Blogi

Näytetään kirjoitukset maaliskuulta 2008.

Vihasta  11

Aina vihaiset ihmiset hämmentävät. En nyt tarkoita ihmisiä, jotka ovat syystä tai toisesta suuttuneet ja siksi vihaisia. Vaan tarkoitan ihmisiä, joista huokuu määrittelemätön ja kohdentamaton viha koko maailmaa kohtaan. Se huokuu sanojen väleistä ja valuu pitkin katuja. Tiedätte varmasti ihmistyypin. Ihmiset, jotka keskittyvät vikoihin, ongelmiin ja korkeisiin esteisiin ja niitä voivotellessaan eivät näe sen vian ympärillä olevaa kaunista, ongelman vieressä olevaa ratkaisua tai korkean esteen alakulmassa olevaa ovea.

Ymmärrän vihan kyllä olevan puhdistava ja voimaa antava tunne, mutta pidemmän päälle luulisi sen olevan äärettömän kuluttava tunne. Vihata pitää, mutta ajallaan siitä on hyvä päästää irti, jotta voi surra. Ja surra pitää. Niin paljon, että surut on surtu ja voi siirtyä eteenpäin. Jämähtämällä vihaansa, jämähtää elämässään. Toisinaan se viha, joka antaa voimaa, voi kantaa hetken eteenpäin. Kantaa kriittisimmän ajan, mutta se ei ole hyvä ystävä pitkällä matkalla. Se imee voimat, vetää silmät kieroon ja sammuttaa valot.

On tietenkin ymmärrettävää, että toisinaan itse kukin on oman raivonsa, pahan olonsa ja elämäntuskansa keskellä yksin ja sokeana. Itse olen tuossa tilassa aina kun räntää sataa vaakasuoraan. Ja nyt kevään tultua kaikki on niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin ihanaa.



Muistatteko?  10

Mitkä ovat olleet positiivisella tavalla mieleenpainuvimmat mainokset? Itse muistelen lämmöllä muutamia mainoksia ja toisaalta myös ihmettelen, miksi esimerkiksi naisille suunnatut ripsiväri, hiusväri ja sukkahousumainokset eivät koskaan pelaa huumorilla.

Lämpimän värinän saa aikaan muisto menneestä Mynthon mainoksesta, jossa kaksi ahavoitunutta könsikästä pelasivat raa’assa kylmässä ilmassa koripalloa. Koripallokenttänä toimi jäälautta ja miehet olivat shortseissa. Maailma pysähtyi aina muutamaksi sekunniksi katsellessa sitä ähinää ;D.

Toinen aina hymyn kasvoille sytyttävä mainos on aikanaan pyörinyt Fizz mainos. Nainen soittaa miehelle töihin ehdottaen ”lähdetäänkö Fizzille”. Seuraava kuva onkin siitä kuinka mies odottelee lentokentällä ja nainen terassilla. Tämä lämmittää mieltä, koska itse olisin myös ollut salamana lentokentällä ;D.

Kolmas, ja ehkä paras näistä kaikista on kuitenkin mainos jossa Susanna Haavisto istuu kyllästyneenä jalkapallokentän katsomossa seuraamassa junnujen peliä. Sää on harmaa, kaikki on harmaata. Kesken kaiken pelissä tapahtuu jotain, joka saa Haaviston esittämän äidin hyppäämään pystyyn ja huutamaan raivoissaan ”Tapa se! Tapa se!”. Tätä voi aina muistella kahlatessaan loskassa harmaassa Helsingissä.


minä ja alkoholi osa 1  6

Kyllä, sille on täysin hyvät syyt miksi en juurikaan käytä alkoholia...

hyvä syy nro 1

Mua alkaa aina tolkuttomasti nukuttamaan. Ruuan kanssa otin lasin punkkua ja olen ihan valmis unille. Ja kello on nyt 14.30. Sama toiminta ilta yhdeksän jälkeen ja mä sammun niille sijoilleni.

Eläköön pepsi max ja sen sisältämä kofeiini =)


Pysykää maalla ja rinteissä ;D  4

Hurraa! Helsinki on jälleen tyhjentynyt. Juhlapyhät ovat lempiaikani Helsingissä.
Jo muutaman vuoden olen viettänyt juhannukset Helsingissä, samoin pääsiäiset.

Kaupunki on ihanan rauhallinen, autot vähenevät aina vähintäänkin kolmannekseen
normaalista. Kaduilla voi kävellä ilman loputonta liikenteen jyrinää ja pujottelua
ihmismassan läpi. Kaupoissa, koska ne ovat auki ainakin osan ajasta, voi haahuilla
vapautuneesti.

Nautiskelkaamme siis ihanan autiosta kaupungista =)


Niin mitä haitkaan?  6

” Niin ymmärrän kyllä. Mutta ehkä pohjimmiltaan on kyse jostain muusta. Mitä haet? Mitä tarvitset? Seksijumalaa vai hyvää tyyppiä? Muotigurua vai Ihmistä? Kaupasta ostettavaa blingbling-kulissia vai aitoa kohtaamista? Hetkellistä hinkuvinku-ihk-tunnetta vai pysyvämpää toiseen tutustumista ja toisen kunnioittamista? ”


Mä voin lähteä =D  5

Tein eilen ruokaa kotona ensimmäistä kertaa 6-7 kuukauteen. Ensin ajattelin lähteä ulos syömään, mutta ajattelin olla viikonlopun säästöbudjetilla. Reissaaminen kun ei koskaan ole ilmaista.

Tuo eilinen sai havahtumaan, että todellakin tämän vuoden työpaikkani ja työmatkani aiheuttavat niin suuren vajeen vapaa-aikaan, etten todellakaan ole tehnyt kotonani asioita, jotka yleensä saavat minut rentoutumaan. En ole kokkaillut ihmisille, en ole leiponut…Osaankohan edes enää?

Lisäksi havahduin ajattelemaan, että nyt kun olen vihdoinkin saanut opintoni päätökseen, olen myös vapaa lähtemään. Ja tämä tuleva syksy ja talvi saattavat olla hetkeen se helpoin ajankohta. Niinpä tämän aamun olen viettänyt töitä tehden ja netissä surffaten. Olen laittanut kysymyksiä täynnä olevan meilin kaikille ystävilleni, joiden tiedän työskennelleen jossain päin maailmaa vinkkejä toivoen. Haluaisin pestin jostain lämpöisestä aurinkoisesta maasta ensi syksyksi ja talveksi.

Keväällä voin palata jälleen, mutta talvi olisi niiiiiiiiiiiiin mukava viettää jossain muualla.


Taipumusta kenties toistaa itseään?  5

Taipumusta kenties toistaa itseään?
Taipumusta kenties toistaa itseään?
Taipumusta kenties toistaa itseään?
Taipumusta kenties toistaa itseään?
Taipumusta kenties toistaa itseään?
Taipumusta kenties toistaa itseään?
Taipumusta kenties toistaa itseään?

Ei toki, enhän minä sellaista =P

Ah, elämä on koomista. Huomasin taas toistavani itseäni. Jälleen kerran huomaan suoltavani samoja lauseita perusteluiksi tilanteessa, jossa olen ollut usein. Perustelut ovat täysin samat kerrasta toiseen. Ja samanaikaisesti kyseenalaistan omat ajatukseni, ja senkin teen täysin samoilla lauseilla.

Jos yrittäisinkin yllättää itseni? Tulisin puun takaa ja kamppaisin kesken juoksun. Onnistuisiko? Kokeilen.



Autuaan rento.  7

Miten kirjoittaa autuaan hyvästä olosta kuulostamatta täysin imelältä ja tyhjänpäiväiseltä? Miten kuvailla sitä leijuntatilaa, jossa mainion lomailun jälkeen kulkee? En tiedä, joten en kuvaile.

Sen sijaan voidaan todeta, että olo on autuaan rento. D-vitamiinia on tankattu muutamaksi kuukaudeksi. Valo on tehnyt tehtävänsä ja huumorissa ollut tuumori on kadonnut. Elämä on jällleen asetettu perspektiiviin ja se on aina niin vapauttavaa. Uuuuh, miten sen perspektiivin onnistuukin ajan mittaan aina unohtamaan.