Viime päivinä olemme tutustuneet Kambodzan surulliseen historiaan käymällä kuoleman kentällä ja Toul Sleng museossa. Nämä molemmat ovat hyvin surullisia paikkoja, mutta mielestäni niissä kannattaa käydä, jotta ymmärtää maan historian paremmin.
Lyhyesti kerrottuna Kambodzan historia, täällä tapahtui vuosina 1975-1979 Puna khmerien toteuttama kansanmurha, jota johti hirmuhallitsija Pol Pot. Raha lakkautettiin tuolloin ja ihmiset ajettiin kaupungeista maaseudulle töihin. Pääkaupunki Phnom Penh tyhjennettiin kolmessa päivässä. Perheet erotettiin, miehet, naiset ja lapset joutuivat eri työleireille. Noin 2-3 miljoonaa ihmistä kuoli tuolloin, osa nälkään, osa tauteihin ja osa tapettiin. Jopa silmälasit, pehmeät kädet tai vieraan kielen taito riitti syyksi tappaa.
Ihmisiä pidettiin myös entisessä koulurakennuksessa, josta tehtiin kidutusvankila, eli nykyinen Toul Sleng museo. He jotka selvisivät vankilasta hengissä, kuljetettiin kuoleman kentille tapettavaksi.
Kun Vietnam hyökkäsi Kambodzaan, Puna khmerit syrjäytettiin vallasta ja maahan perustettiin kommunistinen Kamputsean kansantasavalta.
Otimme siis toissapäivänä tuktukin kuoleman kentille, jonne on noin 17km matka Phnom Penhin keskustasta. Loppumatka oli hyvin kuoppainen ja yleensä pölyinen tie, mutta tuona aamuna oli tullut vettä kaatamalla, joten hiekka ei pöllynyt päällemme juurikaan.
Saavuttuamme kuoleman kentille, meitä vastassa oli hyvin kaunis puistomainen alue. Saimme heti portilta kuulokkeet korvillemme, joista pystyimme kuuntelemaan mitä kaikkea kamalaa kyseisellä alueella oli tapahtunut. Nauhalta pystyi myös kuuntelemaan paikallisten kertomuksia, jotka olivat selviytyneet hengissä 30 vuotta sitten tapahtuneesta. Eri lähetiden mukaan heitä on ollut n. 7 ihmistä.
Kävellessään kuoleman kentillä tulee surullinen olo, kun miettii mitä kaikkea siellä on tapahtunut. Joukkohaudat, ihmisten luut ja vaatteet, sekä varsinkin killing tree saavat ajattelemaan, että ihmisen pahuus on rajaton. Killing tree on puu, johon lapsia ja vauvoja hakattiin, sillä luodit olivat niin kalliita, ettei niitä haluttu tuhlata. Pol Potilla oli motto, että jos haluaa poistaa kasvin, on poistettava myös juuret. Puna khmerit siis tappoivat myös lapset, koska pelkäsivät heidän kostavansa vanhempiensa kuoleman. Toinen Pol Potin motoista oli, että mielummin viaton uhri, kuin että vihollinen jää henkiin.
Kaikesta pahuudesta huolimatta, kuoleman kentillä vallitsi rauhallinen tunnelma. Meillä meni siellä ehkä noin pari tuntia, kun kävelimme kauniissa maisemissa ja kuuntelimme menneisyyden tapahtumia. Kuoleman kentillä käyminen on paikallisia kohtaan kunnianosoitus.
Tänään päätimme vielä käydä Toul Sleng museossa, josta ihmiset kuljetettiin kuoleman kentille. Museossa vierailu oli hyvin ahdistava ja masentava kokemus, mutta toisaalta valotti myös paljon Kambodzan historiaa. Ihmisiä oli pidetty vankilan pienissä huoneissa ja kidutettu mitä hirveimmillä tavoilla. Nuo huoneet ovat nykyään esillä ihmisille, samoin uhrien valokuvia ja muutaman eloon jäänneen tarinat ovat nähtävissä. Museossa ei saannut ottaa kuvia, joten niitä minulla ei ole. En toisaalta niitä olisi halunnutkaan ottaa.
Nyt maan historia tutumpana on uskomatonta kuvitella, että tämä persoonnallinen kaupunki on ollut 30 vuotta sitten täysin tyhjä ihmisistä. Onneksi Phnom Penh ja koko Kambodza on noussut yllättävän hyvin jaloilleen. Ihmiset täällä uskovat hyvään tulevaisuuteen.