Kambodzan matkani

Rinkat ja reput alkavat olemaan pakattuna ja asuntomme avaimet palautetaan huomenna aamupäivällä. Sen jälkeen otamme bussin Siem Riepiin ja matkamme jatkuu siitä aina Bangokiin asti. Melkein 40:n päivän reppureissaaminen siis alkaa. Odotan innolla, on mahtavaa päästä näkemään eri kaupunkeja ja eri maita, sekä tutustua eri kulttuureihin ja tavata uusia ihmisiä. Samaan aikaan on kuitenkin hyvin haikea jättää Phnom Penh taakse, sillä tätä kaupunkia tulee ikävä. Kolme kuukautta täällä oltiin ja kaikki meni enemmän kuin hyvin. Vaikka olen kuullut Phnom Penhistä suhteellisen paljon negatiivisia juttuja, olen rakastunut Kambodzan pääkaupunkiin. Pidän paikallisista ihmisistä, sillä he ovat mielestäni rehellisiä, ystävällisiä ja auttavaisia. Tottakai kuuma aurinko on plussaa ja onneksi siitä saamme vielä jonkin aikaa nauttia. Liikenne täällä on sekavaa, mutta jollain hassulla tavalla siitä tulee minulle turvallinen olo. Myös se, että rakastan syömistä ja juomista, eikä kumpikaan huvi maksa täällä juuri mitään, saa minut houkuteltua tänne vielä takaisin jonain päivänä.

Seuraava blogipäivitys tulee Kambodzan Siem Reapistä, kun olemme nähneet yhden maailman seitsemästä ihmeestä, eli Angor Watin temppelit. 1100-luvulla rakennettu temppeli on varmasti upea nähdä.

Viime päivinä olemme tutustuneet Kambodzan surulliseen historiaan käymällä kuoleman kentällä ja Toul Sleng museossa. Nämä molemmat ovat hyvin surullisia paikkoja, mutta mielestäni niissä kannattaa käydä, jotta ymmärtää maan historian paremmin.

Lyhyesti kerrottuna Kambodzan historia, täällä tapahtui vuosina 1975-1979 Puna khmerien toteuttama kansanmurha, jota johti hirmuhallitsija Pol Pot. Raha lakkautettiin tuolloin ja ihmiset ajettiin kaupungeista maaseudulle töihin. Pääkaupunki Phnom Penh tyhjennettiin kolmessa päivässä. Perheet erotettiin, miehet, naiset ja lapset joutuivat eri työleireille. Noin 2-3 miljoonaa ihmistä kuoli tuolloin, osa nälkään, osa tauteihin ja osa tapettiin. Jopa silmälasit, pehmeät kädet tai vieraan kielen taito riitti syyksi tappaa.
Ihmisiä pidettiin myös entisessä koulurakennuksessa, josta tehtiin kidutusvankila, eli nykyinen Toul Sleng museo. He jotka selvisivät vankilasta hengissä, kuljetettiin kuoleman kentille tapettavaksi.
Kun Vietnam hyökkäsi Kambodzaan, Puna khmerit syrjäytettiin vallasta ja maahan perustettiin kommunistinen Kamputsean kansantasavalta.

Otimme siis toissapäivänä tuktukin kuoleman kentille, jonne on noin 17km matka Phnom Penhin keskustasta. Loppumatka oli hyvin kuoppainen ja yleensä pölyinen tie, mutta tuona aamuna oli tullut vettä kaatamalla, joten hiekka ei pöllynyt päällemme juurikaan.
Saavuttuamme kuoleman kentille, meitä vastassa oli hyvin kaunis puistomainen alue. Saimme heti portilta kuulokkeet korvillemme, joista pystyimme kuuntelemaan mitä kaikkea kamalaa kyseisellä alueella oli tapahtunut. Nauhalta pystyi myös kuuntelemaan paikallisten kertomuksia, jotka olivat selviytyneet hengissä 30 vuotta sitten tapahtuneesta. Eri lähetiden mukaan heitä on ollut n. 7 ihmistä.

Kävellessään kuoleman kentillä tulee surullinen olo, kun miettii mitä kaikkea siellä on tapahtunut. Joukkohaudat, ihmisten luut ja vaatteet, sekä varsinkin killing tree saavat ajattelemaan, että ihmisen pahuus on rajaton. Killing tree on puu, johon lapsia ja vauvoja hakattiin, sillä luodit olivat niin kalliita, ettei niitä haluttu tuhlata. Pol Potilla oli motto, että jos haluaa poistaa kasvin, on poistettava myös juuret. Puna khmerit siis tappoivat myös lapset, koska pelkäsivät heidän kostavansa vanhempiensa kuoleman. Toinen Pol Potin motoista oli, että mielummin viaton uhri, kuin että vihollinen jää henkiin.

Kaikesta pahuudesta huolimatta, kuoleman kentillä vallitsi rauhallinen tunnelma. Meillä meni siellä ehkä noin pari tuntia, kun kävelimme kauniissa maisemissa ja kuuntelimme menneisyyden tapahtumia. Kuoleman kentillä käyminen on paikallisia kohtaan kunnianosoitus.

Tänään päätimme vielä käydä Toul Sleng museossa, josta ihmiset kuljetettiin kuoleman kentille. Museossa vierailu oli hyvin ahdistava ja masentava kokemus, mutta toisaalta valotti myös paljon Kambodzan historiaa. Ihmisiä oli pidetty vankilan pienissä huoneissa ja kidutettu mitä hirveimmillä tavoilla. Nuo huoneet ovat nykyään esillä ihmisille, samoin uhrien valokuvia ja muutaman eloon jäänneen tarinat ovat nähtävissä. Museossa ei saannut ottaa kuvia, joten niitä minulla ei ole. En toisaalta niitä olisi halunnutkaan ottaa.

Nyt maan historia tutumpana on uskomatonta kuvitella, että tämä persoonnallinen kaupunki on ollut 30 vuotta sitten täysin tyhjä ihmisistä. Onneksi Phnom Penh ja koko Kambodza on noussut yllättävän hyvin jaloilleen. Ihmiset täällä uskovat hyvään tulevaisuuteen.

Olen pitänyt kaikesta mitä olen syönnyt Kambodzassa, tosin olen vielä toistaiseksi skipannut kaikki ällötykset. Rakastan ruokaa, varsinkin kaikkea Aasialaista ruokaa. Olemme käyneet erilaisissa ravintoloissa ja ruoka on ollut aina hyvää tai todella hyvää. Mm. Vietnamilaisessa, Korealaisessa, Intialaisessa, Japanilaisessa ja totta kai Kambodzalaisessa keittiöissä olemme syönneet reisumme aikana. Kambodzalainen ruoka on lähinnä riisi- ja nuudeliruokia, mutta muullakin olemme herkutelleet ja kuvitankin nyt blogiani erilaisilla ruoka-annoksilla.

Vielä ei olla maistettu mitään eksoottista, mutta ruokalistalta on silmään osunut mm. koiraa, käärmeen päätä, sammakkopuuroa ja kilpikonnaa. Torakoita, heinäsirkkoja ja toukkia myydän rapeaksi paistettuina kaduilla, joten mahdollisuus on maistaa jotain erikoista. Meinaan kyllä jotain kokeilla, ehkä sitä käärmettä, jotta saan Aasian keittiöistä kaiken irti.

Khmeriläinen uusivuosi takana ja Phnom Penh on palautunut omaksi vilkaaksi itsekseen. Katukeittiöt tuovat erilaisia tuoksuja kaduille, kaupat ovat auki, tuktuk kuskit vaanivat matkustajia ja skoottereilla ajelevat ihmiset täyttävät kaupungin. Ääniä, tuoksuja ja elämää riittää.
Uusi vuosi näkyi Phnom Penhissä hiljaisuuden lisäksi "jouluvaloilla", joita näkyi pitkin kaupunkia. Liikenteessä paikalliset olivat vähän kovemmassa tuiskeessa sekä rottia näkyi enemmän, sillä roska-auto ei käynnyt kolmeen päivään. (Phnom Penhissä roskat tuodaan kadulle.)

Kiva vuodenvaihto tuli vietettyä ja nyt enää viikon verran asutaan Kambodzan pääkaupungissa, kunnes uudet kuviot ja kaupungit koittavat.

Varmaan ensi viikolla ajamme skootterilla kuoleman kentille. Se on kuitenkin kaupungin lähes ainut nähtävyys, joten täällä kun ollaan, niin kai siellä pitää käydä. Liittyyhän se myös hyvin vahvasti Kambodzan historiaan.
Suunnitelmissamme on myös joku päivä käydä kokeilemassa, mitä kalaa nousee Mekong joesta. Paikallisia näkee usein kyseisen joen varrella kalassa. Ehkä myös pyörähdämme paikallisessa huvipuistossa joku ilta.

Hieronnassa meinaan käydä täällä yhtä aktiivisesti, kuin olen tähänkin asti käynnyt. Phnom Penhissä tunnin kokovartalohieronta maksaa paikasta riippuen kolmesta dollarista kahdeksaan dollariin. Minulle on nyt muodostunut kantapaikka, jossa tunnin hieronta maksaa kuusi dollaria. Hieronta on aivan ihanaa ja onneksi tämä paikka löytyy talomme takana olevalta kadulta, joten ei ole pitkä matka. Aika monessa hierontapaikassa saa valita, haluaako thaihieronnan vai khmeriläisen hieronnan. Thaihieronnassa niksautellaan ja naksautellaan paikkoja, samoin väännellään ja käännellään koko kroppaa. Khmeriläinen hieronta on pehmeää painelua alusta loppuun.

Nyt siis kaikki irti Phnom Penhistä, kohta pakataan rinkat ja lähdetään reppu reissaamaan.

Aika rientää nopeasti, emmekä asu St. 118:n asunnossa enää kuin vajaa kolme viikkoa. Tuntuu, että vasta muutimme tähän ja kohta jo pitääkin luovuttaa avaimet. Phnom Penhiä tulee ikävä. Täällä on todella mukava asua ja elää. Mielestäni tämä kaupunki ei ole ollenkaan niin villi länsi, kuin puhutaan. Eniten pidän ihmisten ystävällisyydestä ja nautitaan elämästä - asenteesta. Haluamme kuitenkin nähdä vähän enemmänkin Aasiaa, joten suuntamme tämän kuun lopussa Siem Reapiin ihastelemaan Angor Watin temppeliä. Siitä jatkamme matkaa luultavasti Vietnamiin, Laosiin ja Thaimaan Bangkokiin. Sitten varmaan reissumme tulee päätökseensä ja lennämme takaisin Suomeen ruskettuneina ja avarakatseisempina ihmisinä. Nyt kuitenkin vielä Aasian antimista nauttien, täällä Phnom Penhissä on viime päivinä ollut 36 astetta varjossa. Lämpöä siis riittää.

Huomenna Kambodzassa vaihtuu vuosi ja uutta vuotta juhlitaan kolme päivää. Uusivuosi on täällä todella suuri juhla, joka onkin näkynyt jo koko viime viikon: ihmiset toivottavat kadulla hyvää uutta vuotta, bileitä löytyy joka kulman takaa ja mm. jotkut hieronnat ja ravintolat ovat alkaneet sulkemaan ovia. Virallisesti vapaapäiviä ovat tiistai, keskiviikko ja torstai, mutta viime viikolla meitä käännytettiin ovelta uuden vuoden takia.

Kuulemma pääkaupunki Phnom Penh tyhjenee täksi kolmeksi päiväksi. Suurin osa paikallisista matkaa Sihanoukvilleen, missä juhlitaan yötä päivää. Minä ja poikaystäväni, sekä meidän muutama suomalaiskaverimme jäämme kuitenkin hiljentyvään Phnom Penhiin. Teen tänään meille pöytävarauksen ravintola Malisiin, jossa tarjoillaan khmeriläistä ruokaa. Tai siis ensin täytyy tarkistaa, onko tämä ravintola huomenna auki. Syömistä ja juhlimista kuitenkin kuuluu huomiseen iltaan.

Viime viikon tiistaina lensimme Phnom Penhistä Kuala Lumpuriin. Lento kesti kaksi tuntia ja saavuimme kaupunkiin, jossa oli paljon korkeita rakennuksia sekä vihreyttä ja vehreyttä. Kaunis kaupunki siis, mutta liiaksi Kuala Lumpurissa ei ollut tekemistä. Olin lukenut tämän tiedon jo netistä, mutta se kyllä piti paikkansa.
Vietimme Kuala Lumpurissa yhteensä kolme päivää, jonka aikana tutustuimme Chinatowniin, Little Indiaan, ostoskeskuksiin ja todella hyvään ruokaan. Katukeittiöt olivat erinomaisia. Siellä ruoka oli edullista ja erittäin hyvää. Kalanpää curry ja laksakeitto ovat Malesialaisten suosituimpia ruokia, eikä niitä kannata jättää maistamatta. Katukeittiöissä oli myös hyvin aktiivisia tarjoilijoita, joten rauhassa ei voinut kävellä ja katsella, vaan koko ajan joku heilui ruokalistan kanssa edessämme. Se oli vähän häiritsevää, mutta toisaalta sama aktiivisuus jatkui, kun istuimme alas ruokapöydän ääreen. Palvelu oli hyvää ja tehokasta, eli ihan eri meininki kuin Phnom Penhissä. Phnom Penhissä ollaan ystävällisiä, mutta laiskoja ja loivaliikkeisiä kaikessa. Myyntihenkeä ei ole kenelläkään.

Kuala Lumpurissa sai vatsan täyteen ihanasta ruuasta ja halutessaan lompakon tyhjäksi ihanista vaatteista. Ostoskeskuksia löytyi eri hintaisia, merkkiliikkeitä oli vieri vieren ja Chinatownissa pystyi shoppailemaan edullisesti. Mielestäni kuitenkin tässä oli kaikki Kuala Lumpurin antimet. Siksipä me päätimme ottaa bussin ja matkata Cameron Highlandiin. Bussimatka kesti alle viisi tuntia ja matkalla näimme todella upeita maisemia. Nousimme viimeisen reilun tunnin aikana kapeaa ja hyvin mutkikasta tietä puolentoista kilometrin korkeuteen ja maisemat vain paranivat matkan edetessä. Perillä meitä odotti pienen pieni kylä, jossa yövyimme kaksi yötä.
Cameron Highlandissa on mahdollista tehdä retkiä viidakkoon, käydä manssikkafarmilla, teeplantaasilla, mehiläistarhalla ja erilaisilla kukkapuutarhoilla. Me vuokrasimme mopon yhdeksi päiväksi ja ajoimme teeplantaasille. Maisemat olivat kuin jostain sadusta. Perillä oli pieni teetehdas, jossa näki valmistuksen eri vaiheet ja kahvila, josta sai erittäin hyvän makuista teetä. Meillä ei ollut opasta, joten kuljimme siellä omin päin, mutta oppaankin kyllä saa, jos teet kiinnostavat kovasti. Maisemia ihasteltuamme ajoimme laventeripuutarhaan, josta jatkoimme mansikkafarmille. Näimme siis hyvin paljon kaikkea kaunista ja oli todella mukava ajella mopolla ympäriinsä Cameron Highlandia.

Kaksi yötä oltuamme viidakon läheisyydessä hyppäsimme bussiin ja menimme Ipohiin. Ipohissa näkyi kaikkein selvimmin maan uskonto islam, eli lähes kaikilla naisilla oli huivit päässä ja alkoholia ei juuri ollut missään. Siinä kaupungissa olin myös kaikista eniten ilmaa, sillä olen "vain" nainen, joten poikaystäväni hoiti puhumiset ja asioiden hoitamiset. Minua ei kovin montaa kertaa edes katsottu silmiin, tervehtimisestä puhumattakaan.
Olimme Ipohissa siis pääsiäisen aikaan, joten kun kuljimme illalla vanhassa kaupungissa, kuljimme siellä kahdestaan. Paikalliset olivat juhlimassa omien perinteiden mukaisesti pääsiäistä. Siksi suurin osa ravintoloista ja liikkeistä olivat kiinni, joten Ipohista jäi parhaiten mieleen vanhan kaupungin kadut.

Näimme siis Malesiassa yhteensä kolme kaupunkia. Kiva reissu oli, upeat maisemat ja hyvä ruoka lähinnä saivat sen aikaan. Ihmiset siellä olivat omalla tavalla mukavia, mutta pientä huijaamisen makua oli aika ajoin ilmassa. Esimerkiksi katukeittiöissä vaihtorahoja saataessa kymmenen ringgetin seteli uupui turhan monta kertaa. Kuala Lumpurin takseista meitä oli varoitettu paljon, emmekä onneksi joutuneet kuin kerran vääntää kättä rahasta.

Nyt taas Phnom Penhissä, missä kaikki on sallittua, liikenne sekaisin ja ihmiset liian laiskoja edes huijaamaan.