Punainen tietoisuus (julk. 25.10.12)

“Merkittävimmät yhteiskunnalliset edistysaskeleet syntyvät ihmisten yhteiskunnallisen tietoisuuden kasvun ja omakohtaisen toiminnan perustalta”, kertoi 1980-luvulla valtiotieteiden tohtori Jouko Kajanoja, SKP:n entinen puheenjohtaja ja nykyinen kansalaispalkan vasemmistolainen kannattaja sekä sosiaalipolitiikan dosentti.

Kuten asiaan perehtyneet myöntävät, hallituspolitiikassa mukana oleminen muodostui vuosien vieriessä niin arvokkaaksi, että työväenliikkeen perustotuudet unohtuivat käytännössä kokonaan.
Tästä historia on täynnä esimerkkejä, enkä niihin tässä paneudu.

Integroittamisen ja sopivin väliajoin tehtyjen pikkumyönnytyksin, ovat vallanpitäjät helposti ohjanneet vastarannan kiisket sopeutujien laumaan, jolloin omat vaihtoehdot ja kyky toimia vaihtoehtoisen kehityksen puolesta on minimoitu.

Tämähän on usein nähtävissä julkisessa keskustelussa; selitellään vaihtoehtojen puutetta ja nykyisen menon välttämättömyyttä, ja näin tukahdutetaan toimintaa ja yleistä tietoisuutta asioiden todellisesta luonteesta.

Sopeuttava koulutus alkaa saada haastajia, eikä väestö hyväksy itsestään selvänä totuutena painettua sanaa.
Tämähän tietenkin johtaa mm. tiedon käsittelyn monopoliseen hallintaan ja poliisin tehtävien lisääntymiseen hallitsevan vallan turvaamiseksi. Ihminen turtuu ja suhtautuu usein kyynisesti vaikuttamismahdollisuuksiinsa.

Tietoisuuden lisääntyessä on havaittavissa puolueiden ideologisen sisällyksen paluuta keskusteluun, ja ihmisten aliarvioinnin vähentymistä. Kansalainen on muuttumassa, enemmän tai vähemmän takaisin, omien oikeuksiensa puolustajaksi ja nykymenon kyseenalaistajaksi.

Luokkataistelun tuulet antavat tilaa kapitalismin sadepilvien takaa kurkistavalle sosialismin auringonvalolle.

Kafkamaisen pimeän hiljaisuuden keskeltä kuuluu tietoisuuden huudahduksia.

Politiikan suunta on viimeisen kolmenkymmenenviiiden vuoden edistänyt kokoomuksen kaltaista oikeistopuoluetta. Hallitusliittoutuman kulkiessa käytännön toimissaan ja välillä puheissaankin epäpoliittiseen suuntaan, on kokoomus kasvattanut itsestään kuvaa ainoana, rakentavana vaihtoehtona vasemmistolaisen retoriikan lauluja röyhkeästi varastaen.

Sosialidemokraattien yhä vain voimistuva irtautuminen sosialismista, joka onkin jatkunut lähemmäs satakaksikymmentä vuotta, luo heikon vastavoiman.

Käytännön poliittisen linjan ja yleisten perustelujen välillä ei voi loputtomiin olla ristiriitaa.

Kansalaiset reagoivat protestein, ja ovat tuolloin alttiita populismille, jonka väärin oletetaan olevan aate ja kehityksen moottori. Tälläiset puolueet toimivat kansaa kiihoittaen yleismaailmallisilla iskulauseilla, vallassa olevien kritisoinnilla ilman loogisia argumentteja, ja kansanomaisuuttaan vakuutellen.

Historiallinen kompromissi esiintyy lopulta kaikkien oikeistolaisten/konservatiivien toiminnassa.

Aikanaan kykenemättömyys luoda uskottavaa toimintaa kansalaisten hyväksi ja ideologian keveys tai suoranainen puute korvataan populistipuolueen hautajaispuheiden jälkeen toisella “vaihtoehdolla”.

Palataksemme yhteiskunnallisiin edistysaskeliin…

Myös kuntatasolla tulee huomioida puolueiden käytännössä tekemät toimet, ohittaa tuttujen kasvojen tuijottaminen ja puheiden liika kuuntelu, ja suunnata kohti punalipun ohjaamaa hyvinvointia ja demokratiaa.

Kun katsot jonnekin, katso myös vasemmalle.