Juhani Palmu - Paroni Palmu

Studio Juhani Palmun Välimeren sininen kyltti on kiinnitetty Jääkärinkatu 8:n seinään. Sisäpihalla sijaitsee 306 neliön studio. Paikka on kuin Andy Warholin tehtaan porvarillinen versio. Eteinen on täynnä tauluja. Isoja, keskikokoisia, pieniä. Pohjanmaan latoja, mystisiä naisia, maisemia. Öljymaalauksia, piirustuksia. Parikymmentä työntekijää huolehtii taiteilijan maalausrauhasta sekä tavaran matkasta maailmalle. Ateljeen puolella on taiteilijameininki. Punaisia ruusuja maljakossa. Naulakossa musta hattu, huivi sekä ryppyinen pellavatakki. Pöydällä Aku Ankka -lasi ja Monte Christo -sikarilaatikoita. Antiikkituoleja ja taiteilijan tupsulliset maalauskengät. Lattialla makaa valmiita maalauksia. Tärpätti tuoksuu, ja siveltimet ja maalituubit näyttävät olevan kovassa käytössä. Sinisiin Bossin farmareihin ja paitaan pukeutunut Paroni Palmu on maalannut koko päivän.

Sulla on hulppea ateljee!

”Hollantilainen taidekauppias sanoi viime viikolla, ettei hän ole nähnyt kellään eurooppalaisella taiteilijalla tällaista. Andy Warholin systeemit New Yorkissa olivat tietysti isommat, mutta...”

Näiden taulujen joukossa ei näy yhtään keskeneräistä latoa, mutta sitäkin enemmän naisfiguureja. Oletko siirtynyt uuteen vaiheeseen?

”Joo. Lato oli aika suljettu. Nyt on vapaampaa. Maalasin tätä samaa teemaa, muotokuvaa maisemasta, jo toistakymmentä vuotta sitten Saksassa, mutta vasta nyt se on lähtenyt elämään. Ensimmäistä kertaa oma elämä näkyy taiteessa! Olen sanonut taiteen olevan niin vakava asia, etteivät naissuhteet siinä näy...mutta nyt. Enkä mä oikeastaan tiedä onko se suhde Tiinaan, mikä siinä näkyy...Tänään mä elän pelottomassa ilmapiirissä enkä tunne olevani millekään alistettu. Vapautuneisuus tuntuu hyvältä.”

Olet nyt viidettä kertaa naimisissa. Tunnetko sukulaissieluisuutta Picasson naisenvaihtoviikkoihin?

”En ollenkaan. Meidän yhteinen piirteemme on työnarkomania. Pystyn, kuten Picassokin, maalaamaan todella pitkiä päiviä.”

Siltä näyttää. Kerro, miten lato lähti maailmalle ja herra taiteilija muutti Ritziin?

 

”Se lähti, kuten ulkomaan menestys aina, kotimaan menestyksestä. Ei jonnekin Bernheim-Jeuneen mennä, elleivät asiat ole kunnossa kotimaassa. Kun ensimmäinen Strindbergin näyttely vuonna 1976 oli ohi, lähdin Tukholmaan näyttämään tauluja yhteen maan hienoimmista gallerioista. Samana syksynä mulla oli jo toinen näyttely Kungsgatanilla. Vanhassa kaupungissakin oli näyttelyitä monessa paikassa. Menimme veljeni Janin kanssa yhteen galleriaan, jonka ikkunassa oli esillä tuttuja tauluja. Myyjä oli niin innokas, etten päässyt sanomaan, että, hei, mä olen noiden tekijä! Jatkoin Amsterdamiin, Bonniin....Pariisia pidettiin niin hienona, ettei sinne kukaan saa sopimusta. Mä sain, Bernheim-Jeunelle! Luomani verkosto toimii edelleen. Hollantilainen kauppias osti juuri viisi öljyä ja neljäkymmentä grafiikkaa, enkä ole koskaan aikaisemmin tehnyt hänen kanssaan kauppaa!

Onko sun bisneksessä ollut hiljaisia aikoja?

”Ei, mutta pitkä masennus verotti maalaushaluja.”

Onneksi selvisit siitä?

”Joo. Vaikka kyllä se kesti... Jokaisen ihmisen täytyisi kokea syvä masennus ja vapautua siitä.

Vasta silloin ihminen on oikeasti vapaa. Se oli raskasta, mutta nyt on hienoa nollata menneet ja tuntea olevansa oma itsensä.”

Miten sä ehdit maalata kaiken, mikä sulta tilataan?

”Maalaan ahkerasti, eilen kymmeneen, sitä edellisenä päivänä yhteentoista. En tee mitään muuta kuin maalaan. Muut tekevät muun.”

Mitä maksaa röökiaskillinen Palmua?

”Otetaan sikarilaatikollinen, kun se on mun juttu. Sikarilaatikollinen maksaa 10 000 markkaa vanhassa rahassa. Tuolla takana näkyy vuonna 1979 maalattu työ. Sen hinta oli silloin 2 500 vanhaa markkaa, nyt se on seitsemänkymmentätuhatta.”

Vau. Aika kova hinnannousu.

”Mä en ole koskaan sijoittanut osakkeisiin. Mä ostan mieluummin vanhoja tauluja. Picassoa, Warholia, jos hinta on sopiva.”

Ja autoja, taloja... Vaikutat livenä paljon friikimmältä kuin sun image.

”Se on mun luonne. Mä olen niin jämpti. Mä olen kunniallinen kansalainen. Mulla ei ole rikosrekisteriä ja verot on maksettu!”

Mutta silti sun menestys ja rahankäyttö ärsyttää monia ihmisiä?

”Joo. Ehkä se on sellaista viihteellistä kateutta. Pöydissähän puhutaan yleensä pahaa siitä, joka ei ole paikalla. Mä edustan hyvää puheenaihetta! Ei puheiden tarkoitus ole mun vahingoittaminen.

Vahingoittava kateus on eri juttu. Sellaisen kohteeksi joutuminen ei ole kivaa. Kun erosin Katriinasta (Wuoristo) olin haavoittuvuudessani helppo kohde julkiselle häpäisylle. Katriinan ystävä Rita Tainola kirjoitti Ilta-Sanomissa mun olevan alkoholisti. Taiteilijan aineenvaihdunnan ja fysiikan pitää olla kunnossa, siksi en käytä pisaraakaan viinaa.”

Sulla on viides vaimo menossa. Musta tuntuu, että sä olet Tiinassa löytänyt itsesi oloisen tyypin. Teidät voi ihan iisisti kuvitella Rivieran rantabulevardeille kävelemään Chanelin kassit käsissä.

”Joo. Tiina tuntee Nizzan. Se on nähnyt mun Rollsin kadulla ja ajellut itse Le Meriedienin kulmalle parkkeeratulla Ferrarilla. Mun ei ole tarvinnut selittää sille mitään nizzalaisesta todellisuudesta.”

Katriina tulee high societystä. Tiina on ihan toisesta todellisuudesta. Se on nähnyt huonojakin aikoja.

”Niin on. Hän osaa arvostaa elämää.”

Olet 58-vuotias. Onko sulle tehty Tiinan klinikalla kasvoleikkauksia?

”Ei. Mutta nyt mä olen ajatellut mennä. Silmäluomia voisi nostaa, että näkisin paremmin maalata.”

Olet asunut Pariisin Ritzissä. Mitä tämä huippuhotelli sulle merkiksee?

”Kotia. Kun Al-Fayed tuli vuonna 1985 Suomeen rouvansa kanssa rakentamaan Westendin taloa, he vierailivat luonani Hämeenlinnassa. Vuoden 1989 asuin Ritzissä. Ritzia johti silloin saksalainen herra Klein. Asuin Bonnissa, joten sain aina erikoiskohtelun. Se oli hienoa.”

Totuit jo aika nuorena makeaan elämään. Voisitko kuvitella asuvasi neljän tähden paikassa? Olisiko se katastrofi?

”Ei. Kyllä mä pystyisin asumaan vaatimattomamminkin. Joskus aina joku kysyy, mitä tapahtuisi. jos joutuisin aloittamaan alusta, ajamaan Tipparellulla...Aika usein ajattelen, kuinka hauskaa olisi asua maalaistalossa ja ajella Tipparellulla. Tekisi vain sitä oikeaa työtä, eikä mitään muuta.”

Muistatko, kun tehtiin kolme vuotta sitten haastattelua Mersukaupassa?

”Joo. Mulla on vielä se urheilumalli, jonka silloin ostin. Ja nyt mä sain maanantaina sen hienoimman isokorimallisen viisisatasen coupen. Huomenaamulla kello kuusi mä lähden sillä Alahärmään.”

Sä olet syntynyt Turussa ja kasvanut Ruotsissa. Mikä Alahärmässä on makeeta?

”Alahärmäläinen mentaliteetti sopii mulle. Se ei ole klisettä, mitä pohjalaisista viljellään. Se on hillitty, jämpti, uskonnollinen, ahkera, kunnianhimoinen ja selkeä. Se on tiivis yhteisö, jossa kaikki tuntevat toisensa. Sota ei koskenut sitä, joten yhteisö säilyi. Se antaa heille itsetunnon. Kun alahärmäläinen nuori mies tulee Helsinkiin, siinä on jo sällinä mukana ripaus ukkoa. Kun se menee pitkässä berberissään, mustassa puvussa ja hattu päässään lauantaina viinakauppaan, se ottaa hatun pois, sanoo Hyvää päivää ja kävelee jonon ohi suoraan kassalle.

‘Minä ottaisin kaksi pulloa viskiä.’ Kassa hämmentyy ja hakee nuorelle miehelle kaksi viskiä. Mies ei tiedä, miten viinakaupassa käyttäydytään, vaan alkaa jalat pyyhittyään toimittamaan asiaa. Sellainen on pohjalainen.”

Missä sä liikut kun sä olet stadissa?

”En missään. Helsinki on mulle duunikaupunki. Mä lähden lauantaina Nizzaan ja sieltä Pariisiin ja pidän vapaata siellä. Täällä en käy muualla kuin Kämpissä. Siellä on niin hiljaista, ei joudu kohtaamaan ihmisiä. Syön Kämpin terassilla salaatin ja katoan saman tien. Julkisuus ei ole mitään muuta kuin taakka.”

Sulla on ateljeekoti Nizzassa?

”Rue Massenalla toisessa kerroksessa. Rolls Royce on maan alla.”

Kuulostaa hyvältä.

”Eivät ne ole mitään uusrikkausjuttuja, mä olen jo aikaa sitten ostanut ne, jo 80-luvulla.”

Sä pukeudut Versaceen. Entä Alahärmässä?

”Ei koskaan siellä. Ei se sovi sinne. Siellä mä oleskelen farkuissa, t-paidassa ja paljain jaloin. Versace ei ole mun merkki siksi, että se on Versace, vaan siksi, että se sattuu mitoitukseltaan sopimaan mulle. Yritin ostaa Armania, mutta ei, se ei istunut kivasti.”

Mun mielestä on nastaa, kun sä nautit avoimesti fyrkasta.

”New Yorkissa, Pariisissa ja muualla ihmisistä on hienoa, kun kuuluisa maalari ajelee Rollsilla.”

Seuraatko muuta kuin taidemaailmaa?

”Joo. Talous on välillä jopa kiinnostavampaa kuin päivän politiikka. Mua eivät Lähi-idän tapahtumat kiinnosta niin paljon kuin se, mitä meidän taloudessa tapahtuu.”

Pidätkö kotimaista taidemaailmaa pystyssä? Ostatko kotimaista nykytaidetta?

”Mun galleria on Kuvataideakatemian vieressä, ja olen jo kauan ostanut nuorten töitä. Ne tuovat nätisti kutsukortin näyttelyyn, ja kyllä mä ostan koko ajan, vaikka ne ei ehkä maailman parhaita sijoituksia olisikaan. On mulla meidän vanhemmiltakin nykytaiteilijoilta jokaiselta jokin työ. Vaikka ne tölvivät mua melkein päin naamaa, mä en välitä. Mua kiinnostaa, onko niiden taide hyvää.”

Ketkä nuorista suomalaisista pystyisivät breikkaamaan ulkomailla?

”Ainakin Lontoossa opiskellut Mari Sunna..ja Nanna Susi on pärjännytkin hienosti Roomassa. Meillä on paljon hyviä, koska koulutus on älyttömän hyvää. Sen lisäksi matkat maailmalle näkyvät hienoina vaikutteina heidän taiteessaan. Suomesta puuttuu taiteen vienti. Meillä ei ole sillä puolella ketään. Usein näkee lahjakkaiden nuorten töitä, mutta ne eivät osaa markkinoida itseään eikä niillä ole ketään auttamassa. Ne menevät kuvaamataidonopettajiksi ja jäävät sinne. Niin käy useimmille.”