Blogi

Eduskunnan torkkupeitoista on noussut aikamoinen kohu. Ja minusta aivan syystä ja aiheesta. Minuakin hävettää ja nolottaa.

Mutta kerron teille nyt mikä tässä on alunperin mennyt metsään ja miksi kaikki maksaa näin paljon. Jos remonttia penkoisi lisää niin varmasti löytyisi lukuisia vastaavia juttuja. Älyttömyyksiä. Tuhlausta sanotte te ja sanon minäkin.

Vastaus tulee tässä: Museoviraston suojelupäätös.

Kesällä 2008 istuin eduskunnan työhuoneessa. Talossa oli hiljaista kuin huopatossutehtaalla. Ei tainnut paikalla olla muita kuin Ben naapuri huoneessa ja minä. Hetken kuluttua ovellani oli pieni ryhmä ihmisiä. Koputtivat ja kysyivät saavatko tulla katsomaan huonettani. No sehän sopi minulle. Katselin ja kuuntelin joukon keskustelua ja tilanteen vakavuus alkoi pikku hiljaa selvitä minulle. Selvisi, että 1979 – eli kolmekymmentä vuotta vanhat työhuoneet – Me 200 –lisärakennukset on nyt sitten suojeltu.

Yksi ryhmästä tutki kaapin reunoja ja ilmastointikoneen hormeja ja otti kuvia innostuneena. Ja uskokaa tai älkää yksi suurimpia ihastelun ja kuvaamisen kohteita oli vanhat ruuvit. ”Ai täällä on vielä näitä” –hihkaisu jäi mieleen. Talttapääruuvimeisseliin sopivia messinkiruuveja. Niistähän piti kuvia ottaa. Niin paljon, että filmiaikana olisin pitänyt kuvaamistakin tuhlaamisena.

Kyselin sitten hieman saneerauksesta ja kysyin, että saammehan nyt sitten kunnon työpöydät ja työpisteet ja pääsemmehän paperipinojen alla olevista sohvista eroon? Vastaus oli, että ei ei... mikään ei muutu. Siis tehdään valtava remontti, mutta mikään ei muutu. Työergonomia unohdettiin ja kaikki muukin. Työtavat ovat muuttuneet, mutta työhuoneet eivät suojeltuina saaneet muuttua. Joitain pöydänjalkoja suostuttiin muuttamaan korkeudeltaan, mutta ei mitään todellista ja järkevää työasentojen korjaamiseksi. Vanhat toimimattomat radiot jätettiin viemään tilaa puolet sivupöydästä ja niin edelleen.

Ehdotin, että eikö voisi tehdä niin, että jättäisi taloon yhden tai kaksi mallihuonetta, museohuonetta, kertomaan ajasta kun talo rakennettiin. Silloin eduskunnassa istuntoja pidettiin läpi yön ja ehkä sohvalle ja surullisen kuuluisille torkkupeitoille oli oikeaakin käyttöä. Pari huonetta olisi museohuoneina riittänyt hyvin ja muut olisi saneerattu vastaamaan 2010-luvun työnteon tarpeita. Mutta ei se käynyt. Eikä edes se, että ehdotin, että tehdään joka toisesta huoneesta edes sohvaton. Olisimme saaneet lisää kaappi- ja hyllytilaa ja kunnon pöytäpintaa. Mutta eihän sekään sopinut. Kun on suojeltu niin on suojeltu ja mitään ei saanut muuttaa.

Nyt huoneet on remontoitu. Ja mikään ei todellakaan muuttunut.

Tässä on siis perussyy siihen miksi kaikki maksaa ja miksi mennään metsään. Sohvat on nyt päällystetty jostain varmasti kalliilla tilatulla aivan samanlaisella kankaalla kuin vuonna 1979 oli tehty. Ei varmasti sekään lasku ole aivan edullisimmasta päästä. Kaikki huonekalut on tehty samoin ja näin myös tyynyt ja torkkupeitot, kun 1979 oli taloon sellaiset hankittu. Silloin siis varmaan aivan tarpeellisetkin. Mutta eivät todellakaan enää tänä päivänä.

Olen nostanut Sauli Niinistölle monta kertaa olematonta hattuani. Ja siksi, että hän on laittanut eduskunnan monet muut järjettömyydet kuntoon. Nyt ei enää ulkomaanmatkoja tehdä business-luokassa eikä asuta kaupungin parhaissa hotelleissa ja matkoille ei lähdetä bussilasteittain ja palkkiomatkamielessä. Kiitos tästä kuuluu Niinistölle. Ja mitä tekevät kansanedustajat. Itkevät lehdessä kun eivät saa enää matkustaa business-luokassa ja joutuvat muiden ihmisten kanssa samoihin penkkeihin. Tai valittavat kolmen tähden hotellien tasoa. Tai sitä, että eduskunta ei maksakaan kaikkia harrastuksia ynnä muuta. Ja tätä kapinoidakseen äänestävät lapsellisesti Niinistön puhemiesvalintaa vastaan. Myönnän, että silloin minua hävetti ja nolotti kansanedustajien toiminta.

Näyttää siltä, että myös eduskunnan remontti pitäisi ottaa puhemiehen tiukemmin omaan hallintaansa. Tässä talossa on niin paljon sellaista missä olisi Niinistölle töitä. Ei yksi Niinistö siis pysty kaikkea hoitamaan.

Peruskoulun eri oppiaineiden välistä tuntijakoa ja tuntimääriä ollaan paraikaa uudistamassa. Vuonna 2003 opetusministeri Maija Raskin (sdp) aikana taito- ja taideaineiden ja valinnaisuuden määrää laskettiin peruskouluissamme merkittävästi. Pian tämän jälkeen silloin tehty ratkaisu todettiin ja myönnettiin laajasti virheeksi. Tämän virheen korjaaminen onkin ollut yksi uudistuksen tavoitteista.

Me näemme perusopetuksen jatkuvan kehittämisen tarpeelliseksi ympäröivän yhteiskunnan muuttuessa. Suomalaisten lasten on jatkossakin saatava maailman parasta perusopetusta. Tämän lisäksi heille on tarjottava riittävät tiedot, taidot ja valmiudet, joita he tulevat elämässä pärjätäkseen tarvitsemaan.

Perusopetus on suomalaisen osaamisen kulmakivi. Sen vaaliminen palvelee koko koulutusjärjestelmäämme. Elinikäiseen oppimiseen kannustaa perusopetuksessa saatu oppimisen into ja ilo. Perusopetuksen tulevaisuutta pohtiessamme meidän on tarkasteltava paitsi opetuksen sisältöä ja tavoitteita, myös kouluviihtyvyyttä, oppimisympäristön kannustavuutta ja turvallisuutta sekä suomalaisen opettajankoulutuksen kehittämistarpeita. Kouluille tuleekin taata tulevaisuudessa riittävät resurssit tähän tärkeään työhön.

Perusopetuksen kehittämiseen onkin tällä hallituskaudella käytetty yli 200 miljoonaa euroa. Muun muassa opetusryhmäkokojen pienentäminen, erityisopetukseen panostaminen, koulujen kerhotoiminnan lisääminen ja opettajien täydennyskoulutus ovat tuoneet hyviä tuloksia. Myös jatkossa perusopetuksen riittävät resurssit ja opettajien osaamistaso on turvattava. Meillä on myös maailman parhaat, korkeasti koulutetut opettajat, jotka ansaitsevat myös suuren kiitoksen ja näin on syytä olla tulevaisuudessakin.

Opetusministeriö asetti keväällä 2009 työryhmän valmistelemaan peruskoulujen tuntijakouudistusta. Työryhmään kuului yhteensä 17 jäsentä, mukana yksi edustaja mm. SDP:stä, heidän johtava sivistyspoliitikkonsa Tuula Peltonen, yksi keskustasta Tuomo Hänninen ja yksi kokoomuksesta Raija Vahasalo. Mukana työryhmässä oli lisäksi mm. SAK:n, EK:n, Kuntaliiton ja Suomen Rehtorien edustus.

Me näemme kokoomuksessa, että perusopetuksen uutta tuntijakoa pohtineen työryhmän esitys vastaa päätavoitteiltaan yhteiskunnan koulutusjärjestelmälle asettamiin muutostarpeisiin.

Työryhmän esityksestä annettiin kuitenkin noin 200 lausuntoa. Myös me kokoomuksesta annoimme oman lausuntomme, jossa esitimme muutoksia työryhmän esityksiin mm. taito- ja taideaineiden määrän lisäämisen varmistamista ja koululiikunnan lisäämistä. Nämä tuovat koulupäiviin oppimisen iloa. Lausunnossa vaadimme myös mm. tehtävien uudistusten kustannusten korvaamista kunnille täysimääräisesti.

Kouluviihtyvyyden lisäämiseen ja koulutuksellisen tasa-arvon edistämiseen esitys tuo runsaasti työkaluja. Kokoomus pitää erityisen tärkeänä sitä, että esityksellä turvataan minimituntimäärän nosto myös niissä kunnissa, joissa nyt tarjotaan oppilaille minituntimäärä opetusta eli perusopetuksen aikana lähes yhden lukukauden verran vähemmän opetusta. Nykyinen tilanne ei ole meistä kestävä suomalaisten lasten yhdenvertaisuuden kannalta.

Olemme vaatineet, että työryhmän tuntijakoesitys käydään vielä huolella läpi ja tehdään siihen tarvittavat muutokset ja korjaukset niin, että tavoitteet täyttyvät. Meidän mielestä suomalaisessa peruskoulussa jokaisen oppilaan pitää saada myös oppia omien taitojensa ja kykyjensä mukaan. Lapselle on annettava eväät kehittyä täyteen mittaansa. Uudet opetussuunnitelmat on rakennettava niin, että lahjakkaita lapsia kannustetaan kehittämään osaamistaan ja samoin tukea oppimiseen on löydyttävä niille, jotka sitä tarvitsevat.

Nyt onkin tärkeää keskustella mihin suuntaan haluamme suomalaista peruskoulua viedä. Mitään päätöstä ei ole nimittäin vielä tehty.

Uuden tuntijaon mukaisen perusopetuksen käyneet oppilaat astuvat työelämään noin 20 vuoden päästä. Koulutusjärjestelmän jatkuva kehittäminen ei saa jäädä unholaan, vaikka tänä päivänä saavutammekin hyviä Pisa-tuloksia. Kokoomuksen lähtökohtana on, että perusopetuksen uudesta tuntijaosta ja tavoitteista voidaan päättää vielä tällä vaalikaudella. Työryhmän tekemät esitykset ja niiden yksityiskohdat kaipaavat kuitenkin vielä viilausta, korjausta ja pohdintaa.

Kokoomuksen keskeinen tavoite on, että suomalaisissa kouluissa on jatkossa entistäkin parempi oppia ja opettaa. Tämä tavoite näkyy kokoomuslaisessa koulutuspolitiikassa kautta linjan.

Valtaosa suomalaisista nuorista voi hyvin. Valitettavasti meillä on kuitenkin yhä enemmän nuoria, joilla ei mene hyvin. Sulkeutuneisuus, yksinäisyys, kiusaaminen ja voimattomuus ovat monen nuoren arkipäivää. Nuorten syrjäytyminen on aikakautemme pitkäaikainen ongelma, johon tulee vastata sen vaatimalla vakavuudella. Itseasiassa olisi pitänyt tehdä jo paljon edellisen laman jälkeen, aina tähän päivään asti. Mutta parempi nyt kun ei milloinkaan.

Luvut kertovat nimittäin karua kieltään. Vuonna 2007 perusopetuksen jälkeisten opintojen ulkopuolelle jäi lähes 4 prosenttia nuoristamme. Ja sen jälkeen vielä ammattikoulutukseen päässeistä nuorista keskeytti yli 10 prosenttia opintonsa ja lukio-opinnotkin jäi kesken 4,2 prosentilla. Joka vuosi opintonsa keskeyttäneitä nuoria on siis yli 15 000.

Ongelmia on myös varttuneempien nuorten, jo täysikäisten keskuudessa. Kutsunnoista jää pois noin 20 prosenttia ikäluokasta. Näiden lisäksi varusmiespalveluksen keskeyttää 15 prosenttia aloittaneista ja siviilipalveluksen jopa 30 prosenttia.

Nuorisotyöttömyys on myös tänään todellinen vitsaus. Se on tullut maailman laajuisen laman myötä nuorison pahoinvoinnin rinnalle ja vaatii oman osansa. Viime vuonna alle 25-vuotiaista nuorista lähes 33 000 oli tahtomattaan työttömänä ja tilanne on pahentunut koko ajan ja rumimmat työttömyysluvut ovat vasta edessä tulevana keväänä.

Kaikki keinot näiden nuorten auttamiseksi ja nuorisotyöttömyyden nujertamiseksi on nyt otettava käyttöön. Tällaisissa asioissa pitää elää ajassa. Maamme hallitus onkin ajan tasalla asian suhteen. Tämän kevään ensimmäisessä lisätalousarviossa keskityttiin erityisesti työllisyyteen, nuorisotyöttömyyden hoitoon ja koulutuspaikkoihin. Tämä on hyvä ja tärkeä uutinen.

Nuorten syrjäytymisen kannalta riskialttiimpia hetkiä elämässä ovat niin sanotut nivelvaiheet eli tilanteet joissa siirrytään peruskoulusta toiselle asteelle tai opinnoista työelämään jne. Tämäkin haaste on tiedetty pitkään, mutta nyt vasta se on tiedostettu ja ryhdytty toimiin monin keinoin.

Tällä hallituskaudella nuorten hyvinvointiin on ohjattu varoja eri tavoin, esimerkiksi perusopetukseen ja opintojenohjaukseen panostamalla, opintotuen uudistamisella ja tasokorotuksilla, vakinaistamalla erinomainen ammattistartti-kokeilu koko maan kattavaksi, kehittämällä joustavaa perusopetusta erityisen opetuksen rinnalla, vain muutamia mainitakseni. Myös lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelmassa etsitään keinoja nimenomaan nuorten syrjäytymisuhkien ja pahoinvoinnin varhaiseen puuttumiseen ja tukeen.

Yksi osa syrjäytymisenvastaista työtä on heti vuoden alusta eduskuntaan tuotu hallituksen esitys nuorisolain muutoksesta. Ehkä lain numero HE1/2010 kertoo asian tärkeydestä ja arvostuksesta nykyhallituksessa. Muutoksella pyritään vaikuttamaan erityisesti niihin nuoriin, joilla on toisen asteen opinnot kesken tai kokonaan suorittamatta. Päätavoitteena on parantaa nuorten mahdollisuuksia saada tarvitsemaansa tukea, ja myös tehdä avun hakeminen mahdollisimman helpoksi. Ei riitä, että tarjoamme palveluita, vaan nuorten täytyy ne löytää. Itse asiassa niitä pitää tarjota ja jopa positiivisesti tyrkyttää.

Ensimmäinen keskeisistä esityksistä on aluetasolla paikallisten viranomaisten rakentava yhteistyö. Lailla luodaan siis jokaiseen kuntaan nuorten ohjaus- ja palveluverkosto, joka kokoaa tietoa nuorten saamista ja tarvitsemista palveluista. Verkoston tavoitteena olisi sovittaa yhteen eri viranomaisten tarjoamat palvelut niin, että nuoret löytävät palvelun helposti, ja saavat tarvitsemansa avun joustavasti. Tällaisen verkon jäseniä voivat olla kunnasta tai alueesta riippuen esimerkiksi opetus-, sosiaali-, terveys- ja esimerkiksi poliisiviranomaiset.

Toinen uudistus on etsivän nuorisotyön vakinaistaminen ja laajentaminen koko maahan. Vuonna 2008 kokeiltiin etsivää työparitoimintaa, jossa syrjäytyneitä nuoria tavoiteltiin aktiivisesti ja tulokset olivat rohkaisevia. Vuoden aikana tavoitettiin lähes 2000 nuorta, joista 1455 nuorta saatiin ohjattua tarvitsemaansa palveluun. Tämä on varmasti kannattava työväline erityisesti suurissa kunnissa, ja siihen on varattu valtion budjetista jo tälle vuodelle viisi miljoonaa euroa.

Eduskunnan sivistysvaliokunnan jäsenenä olen erityisen iloinen siitä, että hallitus on ottanut terävän otteen aiheeseen. Vuonna 2008 totesimme jo, että nyt on viimeinen hetki ryhtyä toimiin nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Valiokunnassa koimme tärkeäksi, että moniammatillista yhteistyötä tulisi helpottaa kaikin keinoin ja huutomme kuultiin.

Nuorten syrjäytymistä pyritään nyt siis ehkäisemään kaikin mahdollisin keinoin. Tämä on erityisen tärkeää syrjäytymisvaarassa olevan nuoren kannalta, mutta asialla on myös toinen puoli. Jokainen täydellisesti menetetty nuori maksaa yhteiskunnalle jopa 1,1 miljoonaa euroa. Valtiontalouden tarkastusvirasto on laskelmillaan todennut, että vuodessa menetetty nuori maksaa 27 500 euroa.

Syrjäytymisestä tuleva lasku on siis suuri, mutta ennen muuta se on aina inhimillisesti vielä suurempi tragedia. Nyt siis käärimme hihat ja jatkamme töitä pitääksemme kaikki nuoremme elämän pyörässä. Sen olemme velkaa maamme tulevaisuudelle.

Kirjoittelin täällä viimeksi siitä, että ympäristöpolitiikassakin pitäisi välillä kiinnittää huomiota myös niihin pieniin asioihin, tekoihin ja mahdollisuuksiin. Nyt onkin sitten aika maalailla hieman suuremmalla siveltimellä. Tämä kevät meneekin sitten siinä työssä ympäristövaliokunnassa. Työpöydällä ei yhtään vähempää kuin maamme tulevaisuuden energiaratkaisut.

Maamme ottaa siis tänä kesänä merkittävän askeleen. Ilmastonmuutoksen hillitsemisessä siirrytään Suomessa nyt juhlapuheista tekoihin. Vuonna 2007 sovimme EU:n huippukokouksessa, että tulemme yhdessä vähentämään kasvihuonepäästöjä 20 prosentilla vuoteen 2020 mennessä ja samaan aikaan tulemme lisäämään uusiutuvan energian käyttöä 20 prosentilla. Annoimme myös sitoumuksen, jonka mukaan olemme EU:ssa valmiita suurempiinkin päästövähennyksiin, jos muut maailman maat lähtevät mukaan merkittäviin päästöjen vähennystalkoisiin.

Vuoden 2050 tavoitteet ovat maallemme vielä paljon kovempia. Ne vaativat meitä vähentämään päästöjämme vähintään 80 prosenttia. Tiekartta on selvä ja periaateratkaisu on tehty.

Nyt onkin aika siirtyä tekoihin. Käsittelemme eduskunnassa koko tämän kevään ja alkukesän maamme energiahistorian ylivoimaisesti suurinta energiaratkaisujen kokonaisuutta. Olemme tarttuneet itse tekoihin siis ensimmäisten joukossa Euroopassa tavoitteena saavuttaaksemme 20-20-20-tavoitteen kasvihuonepäästöjen vähentämiseksi. Meitä energiankäyttäjiä tämä muutos koskettaa ihan jokaista ja me jokainen teemme itse ja jokainen yritys tekee itse energiankäytön ja säästämisen valinnat.

Energiaratkaisujemme kokonaisuus on mittakaavassaan siis poikkeuksellisen suuri ja kunnianhimoinen. Tässä ratkaisussa erityisen mittavia ovat uusiutuvan energian lisäpanostukset. Kaikki toimenpiteet viedään nyt lain tasolle seuraavien kuukausien aikana ja näin siirrymme juhlapuheista ja julkilausumista sitoviin päätöksiin. Otamme siis vahvan vastuun kasvihuonepäästöjen vähentämisestä.

Tehtyjen ratkaisujen ja toimenpiteiden jälkeen voimme tuottaa kaiken meillä tarvittavan sähkön itse Suomessa. Tämä on meille kokoomuksessa tärkeä periaatteellinen ratkaisu. Nykyisinhän tuomme maahamme yhden ydinvoimalan verran sähköä Venäjän ydinvoimaloista ja toisen verran vielä muualta. Tämä on siis vahva viesti meille kaikille suomalaisille, mutta myös viesti markkinoille. Haluamme, että Suomi on kilpailukykyinen huomennakin. Haluamme, että tänne kannattaa ja uskaltaa investoida huomennakin. Tässä tavoitteessa tärkeässä roolissa ovat merkittävät lisäpanostukset uusiutuvaan energiaan mutta myös ydinvoiman käyttö ja erityisesti energiatehokkuuteen panostaminen.

Ydinvoimapäätös on merkittävä askel pyrittäessä omavaraiseen sähköntuotantoon. Tulevat TVO:n ja Fennovoiman laitokset tulevat tuottamaan sähköä omakustannushintaan mm. elinkeinoelämän tarpeisiin, mikä vahvistaa merkittävästi teollisuuden toimintaedellytyksiä maassamme.

Maamme tulee nostamaan uusiutuvan energian osuuden kokonaiskulutuksesta 38 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. Merkittävimmät toimenpiteet tässä ovat suuret lisäpanostukset metsähakkeeseen, liikenteen biopolttoaineisiin, tuulivoimaan ja lämpöpumppuihin. Näillä toimenpiteillä saamme maahamme myös merkittävästi uusia investointeja ja työtä.

Näillä päätöksillä – kokonaispaketilla – otamme vahvan ensiaskeleen kohti vähähiilistä ja hiilineutraalia Suomea. Yhdistävä tekijä tässä kokonaisuudessa on siis päästöjen vähentäminen, omavaraisuuden lisääminen, talouskasvun vahvistaminen ja työllisyysedellytysten turvaaminen.

Aivan ratkaisevassa roolissa tässä kaikessa on siis energiatehokkuuden parantaminen. Tällä tavalla mm. lämmönsäästöllä vähennämme tehokkaimmin kasvihuonekaasuja. Toimenpiteillä tulemme saavuttamaan vuoteen 2020 menessä ilmasto- ja energiastrategian mukaiset energian käytön tehostamistarpeet. Suurimmat energiasäästöt tulemme saavuttamaan teollisuuden ja palvelujen, mutta myös liikenteen osa-alueilla. Myös jokaisessa kodissa on mahdollisuus saavuttaa merkittäviäkin säästöjä arjen valinnoilla. Siksi haluammekin nyt panostaa aivan uudella tavalla mm. lämpöpumppuihin ja kotien energiaratkaisuihin.

Jokainen meistä voi olla osaltaan mukana näissä talkoissa ja ympäristöfiksuja tekoja voi jokainen tehdä arjen keskellä. Yksi hyvä, erittäin ympäristöfiksu teko, joka ei vaadi paljoa, on kodin lämpötilan tiputtaminen yhdellä asteella tai vaikkapa jätteiden lajittelu. Tai kun tehdään valintoja uuden auton hankinnasta tai kodin remontoinnissa, niin mietitään myös, mikä olisi se ympäristön kannalta fiksu vaihtoehto. Yhä useammin se ympäristöfiksu teko on paras vaihtoehto muutenkin. Ja hyvä niin.

Energiapolitiikassa usein käytetään kuvainnollisesti isoa sivellintä. Maalaillaan suurempia linjoja ja kinataan siitä kuka kannattaa mitäkin. Ja kuka vastustaa. Isojen linjojen vetäminen on tosin tärkeää. Suuret perusratkaisut ovat tärkeitä ja niillä ratkaistaan eniten.

Tänä keväänä ympäristöpoliittinen keskustelu on kuitenkin kilpistynyt siihen, että kuka kannattaa ydinvoimaa ja kuka tuulimyllyjä. Mukavasti vastakkain asetellen. Julkisuudessa meille kokoomuksessa annetaan usein vain ydinvoiman puolustajan rooli ja muut puolueet muka kantavat huolta tuulesta, auringosta, hakkeesta ja bioenergiasta. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa. Jos joku, niin kokoomus on ollut eturivissä panostamassa uusiutuvaan energiaan. Me vain emme usko siihen, että ainoastaan sillä tavalla maamme pelastuu. Hyvinvointiyhteiskunnan säilyttäminen, maamme ja maailmamme tulevaisuuden turvaaminen vaativat laaja-alaista ympäristöfiksua ajattelua ja toimintaa.

Mutta jos minä tällä kertaa ottaisin käteeni sen tarkemman siveltimen. Pienempi sivellin on aina välillä tarpeen myös energiapolitiikkaa taiteiltaessa. Aina uusiutuvan energian käytön lisäämiseen ei nimittäin tarvita miljoonien eurojen panostusta valtiolta vaan vain lupa riittää.

Pieni sivellin osuu tällä kertaa itse siihen. Hevosenlannanpoltto-ongelma on nimittäin erinomainen esimerkki tästä asiasta. Suomessa elää tällä hetkellä noin 70 000 hevosta ja päivittäin heitämme penkkaan lannan myötä suunnattoman energiamäärän. Kaiken lisäksi uusiutuvan sellaisen. Tämä vastaa sitä, että kaataisimme viemäriin 210 000 litraa polttoöljyä päivittäin. Viiden hevosen lannalla lämmittäisi omakotitalon ympärivuotisesti. Suomessa on jo nyt kaupunkeja ja alueita, esimerkiksi Orimattila ja Ypäjä, joissa koko kunnan tai kaupungin lämmittäminen olisi periaatteessa mahdollista hevosenlannan avulla.

Ongelmahan ei ole siinä, etteikö hevosenlantaa saisi polttaa. Ongelma on siinä, että Suomessa hevosenlanta nähdään jätteenä, joka vaatii erityiskohtelun eli jätteenpolttoon vaadittavat laitteistot. Tätä perustellaan meillä erinäisillä EU:n lainsäädännöillä. Monet muut Euroopan maat kuitenkin, kuten Saksa, Ranska, Ruotsi, Tanska ja Hollanti ovat asiassa järkilinjalla ja katsovat hevosenlannan olevan biomassaa ja poltto on mahdollista, kuten meillä puupellettien. Itse asiassa hevosenlannan lämpöarvo on parempi kuin perinteisen puupelletin.

Tällä hetkellä kasvava hevosmäärä aiheuttaa jo ongelmia ympäri Suomea nimenomaan lannankäsittelyn osalta. Energian hukkaan heittäminen on nimittäin monelle tallille kallista leikkiä. Ongelma onkin ollut esillä jo vuosia ja nyt olen tehnyt viimeiseksi sitten myös ympäristöministeriölle konkreettisen esityksen siitä, että miten asia voitaisiin ratkaista ilman että täytyy pohtia EU-lainsäädännön vaikutuksia. Esityksen mukaan ympäristökeskukset voisivat antaa luvan rajoitettuun jätteenpolttoon. Tämän jälkeen päästömittaustarkistus tehtäisiin kerran vuodessa ja päästöihin suurelta osin vaikuttavaa polttolämpötilaa seurattaisiin jatkuvasti. Tekniikka on jo käytössä muissa maissa, ja toimii kaikkien päästönormien mukaisesti. Tässä annettaisiin aito mahdollisuus myös yksittäisille yrittäjille lähteä mukaan tekemään ympäristöfiksuja tekoja.

Asian ratkaisunavaimet ovat ympäristöministeri Paula Lehtomäellä, mutta uskon ja toivon, että asia ja sen ratkaiseminen kiinnostaa myös energia-asioista vastaavaa ministeri Mauri Pekkarista ja toivottavasti hevostiloistakin huolta kantavaa maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilaakin. Ja olen aivan varma, että asia kiinnostaa tuhansia suomalaisia hevostiloja ja maaseutuamme.

Uusiutuvaan energiaan panostetaan nyt paljon ja kaikkien mielestä sen käyttöä tulee lisätä. Aikaa ei kuitenkaan ole hukattavaksi ja nyt tuleekin siirtyä sanoista tekoihin. Energiapolitiikan suunta muuttuu siveltimenveto kerrallaan ja tämä on tahtokysymys. Onko meillä varaa kieltäytyä tästä energiavarannosta?

Suomen pitää olla valmis talkoisiin ympäristöfiksun Suomen puolesta. Me olemme siihen valmiita.

”Vi**n h**ra – mä hakkaan sut”

Sama uhkaus voi kaikua kodissa miehen suusta tai koulussa luokan tyttöjen suusta.

Suomessa pahoinpidellään joka päivä 250 näistä, eli joka kuudes minuutti. Nyt Kokoomusnaisten starttaama kampanja vaatii, että jokaiseen Suomen kuntaan luotaisiin perheväkivallan vastainen toimintaohjelma ja tämä tulee enemmänkin kuin tarpeeseen. Itse allekirjoitin Yksikin lyönti on liikaa- kansalaisadressiin viime viikolla. Adressi löytyy osoitteesta <http://www.aikapuhua.fi>;. Käythän sinäkin allekirjoittamassa?

Tämä kampanja nostaa oikealla tavalla keskustelun keskiöön väkivallan. Ja usein vielä vaietun, salatun ja pelätyn väkivallan. Lähisuhdeväkivallan. Perheväkivallan. Mutta nyrkit heiluvat liian usein myös kouluissa ja sana sivaltaa jo päiväkodissakin.

”Mä en leiki sun kanssa”

Hei, miettikää miltä Sannista – 5v – tuntuu tuo.

Istuin viime viikolla seuraamassa eduskunnassa seitsemännen kerran järjestetyn Nuorten Parlamentin kyselytuntia. Sali täynnä yhdeksäs- ja kahdeksasluokkalaisia ja eräs heistä nosti esille kouluväkivallan. Kiusaamisen.

Hän oli rohkea. Tyttö kertoi miten itse oli joutunut koulukiusaamisen uhriksi. Miten hän kärsi. Miten hän ei vielä nytkään ollut päässyt kaikesta yli. Hän kärsi edelleen. Mutta oli rohkea ja vahva, kaiken kokemansa jälkeen. Tilanne oli koskettava. Puhemies Sauli Niinistö ja koko sali ja täydet lehterit kuuntelivat tyttöä hiljaa.

Hän ihmetteli, että kadulla tapahtuva väkivalta on aina poliisiasia, mutta koulukiusaaminen – kouluväkivalta ei ole. Erittäin hyvä huomio. ”Miksi koulussa tapahtuma väkivalta on erilaisessa asemassa kuin väkivalta kauppakeskuksessa tai kadulla?”.

Niinpä. Väkivallalle on kouluissamme opetusministeri Henna Virkkusen käskyllä otettu nyt käyttöön nollatoleranssi. Kiusaamista ei kerta kaikkiaan saa sallia ja katsoa sormien läpi. Ei kukaan. Virkkunen on laajentanut KiVa-koulu – Kiusaamisesta vapaa – koulu -toimenpideohjelman koko maahan ja nyt keskustellaan jo siitä pitäisikö malli ottaa käyttöön myös päiväkodeissa ja toisaalta toisenkin asteen oppilaitoksissa. Valitettavasti pitäisi. Se on surullista.

Kyselytunnilla opetusministeri totesi aivan oikein, että välillä opettajien on vaikea havaita kaikkea kiusaamista. Siksi tarvitsemme myös toimintatapoja joilla kiusaaminen saadaan selville. Meidän tarvitsee rohkaista kaikkia kertomaan ja puuttumaan näkemäänsä ja kokemaansa. Epäilyihinkin.

Itse opettajana tein aika-ajoin kyselyn oppilaille kiusaamisesta ja meidän pelisäännöt lähtivät siitä, että kaikki se minkä toinen kokee kiusaamiseksi, on kiusaamista. Ja koulukiusaamiseksi se muuttuu jos toiminta ei sanomalla lopu. Aika hyvin pärjäsimme, mutta myönnän, että joskus aina koulukiusaamisenkin kanssa jouduimme kosketuksiin. Ne olivat rankkoja juttuja niin kiusatulle, kiusaajalle kuin myös perheille ja opettajallekin. Siksi olen iloinen opetusministerimme nollatoleranssi-linjasta ja toivon, että se on arkipäivää mahdollisimman pian ympäri maan. Onko se vain unelma – toivottavasti ei.

Kiusaamista tapahtuu lisäksi niin monessa paikassa ja niin monella tavalla, että asia ei ole aivan yksinkertainen ratkottavaksi. Kun kyseessä on vielä jopa aivan pienet lapset, koululaiset ja kasvavat murrosikäiset nuoret niin homma on hyvin herkkää. Uusin paikka kiusaamiselle on netti ja se onkin yksi julmimmista.

Mutta olen iloinen, että Kokoomusnaiset nostavat nyt perheväkivallan aivan uuteen huomioon. Suomessa pahoinpidellään siis joka päivä 250 naista eli yksi nainen joka kuudes minuutti, henkistä väkivaltaa unohtamatta. Mutta pitää myös muistaa se, että väkivallan kohteena ovat usein myös lapset ja yhä useammin myös miehet – isät. Heillekin väkivalta kodissa on kova juttu. Autetaan heitäkin.

Viime viikkoina ja oikeastaan jo puolisen vuotta on käyty värikästä keskustelua Yleisradion rahoittamisesta. Mediamaksu, Ylemaksu, Ylevero, "rakkaalla" lapsella on monta nimeä. Viestintäministeri Suvi Linden teki minusta ainoan oikean ratkaisun sanoessaan ei suunnitellun kaltaiselle mediamaksulle. Kaikille pakollinen ja kaikille yhtä suuri, asuntoon perustuva mediamaksu sai osakseen ennennäkemättömän kovan arvostelun ja mielipidepalstat ja keskustelusivut täyttyivät.

Suurin vastarinta syntyi siitä ajatuksesta, että maksu olisi ollut kaikille sama, tilanteeseen katsomatta. Monet kokivat myös epäoikeudenmukaiseksi sen, että tuon maksun maksaisi jokainen suomalainen ottamatta huomioon sitä, käyttääkö Ylen palveluita ollenkaan.

Nyt sitten julkisuudessa kiistellään, että mitä nyt tehdään. On varmasti totta, että tv-maksu on aikansa elänyt, ja tarvitsemme uuden järjestelmän. Millä tavoin rahaa kerätään, keneltä ja kuinka paljon sitä pitäisi Ylen pussiin saada, jotta se riittäisi? Ja mihin sen pitäisi riittää? Siitä vallitsee varsin vahva yhteisymmärrys, että Ylen rahoitus tulee tulevaisuudessakin turvata, mutta oikeastaan muusta ei sitten enää yksituumaisia ollakaan.

Kansan radion ja tv:n, niin kuin Yle parhaimmillaan on, täytyy nauttia minusta vahvaa kansanluottamusta. Tämä tarkoittaa myös sitä, että siitä maksettu maksu koetaan oikeudenmukaiseksi ja myös maksulla saatu ohjelmisto sen maksun arvoiseksi. Näin ei mediamaksun kanssa näyttänyt olleen, eikä välttämättä nykyisen tv-luvankaan kanssa.

Suunnitellusta ja jo kuopatusta mediamaksusta olisi tullut kaikille pakollinen välittämättä mm. siitä omistaako sitten tv:tä tai käyttääkö edes Ylen palveluita lainkaan. Suunniteltuun mediamaksuun etsittiinkin pitkään eri ministeriöiden johdolla erilaisia ratkaisumalleja joilla siitä olisi saatu oikeudenmukaisempi. Halusimme kompensaatiota mm. pienituloisille, opiskelijoille, yksin asuville ja joillekin erityisryhmille. Ymmärsimme myös sen, että tietyistä tehtävistä meidän kaikkien tulee kantaa vastuuta ja maksaa osamme. Tällaisia ovat mm. erityisryhmien ohjelmatarjonta, esimerkiksi viittomakieliset uutiset.

Tasasuuri ja kaikille pakollinen mediamaksu sai osakseen siis erittäinkin kovaa kritiikkiä eduskunnassa ja sen läpimeno lopullisessa päätökseteossa oli jopa kyseenalaistettu. Kuten jo aiemmin sanoin, olen tyytyväinen, että asiassa otettiin aikalisä ja valmistelua jatketaan. Tämäkään ei tietenkään kaikkia miellytä, mutta on minun mielestäni se paras vaihtoehto tällä hetkellä.

Uutta oikeudenmukaista rahoitusmallia etsitäänkin jo. On rahoitusmalli tulevaisuudessa Ylelle mikä tahansa, niin sillä tulee olla minusta vahva kansalaisten hyväksyntä, jotta kansan tuki Ylelle ja arvostus Yleä kohtaan säilyy. Muuten Yle ja sen rahoitus olisivat jatkuvasti kovan kritiikin kohteena.

Tekniikka on kuitenkin ajanut ohi nykyisestä tv-luvasta. Ylen palvelut tavoittavat jopa 98 prosenttia suomalaisista eri kanavien ja mm. internetin kautta. Nykyinen tv-lupa ei siis ole tätä päivää ja tarvitsemmekin filosofian muutoksen laitepohjaisesta maksusta johonkin muuhun.

Ylellä on laissa määritelty julkisen palvelun tehtävä, hallinto ja rahoitusmalli. Näistä mikään ei ole raukeamassa ja Ylen rahoitus voidaan siis hyvin turvata lähivuosiksi myös nykyisellä televisiomaksulla. Mutta ei pitkäksi aikaa. Viestintäministeri Suvi Lindén totesikin, että työ tehdään ja Ylen rahoituksesta valmistellaan erilaisia malleja. Nyt on oikea aika käydä keskustelua siitä millaiseksi me suomalaiset kansan tv:n ja radiomme haluamme. Mitä haluamme Yleisradion tekevän ja tarjoavan?

Minullekin Yle on tärkeä. Sen tulee tarjota jatkossakin laadukkasta suomalaista draamaa, ajankohtaisohjelmia ja uutistarjontaa, lastenohjelmia, urheilua ja viihdettä unohtamatta edellä mainitsemiani erityisryhmien ohjelmia. Myös maakuntaradioiden ohjelmat ovat osa Ylen julkisen palvelun tehtävää.

Pohtia pitää kuitenkin sitä minkälaista viihdettä tai urheilua Ylen kuuluu tarjota. Kuuluuko Formula 1:set tai jääkiekon SM-liiga julkiseen palveluun ja kaikkien yhdessä maksettavaksi vai maksukortin taakse? Tätä kannattaa pohtia.

Yleisradiolain mukaan Ylen pitää tarjota monipuolista ohjelmaa, mutta aiheellinen kysymys on, onko Yle viime vuosina kasvanut liikaa? Mitä kaikkea pakollisella maksulla sitten tulevaisuudessa voitaisiin rahoittaa? Mikä ihme on tämä paljon puhuttu julkinen palvelu, josta me maksamme, ja kuka sen määrittelee?

Tätä pitää pohtia jo siksi, että niin moni suomalainen lintsaa tv-maksun maksamisesta. Televisiolupien määrä on jatkanut edelleen laskua. Viime vuoden lopussa lupia oli 1,9 miljoonaa eli noin 15 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Edellisvuonna lupien määrä laski 31 000 luvalla. Vuonna 2003 tv-lupien määrä oli huipussaan yli 2 miljoonassa. Eli noista ajoista määrä on pudonnut yli 100 000:lla, mikä tarkoittaa Ylen kannalta reilusti yli 20 miljoonaa euroa vähemmän tuloja. Lasku on ollut siis hurjaa.

Onko syy tähän se, että tv-lupa on helppo jättää maksamatta ja katsoa ohjelmia ilman lupaa tai periaatteessa luvallisesti tietokoneella? Vai onko kyseessä kapina ohjelmatarjontaan kohtaan? Vastaus tähänkin pitää etsiä. Eikä ratkaisuksi kansan tv:ltä ja radiolta riitä suunnitellun kaltainen pakko – pakkomaksu.

Yksi talven kuuma puheenaihe on ollut lukukausimaksut. Heittoja, väitteitä ja mielipiteitä on riittänyt. Välillä ei tosin ole voinut olla toteamatta, että ei lukukausimaksuille, mutta kyllä luetunymmärtämiselle.

Me Kokoomuksessa arvostamme osaamista ja sivistystä. Jos nyt vielä tässäkin alleviivaan, että meillä ei ole mitään aikeita tai suunnitelmia ajaa lukukausimaksuja suomalaisille opiskelijoille nyt eikä jatkossakaan. Edelleen rautalangasta vääntäen: minä, opetusministerimme, kokoomus ja hallitus olemme kaikki sitä mieltä, että maksuton koulutus on jatkossakin suomalaisen osaamisen peruskivi.

Tämä hivenen humoristisia piirteitä saanut keskustelu lähti käyntiin, kun ministeriössä koulutusvientiä puinut työryhmä antoi ehdotuksia maamme strategiaksi siis koulutuksen VIENNISSÄ. Tämä esitys on herättänyt huolta eri puolueiden aikeista tuoda lukukausimaksut korkeakouluopiskelijoille. Pelkojen hälventämiseksi haluan edelleen muistuttaa, että tämäkään työryhmä ei ole esittänyt lukukausimaksujen käyttöönottoa suomalaisille opiskelijoille. Sen sijaan tämä työryhmä pohti, että mahdollisuus periä lukukausimaksuja ETA-alueen ulkopuolisilta opiskelijoilta lisäisi koulutusviennin mahdollisuuksia.

Erilaisia asioita varten ministeriöissä asetetaan laaja-alaisia työryhmiä. Työryhmille annetaan tehtävänanto, johon heidän pitää etsiä paras mahdollinen vastaus. Nyt kokoomuksen ollessa hallituksessa työryhmien työskentelyä ei ole haluttu rajoittaa. Ei ole siis kerrottu, mitä pitää ehdottaa tai mitä ei pidä ehdottaa. Tämä ei olisi edes mahdollista, jos katsoo ryhmien kokoonpanoa. Esimerkiksi opiskelun nopeuttamista pohtineessa työryhmässä oli edustettuna muun muassa edustajat SAK:sta, STTK:sta, Akavasta, EK:sta, Koulutuksen järjestäjien yhdistyksestä, Arenesta, Ylioppilastutkintolautakunnasta, Kuntaliitosta, valtioneuvoston kansliasta, opetusministeriöstä, opiskelijoiden SAMOKista, rehtorien neuvostosta, Lukiolaisten Liitosta sekä työ- ja elinkeinoministeriöstä. Ei tällainen joukko tarttuisi työhön, jos heille laitettaisiin sanat suuhun.

Työryhmät siis tekevät työtä avoimesti etsien parasta mahdollista vastausta tehtävänantoon. He esittävät ratkaisumallinsa ja sen jälkeen on kansalaiskeskustelun ja poliittisen päätöksenteon aika. Tässä keskustelussa otetaan sitten kantaa esimerkiksi lukukausimaksuihin.

Eli oletetaan, että jokin työryhmä esittäisi lukukausimaksuja suomalaisille opiskelijoille. Mitä sitten tapahtuisi? Fiksu opetusministerimme torppaisi esityksen jo tässä vaiheessa, heittäisi roskiin ja asia jäisi siihen. Kyse olisi siis poliittisesta arvovalinnasta. Näin myös opetusministeri Henna Virkkunen toimi heti huhujenkin lähdettyä liikkeelle. Hän ilmoitti useasti niin eduskunnassa kuin mediassakin, että ei tule esittämään eikä opetusministeriössä valmistella lukukausimaksuja.

Eli työryhmät eivät käytä päätösvaltaa tässä maassa, ja ennemminkin olisin huolissani joidenkin poliitikkojen sisälukutaidosta ja kyvystä ymmärtää lukemaansa.

Koko vaalikauden ajan ja pidempäänkin meidän tavoitteenamme on ollut turvata suomalaisen korkeakoulutuksen ja tutkimuksen laatu sekä parantaa opiskelijan edellytyksiä opiskella päätoimisesti. Tämän vuoksi toteutettiin mm. yliopistojen pitkään toivoma yliopistolain uudistus sekä opiskelijaliikkeen aiheellinen vaatimus opiskelijoiden toimeentulon parantamisesta.

Opiskelun edellytykset ja kansainvälisestikin arvostettu loppututkinto ovat paras tae opiskelijalle työmarkkinoille siirryttäessä. Toimeentulon parantamiseksi korotimmekin opintotukea 15 prosentilla ja vapaan tulon rajoja 30 prosentilla ensi töiksemme heti vaalikauden alussa, yli 15 vuoden tauon jälkeen. Tämä jos mikä on opiskelijamyönteistä politiikkaa, vaikka ei sekään toki riittävää. Opintotuen kokonaisremontti onkin jo suunnitteilla, mutta siitä ehkä lisää myöhemmin.

Keskustelussa on syytä muistaa, että korkea osaaminen on Suomen kilpailuvaltti kansainvälisesti. Korkeakoulutus ei ole ilmaista, mutta se on maksutonta Suomessa, koska yhteiskunnassa on tahdottu tarjota jokaisen saataville korkeakoulutusta. Jotta hyvinvointiyhteiskunta voidaan rahoittaa ja pelastaa, tarvitaan työtä ja työlle tekijänsä. Tämän vuoksi on tärkeää, että päätoimiseen opiskeluun on edellytykset ja että korkeakoulutukseen hakeudutaan taipumusten ja lahjakkuuden perusteella, eikä perheen varallisuuden tai koulutustaustan ohjaamana.

Minä sanon siis ei lukukausimaksuille, mutta kyllä luetunymmärtämiselle.