Blogi

Valtaosa suomalaisista nuorista voi hyvin. Valitettavasti meillä on kuitenkin yhä enemmän nuoria, joilla ei mene hyvin. Sulkeutuneisuus, yksinäisyys, kiusaaminen ja voimattomuus ovat monen nuoren arkipäivää. Nuorten syrjäytyminen on aikakautemme pitkäaikainen ongelma, johon tulee vastata sen vaatimalla vakavuudella. Itseasiassa olisi pitänyt tehdä jo paljon edellisen laman jälkeen, aina tähän päivään asti. Mutta parempi nyt kun ei milloinkaan.

Luvut kertovat nimittäin karua kieltään. Vuonna 2007 perusopetuksen jälkeisten opintojen ulkopuolelle jäi lähes 4 prosenttia nuoristamme. Ja sen jälkeen vielä ammattikoulutukseen päässeistä nuorista keskeytti yli 10 prosenttia opintonsa ja lukio-opinnotkin jäi kesken 4,2 prosentilla. Joka vuosi opintonsa keskeyttäneitä nuoria on siis yli 15 000.

Ongelmia on myös varttuneempien nuorten, jo täysikäisten keskuudessa. Kutsunnoista jää pois noin 20 prosenttia ikäluokasta. Näiden lisäksi varusmiespalveluksen keskeyttää 15 prosenttia aloittaneista ja siviilipalveluksen jopa 30 prosenttia.

Nuorisotyöttömyys on myös tänään todellinen vitsaus. Se on tullut maailman laajuisen laman myötä nuorison pahoinvoinnin rinnalle ja vaatii oman osansa. Viime vuonna alle 25-vuotiaista nuorista lähes 33 000 oli tahtomattaan työttömänä ja tilanne on pahentunut koko ajan ja rumimmat työttömyysluvut ovat vasta edessä tulevana keväänä.

Kaikki keinot näiden nuorten auttamiseksi ja nuorisotyöttömyyden nujertamiseksi on nyt otettava käyttöön. Tällaisissa asioissa pitää elää ajassa. Maamme hallitus onkin ajan tasalla asian suhteen. Tämän kevään ensimmäisessä lisätalousarviossa keskityttiin erityisesti työllisyyteen, nuorisotyöttömyyden hoitoon ja koulutuspaikkoihin. Tämä on hyvä ja tärkeä uutinen.

Nuorten syrjäytymisen kannalta riskialttiimpia hetkiä elämässä ovat niin sanotut nivelvaiheet eli tilanteet joissa siirrytään peruskoulusta toiselle asteelle tai opinnoista työelämään jne. Tämäkin haaste on tiedetty pitkään, mutta nyt vasta se on tiedostettu ja ryhdytty toimiin monin keinoin.

Tällä hallituskaudella nuorten hyvinvointiin on ohjattu varoja eri tavoin, esimerkiksi perusopetukseen ja opintojenohjaukseen panostamalla, opintotuen uudistamisella ja tasokorotuksilla, vakinaistamalla erinomainen ammattistartti-kokeilu koko maan kattavaksi, kehittämällä joustavaa perusopetusta erityisen opetuksen rinnalla, vain muutamia mainitakseni. Myös lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelmassa etsitään keinoja nimenomaan nuorten syrjäytymisuhkien ja pahoinvoinnin varhaiseen puuttumiseen ja tukeen.

Yksi osa syrjäytymisenvastaista työtä on heti vuoden alusta eduskuntaan tuotu hallituksen esitys nuorisolain muutoksesta. Ehkä lain numero HE1/2010 kertoo asian tärkeydestä ja arvostuksesta nykyhallituksessa. Muutoksella pyritään vaikuttamaan erityisesti niihin nuoriin, joilla on toisen asteen opinnot kesken tai kokonaan suorittamatta. Päätavoitteena on parantaa nuorten mahdollisuuksia saada tarvitsemaansa tukea, ja myös tehdä avun hakeminen mahdollisimman helpoksi. Ei riitä, että tarjoamme palveluita, vaan nuorten täytyy ne löytää. Itse asiassa niitä pitää tarjota ja jopa positiivisesti tyrkyttää.

Ensimmäinen keskeisistä esityksistä on aluetasolla paikallisten viranomaisten rakentava yhteistyö. Lailla luodaan siis jokaiseen kuntaan nuorten ohjaus- ja palveluverkosto, joka kokoaa tietoa nuorten saamista ja tarvitsemista palveluista. Verkoston tavoitteena olisi sovittaa yhteen eri viranomaisten tarjoamat palvelut niin, että nuoret löytävät palvelun helposti, ja saavat tarvitsemansa avun joustavasti. Tällaisen verkon jäseniä voivat olla kunnasta tai alueesta riippuen esimerkiksi opetus-, sosiaali-, terveys- ja esimerkiksi poliisiviranomaiset.

Toinen uudistus on etsivän nuorisotyön vakinaistaminen ja laajentaminen koko maahan. Vuonna 2008 kokeiltiin etsivää työparitoimintaa, jossa syrjäytyneitä nuoria tavoiteltiin aktiivisesti ja tulokset olivat rohkaisevia. Vuoden aikana tavoitettiin lähes 2000 nuorta, joista 1455 nuorta saatiin ohjattua tarvitsemaansa palveluun. Tämä on varmasti kannattava työväline erityisesti suurissa kunnissa, ja siihen on varattu valtion budjetista jo tälle vuodelle viisi miljoonaa euroa.

Eduskunnan sivistysvaliokunnan jäsenenä olen erityisen iloinen siitä, että hallitus on ottanut terävän otteen aiheeseen. Vuonna 2008 totesimme jo, että nyt on viimeinen hetki ryhtyä toimiin nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Valiokunnassa koimme tärkeäksi, että moniammatillista yhteistyötä tulisi helpottaa kaikin keinoin ja huutomme kuultiin.

Nuorten syrjäytymistä pyritään nyt siis ehkäisemään kaikin mahdollisin keinoin. Tämä on erityisen tärkeää syrjäytymisvaarassa olevan nuoren kannalta, mutta asialla on myös toinen puoli. Jokainen täydellisesti menetetty nuori maksaa yhteiskunnalle jopa 1,1 miljoonaa euroa. Valtiontalouden tarkastusvirasto on laskelmillaan todennut, että vuodessa menetetty nuori maksaa 27 500 euroa.

Syrjäytymisestä tuleva lasku on siis suuri, mutta ennen muuta se on aina inhimillisesti vielä suurempi tragedia. Nyt siis käärimme hihat ja jatkamme töitä pitääksemme kaikki nuoremme elämän pyörässä. Sen olemme velkaa maamme tulevaisuudelle.

Yksi talven kuuma puheenaihe on ollut lukukausimaksut. Heittoja, väitteitä ja mielipiteitä on riittänyt. Välillä ei tosin ole voinut olla toteamatta, että ei lukukausimaksuille, mutta kyllä luetunymmärtämiselle.

Me Kokoomuksessa arvostamme osaamista ja sivistystä. Jos nyt vielä tässäkin alleviivaan, että meillä ei ole mitään aikeita tai suunnitelmia ajaa lukukausimaksuja suomalaisille opiskelijoille nyt eikä jatkossakaan. Edelleen rautalangasta vääntäen: minä, opetusministerimme, kokoomus ja hallitus olemme kaikki sitä mieltä, että maksuton koulutus on jatkossakin suomalaisen osaamisen peruskivi.

Tämä hivenen humoristisia piirteitä saanut keskustelu lähti käyntiin, kun ministeriössä koulutusvientiä puinut työryhmä antoi ehdotuksia maamme strategiaksi siis koulutuksen VIENNISSÄ. Tämä esitys on herättänyt huolta eri puolueiden aikeista tuoda lukukausimaksut korkeakouluopiskelijoille. Pelkojen hälventämiseksi haluan edelleen muistuttaa, että tämäkään työryhmä ei ole esittänyt lukukausimaksujen käyttöönottoa suomalaisille opiskelijoille. Sen sijaan tämä työryhmä pohti, että mahdollisuus periä lukukausimaksuja ETA-alueen ulkopuolisilta opiskelijoilta lisäisi koulutusviennin mahdollisuuksia.

Erilaisia asioita varten ministeriöissä asetetaan laaja-alaisia työryhmiä. Työryhmille annetaan tehtävänanto, johon heidän pitää etsiä paras mahdollinen vastaus. Nyt kokoomuksen ollessa hallituksessa työryhmien työskentelyä ei ole haluttu rajoittaa. Ei ole siis kerrottu, mitä pitää ehdottaa tai mitä ei pidä ehdottaa. Tämä ei olisi edes mahdollista, jos katsoo ryhmien kokoonpanoa. Esimerkiksi opiskelun nopeuttamista pohtineessa työryhmässä oli edustettuna muun muassa edustajat SAK:sta, STTK:sta, Akavasta, EK:sta, Koulutuksen järjestäjien yhdistyksestä, Arenesta, Ylioppilastutkintolautakunnasta, Kuntaliitosta, valtioneuvoston kansliasta, opetusministeriöstä, opiskelijoiden SAMOKista, rehtorien neuvostosta, Lukiolaisten Liitosta sekä työ- ja elinkeinoministeriöstä. Ei tällainen joukko tarttuisi työhön, jos heille laitettaisiin sanat suuhun.

Työryhmät siis tekevät työtä avoimesti etsien parasta mahdollista vastausta tehtävänantoon. He esittävät ratkaisumallinsa ja sen jälkeen on kansalaiskeskustelun ja poliittisen päätöksenteon aika. Tässä keskustelussa otetaan sitten kantaa esimerkiksi lukukausimaksuihin.

Eli oletetaan, että jokin työryhmä esittäisi lukukausimaksuja suomalaisille opiskelijoille. Mitä sitten tapahtuisi? Fiksu opetusministerimme torppaisi esityksen jo tässä vaiheessa, heittäisi roskiin ja asia jäisi siihen. Kyse olisi siis poliittisesta arvovalinnasta. Näin myös opetusministeri Henna Virkkunen toimi heti huhujenkin lähdettyä liikkeelle. Hän ilmoitti useasti niin eduskunnassa kuin mediassakin, että ei tule esittämään eikä opetusministeriössä valmistella lukukausimaksuja.

Eli työryhmät eivät käytä päätösvaltaa tässä maassa, ja ennemminkin olisin huolissani joidenkin poliitikkojen sisälukutaidosta ja kyvystä ymmärtää lukemaansa.

Koko vaalikauden ajan ja pidempäänkin meidän tavoitteenamme on ollut turvata suomalaisen korkeakoulutuksen ja tutkimuksen laatu sekä parantaa opiskelijan edellytyksiä opiskella päätoimisesti. Tämän vuoksi toteutettiin mm. yliopistojen pitkään toivoma yliopistolain uudistus sekä opiskelijaliikkeen aiheellinen vaatimus opiskelijoiden toimeentulon parantamisesta.

Opiskelun edellytykset ja kansainvälisestikin arvostettu loppututkinto ovat paras tae opiskelijalle työmarkkinoille siirryttäessä. Toimeentulon parantamiseksi korotimmekin opintotukea 15 prosentilla ja vapaan tulon rajoja 30 prosentilla ensi töiksemme heti vaalikauden alussa, yli 15 vuoden tauon jälkeen. Tämä jos mikä on opiskelijamyönteistä politiikkaa, vaikka ei sekään toki riittävää. Opintotuen kokonaisremontti onkin jo suunnitteilla, mutta siitä ehkä lisää myöhemmin.

Keskustelussa on syytä muistaa, että korkea osaaminen on Suomen kilpailuvaltti kansainvälisesti. Korkeakoulutus ei ole ilmaista, mutta se on maksutonta Suomessa, koska yhteiskunnassa on tahdottu tarjota jokaisen saataville korkeakoulutusta. Jotta hyvinvointiyhteiskunta voidaan rahoittaa ja pelastaa, tarvitaan työtä ja työlle tekijänsä. Tämän vuoksi on tärkeää, että päätoimiseen opiskeluun on edellytykset ja että korkeakoulutukseen hakeudutaan taipumusten ja lahjakkuuden perusteella, eikä perheen varallisuuden tai koulutustaustan ohjaamana.

Minä sanon siis ei lukukausimaksuille, mutta kyllä luetunymmärtämiselle.