Kambodzan matkani

Rinkat ja reput alkavat olemaan pakattuna ja asuntomme avaimet palautetaan huomenna aamupäivällä. Sen jälkeen otamme bussin Siem Riepiin ja matkamme jatkuu siitä aina Bangokiin asti. Melkein 40:n päivän reppureissaaminen siis alkaa. Odotan innolla, on mahtavaa päästä näkemään eri kaupunkeja ja eri maita, sekä tutustua eri kulttuureihin ja tavata uusia ihmisiä. Samaan aikaan on kuitenkin hyvin haikea jättää Phnom Penh taakse, sillä tätä kaupunkia tulee ikävä. Kolme kuukautta täällä oltiin ja kaikki meni enemmän kuin hyvin. Vaikka olen kuullut Phnom Penhistä suhteellisen paljon negatiivisia juttuja, olen rakastunut Kambodzan pääkaupunkiin. Pidän paikallisista ihmisistä, sillä he ovat mielestäni rehellisiä, ystävällisiä ja auttavaisia. Tottakai kuuma aurinko on plussaa ja onneksi siitä saamme vielä jonkin aikaa nauttia. Liikenne täällä on sekavaa, mutta jollain hassulla tavalla siitä tulee minulle turvallinen olo. Myös se, että rakastan syömistä ja juomista, eikä kumpikaan huvi maksa täällä juuri mitään, saa minut houkuteltua tänne vielä takaisin jonain päivänä.

Seuraava blogipäivitys tulee Kambodzan Siem Reapistä, kun olemme nähneet yhden maailman seitsemästä ihmeestä, eli Angor Watin temppelit. 1100-luvulla rakennettu temppeli on varmasti upea nähdä.

Viime päivinä olemme tutustuneet Kambodzan surulliseen historiaan käymällä kuoleman kentällä ja Toul Sleng museossa. Nämä molemmat ovat hyvin surullisia paikkoja, mutta mielestäni niissä kannattaa käydä, jotta ymmärtää maan historian paremmin.

Lyhyesti kerrottuna Kambodzan historia, täällä tapahtui vuosina 1975-1979 Puna khmerien toteuttama kansanmurha, jota johti hirmuhallitsija Pol Pot. Raha lakkautettiin tuolloin ja ihmiset ajettiin kaupungeista maaseudulle töihin. Pääkaupunki Phnom Penh tyhjennettiin kolmessa päivässä. Perheet erotettiin, miehet, naiset ja lapset joutuivat eri työleireille. Noin 2-3 miljoonaa ihmistä kuoli tuolloin, osa nälkään, osa tauteihin ja osa tapettiin. Jopa silmälasit, pehmeät kädet tai vieraan kielen taito riitti syyksi tappaa.
Ihmisiä pidettiin myös entisessä koulurakennuksessa, josta tehtiin kidutusvankila, eli nykyinen Toul Sleng museo. He jotka selvisivät vankilasta hengissä, kuljetettiin kuoleman kentille tapettavaksi.
Kun Vietnam hyökkäsi Kambodzaan, Puna khmerit syrjäytettiin vallasta ja maahan perustettiin kommunistinen Kamputsean kansantasavalta.

Otimme siis toissapäivänä tuktukin kuoleman kentille, jonne on noin 17km matka Phnom Penhin keskustasta. Loppumatka oli hyvin kuoppainen ja yleensä pölyinen tie, mutta tuona aamuna oli tullut vettä kaatamalla, joten hiekka ei pöllynyt päällemme juurikaan.
Saavuttuamme kuoleman kentille, meitä vastassa oli hyvin kaunis puistomainen alue. Saimme heti portilta kuulokkeet korvillemme, joista pystyimme kuuntelemaan mitä kaikkea kamalaa kyseisellä alueella oli tapahtunut. Nauhalta pystyi myös kuuntelemaan paikallisten kertomuksia, jotka olivat selviytyneet hengissä 30 vuotta sitten tapahtuneesta. Eri lähetiden mukaan heitä on ollut n. 7 ihmistä.

Kävellessään kuoleman kentillä tulee surullinen olo, kun miettii mitä kaikkea siellä on tapahtunut. Joukkohaudat, ihmisten luut ja vaatteet, sekä varsinkin killing tree saavat ajattelemaan, että ihmisen pahuus on rajaton. Killing tree on puu, johon lapsia ja vauvoja hakattiin, sillä luodit olivat niin kalliita, ettei niitä haluttu tuhlata. Pol Potilla oli motto, että jos haluaa poistaa kasvin, on poistettava myös juuret. Puna khmerit siis tappoivat myös lapset, koska pelkäsivät heidän kostavansa vanhempiensa kuoleman. Toinen Pol Potin motoista oli, että mielummin viaton uhri, kuin että vihollinen jää henkiin.

Kaikesta pahuudesta huolimatta, kuoleman kentillä vallitsi rauhallinen tunnelma. Meillä meni siellä ehkä noin pari tuntia, kun kävelimme kauniissa maisemissa ja kuuntelimme menneisyyden tapahtumia. Kuoleman kentillä käyminen on paikallisia kohtaan kunnianosoitus.

Tänään päätimme vielä käydä Toul Sleng museossa, josta ihmiset kuljetettiin kuoleman kentille. Museossa vierailu oli hyvin ahdistava ja masentava kokemus, mutta toisaalta valotti myös paljon Kambodzan historiaa. Ihmisiä oli pidetty vankilan pienissä huoneissa ja kidutettu mitä hirveimmillä tavoilla. Nuo huoneet ovat nykyään esillä ihmisille, samoin uhrien valokuvia ja muutaman eloon jäänneen tarinat ovat nähtävissä. Museossa ei saannut ottaa kuvia, joten niitä minulla ei ole. En toisaalta niitä olisi halunnutkaan ottaa.

Nyt maan historia tutumpana on uskomatonta kuvitella, että tämä persoonnallinen kaupunki on ollut 30 vuotta sitten täysin tyhjä ihmisistä. Onneksi Phnom Penh ja koko Kambodza on noussut yllättävän hyvin jaloilleen. Ihmiset täällä uskovat hyvään tulevaisuuteen.

Olen pitänyt kaikesta mitä olen syönnyt Kambodzassa, tosin olen vielä toistaiseksi skipannut kaikki ällötykset. Rakastan ruokaa, varsinkin kaikkea Aasialaista ruokaa. Olemme käyneet erilaisissa ravintoloissa ja ruoka on ollut aina hyvää tai todella hyvää. Mm. Vietnamilaisessa, Korealaisessa, Intialaisessa, Japanilaisessa ja totta kai Kambodzalaisessa keittiöissä olemme syönneet reisumme aikana. Kambodzalainen ruoka on lähinnä riisi- ja nuudeliruokia, mutta muullakin olemme herkutelleet ja kuvitankin nyt blogiani erilaisilla ruoka-annoksilla.

Vielä ei olla maistettu mitään eksoottista, mutta ruokalistalta on silmään osunut mm. koiraa, käärmeen päätä, sammakkopuuroa ja kilpikonnaa. Torakoita, heinäsirkkoja ja toukkia myydän rapeaksi paistettuina kaduilla, joten mahdollisuus on maistaa jotain erikoista. Meinaan kyllä jotain kokeilla, ehkä sitä käärmettä, jotta saan Aasian keittiöistä kaiken irti.

Khmeriläinen uusivuosi takana ja Phnom Penh on palautunut omaksi vilkaaksi itsekseen. Katukeittiöt tuovat erilaisia tuoksuja kaduille, kaupat ovat auki, tuktuk kuskit vaanivat matkustajia ja skoottereilla ajelevat ihmiset täyttävät kaupungin. Ääniä, tuoksuja ja elämää riittää.
Uusi vuosi näkyi Phnom Penhissä hiljaisuuden lisäksi "jouluvaloilla", joita näkyi pitkin kaupunkia. Liikenteessä paikalliset olivat vähän kovemmassa tuiskeessa sekä rottia näkyi enemmän, sillä roska-auto ei käynnyt kolmeen päivään. (Phnom Penhissä roskat tuodaan kadulle.)

Kiva vuodenvaihto tuli vietettyä ja nyt enää viikon verran asutaan Kambodzan pääkaupungissa, kunnes uudet kuviot ja kaupungit koittavat.

Varmaan ensi viikolla ajamme skootterilla kuoleman kentille. Se on kuitenkin kaupungin lähes ainut nähtävyys, joten täällä kun ollaan, niin kai siellä pitää käydä. Liittyyhän se myös hyvin vahvasti Kambodzan historiaan.
Suunnitelmissamme on myös joku päivä käydä kokeilemassa, mitä kalaa nousee Mekong joesta. Paikallisia näkee usein kyseisen joen varrella kalassa. Ehkä myös pyörähdämme paikallisessa huvipuistossa joku ilta.

Hieronnassa meinaan käydä täällä yhtä aktiivisesti, kuin olen tähänkin asti käynnyt. Phnom Penhissä tunnin kokovartalohieronta maksaa paikasta riippuen kolmesta dollarista kahdeksaan dollariin. Minulle on nyt muodostunut kantapaikka, jossa tunnin hieronta maksaa kuusi dollaria. Hieronta on aivan ihanaa ja onneksi tämä paikka löytyy talomme takana olevalta kadulta, joten ei ole pitkä matka. Aika monessa hierontapaikassa saa valita, haluaako thaihieronnan vai khmeriläisen hieronnan. Thaihieronnassa niksautellaan ja naksautellaan paikkoja, samoin väännellään ja käännellään koko kroppaa. Khmeriläinen hieronta on pehmeää painelua alusta loppuun.

Nyt siis kaikki irti Phnom Penhistä, kohta pakataan rinkat ja lähdetään reppu reissaamaan.

Aika rientää nopeasti, emmekä asu St. 118:n asunnossa enää kuin vajaa kolme viikkoa. Tuntuu, että vasta muutimme tähän ja kohta jo pitääkin luovuttaa avaimet. Phnom Penhiä tulee ikävä. Täällä on todella mukava asua ja elää. Mielestäni tämä kaupunki ei ole ollenkaan niin villi länsi, kuin puhutaan. Eniten pidän ihmisten ystävällisyydestä ja nautitaan elämästä - asenteesta. Haluamme kuitenkin nähdä vähän enemmänkin Aasiaa, joten suuntamme tämän kuun lopussa Siem Reapiin ihastelemaan Angor Watin temppeliä. Siitä jatkamme matkaa luultavasti Vietnamiin, Laosiin ja Thaimaan Bangkokiin. Sitten varmaan reissumme tulee päätökseensä ja lennämme takaisin Suomeen ruskettuneina ja avarakatseisempina ihmisinä. Nyt kuitenkin vielä Aasian antimista nauttien, täällä Phnom Penhissä on viime päivinä ollut 36 astetta varjossa. Lämpöä siis riittää.

Huomenna Kambodzassa vaihtuu vuosi ja uutta vuotta juhlitaan kolme päivää. Uusivuosi on täällä todella suuri juhla, joka onkin näkynyt jo koko viime viikon: ihmiset toivottavat kadulla hyvää uutta vuotta, bileitä löytyy joka kulman takaa ja mm. jotkut hieronnat ja ravintolat ovat alkaneet sulkemaan ovia. Virallisesti vapaapäiviä ovat tiistai, keskiviikko ja torstai, mutta viime viikolla meitä käännytettiin ovelta uuden vuoden takia.

Kuulemma pääkaupunki Phnom Penh tyhjenee täksi kolmeksi päiväksi. Suurin osa paikallisista matkaa Sihanoukvilleen, missä juhlitaan yötä päivää. Minä ja poikaystäväni, sekä meidän muutama suomalaiskaverimme jäämme kuitenkin hiljentyvään Phnom Penhiin. Teen tänään meille pöytävarauksen ravintola Malisiin, jossa tarjoillaan khmeriläistä ruokaa. Tai siis ensin täytyy tarkistaa, onko tämä ravintola huomenna auki. Syömistä ja juhlimista kuitenkin kuuluu huomiseen iltaan.

Eilen illalla meillä oli hyvin erikoinen ravintolakokemus: söimme pilkkopimeässä. Dine in the dark sijaitsee Phnom Penhissä streetillä 19 ja siellä kyllä kannatti käydä.
Homma toimi niin, että ravintolan alakerrassa (jossa oli valot) valittiin ruokalistalta päivän yllätysmenu. Sai valita joko kansainvälisen tai khmeriläisen menun, johon sisältyi kolme ruokalajia. Otimme khmeriläisen menun ja viiniä. Ruuat tilattuamme meidän piti jättää kamerat ja kännykät alakertaan suojaan, sillä valoa ei saannut tulla mistään ruokailun aikana. Tämän jälkeen meille esittäytyi tarjoilijamme, Jojo. Hän oli sokea, niin kuin kaikki muutkin ravintolan tarjoilijat. Kuljimme Jojon perässä yläkertaan pitämällä toisiamme olkapäästä kiinni. Yläkerrassa oli siis ihan täysin pimeää, ei nähnyt yhtään mitään. Se oli vähän jännittävä tunne kävellä kohti ruokapöytää ja ennen kaikkea istua alas tuolille, kun ei voinut muuta kuin luottaa tarjoilijaan. Siinä me sitten istuimme poikaystäväni kanssa toisiamme vastapäätä näkemättä mitään. Aluksi se oli melko ahdistava tunne, mutta vähitellen pimeään tottui.

Syöminen oli aikamoista taiteilua aluksi, mutta kyllähän sekin alkoi pikku hiljaa sujumaan. Tosin minä turvauduin hävettävän usein syömään sormin, kun välineiden käyttäminen tuntui lähes mahdottomalta. Välillä hukkasinkin haarukkani. No, eipähän kukaan nähnyt, kun söin salaattia sormin. Oli myös jännittää ruokailla, kun ei tiennyt ollenkaan mitä suuhunsa laittoi. Mietin pari kertaa, että onkohan lautasellani esimerkiksi lintuhämähäkki. Hyvää ruokaa oli kuitenkin ja toki välillä tunnisti ja osasi arvata raaka-aineen.

Kun näköaisti puuttui, kaikki muut aistit puhkesivat kukkaan. Ruoka maistui suussa voimakkaammin, myös jopa vesi maistui enemmän vedeltä. Samoin kuuloaisti oli paljon herkempi. Kiinnitti huomiota sellaisiin ääniin, mihin ei normaalisti kiinnittäisi. Musiikki, askeleet, astioiden kilinä jne. Mutta ennen kaikkea jaksoi ihailla Jojon työtä. Oli uskomatonta miten hän toi meille ruokaa, kaatoi viiniä ja korjasi astiat näkemättä mitään. Mahtavaa!

Kun olimme syönneet, Jojo johdatti meidät portaille, josta pääsimme alakertaan. Valot olivat päällä ja näköaistia pystyi käyttämään. Alakerrassa saimme kamerat ja kännykät takaisin ja meille näytettiin iltamme menu. Ei ollut onneksi lintuhämähäkkiä! Hyvää ruokaa ja erityisesti tämä kokemus oli antoisa. Suosittelen!

Kambodzan Phnom Penh. Kello on täällä 0:37 ja aurinko on laskenut ajat sitten. Ei ole enää niin kuuma. Pimeys ympäröi kaupunkia. Phnom Penhin vilinä on rauhoittunut iltaa kohden, tuktukeja ja skoottereita kulkee koko ajan harvemmin pervekkeemme alla. Toreilla ei myydä enää hedelmiä. Kerjäävät lapset poistuvat kaduilta vähitellen nukkumaan. Maksulliset naiset tulevat tilalle. Tekisi mieli kirjoittaa, että jostain kuuluu laukaus, koska se sopisi mielestäni tähän kohtaan, mutta ei kuullu. On rauhallista. Istun keittön pöydän ääressä ja kirjoittelen koneellani. Jostain kauempaa kuuluu vaimeaa musiikkia ja välillä kuuluu ihmisten naurua ja puhetta. Jossain haukkuu myös kulkukoira. Poikaystäväni on pelaamassa, joten olen yksin kotona. Vai olenko? Olen aiemmin kirjoittanut meidän "lemmikkiliskostamme" Topeliuksesta, joka kai vieläkin asuu täällä. Mutta Topelius on saannut ystävän. Liskon, joka on vähän Topeliusta isompi ja huomattavasti rohkeampi. Nimesimme tämän liskon Rudolfiksi. Näin Rudolfin ensimmäisen kerran muutama ilta sitten makuuhuoneemme seinällä. Hänellä oli kova hinku päästä meidän vaatekaappiin, mutta vähän kehittyneenä liskokuiskaajana sain Rudolfin poistumaan makuuhuonesta. En tosin nähnyt minne se meni, kunnes pari päivää sitten Rudolf oli keittiön seinällä ja matkasi siitä roskiskaappimme. Äsken Rudolf päätti tulla ulkoilemaan ja sain pienen sydänkohtauksen, kun se kiipesi keittiön kaappia pitkin. Nyt en enää tiedä sen olinpaikkaa, mutta aistin Rudolfin olevan ihan tässä jossain. Siksi olenkin vähän säikky ja vainoharhainen. Sain äsken slaagin, kun hiukseni valahti alas koskien selkää. Pelästyin, että Rudolf haluaa läheisyyttä. Siedän näitä meidän pikku lemmikejämme hyvin, mutta Rudolfia pelästyn aina. Hän ilmestyy paikalle kuin tyhjästä. Topelius sen sijaan on hengaillut vain meidän toisessa makuuhuoneessa, josta oikeastaan onkin tullut Topeliuksen huone. No, olen aina ollut sitä mieltä, että maassa maan tavalla, joten jos liskot kuuluvat sisutukseen, niin olkoot niin.

Eilen kävimme Aeon Mallissa, paikallisessa ostoskeskuksessa. Aeon Mall sijaitsee Streetillä 132, eli lyhyen tuktuk matkan päässä meidän kotoa.
Kauppakeskuksesta löytyi ravintoloiden ja kauppojen lisäksi leffateatteri, keilarata ja pelialue. Pelialueella innostuimme pelaamaan "koripalloa" ja kerran kokeilin jotain moottoripyöräpeliä. Ajoin tosin koko ajan päin seinään, joten se ei ollut ihan minun juttuni.

Kävimme syömässä Burger Kingissä, oli muuten ensimmäinen Burger King, joka on tullut vastaan tämän kuuden viikon aikana. Mäkkäriä emme ole myöskään nähneet koko reissumme aikana. Vaikka rakastan aasialaista keittiötä, joskus on hyvä saada roskaruoka-ateria nenän eteen.

Kauppakeskuksessa kävellessä oli ihan eri fiilis, kun kävelee Phnom Penhin katuja. Hienoja ravintoloita, merkkiliikkeitä ja ihmiset ovat pukeutuneet hyvin. Eilen näin ensimmäistä kertaa Kambodzassa kauniisti pukeutuneita naisia.
Emme tehneet mitään ihmeempiä ostoksia, mutta oli todella kiva pyöriä Aeon Mallissa. Sinne menee mielellään uudestaankin shoppailemaan.

Tosin seuraava shoppailukerta sijoittuu Malesian Kuala Lumpuriin, lähdemme sinne 31.3. Odotan innolla nähdä tuon kaupungin, syödä taivaallista ruokaa ja shoppailla valtavissa ostoskeskuksissa. Kuala Lumpurissa on kuulemma jokaiselle jotakin ja siellä voi kokea koko Aasian kerralla. Tämä on siis internetistä luettua, mutta parin viikon päästä voin kertoa oman mielipiteeni kyseisestä kaupungista. Oi odotan!

Tänään rentoa sunnuntain viettoa. Nyt minulla on itseasiassa hyvin rento olo, sillä olen jooganut aamupäivän ja eilen illalla kävimme hierojalla, joka naksautti selkäni. Rasahduksia kuului, mutta kyllä teki hyvää! Minulla on oikeastaan selkärangaton olo tällä hetkellä.

Tässä on kuvia Phnom Penhin casinolta, piipahdettiin siellä toissailtana. Casinoilla ei saa ottaa valokuvia, mutta nämä räpsäsin yhdestä aulasta, jossa ei pelattu mitään, joten sain vähän kuvamateriaalia. Tykkään vierailla casinoilla, sillä ne ovat yleensä aika hienoja paikkoja.

Casinon lisäksi olen käynyt öljyhieronnassa ($8 tunti), kuntosalilla päivittäin, tosin eilen tuli kuukausi täyteen, joten pitää hankkia uusi kortti. Hankimme sen ehkä jostain toiselta kuntosalilta.
Tähän viikkoon on kuulunut myös torilla käymistä ja iltakävelyitä joen varrella. Eli mikään kovin tapahtumarikas viikko ei ole ollut, mutta mukavaa elämää Phnom Penhissä. Siksi en ole kirjoittanutkaan, koska en ole tehnyt mitään kirjoittamisen arvoista. Voi olla, että lähipäivinä mennään käymään kuolemankentillä. Sitten minulla on kirjoitettavaa. Ja ajateltavaa. Se paikka kuulemma vetää hiljaiseksi ja en epäile sitä yhtään. Palaan tähän aiheeseen siis myöhemmin.

Mutta nyt minulla ei valitettavasti ole tarinaa takataskussa, tämän päivityksen pointti oli kai vain, että elossa ollaan ja kaikki hyvin. Lämpöä noin 35 astetta. :)

Takaisin Phnom Penhissä, omassa olohuoneessa! Tultiin Sihanoukvillestä taksilla, matka maksoi 55 dollaria ja kesti noin viisi tuntia yhden nopean ruokatauon kanssa. Maksoimme mielellämme tuon $55, sillä vaaratilanteita ei ollut lainkaan, enkä laittanut kertaakaan käsiä ristiin. Kuskimme ajoi erittäin turvallisesti koko matkan. Kiitos hänelle!

Kuusi päivää siis seikkailtiin Phnom Penhin ulkopuolella ja uusia kokemuksia rikkaampana ollaan täällä takaisin. Koimme mm. mahtavan snorklauksen, kuuman pehmeän hiekan, suolaisen meriveden suussa, olin sokean miehen hierottavana, uusia ihmisiä, kauniita paikkoja ja ylipäätänsä erilainen meininki. Erilaisella meiningillä voisin mainita myöhästelyn. Jos esim. laivan kuuluisi lähteä 14.00, se lähtee todellisuudessa aikaisintaan 14.30. Parin tunnin myöhästyminen on kaikille ok. Taksikuskimme oli tänään 20 minuuttia myöhässä sovitusta ajasta. Itse asiasssa ihan jokainen kulkupeli oli myöhässä, jolla kuljimme reissumme aikana. Ei se mitään, olemme jo tottuneet tähän. Eikä meillä vieläkään ole kiire minnekään.

Toinen miltei kertomisen arvoinen asia on vessat. Pääsääntöisesti tämän reilun kuukauden aikana vastaan on tullut sellaisia normaaleja, länsimaalaistyyppisiä vessoja. Siisteys on milloin mitäkin. Mutta olen myös päässyt tutustumaan kyykkypissa-vessoihin. Eli lattiassa on reikä ja siinä vieressä on vedellä täytetty ämpäri. Vessapaperia ei ole, vaan kädellä/vedellä pestään. Vessapaperin sijaan vessoista saattaa löytyä pari liskoa. Kokemushan sekin.

Erilaisia ravintoloita toki löytyy kaikkialta, ja Koh Rongilla söimme kokeilemisen arvoisessa paikassa. Tai oikeastaan jonottamisen arvoisessa paikassa. Sitä voisi ennemmin kutsua katukeittiöksi kuin ravintolaksi, sillä yksi kokki kokkasi kaikki ruuat isohkon katoksen alla. Paikassa tarjoiltiin thaimaalaista ruokaa ja me asiakkaat istuimme neliön muotoisessa kuviossa kokin ympärillä. Sen takia paikkaan piti jonottaa, koska istumapaikkoja oli aika vähän ja ruoka oli todella hyvää. Oli myös hauska katsella, kun tämä kokki teki ruokaa. Hänellä oli kirjaimellisesti monta rautaa tulessa. Huutomeiningillä siinä tilattiin ruuat ja kokki yritti parhaansa mukaan pysyä perässä tilauksissa. Tupakka huulessa ja luultavasti vähintään alkoholin vaikutuksen alaisena hän siinä teki ruokaa ja hauskuutti asiakkaita jutuillaan. Hänellä oli jopa periaate, että jos hänen ruuastaan ei pitänyt, ei tarvinut myöskään siitä maksaa. Väitän, että jokainen asiakas on maksanut hänen ruuistaan. Oli hyvää.