Rytmi on se veturi, sanoo hip hop -tuottaja

City ja adidas Originals sukeltavat tässä Original Icons -juttusarjassa hip hopin ja urbaanin kulttuurin historiaan. Esiin nostetaan tärkeimmät tekijät eri alalajeista ja heidän kauttaan peilataan kulttuurimuodon matkaa pienten piirien alakulttuurista kansainväliseen valtavirtaan. Tässä jutussa tutustutaan hip hop -tuottamisen saloihin Antti Salimäen eli Väiskin johdolla.

---

Sanotaan, että hyvä räppäri pystyy hoitamaan hommansa vaikka junankolina taustana. Sanonta voi pitää paikkansa Rakimin ja muutamien muiden kohdalla, mutta iso osa räpistä perustuu taitavien tuottajien kädenjälkeen. Sanonnan voikin kääntää hyvin myös toisinpäin: maukkaan biitin päällä kuka tahansa voi kuulostaa hyvältä räppäriltä.

Tässä Original Icons -juttusarjan osassa tutustutaan urbaanin rytmimusiikin, eri toten hip hopin tuottamiseen. Haastatteluun pääsee Loost Koos -räppibändistä tuttu Antti Salimäki aka Väiski aka Pianomies aka Andy Gymhill, jolla on pitkä historia paitsi hip hop -tuottamisen, myös bändisoiton saralla. Väiski pohtii haastattelussa muun muassa omaa musan tekemisen tekniikkaansa, sämpläämisen ja itse soittamalla tuotetun musan eroja, samplejen tekijänoikeuskysymyksiä, henkilöbrändin voimaa nykymusiikissa sekä eri genrejen välistä vuorovaikutusta. Samalla selviää seikka jos toinenkin Väiskin omalta musauralta.

Hip hop -tuotanto ei ole rakettitiedettä ja teknologian kehitys on tuonut jokaisen ulottuville tarvittavat välineet sen tekemiseen. Homman saa käyntiin mainiosti tietokoneella ja siihen hankitulla musasoftalla. Helpoimmillaan musiikintuotanto on palapeliä, jota leikitään intuitiivisilla ohjelmilla, jotka antavat selkeät vihjeet siitä, miten pitää toimia. Haastavimmillaan musiikintekijä käy läpi musiikillista tutkimusmatkaansa, jossa ei jätetä yhtää kiveä kääntämättä, jotta päästäisiin kosketuksiin jonkin uuden ja kiinnostavan kanssa.

Jostain on lähdettävä. Väiskille se on sointukierto.

”Siihen se sit oikeastaan jää. Loput tulee rytmiikan ja perusgrooven kautta. Rytmi on se veturi, joka vie eteenpäin melodisia vaunuja”, Väiski kuvailee.

”Meillä oli bändin rumpalin kanssa ennen rytmiryhmä, jolla pidettiin aina huolta siitä, että groove toimii. Totesin silloin, että rytmi on tärkeämpi kuin se, kuinka hienoa nuotitusta sieltä tulee. Rytmi on se, jonka kuulija tuntee aina. Kun ihminen seuraa musiikkia, ensimmäinen, spontaanein liike mikä syntyy, on nytkyminen rytmiin. Rytmi on se, joka riisuu modernissa musiikissa. Tovin saa istua Musiikkitalossa, missä olen oman osani klassista käynyt kuuntelemassa, että pääsee tilanteeseen, jossa ihokarvat nousevat pystyyn. Se ei välttämättä tule ihan ensimmäisillä jousenvedoilla. Kyllä ihminen siihenkin reagoi, mutta rytmi on paljon välittömämpi. Se on tavallaan askeettisempi, mutta menee samaan aikaan myös paljon syvemmälle alkuihmisen kerroksiin”, Väiski jatkaa.

Rytmin nostaminen melodian edelle on urbaanin rytmimusiikin peruslähtökohta ja juuret sille löytyvät kaukaa afrikkalaisista rytmeistä.

Sample vai itse soitettu?

Hip hop -musiikki pelaa paljon sampleilla eli muista biiseistä napsaistuilla katkelmilla, joiden avulla rakennetaan uutta musiikkia. Monet legendaarisimmista räppibiiseistä ratsastavat häikäilemättä suorilla sampleilla, jotka tuovat esimerkiksi vuosikymmenien vanhat soul- tai funk-klassikot uudessa muodossa uudelle yleisölle.

”Helpoin tapa aloittaa biitin tuottaminen on etsiä sample", Väiski sanoo.

”Se on hauskaa ja ennen kaikkea tosi voimakas tapa tehdä musaa. Jos käytät tunnistettavaa biisiä, niin otat valmiin mielikuvan ja lyöt siihen päälle jotain. Hyviä esimerkkejä on vaikka Will Smithin disko-rap-hitit, joissa sämplätyt biisit oli uskomattoman isoja diskobiisejä aikoinaan. Will Smithin biisejä kuunnellessa bailaat kahta biisiä samaan aikaan.”

”Oon itse ensisijaisesti musiikin fani ja teen sitä ensisijaisesti kuuntelemalla, kun yritän löytää sisältöä elämään. Räpin tekijän aivoissa tapahtuu se, että kun se kuuntelee jotain, se kuulee jonkun miellyttävän jutun, joka on niin hyvä, että sitä haluaa vaan toistaa ja toistaa. Biitintekijä poimii aktiivisesti itselleen miellyttäviä asioita. Siitä se lähtee, kun yhtäkkiä kuulet jonkun jutun, josta tulee välitön ahaa-elämys. 'Hei, otan tän osan tästä ja laitan tiettyjä rumpuja ja korostan jotain, niin tästä tulee jotain himmeätä, jota voin kuunnella pari tuntia putkeen.'”, Väiski hehkuttaa.

”Voima, mikä ajaa käyttämään samplea on siinä, että se fiilis on niin helposti kuviteltavissa. Mulla pitää olla aina valmis mielikuva päässä. Audiokuva, jonkinlainen abstrakti mallinnus valmiista jutusta, jonka saa rakennettua tosi helposti samplejen avulla. Se ei ole kuitenkaan ainoa tapa sämplätä. Toinen tapa on lähteä tutkimaan sampleja ja katsoa mitä ne voi antaa. Otat esimerkiksi eri osia ja mahdollisesti järjestelet niitä uudelleen.”

Väiskin projekteissa on menty molemmilla tavoilla. Loost Koosin edellinen täyspitkä <3 (Pienempi kuin kolme) oli pitkän työn tulos, jota hiottiin tarkkaan. Sen jälkeen oli vuorossa Wincave-mixtape, jonka tekeminen oli suoraviivaista.

"Se tehtiin neljässä päivässä. Suurin osa oli valmista kolmessa päivässä, mutta vielä neljäntenä DJ Arsin kanssa miksailtiin räppejä ja kirjoitin itse pari säettä. Se oli palkitsevaa, sillä oman levyn tekeminen tuntui välillä enemmän ottavalta kuin antavalta, koska siinä kesti niin pitkään ennen kuin sai palkinnon. Tuollainen raaka, hetkessä tekemisen ilosta tehty mixtape on tosi luonteva ratkaisu siihen rakoon ja kuulostaa tosi freshiltä."

"Mixtapella noudatetaan genren sisäisiä kulttuurisia juttuja, eikä siihen tarvii miettiä, mitä biittejä laittaa. Wincavesta ei tehty edes mitään fyysistä kappaletta ja se taitaa olla edelleenkin Soundcloudissa ladattavissa ilmaiseksi, sen kun käy hakemassa. Mitään suoraan muiden tekemään biittiä siinä ei käytetty, vaan kaikki sämplättiin uudelleen itse, vaikka mixtape-kulttuurissa olisi voinut tehdä periaatteessa niinkin."

Väiskin mukaan jengillä on vaikeuksia tajuta, kuinka paljon korva työskentelee sämplätessä.

"Jos katsot esimerkiksi kuinka paljon tuossa hyllyssä on levyjä ja kuinka monta tuntia niillä on materiaalia", Väiski sanoo ja osoittaa seinällistä täynnä levyjä.

"Voi vaan miettiä, kuinka monta tuollaista hyllykompleksillista levyä joku J Dilla on kuunnellut matskua ennen kuin ne biisit ovat syntyneet. Se, että löytää esteettisesti oikean kohdan vaatii aikaa. Sä et vaan imuta sitä netistä tai vielä kauheampaa, mitä jengi tekee, on että konverttaa Youtubesta. Se on jo pyhäinhäväistystä ottaa valmiiksi kompressoidulla äänenlaadulla pätkä ja kompressoida sitä vielä itse lisää ja kohta ei ole jäljellä kuin digitaalikihinää."

Pois sampleista

Väiskin pääprojektina on tällä hetkellä suomalaisen hip hop-, soul- ja r'n'b-laulaja Neferin levyn työstäminen. Kyseisen levyn kohdalla tehtiin linjaveto olla käyttämättä lainkaan sampleja ja tuottaa itse kaikki saundit. Kyseessä ei ollut pelko tekijänoikeuskysymyksistä, vaan taiteellinen haaste, jonka soittaminen tekijöille antaa.

”Se haaste on se juttu. Itse en enää niin paljon sämplää, koska mulla on muusikkotausta ja haluan sen haasteen siitä, että se biitti pitää tehdä alusta loppuun itse. Sämpläyskin voi olla haaste. Haaste on se artistin elämäntapa. Se, että taiteilija tutkii äänen spektriä”, Väiski maalailee.

"Mun räpillinen pohja on Loost Koos -bändissä ja meilläkin on aika suoraviivaista diskohittiä, joissa ei välttämättä ole koeteltu taiteellisia äärirajoja. Haaste siinä onkin usein se, miten saa muutamasta palasesta rakennettua mahdollisimman hienon tornin. Tuoreimmalla <3-albumilla lähdettiin haastamaan tunnepuolta."

Sampleihin liittyvien tekijänoikeuskysymysten lisäksi samplejen ylivalta hip hopissa on väistymässä muistakin syistä, joita Väiski listaa.

”Näkisin kolme rintamaa siinä, miksi sampleista siirrytään pois päin. Ensimmäinen on se, mikä todettiin juuri Super-Jannen kanssa keskusteltaessa, että räppi oli jenkeissä 2000-luvun alussa murroksessa. Oli paljon erilaista ja erikoistakin saundia, eikä tekijät oikein tienneet, mistä tulee hitti. Sama on ollut suomalaisessa musiikkikentässä. Räppi on tehnyt kasvua ja nyt ollaan Suomessa jenkkien ysärin kulta-aikaa vastaavassa tilanteessa. Suomalaiset tekijät on ominut räpin sillä 90-luvun estetiikalla ja sitä laitetaan musaankin, mutta samaan aikaan mietitään, että onko tää jo tehty, onko tää mulle omaleimaista ja jaksaako jengi kuunnella tätä enää? Halutaan tehdä jotain vähän erilaista ja uutta saundia haetaan myös yleisön suosion kautta”, Väiski aloittaa kolmen kohdan listauksensa.

”Toinen taso on se, jolla toimii perinteinen Memphis-tyylinen musiikintekijä. Siinä yhdessä MTV-leffassa (Hustle & Flow) on kohtaus, josta näkee, mistä itse tehdyn musan yksinkertaisuus voi lähteä. Ne vaan painelee jotain, mutta lopputuloksesta tulee tosi vahva. Tarkoitan sitä, että räppituottajat eivät ole välttämättä kaikista musikaalisimpia tyyppejä, mutta ne voi löytää tosi vahvoja ideoita. Syntetisaattorit on tosi yksinkertaisia käyttää ja teknologiaa on enemmän saatavilla.”

”Kolmas taso on se, että räppi on mainstreamiä, joka mukailee nykymusiikin kehitystä. Biisien pitää mahtua tiettyyn viitekehykseen, jotta se voi soida ohjelmavirrassa. Sen pitää yksinkertaisesti sopia siihen jollain tavalla. Se ei voi olla täysi kopio ja se voi olla erilainenkin, mutta siinä pitää olla karkkia korville. Enää ei voi soittaa tylsänkuuloisia biisejä. Poppi on tosi raskasta kuunnella, kun siinä on niin paljon kaikkea. Sellaisia elementtejä kuitenkin laitetaan sinne, koska se on ajan henki. Vaikutteita saa koko ajan kuuntelemalla muuta musiikkia. Vaikka omaehtoisesti kuuntelisi vain räppiä, silti altistuu päivittäin muullekin musiikille. On siis ajan henki siirtyä pois sampleista: muu musiikki on mennyt siihen suuntaan, niin räppi menee sinne myös.”

Rap on aina peilannut muuta musiikkia ympärillään. Genren nouseminen osaksi valtavirtaa vain lisää painetta ottaa vaikutteita ympäröivästä maailmasta. Jos ennen räpissä sämplättiin, jotta päästäisiin osaksi valtavirtaa, nyt siirrytään muihin suuntiin, jotta siellä pysyttäisiin.

”Pitää olla crossoveria”

”Henkilökohtaisesti tärkeä musiikin ohjenuora on ollut se, että pitää olla crossoveria. Oli mikä tahansa genre, niin aina pitää ottaa ja yhdistää erilaisia vaikutteita. Siinä ideaalitilanteessa tuplaa kuulijakunnan, mikä ei kyllä ikinä oikeasti tapahdu, mutta myös esittelee uusia ideoita erilaisissa viitekehyksissä. Jos miettiin räpin evoluutiota, niin niin se on mennyt. Run-D.M.C:n rokkiräppijutut ovat näistä varhaisia esimerkkejä. Sitä ennen oli diskon ja puhetyylin yhdistelmä. Sittemmin crossoveria on tullut suuntaan ja toiseen, tuoreena esimerkkinä Eminemin Rap God -biisi, jossa se räppää tosi nopeasti yksinkertaisen dubstepin ja siihen kuuluvan wobble-basson päälle. Crossoveria esiintyy ja kuuluu esiintyä. Yksi asia, jonka voisin sanoa kenelle tahansa musiikintekijälle, olisi, että pistä sitä crossoveria siihen musiikkiisi. Jos oot rock-muusikko, niin kuuntele salsaa ja laita niitä rytmejä siihen rokkiisi.”

Crossover on lähtökohta, josta postmodernin taiteen esimerkkitapauksena näyttäytyvää räppiä on aina tehty. Mainio tapa tutustua sämplätyssä musiikissa käytettyyn lainamateriaaliin löytyy Who Sampled -sivustolta, joka listaa eri biisien käyttämiä sampleja. Sieltä opimme esimerkiksi sen, että Tupacin California Love käyttää Joe Cockerin Woman to Woman -biisin pianosamplea, Warren G:n Regulate käyttää Michael McDonaldin I Keep Forgettin'ia raaka-aineenaan tai että Wu-Tangin C.R.E.A.M. ratsastaa The Charmelsin As Long as I've Got Youlla.

Miksaus

Missä tahansa musatuotannossa homma ei lopu vielä äänitykseen. Lopullinen laatuvaikutelma luodaan miksaamalla, joka saattaa harjaantumattomaan korvaan kuulostaa hämärältä salatieteeltä.

"Miksaaminen vaatii korvaa ihan eri tavalla kuin biitintekeminen. Siinä pitää kuulla sellaisia asioita, joita lopullinen kuuntelija ei edes tajua. Vielä pidemmälle menee masterointi, jossa tyyliin istutaan munan muotoisessa huoneessa, jossa ei ole mitään jälkikaikua ja et voi edes hengittää, ettei se kuulu."

"Musiikillisesti on aina tehtävä miksaus. Kaikkea ei voi saada, vaan pitää tehdä asioille tilaa. Jos sulla ei ole mitään alle sadan hertsin, on ihan varma että basari kuuluu. Jos puolestaan on esimerkiksi dubstepista tuttu wobble-basso koko ajan biisissä, on turha ihmetellä, miksei se basari kuulu läpi. Eikä siinä vaiheessa oikea ratkaisu ole laittaa sitä kovemmalle, sillä se vaan puuroutuu. Sinne pitää tehdä jollain tavalla sitä tilaa. Nykyään räppiäkin side-chainataan niin, että tietyt elementit väistävät esimerkiksi basarin. Lujuus ei ole se juttu. Jengi unohtaa, että niillä on käytössä oma volyyminappi. Laita musiikkia kovemmalle, äläkä miksaa dynamiikkaa pois."

Miksaus takaa laadun, mutta ei pelasta biisiä, jos alkuperäinen nauhoitus on tehty tökerösti.

"Miksaajan pitää tajuta, mikä on mahdollista. Käytännössä lopputulos kuulostaa sitä paremmalta, mitä paremmin alkuperäinen on tehty. Räppi antaa onneksi paljon tilaa raa'alle luovuudelle", Väiski sanoo.

Suomalaiset hip hop -tuottajat tekevät usein DIY-hengessä sekä biitin että miksaavat sen. Isoissa kuvioissa rapakon takana tämä on harvinaisuus.

"Se, että Suomessa hip hop -tuottajat tekevät kaikkea,  ei tarkoita, että maailmalla olisi näin. En usko, että esimerkiksi Kanye West on hirveän hyvä miksaamaan tai että sen biitit kuulostavat hirveän valmiilta."

Tarina kertookin, kuinka Kanye toimitti tuoreimman levynsä täysin raakamateriaalina huipputuottaja Rick Rubinille, joka kursi sen kuuntelukelpoiseen pakettiin.

"Ja Rick laittoi sen varmaan vielä jollekin miksaajalle, joka laittoi sen jollekin huippuluokan masteroijalle", Väiski kommentoi.

"Jos miksauksen tekee hyvin, biisin pystyy tuomaan esiin sellaisessa valossa ja korville sopivissa mittasuhteissa, että se toimii parhaiten. Siinä ei kuitenkaan keksitä ideaa. Voit olla tosi hyvä tekemään musiikkia ja keksimään ideoita, vaikka et osaisi miksata ollenkaan. Miksaaminen vaatii korvaa ihan eri tavalla kuin biitintekeminen."

Miten alkuun?

Väiskin omalle tuottajauralle mahtuu valikoima oleellisimpia musasoftia ja soittimia, joita hip hop -tuottajien työkalupakista voi kaivaa. Softapuolella tutuksi ovat tulleet ainakin Reason, Ableton Live, Fruity Loops, Cubase ja Logic. Raudoista käytössä on ollut totta kai sämpläämisen lähtökohtana toimivat levarit, erilaiset syntetisaattorit sekä legendaarinen MPC-rumpukone.

"Jos joku, joka tätä haastattelua lukee, haluaa aloittaa tekemään räppiä, suosittelen Abletonia. Siinä on helpoin sämplätä ja sämpläämisessä on lyhin oppimiskäyrä. Siinä on kuitenkin, kuten Fruity Loopsissa, uskomattoman huono graafinen käyttöliittymä. Mun näkö on huonontunut, kun olen tuijottanut liian läheltä ruutua."

Väiski painottaa, että työkalujen valinta on toissijaista. Ensin pitää olla idea, jota lähteä toteuttamaan. Sävellyksen saa tehtyä nykyisin helposti esimerkiksi puhelimeen asennettavalla ohjelmalla, ilman ideaa ei kuitenkaan synny sävellystä. Lyhin tie idean alkulähteille löytyy kaivamalla esiin referenssibiisejä, jotka toimivat jonkinlaisina merkkipaaluina loputtomien mahdollisuuksien viidakossa.

Hip hop -tuottamisen alkuun pääsee helposti ja neuvoja löytää googlaamalla. Kannattaa tutustua esimerkiksi mahdollisiin laitteisiin ja siihen, mistä elementeistä räppibiitti muodostuu. Biitintekovideoita on Youtube pullollaan. Niihin tutustumisen voi aloittaa vaikka Basson foorumin Näin niitä biittejä kuuluu tehdä -keskustelusta.