Täydessä seilissä

Naisen elämä on niin koomista. Vuoristorata kulkee niin hurjaa kyytiä, että heikompia hirvittää. Itse en ainakaan ohjaa tätä ohjusta. Ajatukset ja tunteet riehuvat valtoimenaan.

Olen jälleen palaamassa olennaisen äärelle. Täydellistä suhdetta ei ole. Kaikissa ihmisissä on puutteensa. Kaikissa suhteissa on hyvät ja huonot puolensa. Kyse on vain siitä, että mitkä huonot puolet ovat siedettäviä ja mitkä eivät. Ja tuota puntarointia käyn parhaillaan ja jälleen kerran.

Miten paljon helpompaa olisikaan ollut jos ensirakkauteni tai oikeastaan ainoa rakkauteni ei olisi ollut täynnä sontaa, jonka tietenkin näin kaiken anteeksi antavien vaaleanpunaisten lasien läpi aikanaan. Nyt tuon jälkeen olen hiljalleen todennut, että ensirakkauden jälkeen samanlainen hullaantuminen ei liene ainakaan itselleni mahdollista. Jokin on muuttunut. Kuinka pysyvästi, kuka tietää? Ja tästä kaikesta johtuen en osaa sanoa olenko rakastunut. En todellakaan tiedä. On rauha. En kaipaa mitään. On luottamus. En epäile. On kunnioitus. On läheisyys. On tuki. On haaveet. Mutta huumaa ei ollut alussa ja ei ole edelleenkään.