Kiven alta

Sanat alla suurentaivaan kulkevat omia teitään,
sanat alla tyynyn jolle vierii onnenkyyneleet.
Onneni täyttymys peiton takana jota yksin puristan tuoksuasi tavoitellen,
ja sanat: Minä Rakastan sinua.

Uneton mies miettii mikä merkitys on elämän hetkillä jotka kaikki pitävät sisällään jotain. Ihmisiä jotka kuuluvat hetkiin, tunteita.

-Aallokko on kuin sillon kun oltiin Maken ja Peran kanssa kalassa..

Minun elämässäni on kulunut yksi vuosi muutoksesta joka vaikutti kaikkeen. Ei vain minun elämässäni. Tuli romua, tuli toivoa, iloa. Miljoona, ei, kaikki asiat.

Sitä näin vuoden päästä miettii milloin tulisi nainen joka toisi kaikelle uuden merkityksen. Lähtisi katsomaan kuuta viltti hartioilla tai katolle selälleen ihailemaan tähtiä ja olisi tärkeämpi, olisi vielä enemmän kuin kaikki. Vai loukkaako se kun nyt jo aikuisena sanon että kaikella on jo merkitys. En voi sanoa että en olisi tehnyt sitä ja sitä kenenkään kanssa koska olen. Kuka kiipeäisi kanssani Matterhornille? Kuka tekisi kanssani linnunpöntön? löisi pitäen vasaran varresta kaksin käsin minun pitäessäni naulaa. Katsoisi vuodesta toiseen kuinka kirjosieppo tai joku siinä pesisi. Vuodesta toiseen. Siinä on se merkitys, siinä on se kaikki, ja ne hetket tulevat.

Hyvin ruokittuna hyvä suteni voittaa sillä minä muistan lämmöllä.

Hih, lueskelin blogiani. Ei mene miehellä hyvin... naur...aaaa..
Lopetan tään turhanpäiväisen poraamisen kun ei tämä mitään auta. Elämä on mitä se on. Olen tehnyt helvetillisen matkan tähän missä nyt olen. Minulla on kaikki hyvin. Ajateltuani asiaa mehustaessani viinimarjoja, olen ylpeä itsestäni. Minulla on kaikki mitä haluan.VAPAUS, Katto päänpäällä, työ josta saamillani tuloilla pärjään, elämä, ja hellyyttä. Tahtoisinko edes tietää mitä huomenna teen? Tai kenet kohtaan?

Enkö hymyile vieraallekin? Enkö kanna vastuuni lapsistani, ja kissin pennuista jotka toin kotiini navetalta vaikka en niitä itse pystyisi pitämään? Enkö usko tulevaan vaikka teen kaikkeni sen eteen?

Niin, kirjoitan elämästäni draamaa että se luettuna tuntuisi edes joltakin erityiseltä. Oonhan sitä tullut touhuttua sellaasta mitä jokajampalle ei tulisi edes mieleenkään. Mutta se on vain elämää.

Kirjoitin ensin otsikoksi: Draamaa vai vain elämä. Sitten mietin että miksi "vain"? Miksi? Tämä on minun elämäni, ja jos tämä on niin paska kuin tämän kirjoitan niin miksi en tätä lopeta?

Oli vain aika pysähtyä. Onneksi samassa taloudessa ei ollut tänä aikana muita ihmisiä kuin minä sillä sääliksi olisi käynyt.. Nyt hyppään jälleen pois kehältä ja suuntaan eteenpäin. Nyt näen jälleen paremmin vaikka hetken epäilin suuntaani, tai tahtoani.

Minun täytyy lähteä lenkille, jättää jälleen tupakki josta on tullut liian hallitseva. Minä määrään täällä! Ei tupakka, ei viina, eikä Rakkauden nälkäni, jonka vuoksi olen ollut valmis mahdottomiin kompromisseihin.

Nyt tää menee, ja kirjoittaa jälleen kauneudesta, vaikka välillä hieman surumielisesti sillä en saa jakaa sitä Rakkaani kanssa, mutta ei se ole hävinnyt, kauneus, ja Rakkaus syntyy aina uudelleen.