainakin annan niille rakkautta koko sydämestä, mutta nämä kulkukoirat eivät ota sitä vastaan. Nämä pennut kyllä ottavat. Meille syntyi tänään jo pieni rakkausside. Huomen aamulla en todellakaan mieti, että mistä kaupasta haen mehua.