Blogi

Mä olen niin kaivannut.
Kulkenut aivan liian kauan otsa rutussa ja silmät loskassa.
Unohtanut miltä se tuntuu, mitä se saa aikaan ja melkein luopunut kaikesta toivosta.
Mutta nyt.
Mielen täyttää odotus.
Nauru on herkässä.
Pörriäinen alkaa heräillä.

Huomasitteko?
Se on tulossa takaisin.
Valo.

Valo todellakin saa ihmeitä aikaan. Viikonloppuna Töölönlahti täyttyi ihmisistä, jotka kääntyivät kasvot valoon päin hymy kasvoillaan. Seisoivat ja imivät valoa itseensä. Liityin seuraan kirjavaan ja imin valoa. Ja jo muutaman tunnin paistattelun jälkeen mieli oli virkeä ja kuinka ollakkaan kevätpörriäinen antoi ensimmäiset merkit itsestään.

Kevät on ihanaa aikaa. Jokainen kaksilahkeinen on unelmauros ja hormonit hyrrää ylikierroksilla. Toisilla se alkaa vasta huhtikuussa. Itse kuulun ihmisryhmään, jolla jo muutama tunti aurinkoa saa moottorin käynnistymään. Hih. Ah, tätä olen odottanut jo muutaman kuukauden. Tämän voimalla kestää marraskuun ja joulukuun.

Huaaaaaaaaaaah ja Jeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeee =D

Minullako stressiä, ei suinkaan. Pitkä päivä, liikaa liikkuvia osia ja sit hukkasin mun mp3:n ja sekös vituttaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa. Mä en ole koskaan hukannut niin paljon asioita kuin tänä vuonna.

Mä olen kipeästi loman tarpeessa. Mitä nopeammin sen parempi. Mutta vielä 3 viikkoa olisi kestettävä. Siinä ajassa tosin ehdin hukkaamaan koko omaisuuteni. Huoh.

Joskus tekee hyvää vain päästää irti,
antaa mennä,
hypätä ja nauttia ilmalennosta.
Seurauksena rauha, rentous ja tyydytys.

Viimeaikoina olen syystä tai toisesta törmännyt miehiin, jotka etsivät sitä välittömästi jalat alta vievää rakkautta.

Olen itse myös sitä ajoittain kaivannut, mutta pohtinut myös onko se todellisuudessa enää mahdollista. Kolmekymppisenä monella on jo useita kariutuneita suhteita takana. Takana on myös muita suhdesolmuja, joista jää jäljet syvälle. Voiko siis olettaa että tämä arpinen yksilö voisi unohtaa kaiken kokemansa ja oppimansa ja palata takaisin alkuun? Voiko sinisilmäiseen, kaiken uskovaan, toivovaan ja anteeksi antavaan palata?

Kuuluuko se ”päätä huimaava hullu rakkaus” nimenomaan ensirakkauteen? Kun kaikki on uutta, ihmeellistä ja niin huumaavaa, kun se toisen osoittama huomio ja rakkaus ovat uutta ja koukuttavaa. Ajammeko siis itsemme umpikujaan, jos metsästämme tuota tunnetta? Voiko olettaa, että kolmet treffit käytyään voisi olla täysin hullaantunut? Jos ajattelen omaa treffihistoriaani, niin aika ihmemies saa olla, jos niin kävisi. Tiedän toki nopeasti kiinnostaako vastapuoli lainkaan. Sen itse asiassa tietää parissa minuutissa, mutta mitä odottaa sen jälkeen? Riittääkö se, että toisen kanssa on hyvä olla ja hauskaa? Vai pitääkö olla se ”ajan metrolla ohi pysäkistäni” tyyppinen sekotila päällä alussa?

Voisiko joku selittää, miksi on olemassa joukko miehiä, jotka kulkevat liian lyhyissä housuissa? Tiedättehän ne, joilla lahje loppuu hyvissä ajoin ennen kengän alkamista ja välistä vilkkuu tennissukka. Onko joku muotivillitys jossain vaiheessa turmellut kokonaisen sukupolven miehiä? Haluaisin ymmärtää.

I Rinnat ensitreffeillä

Aina välillä törmää todella mielenkiintoisiin keskustelunaiheisiin. Keskustelu lähti liikkeelle mahdollisen treffitilanteen pukeutumisvaihtoehdoista. Naisen kaula-aukon koko saattaa vaikuttaa seuran keskittymiskykyyn merkittävästi. Tämä taas saattaa luoda seuran aivokapasiteetista vääristyneen mielikuvan.

Onkin siis tärkeää miettiä etukäteen kuinka esillä haluat rintojesi treffeillä olevan. Liian suuri kaula-aukko aiheuttaa ajatuksen jähmettymistä ja niskalihasten kiputiloja. Liian pieni taas saattaa mahdollistaa keskustelun, mutta rintasi jäävät täysin paitsioon. Ja jos naiset olemme ihan rehellisiä, niin sehän olisi aivan kauheaa. Sehän tarkoittaisi, ettei hän himoitse sinua.

Entäpä kuinka imarreltu saat olla huomiosta? Saatko rohkaista ja kiusata treffikumppania nojautumalla eteenpäin? Seuraako änkytystä ja lisää nyökkäilyä, vai punastuminen ja treffien pikainen päättäminen johonkin yllättävään menoon vedoten?

Tänään olemme pohtineet ikuisuuskysymyksistä mm. seuraavia :

a) Ottaako kaunis mut hiukan tyhmä mies?

Tätä puoltaa moni seikka. Kohtuullisen kauniita ihmisiä on suhteellisen paljon. Viisaita ja fiksuja taas on harvemmassa.

b) Fiksu mut ruma ku saapas?

Ah, tulimme tulokseen, että tämä on aina mahdoton yhtälö. Pitäähän kumppanin olla sellainen, että sitä tekee mieli koskea muullakin kuin kumihanskan kanssa.

c) Alkaisiko vain leikkiä nuorten miesten kanssa?

Tämä on aina potentiaalinen vaihtoehto, mutta hieman kuluttavaa toimintaa pidemmän päälle. Tähän liittyy myös riskinsä. Ensinnäkin hyvän leikkikaverin löytäminen vaatii aina liudan huonojen kohtaamista. Toisekseen, hyvän leikkikaverin osuessa kohdalle, saattaa mieli tehdä tepposet ja leikki käydä liian vakavaksi. Seuraa tietenkin vain sydänsuruja.

d) Jos kuitenkin edelleen etsis jotain merkityksellistä?

Miten helpottaisi etsintää? Miten lievittäisi pettymyksiään ilman, että muuttuisi kyyniseksi ja epäluuloiseksi? Tämäkin vaihtoehto sisältää mahdollisuuden sydänsuruihin.

Hmmmm, voimme siis päätellä, että kaikissa vaihtoehdoissa on huonot puolensa. Kaikki potentiaalisesti hyvät vaihtoehdot sisältävät myös riskinsä ja mahdollisuuden itsensä satuttamiseen. Mutta eihän mitään voi saada, jos ei uskalla ottaa sitä riskiä?

osa I

Olin kaksi päivää töistä poissa. Aamulla möngin ylös aivan liian aikaisin. En ole ennen kokenutkaan mitään unettomuuteen viittaavaa, mutta nyt heräsin 03.45 saamatta enää unta. Olinhan tuossa vaiheessa nukkunut jo huimat 3 tuntia, joten oli jo korkea aika herätä. Liekö tarttuvaa laatua.

Tänään kävellessäni käytävällä tuli useampi ihminen hihkumaan:” Jeeee, sä oot töissä! Älä enää ikinä oo poissa!” Hih, ja mun muuten kurja oloni parani välittömästi huomattavasti. Muistin miksi teen työtäni, miksi olen 90% ajasta hymy huulilla lähtiessäni töistä. Aina välillä on hyvä muistuttaa itseään tai saada muistutuksia siitä, miksi työtään tekee.

osa II

Päivän kruunasi kuitenkin seikkailu ravintoloiden ihmeelliseen maailmaan. Menimme ystäväni kanssa testaamaan uudistunutta XXXX ruokaravintolaa, vaikka aiemmat kokemuksemme ovatkin olleet huonoja ja hyvin huonoja. Palvelu on hidasta, todella hidasta ja aivan olematonta. Kerran ehdimme odotella pöydässä 20 minuuttia katsellen tarjoilijoiden höpöttelyä katse kontaktin ottaen, kunnes kyllästyimme siihen, ettei kukaan ollut edes juomia tullut kyselemään. Laittaessamme takkejamme niskaan tuli sitten eräs tarjoilija kysymään että mitä saisi olla. Totesimme ettei enää kiitos mitään.

Tänään tämä kyseinen ravintola pääsikin sitten aivan uusiin ulottuvuuksiin. Aloittaessani syömään annostani löysin sieltä niitin. Kyllä, sellaisen jolla nidotaan papereita yhteen. Että sellaista. Ravintola XXXX pysyy siis edelleen sillä paikalla minne se kuuluu.

Aaaaargh! Pää hajoaa näiden jeesutelijoiden kanssa. Kyllä, näen punaista kun joku viittaakin uskontoon elämänsä ohjenuorana. Kunnioitan syvästi ihmisiä, jotka ovat löytäneet sisäisen rauhansa, keinolla millä hyvänsä, mutta yhdellä ehdolla. Älä vittu tyrkytä keinoasi mulle. Nih.

Niitä tuputtajia pukkaa tasaisin väliajoin esiin markkinoimaan hyvin aggressiivisesti omaa uskoaan. Jos ei muualla, niin sitten täällä. Tunnustan olevani tässä suhteessa hyvin rajoittunut. En myöskään siedä rasisteja, homofoobikoita jne. Mutta kaiken huippu ovat nämä jeesustelijat. Tässä luterilaisessa yhteiskunnassa he voivat vapaasti tuputtaa omaa arvomaailmaansa oikeana. Yhtä kärkästä markkinointia esimerkiksi skientologeilta ei hyväksyttäisi.

Sainpas sanottua. Helpotti.

Siitä on kauan. Huone oli vaaleanpunainen ja ikkuna yksinkertainen. Ulkona oli harmaata ja tuulista. Ulkona oli uutta ja pelottavaa. Matka kauas olikin matka oman pääni sisälle. Matkalla sinne tämä kappale soi uudestaan ja uudestaan. Nyt ymmärrän miksi.

Bittersweet Me

I move across, innocence lost
All flashing pulsar
I move across the earth in my new pattern shirt
I pass satellites

’you’re so bitter,’ your complaint
I can’t get you anything.
I don’t know who you’re livin for
I don’t you at all anymore.

I’d sooner chew my leg off,
Than be trapped in this.
How easy you think of all of this as bittersweet me

I couldn’t taste it
I’m tired and naked.
I don’t know what I’m hungry for
I don’t know what I want anymore

I move across, candy floss
I move like a tank
I move across the room
With a heart full of gloom.
I’m stronger than you think.

Oh my peer,
Your veneer is wearing thin and cracking.
The surface and forms underneath,
Underneath is lacking.

I’d sooner chew my leg off,
Than be trapped in this.
How easy you think of all of this as bittersweet me

I couldn’t taste it.
I’m tired and naked.
I don’t know what I’m hungry for.
I don’t know what I want anymore.

You move across, innocence lost,
All static and desire,
You’re blue in the face from navel gaze,
You set yourself on fire.

You strip down and lay yourself out,
I know you can’t fake it,
But are you tired and naked?
Are you tired and naked?

I’d sooner chew my leg off,
Than be trapped in this.
How easy you think of all of this as bittersweet me

I couldn’t taste it
I’m tired and naked.
I don’t know what I’m hungry for.
I don’t know what I want anymore.

(R.E.M.)