Breakdancen tarina: suomalaiset veivät breikkauksen takaisin juurilleen

City ja adidas Originals sukeltavat tässä Original Icons -juttusarjassa hip hopin ja urbaanin kulttuurin historiaan. Esiin nostetaan tärkeimmät tekijät eri alalajeista ja heidän kauttaan peilataan kulttuurimuodon matkaa pienten piirien alakulttuurista kansainväliseen valtavirtaan. Tässä jutussa tutustutaan breakdancen kehitykseen ja suomalaisiin osaajiin Flow Mo Crew'n Jussi Sirviön aka Focuksen kanssa.

Aiheen parissa jatketaan keskiviikkona Vivas.fi:ssä ja perjantaina SpinFM:n suorassa lähetyksessä kello 16.30.

---

”Alkuperäinen breikki lähti siitä, että oli bileet, joissa soi hyvä biisi ja joku sekosi niin kovaa, että siihen muodostui rinki ympärille”, suomalaisen breakdancen lähettiläs bboy Focus eli Jussi Sirviö selvittää.

”New Yorkissa oli tärkeä machoilu- ja egokulttuuri, joten battlesta muodostui lähtökohta. Alkuperäinen tyyli on sekoitus tosi monia juttuja. Alkuperäiset breikkarit eivät keksineet itse yhtään mitään, vaan ottivat siihen asioita muista tansseista tai kung fusta tai ihan mistä vaan ja teki ne New Yorkin hip hop -tyylillä.”

Juttusarjan kolmas osa lähtee liikkeelle jälleen New Yorkista, jossa breakdance, yksi hip hopin neljästä elementistä räppärin, dj:n ja graffitin ohella, sai alkunsa 1970-luvulla. 40 vuotta myöhemmin suomalaisella breakdancella on tärkeä rooli kansainvälisessä breikkikulttuurissa, nimenomaan alkuperäisen newyorkilaisen tyylin säilyttäjänä.

”Suomi piti breikin New York -tyylisenä, periaatteessa alkuperäisenä breikkaamisena, vaikka se on totta kai mennyt paljon eteenpäin siitä, mitä se oli 1980-luvulla. Vuosituhannen vaihdon jälkeen Keski-Euroopassa otti vallan über-akrobaattinen tyyli, tehtiin poweria ja haluttiin pelkästään lentää. Monet keskieurooppalaiset pioneerit, kuten Storm ja Switftrok Saksasta, olivat kyllästyneet, sillä he yrittivät 1980-luvulla tehdä New York -tyyliä niin hyvin kuin mahdollista. Kun he 2004 tulivat Suomeen, he olivat ihan ällikällä lyötyjä ja sanoivat, että mahtavaa, ihan kuin olisi takaisin New Yorkissa. He ovat hehkuttaneet sen jälkeenkin, miten onnellisia he olivat, että oikea bboy-tyyli tuotiin takaisin”, Focus kertoo.

Hip hopin syvintä olemusta pohtiessa päätyy usein puhumaan tyylistä, oli kyse sitten muodista, räppiflow'sta, tavasta breikata, soittaa levyjä tai tehdä katutaidetta.

”Puhutaan Style Warsista ja siitä, kuka on vienyt oman tyylinsä kaikista kreiseimmäksi. Oldschool-sanonnan mukaan jokaisella breikkarilla pitää olla niin vahva oma tyyli, että sen tunnistaa pysäytetystä siluetista. Pelkän varjokuvan pitää riittää, ei tarvii nähdä naamaa tai vaatteita, että tunnistaa kuka tanssija on. It's never what you do, it's how it's done”, Focus sanoo ja mieleen palaa DJ Anonymouksen viime viikon jutussa toistama sama lausahdus suomen kielellä.

Tarina kertoo kuinka Flashdance-elokuva esitteli 1983 ensimmäistä kertaa newyorkilaisilmiötä yleisölle ympäri maailman. Kun Yhdysvaltain länsirannikolla nähtiin leffan parin minuutin breikkipätkä, johon Rock Steady Crew'n tanssijat olivat ladanneet huikeimmat temppunsa, kuviteltiin, että breikkaus tarkoittaa ainoastaan näyttäviä ja akrobaattisia liikkeitä, vaikka iso osa perustekemisestä oli jätetty pois vain ajan niukkuuden vuoksi. Laji lähti kehittymään uuteen suuntaan.

”Ihan alussa breikkareiden oli tärkeä näyttää mahdollisimman cooleilta ja jorata makeasti. 1980-luvun vaihteessa tuli pyöriminen messiin. Kun se levisi New Yorkista ensimmäisen kerran ympäri maailmaa, niin totta kai jengi näki heti tuulimyllyt, swipet, headspinit ja muut tällaiset. Kaikki halusi tehdä niitä, pyöriä ihan sairaasti.”

Suomalaisen breikin alku

Katutanssien opettaminen aloitettiin Suomessa ensimmäistä kertaa kasarin alkupuoliskolla. Ensimmäiseksi opettajaksi nimetään Charles Salter. Vuosi oli 1984 ja Salter opetti ainakin breikkiä, poppingia, hip hopia ja lockingia.

”For all you new schoolers and old schoolers, Just to set the record straight, I was the first Street/HipHop/Bboy -teacher in Finland”, Charles Salter paaluttaa suomalaisen katutanssin fb-foorumilla käytävässä keskustelussa. Samassa keskustelussa muun muassa Tino ”Passi ja hammasharja” Singh ilmoittautuu yhdeksi Salterin oppilaista. Osa alkuaikojen katutanssiopetuksen kunniasta kuuluu aina viehättävälle Aira Samulinille.

Samoihin aikoihin Jyväskylässä alkoi breikkiopetus Kimmo Lahtisen johdolla. Ensimmäisiä pioneereja alkoi noihin aikoihin ilmaantua myös muualle Suomeen. Esimerkiksi Lieksaan, jossa Saksassa aloittanut Michael "Dj Miha" Geppert jatkoi rakastamansa lajin parissa turpaan saannin uhallakin.

Mikko Ahlgren, yksi Lahtisen oppilaista, teki pitkään tärkeää työtä suomalaisen breikkikulttuurin eteen ja otti muun muassa nuoren Sirviön oppipojakseen ysärin puolivälissä.

”Hip hop tuli mulle kuvioihin tanssin kautta. Ensin tuli tanssi ja Ahlgren opetti, että siinä on muitakin juttuja kuin se pyöriminen, että siinä on kulttuuri takana, johon kuuluu musiikki-, dj- ja graffitihommat. Rupesin tajuamaan, että se on enemmän kuin vaan se laji. Nykyisin musiikkia on joka puolella ja siitä saa helpommin ensikosketuksen kulttuuriin. Toisaalta, kun miettii musiikkia, mitä esimerkiksi radiosta nykypäivänä kuulee, sillä ei ole juuri mitään tekemistä kulttuurin kanssa.”

Breikkaus lähes loppui Suomessa 1990-luvun taitteessa. Kasarilla lajista imettiin kaikki mehut ja breikkarit kansoittivat mainoskuvaukset. Tapahtui ylikuumeneminen ja Suomessa breikkauksen kunniaa piti lähes yksinään yllä breikkari nimeltä Jesse13.

"1990-luvun vaihteessa breikki kuoli melkein joka paikassa, paitsi Saksassa, Ranskassa ja Briteissä. Media oli vetänyt ihan överiksi breikin hyväksikäytön. Se näkyi joka paikassa ja paljon enemmän kuin nyt. Se tuli puskista ja jotkut tyypit sai paljon fyrkkaa ja mahdollisuuksia. Kun media siirsi huomion seuraavaan kohteeseen, jengi kuvitteli, että se oli tässä ja lopetti."

Sirviö aloitti itse Ahlgrenin tunneilla vuonna 1995, 11-vuotiaana. Jo muutamaa vuotta myöhemmin oli aika valloittaa tanssilattiat vanhempien jätkien porukassa. Jyväskylässä oli jo ennen 2000-lukua vireä meininki hip hop -piireissä ja tapahtumapaikkoina toimivat paikallinen Lepakon vastine Lutakko sekä hip hopiin ja r'n'b:n erikoistunut baari-yökerho Domino (myöhemmin Blaze).

”Lutakon jamien vuosiluvuista en osaa sanoa. Ne oli Da Fixx Mob -bileitä, mitä Partasen Matti ja muut järkkäsivät. Käsittääkseni niitä oli ollut jonkin aikaa, mutta en aluksi päässyt niihin itse mukaan. Siellä oli jo silloin, ehkä 1997-1998, paljon suomalaisia räppäreitä esiintymässä. Siniset punaset miehet tuli keikalle, Ceebrot oli, Iwere ja Giant Robot ja tällaisia, mitkä tuli kansalliseen tietoisuuteen vasta muutamia vuosia myöhemmin.”

”Lutakossa me ei oltu siellä koskaan esiintymässä, mutta aina me oltiin siellä ringittämässä. Nykyään on hirveästi breikkikisoja, mutta silloin ne oli pikemminkin hip hop jameja, joissa oli räppärit lavalla, breikkarit lattialla ringeissä, painttarit notkumassa lattian reunalla ja sotkemassa vessoja. DJ oli tietenkin se, joka piti koko homman yhdessä.”

”Dominossa pääsin ensimmäisen kerran esiintymään muistaakseni 1997. Alaikäisenä sain vetää keikkaa, ja ehkä vähän keittoakin siinä sivussa. Domino ja myöhemmin Blaze ovat Suomen mittakaavassa aika isoja juttuja tässä kulttuurissa. Sitä ajatteli, että taasko pitää lähtee viikonloppuna Blazeen, mutta se oli kuitenkin paikka, jossa soi r'n'b ja hip hop, joka päivä, eikä ainoastaan yksittäisillä klubeilla. Se on aika hurjaa.”

Takaisin battleihin

Suomen uuden allon breikkarit kohtasivat ensimmäisen kerran Helsingin Gloriassa 1999. Pitkän hiljaiselon jälkeen aika oli kypsä uudelle suomalaisen breikkauksen sukupolvelle, joka oli saanut boostausta tekemiselleen ensin Run-D.M.C.:n ja Jason Nevinsin It´s Like That -hitistä ja hetkeä myöhemmin Bomfunk MC'sin tiukasta siteestä breikkikulttuuriin.

"Musavideot vaikuttivat maailmanlaajuisesti. Bomfunk näytti, että on olemassa suomalaisia breikkareita, jotka tekevät sen tosi hyvin. Monet ovat Euroopassa ja Australiassa asti tulleet sanomaan, että ovat aloittaneet breikkaamaan Freestylerin takia", Sirviö sanoo.

"Gloriassa 1999 oli ensimmäiset breikkiskabat pitkään aikaan, 1980-luvun Lepakon battlejen jälkeen. Internet oli uusi ilmiö ja siellä ei osattu yhtään käyttäytyä – kaikki jauhoi bullshittiä ja haukkui toisiaan. Kisoissa taso oli oikein hyvä, vaikka kaikki olivat kasvaneet erillään. Ne battlet laitettiin Youtubeen vuosi sitten ja ne lähti hyvin leviämään ja esimerkiksi yksi korealaistyyppi fanitti ihan sairaasti ja sanoi, että hitto miten siistiä 'euroysärimeininkiä'."

Sirviön jyväskyläläisryhmä Midpoint Rockers otti voiton ensimmäisessä kohtaamisessa. Samalla alettiin rakentamaan pohjaa suomalaisen breikkauksen suurimmalle menestystarinalle, Flow Mo Crew:lle.

"Nahisteltiin muutama vuosi, kunnes tajuttiin, että mehän tehdään ihan samaa juttua. Ei ole syytä haukkua toisia, kun voi treenatakin yhdessä. Jyväskylässä Midpoint alkoi hajoamaan, kun jengillä tuli muita juttuja, samoin kävi Savage Feetille Helsingissä. Päätettiin laittaa hynttyyt yhteen ja Flow Mo perustettiin huhtikuussa 2002."

Ryhmä alkoi tekemään kansainvälisesti duunia 2000-luvun alusta alkaen. Tarkoituksena oli jättää suomalaisryhmän nimi mieleen maailman kovimmissa breikkiringeissä.

"Pikku hiljaa se alkoi tuottamaan tulosta siten, ettei ihan kaikkia matkoja tarvinnut maksaa itse. Aina kun oltiin Suomessa, säästettiin rahaa ja treenattiin niin kovaa kuin pystyttiin. Sitten kun tuli kovat kisat, laitettiin massit likoon ja mentiin paikan päälle näyttämään, mitä suomalaiset osaavat."

"Ensimmäisissä kisoissa päästiin kolmansiksi, vaikka me oltiin ihan nassikoita niin breikkareina kuin ihmisinä. Ensimmäinen jami, jossa saatiin sellainen vastaanotto, että Suomestahan tulee kovia tyyppejä, oli eka Jenkkien reissu vuonna 2004. Se oli Freestyle Session -kilpailu, jota oli itse katsottu ysärin lopulla VHS:ltä ja ekassa battlessa vastassa Rock Steady Crew, jolla oli siihen asti kovin jengi kasassa sitten 1980-luvun. Se oli mieletön kokemus ja monet olivat sitä mieltä, että oltiin vähintään yhtä hyviä ellei parempia siinä battlessa. Lyötiin tosi monet ällikällä, kun he eivät olleet ikinä kuulleet Suomesta mitään. Siitä karsintakilpailusta meni molemmat jatkoon ja jäi vähän kytemään, kumpi sen oikeasti voitti."

"Revanssia on otettu monesti sen jälkeen, osa voitettu, osa hävitty. 2005 voitettiin Rock Steady Circle Kingz -kisan finaalissa. Siihen aikaan kovin moni ei pystynyt voittamaan jenkkejä missään. Ihan sama mitä teki, niillä oli se jenkkihype aina päällä ja ne voitti pelkästään nimellä. 2006 me mentiin New Yorkiin ja voitettiin Rock Steady Crew Anniversary eli niiden omien jamien ryhmäbattle. Ne on varmasti ne isoimmat voitot, vaikka reissuja ja voittoja on tullut paljon noiden jälkeenkin. Ne merkkaa meille eniten, mutta ovat myös tuoneet Suomen nimeä kartalle ja suomalaista katutanssia esiin."

Voitot ovat tuoneet Sirviölle itselleen aseman yhtenä maailman merkittävimmistä breikkareista. Tämä tarkoittaa muun muassa lukuisia tuomarointeja kisoissa eri puolilla maailmaa.

"Enää ei ole hirveätä kilpailumotivaatiota ja tarkoituksena on käydä parit kisa vuodessa. Mulla on takana pitkä ura ja paljon kolhuja, joten en pysty tekemään ihan niitä kaikkia juttuja, mitä aiemmin, koska kroppa ei anna myöten. Mun intresseissä on olla vahvasti kulttuurissa messissä, vaikuttaa eri puolilla ja olla hieman sivustakatsojana kisahommassa. Välillä pitää mennä sitten vähän hämmentämään soppaa."

Flow Mo:n breikkarit Sirviön johdolla välittävät tanssioppejaan katutansseihin erikoistuneessa Saiffa-tanssikoulussa.

"Opetus on mulle tärkeä juttu nykyisin. On siistiä antaa inspiraatiota ja saada sitä takaisin. Näen myös tuomaroinnin tärkeänä duunina, jota haluan tehdä jatkossa. Nykyisin jengi näkee BC Onen (toim. huom. maailman suurin breikkibattle) voittajat ja koittaa seuraavana vuonna näyttää samalta. Mun mielestä siellä pitää olla sellaisia tyyppejä, jotka pitää yllä näitä perinteisiä breikin arvoja, ettei homma lähde ihan lapasesta."

MoonTV kävi kesällä tutustumassa Saiffaan ja suomalaisbreikkareihin:

40 vuoden historiansa aikana breakdance on käynyt läpi aaltoliikettä, jossa vuorotellen jalansijaa on saanut akrobaattinen suorittaminen ja alkuperäinen tyyli, jossa breakdance nähdään enemmän tanssina, ja sitä kautta osana laajempaa kulttuuria. Suomessa laji on viety pitkälle ja tälle toivoisi tunnustusta myös julkisessa päätöksenteossa.

"Se ei ole vielä kansallisella tasolla tunnustettu taiteenlaji. Harrastajamäärät ovat massiivisia ja breikkarit ovat vieneet Suomi-kuvaa maailmalle merkittävästi, joten toivon, että breikki saa kymmenen vuoden päästä samanlaista valtiontukea kuin mikä tahansa muukin laji. Se, että siellä huomataan, että asiat muuttuvat ja vielä tehdään jotain sen eteen, vaatii aikaa. Kun meidän sukupolvi pääsee johtoportaisiin, rakenteet muuttuvat."

---

Suomalaisen breikin pioneerit
pääsevät ääneen uudessa dokumentissa

Hiski Hämäläisen ohjaamassa Suomibreikkiä 1983-2013 -dokumentissa käydään kattavasti läpi suomalaisen breakdancen 30-vuotinen taival. Ääneen pääsevät merkittävät suomalaiset breikkarit 1980-luvulta lähtien ja kuvamateriaalissa fiilistellään suomibreikkiä 1980-luvun Citykäytävän ringeistä tämän päivän SM-kisoihin.

"Olen itse breikannut 11 vuotta ja silloin, kun lähdimme tekemään haastatteluja, meillä oli tosi vähän tietoa ja haastateltavat neuvoivat seuraavan haastateltavan luokse. Flow Mo:n menestys maailmalla oli jo tiedossa, mutta varhaisemmista vaiheista oli todella vaikea löytää tietoa", Hämäläinen kertoo.

"Yllättävää oli se, että monilla breikkareilla oli hyvin samankaltainen tarina. Aluksi he olivat ujoja ja sitten, kun uskallettiin lähteä tekemään, niistä tuli tosi kovia. Monet myös pelkäsivät idoleitaan", muun muassa battlen syvimpään olemukseen terävästi pureutuvan dokkarin ohjaaja Hämäläinen jatkaa.

Kaksituntinen Suomibreikkiä-dokumentti saa ensi-iltansa perjantaina Joensuussa Rokumentti-festareilla. Seuraava näytös järjestetään Jyväskylässä, Oranssi Myrsky -tapahtuman yhteydessä. Elokuva pääsee myöhemmin myös tv-levitykseen lyhennettynä versiona. DVD:nä dokumentin saa ennakkotilattua jouluksi kotiin.

Suomibreikkiä 1983-2013 -dokkarin takana on Street Soul TV, jonka tarkoituksena on dokumentoida hip hopia ja katukulttuuria. Viime viikolla ryhmä aloitti Capoeira-dokumentin kuvaukset.