Lampsin kävelykadulla kiireisin askelein niin kuin minulla nyt olisi jonnekin kiire ollut. Jo kaukaa näin vihreään takkiin pukeutuneen kauniin neitokaisen yrittämässä pysäytellä ihmisiä. Tiesin että joku taho on taas rahaa vailla. Hiljensin kävelyäni ja katsoin tyttöä merkitsevästi. Tyttö tuli luokseni ja aloitti kohteliaasti.
- Olisiko teillä hetki aikaa?
Levitin käteni, hymyilin leveästi ja vastasin.
- Tottahan minulla aina on aikaa kauneudelle..
Tyttö takelteli hieman. Huomasin että hän ei ollut kovin kokenut f2f kerääjä.
- Onko luonnonsuojeluliitto tuttu? Me kerätään kuukausi lahjoittajia toimintamme rahoittamiseen. Toimimme.. blaa blaa..
Puhe katosi pääni huminaan. Näin itseni luonnon helmassa touhuamassa tämän ko.luonnon ihmeen kanssa enkä malttanut olla sanomatta.
- Minä laitan nimeni mihin vaan jos saan lukita itseni ikihonkaan sinun kanssasi.
Tyttö lehahti punaiseksi kasvoiltaan.
- E-ei meillä enää niin radikaaleja toimia ole, enemmän greenpeacen hommia sellanen. Mutta on meillä toimintaa jäsenille. Marja retkiä ja sellasia, toiminta kalenteri tulee lehden mukana..
Olin juuri käynyt edellisenä viikonloppuna keräämässä korvasieniä. Keskustelimme sadosta ja miltä marja vuosi näyttää. Tyttöä silmiin tuijotellen annoin tietoni kuin pässi narussa ja niin minusta tuli luonnonsuojeluliiton kuukausi lahjoittaja.
Mietin että kuinka moni mies lankeaakaan päivittäin noiden luonnon ihmeiden seireenimäiseen kutsuun, ja kuinka moni jättää ilmoittamatta pankkiinsa peruvansa kuukausittaisen maksusitoumuksen..
Minä en peru. En tiedä niin tarkkaan kaikkien heidän toimiensa tehokkuutta, enkä kyllä toiminta tapojaankaan sen kummemmin, mutta mielestäni on hyvä että joku tekee töitä luonnonsuojelun hyväksi. Siitä en taaskaan ole varma että teenkö minä lahjoitukseni parantaakseni omaa maailmantuskaani, voidakseni sanoa että teen jotain asioiden eteen. Kaikki tyynni, jos jätän joka kuukausi yhden oluen ottamatta paremmassa kippolassa, saa luonnonsuojeluliitto vitoseni. Ei paha ja minusta tuli maailman parantaja..